Minulla ei ole varsinaisesti kysyttävää, haluan vain purkaa omia tunteitani. Pelkään, tulenko pärjäämään elämässäni. Olen 25-vuotias gradua tekevä nainen ja tarkoitukseni on valmistua kesällä. En ehdi valmistua keväällä, koska gradun teko on ollut välillä jumissa ja kevätlukukaudella on vielä pakollinen harjoittelu ja tenttejä jäljellä. Gradu on puolestaan ollut jumissa, koska koen sen välillä vastenmieliseksi. Teen opintoja etänä yliopistoon, jonne on matkaa lähes 500 km. Jouduin ravaamaan siellä koko viime kevään siten, että olin puolet viikosta kotona ja puolet opiskelupaikkakunnallani.
Välittömästi kevään loputtua ilman lomaa aloitin kesätyöt kolmannella paikkakunnalla. Edellisen kesän esimies oli vaihtunut nuorempaan ja kokemattomaan ja sain jatkuvasti stressata työkuvioista. Toisinaan en tiennyt sunnuntaina seuraavan viikon työ- tai vapaapäiviä. Usein jouduin ottamaan vastuuta paljon enemmän asioista kuin olisi pitänyt, koska uusi esimies ei ollut tehtävien tasolla. Gradu seisoi siis kesän, vaikka olin etukäteen ajatellut tekeväni gradun valmiiksi työn ohessa. Niinhän monet muutkin tekevät samaan aikaan töitä ja opiskelevat. Kesällä oli siis tilanne, että asuin 3kk paikkakunnalla A, olin kirjoilla vakituisessa kotipaikassani paikassa B, kävin töissä paikkakunnalla C (30 km päässä paikasta A, lähempää C:tä ei löytynyt asuntoa) ja yritin tehdä opintoja paikkakunnalle D.
Töiden loputtua muutin kuukaudeksi opiskelupaikkakunnalleni, koska siellä oli sellainen intensiivinen ja pakollinen opetuskokonaisuus. Töiden ja opiskelun jatkumisen välillä oli yksi vapaapäivä, joka meni tavaroiden viemisessä paikasta A paikkaan B ja sieltä toiset tavarat mukaan paikkaan D. Nyt olen ollut 2,5kk kotikunnassani aviomieheni luona ja olen yrittänyt räpeltää gradua kasaan. Tunnen itseni epäonnistuneeksi, koska graduni ei ole vieläkään valmis. Samalla olen stressannut taloudellisesta tilanteesta. Mieheni tekee pätkätöitä ja nykyinen sopimus on voimassa vuoden loppuun (tosin eilen ilmoitettiin, että sopimusta jatketaan 6 kk, helpotus!). Tarkoitukseni oli saada gradu valmiiksi marraskuun loppuun mennessä, mutta se ei onnistunutkaan. Nyt tekele ei taas edisty, koska vastaanotin lokakuussa öisin tehtävää joulutyötä kahdeksi viikoksi ennen joulua (tämä yö vapaa, siksi kirjoitan tätä yöllä ja työtä hain ja otin, koska luulin saavani gradun purkkiin ennen joulukuuta). Olen riippuvainen materiaalista, jota käyn lukemassa läheisen yliopiston kirjastossa ja jota ei saa lainaan. Kirjasto on auki arkisin klo 9-18 ja sillä aikavälillä en ehtisi kuin käydä kääntymässä siellä ennen sulkemista. Olen näet töistä kotona n. klo 6.00 ja käyn nukkumaan klo 7.00. Sitten jos heräisin klo 15 ja lähtisin liikkeelle klo 16, olisin kirjastolla juuri hieman ennen klo 17.
Pelkään, ettei minusta tule "isona" hyödyllistä veronmaksajaa. Tunnen itseni epäonnistuneeksi kun monet ikäiseni ovat jo töissä ja asuvat omakotitalossa. Minä puolestani en vielä 25-vuotiaanakaan ole ollut koskaan päätoiminen palkansaaja. Olen vain tehnyt kesätöitä tai jotain keikka/pätkätyötä opintojen sivussa. Tein sen virheen, että hain 18-vuotiaana väärälle alalle ja vasta 20-vuotiaana tälle nykyiselle alalleni. Viimeiset neljä kesää olen tehnyt oman alani kesätöitä ja minusta on pidetty kovasti ja sanottu, että työllistyn kyllä alalle,
Välittömästi kevään loputtua ilman lomaa aloitin kesätyöt kolmannella paikkakunnalla. Edellisen kesän esimies oli vaihtunut nuorempaan ja kokemattomaan ja sain jatkuvasti stressata työkuvioista. Toisinaan en tiennyt sunnuntaina seuraavan viikon työ- tai vapaapäiviä. Usein jouduin ottamaan vastuuta paljon enemmän asioista kuin olisi pitänyt, koska uusi esimies ei ollut tehtävien tasolla. Gradu seisoi siis kesän, vaikka olin etukäteen ajatellut tekeväni gradun valmiiksi työn ohessa. Niinhän monet muutkin tekevät samaan aikaan töitä ja opiskelevat. Kesällä oli siis tilanne, että asuin 3kk paikkakunnalla A, olin kirjoilla vakituisessa kotipaikassani paikassa B, kävin töissä paikkakunnalla C (30 km päässä paikasta A, lähempää C:tä ei löytynyt asuntoa) ja yritin tehdä opintoja paikkakunnalle D.
Töiden loputtua muutin kuukaudeksi opiskelupaikkakunnalleni, koska siellä oli sellainen intensiivinen ja pakollinen opetuskokonaisuus. Töiden ja opiskelun jatkumisen välillä oli yksi vapaapäivä, joka meni tavaroiden viemisessä paikasta A paikkaan B ja sieltä toiset tavarat mukaan paikkaan D. Nyt olen ollut 2,5kk kotikunnassani aviomieheni luona ja olen yrittänyt räpeltää gradua kasaan. Tunnen itseni epäonnistuneeksi, koska graduni ei ole vieläkään valmis. Samalla olen stressannut taloudellisesta tilanteesta. Mieheni tekee pätkätöitä ja nykyinen sopimus on voimassa vuoden loppuun (tosin eilen ilmoitettiin, että sopimusta jatketaan 6 kk, helpotus!). Tarkoitukseni oli saada gradu valmiiksi marraskuun loppuun mennessä, mutta se ei onnistunutkaan. Nyt tekele ei taas edisty, koska vastaanotin lokakuussa öisin tehtävää joulutyötä kahdeksi viikoksi ennen joulua (tämä yö vapaa, siksi kirjoitan tätä yöllä ja työtä hain ja otin, koska luulin saavani gradun purkkiin ennen joulukuuta). Olen riippuvainen materiaalista, jota käyn lukemassa läheisen yliopiston kirjastossa ja jota ei saa lainaan. Kirjasto on auki arkisin klo 9-18 ja sillä aikavälillä en ehtisi kuin käydä kääntymässä siellä ennen sulkemista. Olen näet töistä kotona n. klo 6.00 ja käyn nukkumaan klo 7.00. Sitten jos heräisin klo 15 ja lähtisin liikkeelle klo 16, olisin kirjastolla juuri hieman ennen klo 17.
Pelkään, ettei minusta tule "isona" hyödyllistä veronmaksajaa. Tunnen itseni epäonnistuneeksi kun monet ikäiseni ovat jo töissä ja asuvat omakotitalossa. Minä puolestani en vielä 25-vuotiaanakaan ole ollut koskaan päätoiminen palkansaaja. Olen vain tehnyt kesätöitä tai jotain keikka/pätkätyötä opintojen sivussa. Tein sen virheen, että hain 18-vuotiaana väärälle alalle ja vasta 20-vuotiaana tälle nykyiselle alalleni. Viimeiset neljä kesää olen tehnyt oman alani kesätöitä ja minusta on pidetty kovasti ja sanottu, että työllistyn kyllä alalle,
Vastaukset 4
Vanhimmat
(jatkuu) Minua on alkanut kuitenkin pelottaa tulevaisuus ja työllistyminen. Tunnen itseni huonommaksi kuin muut, koska en ole yltänyt asettamiini tavoitteisiin. Gradu ei ole vieläkään valmis ja nyt työt aloitettuani stressi on alkanut vaivaamaan fyysisinä oireina. Lääkityksellä kurissa ollut paniikkihäiriö nostaa taas päätään. Olin saada ihan viittä vaille paniikkikohtauksen töissä. Työ on yksinkertaista, mutta siinä pitää olla nopea. Tunnen itseni hitaaksi. Teen kyllä työni niin nopeasti kuin osaan ja pidän työstä eikä kukaan ole valittanut mitään.
Mielessäni kyllä kummittelee peikot eräästä edellisestä, ei nykyisen alani työpaikasta. Siellä esimies haukkui minut täysin lyttyyn. Olin liian hidas. En nähnyt syytä kiirehtiä palvelussa silloin jos asiakasjonoja ei ollut. Esimiehen mielestä minun olisi kuitenkin pitänyt juosta pää kolmantena jalkana. Kysyin puolen tunnin haukunnan jälkeen, enkö tee mitään hyvin. Hän vastasi: "Olethan sinä hyvä asiakkaiden kanssa...MUTTA TÄMÄ EI OLE MIKÄÄN KEHITYSKESKUSTELU!!" Just joo, tätä edellisessä ja seuraavassa paikassa tein vastaavia hommia ja koskaan ei kukaan ollut tyytymätön.
Oma äitini sanoi aina, että minusta tulisi hyvä tutkija tai joku muu akateemisen alan työntekijä, koska olin hyvä lukuaineissa koulussa ja hänen mielestään tosi epäkäytännöllinen ihminen. Tein kotityöt hitaasti. Hän oli sitä mieltä, etten soveltuisi mihinkään ns. käytännön työhön. No nyt taas gradu tökkii ja huomaan, etten oikeastaan enää pidä akateemisista opinnoista. Ajatuskin tohtorin tutkinnosta nostaa karvat pystyyn. Kyllä maisteri tulee olemaan se korkein tutkinto, jonka suoritan.
Jotenkin tuntuu tässä vaiheessa elämää, että olen kadottanut itseni. En ole käytännön ihminen, mutten tohtorityyppiäkään. Pelottaa, että tuleeko minusta ikinä mitään hyödyllistä. Oma perheeni eli köyhyydessä ja päätin jo lapsena, että teen kaikkeni etten samaan joutuisi. Pelkään kuitenkin hermojeni menevän riekaleiksi. Pahin isku olisi huomata, ettei minusta todella olisikaan mihinkään. Elämäni ekat 18v ei olleet helppoja. Oli koulukiusausta ja latistamista myös kotona. Tuntuu, että elämäni alkoi oikeasti vasta kun muutin pois kotoa ja sen teinkin heti 18-vuotiaana.
Omalla alallani olisin hyvä. Pelottaa tosin onko minusta lopulta siihenkään työhön, koska sukupuoleni takia tulen kohtaamaan ilkeää kommenttia ja postia tuossa ammatissa varmaan lopun ikääni. Joutuisin aina todistelemaan, että olen ansainnut asemani. Pelottaa, kestääkö hermot. Vaan mitä sitten tekisin? Vain tuo ammatti on sitä mitä todella haluan tehdä. Oli pieni vähemmistö mitä mieltä tahansa. Yritin muuta silloin 18-20-vuotiaana eikä se toiminut.
Tällä hetkellä haluaisin elää vain yksinkertaista elämää. Haluaisin käydä jossain semikivassa työssä. En odota mitään tajunnanräjäyttävää nautintoa työltä vaan sellaista edes tyydyttävältä tuntuvaa puurtamista. Sellaista työtä, ettei sen tekeminen ainakaan useimpina päivinä tuntuisi vastenmieliseltä. Haluan elää onnellisena aviomieheni kanssa enkä aina ja kaikenaikaa muutella paikasta toiseen. Tammikuussa joudun jälleen muuttamaan kahdeksi kuukaudeksi pois kotoa opintoihin kuuluvan työharjoittelun takia ja harjoittelupaikkakunnalle on matkaa se n. 250 km.
Kun löytäisin oman paikkani maailmassa ja työtä, jossa olen riittävän hyvä...
Et tunne itseäsi huonommaksi enää sen jälkeen kun kerron oman tilanteeni:
Olen samanikäinen mies ja ammattikoulussa yo-linjalla opiskelemassa sellaista alaa mikä ei kiinnosta tippaakaan, sun ongelmat on aika pientä muhun verrattuna. Jos esim aloitan amk:n ensi vuonna olen jo 26v... :D
Dippainssi, 44v. dippatyö kiitettävällä arvosanalla aikanaan, ura teollisuudessa, monia ylennyksiä. Olin hyvä omalla alallani.
Itsessäni on vahva akateeminen puoli ja insinöörinä olen myös hyvin käytännöllinenkin.
Työtön jo 5 v., ei toivoakaan enää työpaikasta, olemattomaan eläkkeeseen aikaa yli 20v, siihen mennessä todennäköisesti vain lähinnä palkattomia harjoitteluita.
ei näköjään muillakaan ole kovin helppoa näiden työasioiden kanssa. Nimim. Näinkin voi käydä antoi kyllä ajateltavaa. Edes hyvin suoritetut opinnot ja menestyksekäs urapolku eivät näköjään tarjoa enää välttämättä menestyksen avaimen. Miten muuten jouduit työttömäksi? Irtisanottiinko?
Epic fail: en pidä sinua oletuksistasi huolimatta epäonnistuneena. Sulla on kohta yksi ammatti alla jo. Ei siitä koskaan haittaa ole. Etkä sanonut, mitä oot puuhannut nykyisten opintojen ja yo-tutkinnon välissä. Mun mielestä alan vaihdossa ei ole mitään ihmeellistä nykyään. Sun tilanne varmasti tuntuu susta pahalta ja tilanteita ei koskaan voi täysin verrata toisiinsa, koska jokainen kokee ongelmat eri tavalla. Mua lähinnä harmittaa, että oma statukseni on ollut opiskelija siitä asti kun 15-vuotiaana lukion ovet ensimmäistä kertaa aukaisin (olen syntynyt loppuvuodesta, siksi 15v). Haluisin tehdä jo jotain ihan muuta.