Niin. Taustalla minulla on post-traumaattinen stressioireyhtymä traumaattisen tragedian ja sitä seuranneiden tapahtumien johdosta.
Nyt opiskelen mutta tämä on yhtä taistoa ja ahdistusta. Varaudun jatkuvasti kaikessa pahimpaan ja pelkään että kurssisuorituksiani hylätään, vaikka koetankin opiskella ok. Inhoan esseiden tekemistä ja opiskelu on yksi hirveä möntti, josta en kuitenkaan voi luopua koska minulla ei olisi elämässä mitään muuta sen tilalle opiskelupaikkani on hyvä paikka ja olen puolvälissä valmistumista.
Ajattelen päivittäin että haluaisin kuolla nukkuessani niin etten enää heräisi. En vain jaksa jatkuvassa stressissä elämistä, epävarmuudessa elämistä kun jatkokin on epävarmaa (opiskeluala humanistinen, urajutut epävarmoja).
Saan hirveää stressiä ns. normaalityyppisistä kurssisuorituksista, nytkään en pysty nukkumaan tehtyäni yhden tehtävän joka tullaan arvostelemaan.
Asioita ei tiettykään auta se, että asun yksin eikä ole parisuhdetta.
Miksi en tee itsemurhaa? Koska perheelleni se olisi kova pamaus kaiken sen tuen jälkeen, mitä ovat antaneet. Lisäksi en ole varma josko kuoleman jälkeen onkin olemassa jokin helvetti, joten en halua joutua vielä hirveämpään tilaan.
Olen käynyt terapiassa ptsd:n takia, mutta siellä ei apua tähän mennessä ole näihin juttuihin saanut koska aikoja on ollut vain kerran 2 kuukaudessa ja se aika menee kuulumisten kertomiseen.
Onko kellään muulla tällaista?
Ja nyt pelkään muuten sitten jo sitä että jään yksin, koska olen niin stressaantuva ihminen. Muuten olen mukava ja ihmiset tuntuvat pitävän seurastani, mutta stressiherkkyyttäni on vaikea kestää itsenikään saati muiden.
Jos minulla olisi ammatti ja kävisin töissä koko ajan ok paikassa, elämä olisi helmompaa. Mutta ilman koulutusta sitä ammattia ei ole joten on pakko opiskella. Ja ala on suht. sopiva minulle, joten ei ole kyse siitäkään että olisin aivan väärällä alalla.
Koetan nukkua...
Nyt opiskelen mutta tämä on yhtä taistoa ja ahdistusta. Varaudun jatkuvasti kaikessa pahimpaan ja pelkään että kurssisuorituksiani hylätään, vaikka koetankin opiskella ok. Inhoan esseiden tekemistä ja opiskelu on yksi hirveä möntti, josta en kuitenkaan voi luopua koska minulla ei olisi elämässä mitään muuta sen tilalle opiskelupaikkani on hyvä paikka ja olen puolvälissä valmistumista.
Ajattelen päivittäin että haluaisin kuolla nukkuessani niin etten enää heräisi. En vain jaksa jatkuvassa stressissä elämistä, epävarmuudessa elämistä kun jatkokin on epävarmaa (opiskeluala humanistinen, urajutut epävarmoja).
Saan hirveää stressiä ns. normaalityyppisistä kurssisuorituksista, nytkään en pysty nukkumaan tehtyäni yhden tehtävän joka tullaan arvostelemaan.
Asioita ei tiettykään auta se, että asun yksin eikä ole parisuhdetta.
Miksi en tee itsemurhaa? Koska perheelleni se olisi kova pamaus kaiken sen tuen jälkeen, mitä ovat antaneet. Lisäksi en ole varma josko kuoleman jälkeen onkin olemassa jokin helvetti, joten en halua joutua vielä hirveämpään tilaan.
Olen käynyt terapiassa ptsd:n takia, mutta siellä ei apua tähän mennessä ole näihin juttuihin saanut koska aikoja on ollut vain kerran 2 kuukaudessa ja se aika menee kuulumisten kertomiseen.
Onko kellään muulla tällaista?
Ja nyt pelkään muuten sitten jo sitä että jään yksin, koska olen niin stressaantuva ihminen. Muuten olen mukava ja ihmiset tuntuvat pitävän seurastani, mutta stressiherkkyyttäni on vaikea kestää itsenikään saati muiden.
Jos minulla olisi ammatti ja kävisin töissä koko ajan ok paikassa, elämä olisi helmompaa. Mutta ilman koulutusta sitä ammattia ei ole joten on pakko opiskella. Ja ala on suht. sopiva minulle, joten ei ole kyse siitäkään että olisin aivan väärällä alalla.
Koetan nukkua...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kelan tukemana saa esim psykoterapiaa, mutta siinäkin pitää jonkinverran maksaa itse. Tuo kerran/2 kk käynti on ihan liian vähän.
-
Yksi vaihtoehto olisi jotta jos hakisit lääkityksen etenkin tuon opiskelun ajaksi, että saisit sen suoritettua. Jos ei säännöllistä lääkitystä halua, niin joku lievä rauhoittava lääke satunnaiseen käyttöön voisi auttaa silloin kun ahdistus on todella paha.
Itsekkin kärsin vähän samantyyppisestä ongelmasta, lapsuudessa koettu trauma oireilee ikäänkuin pakkoneuroosina, kaikki mitkä liittyvät kyseiseen aiheeseen tuottavat ahdistusta..
Myös minä olen kova tressaamaan asioista, olen sen oppinut isältäni, saatan murehtia asioita vaikka kuinka paljon etukäteen, ja tuntuu että aina on jotain mitä murehtia, ja tressaannun todella helposti. Tähän voisi suositella jonkinlaisia uusia ajattelu tapoja , esim varmasti on hyviä kirjoja aiheesta mitä löytyisi kirjastosta, voisi olla apua.
esim, Robert L. Leahy "älä huoli"
Kiitos hyvästä vastauksesta. :)
On tosiaan liian vähän tuo kerran/2kk:ssa.
Tuo satunnaisen lievästi rauhoittavan lääkkeen käyttö oli hyvä ehdotus, täytyy kysyä näistä seuraavalla tapaamiskerrallani.
Nyt olen jälleen hereillä eikä yötä nukuttuna, kun stressaan huomista (silloin on yksi suoritusjuttu). Stressaaminen myös kuluttaa voimavaroja, olen suoritusten jälkeen lopen uupunut ja tarvitsen ns. "palautuspäiviä", jolloin lepään eli en palaudu stresseistä normaaliin tapaan kuten muut.
Stressaan ja ahdistun ylipäätään erilaisista virallisista asioista, taustalla tosiaan ptsd jonka seurauksena luottamukseni normaalien asioiden normaaliin kulku ei ole enää normaalilla tasolla vaan epäilen aina käyvän kriisejä jne (koska ptsd-tapahtumien yhteydessä kävi niin monta kriisiä, joiden ei pitänyt käydä, viranomaistahot kämmivät, oli ystäviä jotka pettivät luoton, tragediaa joka oli hirveää jne). Ptsd-ihmisillä, tai ainakin minulla, maailmankuva on muuttunut ikään kuin kriisien läpäisemäksi maailmankuvaksi ja asioihin reagoidaan kuin ne olisivat kriisejä. Ja vaikka tiedostan mistä kyse, en voi ahdistus/stressikierroksille mitään. Sorrun "varmisteluihin" eli sitten kyselen ja toistelen stressin aiheiden perään esim. kurssisuoritusten kanssa ovatko tulleet hyväksytyiksi, onhan kaikki ok jne.
Kaipaan jatkuvasti palautetta siitä, että "kaikki on ok."
Tsemppiä myös sulle, oli mukava lukea ajatuksiasi :)
Olen jo 53v, mutta samaistun aloittajaan, sillä opiskeluaika oli minullekin ahdistava ja vaikea. Nyt olen kiinnostavassa ammatissa, jossa tietty omat stressinsä. Työ kuitenkin pitää minut koossa ja kiinni elämässä. Se on selkeä asia kun muuten arjessani viralliset paperit, huusholli, ruoan laittaminen on niin ja näin. Aikataulut stressaavat erityisesti ja usein tuli viime tingan stressiä. Onneksi en käytä enää liikaa alkoholia. Suosittelen jotakin mielialalääkettä, itse en selviäisi sitä ilman. Toivotan tsemppiä!