Viiltelystä

Voi sua, kuule. Sä et joudu sijaiskotiin sen takia, että sä viiltelet. Ehkä terkkari vois suositella sulle juttelemista koulupsykologin tai -kuraattorin kanssa. Voisitte yhdessä miettiä, miksi viiltelet ja saisit apua siihen. Oon ite 16-vuotias tyttö, ja mä viiltelen myös. Enkä mitenkään pienelle alueelle, eikä sekään ole viisasta. Mä oon käynyt vuoden jo juttelemassa psykologin kanssa nuorisopsykiatrisella poliklinikalla. Se auttaa, kun käy asioita läpi ja puhuu niistä. Sua varmasti stressaa, kun sun mummo on huonossa kunnossa, saisit siitäkin puhuttua jonkun luottamuksellisen aikuisen kanssa, joka kuuntelee ja auttaa sua.

Se on hyvä, ettet edes yritä viiltää syvälle, mutta kunpa kokeilisit vaikka piirtää punaisella tussilla (mieluiten myrkyttömällä...) käteen, mulla se on ainakin välillä auttanut hillitsemään oikeita haavoja. Ei se ole mitenkään harvinaista, että nykyään nuoret viiltelee. Ja kiva kuulla, että sulla menee noin hyvin koulussa!

Surullista, ettei sulla ole kavereita. Eikö yhtään ketään? Menisit juttelemaan vaikka liikkatunnilla jollekkin toiselle vähän yksinäiselle. Tai alota joku kiva uusi harrastus, vaikka soittotunnit, tanssi tai vaikka osallistut jollekkin leirille tai kurssille, mistä saisit uusia kavereita. Kannattaa olla rohkea! :)

Kamalaa, että sun vanhemmat juo noin paljon, eikä tunnu välittävän sun asioista. Siitäkin olis hyvä puhua jonkun luotettavan aikuisen kanssa, koska et voi yksin auttaa vanhempiasi. Sä et ole vastuussa niiden teoista, mutta ne on vastuussa susta, ja huolestuttavaa jos niitä ei kiinnosta. Vaikka sä et olekkaan enään pikku-lapsi, silti niiden pitäisi huolehtia susta. Ehkä terkkari voisi auttaa tässäkin asiassa?

Ja älä uhraudu muiden ihmisten takia, lopulta siinä vaan menettää itsensä ja elämänsä. Ei sun tarvitse kärsiä muiden takia, sä et halua että sun mummo kärsisi, jos sä joutuisit lastenkotiin (mutta et siis ole joutumassa), pikemminkin musta tuntuu, että sun mummo olis helpottunut, jos kertoisit sille, että oot saanut apua sun ongelmiin, ja jaksat taas paremmin.

Jos haluat jutella mulle sähköpostillakin, voin antaa sen :)

Koita jaksella, ja älä viiltele :( !

En lukenut, mitä toiset ovat sinulle vastanneet. Olet älykkään ja järkevä tyttö. Ajattelet toisten parasta mutta ikäiseksesi sinun tehtäväsi ei olis kantaa huolta mummosta ja vanhemmistasi. Päin vastoin heidän tulisi tukea sinua vielä kasvussasu aikuiseksi. Vanhemmat varmaan välittäisivät sinusta ja välittävätkin, mutta omien ongelmmien vuoksi heillä ei ole voimavaroja osoittaa sitä. Olet todella järkevä, jos et ala ryyppäämään - ei kannata tuhota elämäänsä vaikka näkee läheisten niin tehneen. Sinun kannattaa olla varovainen alkoholin ja päihteiden suhteen jo senkin takia, että vit jäädä koukkuun hyvinkin nopeasti, jos olet perinnyt geenit alkoholismiin molemmilta vanhemmilta.
Kyllä sinun kannattaisi puhua viiltelystä ja ennenkaikkea pahasta olosta jollekin vaikka terkkarille. Sano suoraan että sinua pelottaa joutuminen pois kotoa ja et halua taakoittaa mummoasi.
Jospa sitten vaikka löytyisi jokin kannustava keino auttaa vanhempiasi, ja he motivoituisivat etsimään apua.
On kiva että voit kirjoittaa täällä netissä ja on sellaisia jotka haluavat jakaa kanssasi murheesi.

Mulla oli vähän samanlainen tilanne sun ikäsenä. Päällisin puolin kotona ja koulussa meni hyvin mutten tuntenut olevani onnellinen. Viiltelyn aloitin silloin rangaistakseni itseäni koska olin mielestäni jotenkin viallinen, epäonnistunut ihmisenä. Halusin kovasti puhua jollekkin tilanteestani mutta minulla ei ollut ketään kenelle puhua - paitsi kissani. Noh, kun äitini sitten sai vahingossa tietää viiltelystäni niin sain siitä hirveät huudot ja syytökset ja sekös vasta sai olon vielä pahemmaksi. Eipä siitä sitten puhuttu enää mitään sen yhden huudontäytteisen illan jälkeen. Kuitenkin viikkoa myöhemmin äitini toi minulle erään lehtiartikkelin luettavaksi, jossa käsiteltiin nuorten huostaanottoja mielenterveysongelmien vuoksi. Siinä kerrottiin jotain vastaavaa kuin että suomessa lasten huostaanottojen syynä olisi yhä useammin lapsen mielenterveysongelmat eikä vanhempien vastuttomuus. Sekin oli h****tin viisasti tehty äidiltäni. Enhän minä sen jälkeen uskaltanut edes ajatella asiasta kertomista terkkarille kun pelkäsin että laittaisivat sijaiskotiin! Olisin voinut joutua eroon kissastani joka oli minulle tuolloin kaikkea rakkaampi ja on edelleenkin, ja sitä en olisi kestänyt.

Nyt käyn jo lukiota, asun koulun asuntolassa toisella paikkakunnalla enkä kyllä ole kovin hyvissä väleissä äitini kanssa. Koskaan en saanut apua kun olisin sitä tarvinnut ja useampaankin kertaan olin jo valmis itsemurhaan. Vaan täällä sitä vielä ollaan ja nyt minulla on jo muutama luotettava ystäväkin ja pystyn huoletta puhumaan menneistä murheista joista silloin en pystynyt. Kiitos menee kyllä suoraan sille kissalle :)

Asuuko mummosi lähelläkin? Jos kertoisit asiasta mummollesi, voisitko vaikka muuttaa hänen luokseen vähäksi aikaa? Se ainakin saisi vanhempasi ajattelemaan. Koulun terveydenhoitajalle voi mennä juttelemaan - hänellä on vaitiolovelvollisuus ja hän varmasti kuuntelisi ja auttaisi minkä pystyisi. Oletko jo tutustunut mannerheiminliiton nuortennettiin? Sieltä löydät myös auttavan puhelin numeron, jonne voi soittaa jos haluaa jollekkin puhua.

Tsemppiä ja jaksamisia sulle!

Kiitti Vastauksista!

Jos menisin kuraattorin puheille ,puhumaan viiltelystä niin eikä se ilmoita huoltajalle?Ja jos kerron että vanhemmat juo niin eikö siinä vaiheeessa ilmoiteta jo viranomaisille, Vai onko se niin luottamuksellista?

Jaaa,, ongelma seuraava: olen niin sisäänpäinkääntynyt etten uskaltaisi mennä kuraattorin puheille,että tällänen itsetunto.Kuulostaa varmaan naurettavalta ,mutta en taitais uskaltaa mennä pokkana puhumaan viiltelystä.Ei mulla kuitenkaan oo ikinä ollu masennusta, oon vaa hirvee surullinen vanhempien juomisesta.
iskä on nyt töissä ja äiti avas ekan kaljapullon siinä klo 4 maissa.päivällä.
Ja aivan hirveetä telkkarista tuli about tunti sitten ,mainos alkoholista ja siitä minkälaisia syöpiä se aiheuttaa, kurkunpääsyöpää jne.
Kukaan nähny? Varmaa aika uus.



Mmm Kuitenkin sitten kun muutan pois ( lähen ulkomaille opiskelemaan :)))
En oo päättäny mittää ammattia mutta arkkitehti kuulostaa jännältä.
Siitä sitten pilvenpiirtäjiä suunnittelemaan nyyjorkkiin.:D
täytyy sitten pitää mahollisimman hyvät välit vanhempiin ja vaika ois kuin turhautunu niiden juomiseen ,,,sitä ei saa ns. "purkaa" niihin esim pistämällä välit poikki tai muuten vaan tappelemalla, vaan antamalla kaiken tuen.

Oikeassa?

Oon kuitenkin aika kiitollinen itsestäni ,etten ole alkanut (alkoholismin keskellä kun kasvoin), polttamaan , lintsaamaan koulusta ja sitten loppujen lopuksi juomaan.
Aika outoa että vanhempien alkoholiriippuvuudella oli just päinvastainen vaikutus.



Ja sitten , en oo mikään agnsti/emo tyyppi ulkonäöltäni. :D
Itellä on kullanruskeet hiukset oon 165 pitkä ,joten koulussa kellään ei oo hajuakkaan että viiltelen. Eihän tietystikkää ulkonäkö sitä määrittele, mutt siis ,vaikutelma tehän tiiätte.:D
Kai se sitten mennee niin että emojen odotetaan viiltelevän. (Mikä ei aina pidä paikkaansa:).

ps. miten viiltely on vaikuttanu teijän parisuhteisiin?
Viiltelystä/`(ex-) ei kannata kuitenkaan kertoa parisuhteen alussa vaan sitten kun suhteella on hyvä perusta.



Itellä ei oo ikinä ollu poikaystävää vaikka täytän kohta 15.
Joo, mut koulussa on kyllä yksi tyyppi. :D

Hei,

Eksyin tänne sivustolle hyvin pitkälti siksi, että yritän etsiä tietoa miten muiden ennen viillelleiden henkilöiden yritykset tulevaisuudessa korjata viiltelyjälkiä ovat onnistuneet, ja luin tarinasi.

Sinä rohkea, yksinäinen ja ehdottomasti apua tarvitseva nuori nainen: sinun täytyy käydä juttelemassa koulusi terveydenhoitajan tai kuraattorin kanssa, joka auttaa sinua pääsemään juttelemaan asioitasi luotettavan ja ammattitaitoisen tahon kanssa. Ehdottomasti. Voit tehdä tämän luottamuksellisesti. Terveydenhoitaja on asiassasi vaitiolovelvollinen. Hän ei ota yhteyttä vanhempiisi kun pyydät häntä olemaan ottamatta.

Kuten varmasti tiedät, viiltely ei ole ainoastaan keino purkaa pahaa oloa, vaan myös sisäinen avunhuuto. Vaikkakin kohdallasi kovin piilossa oleva. Ja aivan täysin ymmärrettävä. Vanhempien alkoholismi on todella satuttava asia. Se saa aikaan juuri sinun laisiasi ymmärtäväisiä, ja muista huolehtivia ihmisiä. Samalla se saa aikaan myös sen ettet usko itse olevasi samanlaisen huolenpidon arvoinen. Mutta sinä olet! Ei vanhempasi! sinun tehtäväsi ei ole parantaa vanhempiasi, tai ajatella muiden pahaa oloa tällä hetkellä, vaan hakea apua omaasi.

Puhun täysin kokemuksesta. Tasan 14 vuotta sitten olin täysin kaltaisesi viiltelevä, masentunut alkoholistiperheen 14-vuotias tyttö joka pärjäsi hyvin koulussa mutta kärsi kovasti sisällä päin. Matka siihen mitä olen nyt oli toki kivinen. Jouduin kasvattamaan itse itseni, eikä se toki ole helppoa. Mutta oikean avun löydyttyä siihen kykenee.

Nyt 14 vuotta myöhemmin kaikki on toisin päin. Yliopisto on suoritettu hyvin ja teen tärkeää ja arvostettua työtä ulkomailla ja minulla on ihana, tukeva avomies. Ei minullakaan sinun iässäsi ollut vielä poikaystäviä, ja onneksi niin. Ensimmäisen luotettavan, mukavan ja välittävän pojan löysin "vasta" melkein 18 vuotiaana.

Usko pois kun sanon, nykyisessä ihanassa elämässäni minua ei vaivaa enää mikään muu niin paljoa kun entiset arvet, jotka ovat toki ainoastaan pieniä jälkiä ihossa. Ne kuitenkin muistuttavat joka päivä siitä etten joskus ymmärtänyt rakastaa itseäni niin paljoa kun minun olisi pitänyt, enkä ymmärtänyt olevani niin arvokas kun olen. Kuten me kaikki olemme, ja erityisesti myös sinä! Olen käynyt korjausleikkauksissa korjatakseni jälkiäni, mikä on auttanut hieman. Silti joudun pohtimaan: Miten koskaan selitän jäljet omalle, ihanalle mahdollisesti joskus syntyvälle lapselleni? Ymmärrän toki etteivät nämä asiat ole mielessäsi nyt, mutta tahdon sinun tietävän että tulevaisuudessa on, ellet hae apua.

Viiltely ei ole harrastus. Se ei myöskään ole jotain johon ei pitäisi suhtautua vakavuudella. Sen taustalla on aina pieni, haavoittuvainen, kaunis sielu jolla on paha olla. Ja se pieni tarvitsee hoitoa ja tukea. Koska sinun vanhempasi eivät omassa sairaudessaan ja itsekkyydessään pysty siitä pienestä sielusta pitämään huolta, sinun on valitettavasti tehtävä se itse. Se on pelottavaa, mutta niin älykäs tyttö kun sinä varmasti pystyt siihen.

Kuten tiedät, viilteleviä ja masentuneita nuoria on paljon. Paljon on myös tarinoita heistä jotka eivät ole kyenneet nousemaan ja taistelemaan omaa pahaa oloaan vastaan. Sinulle on annettu älykkyyden lahja, jolla pystyt sen tekemään. Lupaan sinulle, kiität itseäsi siitä myöhemmin. Kasvat myös tuhannesti monia ihmisiä vahvemmaksi kun jaksat käydä sen taistelun läpi. Olet vielä niin alussa, että sinun kannattaa tehdä se heti, ennen kun tilanteesi tulevaisuudessa menee vielä mahdollisesti pahemmaksi.

Toivon sinulle tuhannesti voimia, ja että ymmärrät kääntyä asiassasi heti terveydenhoitajan puoleen, joka osaa auttaa sinua eteenpäin. Ymmärrä, että olet arvokas ja että ansaitset sen.

Ikuisesti kiitollinen vastauksista!

Harkitsen vakavasti kuraattorin tykö menemistä.Vaikkakin se vaatii hirveästi rohkeutta, ´minulta. Tosin itsemurhaa en ole ikinä ajatellut ja todennäköisesti en myöskään tule sitä ajattelemaan tulevaisuudessa.
Ja kyllä olen miettinyt kuinka selitän arvet sitten tulevaisuudessa,lapselleni tosin arpeni ovat jo tuolloin vaalentuneet. Ja arpeni on erittäin helposti peitettävissä : käytän muutamamaa rannekorua ja kelloa.


Aloitin viiltelemisen kesällä .
Olin silloin aivan hirveän ahdistunut vanhemmistani ,he olivat juoneet jo monta päivää peräkkäin. Istuin sängylläni ja jotenkin vaistomaisesti menin keittiöön ja hain puukon ja aloin viillellä ranteeseeni.¨
En ollut ennen tuota kertaa edes kiinnittänyt huomiota viiltelyyn, siis olin nähnyt sitä muutamassa elokuvassa jne.Mutta en siis täysin ymmärtänyt miksi ihmiset sitä tekevät. Tietysti tiesin että se vähentää henkisiä tuskia ainakin väliaikaisesti.-
Mutta nyt vaan hämmästelen ,että hain tuon puukon täysin ajattelematta ja silloinkin ensimmäisen viiltämisen jälkeen tuli hyvän olon tunne.

Millainen oli teillä eka viiltely kerta?

mmm päivittelen tätä keskustelua vielä vähä aikaa, jos sattuis tullee kommentteja.

Löydän sinusta itseni tuon ikäisenä, tavallaan. Paljon on erilaista, paljon on samaa. Itselläni oli vähän samanlainen tilanne. Aloitin viiltelyn 11-vuotiaana ja isäni on alkoholisti. Jäin viiltelystä kiinni juuri täytettyäni 14 ja sain keskusteluapua (ja lääkityksen) josta ei ollut mitään hyötyä. Missään vaiheessa ei edes ehdotettu, että minut otettaisiin huostaan. Kävin viikottain terapiassa ja pari kertaa viikossa kuraattorilla, kun olin yläasteella. Lukiossa tilanne vähän muuttui, kun kuraattoria ei siellä ollut, mutta terveydenhoitajalla ravasin sitäkin useammin...

Olen nyt 18-vuotias (tänä vuonna täytän siis 19) ja tilanne on... no, hyvin pitkälti sama kuin neljä vuotta sitten. Viiltelen ja olen yhä ahdistunut, tosin terapia on loppunut. Tämä on omaa syytäni - en koskaan osannut ottaa apua vastaan. Toivon koko sydämestäni, että sinä haet ja saat apua, koska tällaista en toivo kenellekään.

Voimia tulevaan!