Kattoks kukaan eilistä dr Philiä aiheena "when good kids go bad" ?
Siinä oli mm pikku-poika, joka oli 4-5 vuotiaasta asti tappanut eläimiä (en kyllä tajunnut miksi ne koko ajan osti niitä lisää...), kuten kultakalan leikkaamalla, marsu mikroon, gerbiili seinään, hamsteri puristettiin käsissä murskaksi. Uhkaili mm äitiään tappamisella kun nukkuu ja koetti töniä rappusista alas jne.
Koko ohjelman imelän konseptin kun unohtaa ja muistaa, että hälläkin on 30-vuoden kokemus terapiatyöstä jne... hän aloitti kuitenkin homman niin, että kukaan lapsi ei suoraan synny "sellaiseksi" vaikka toisilla onkin herkempi taipumus kehittyä siihen suuntaan.
Ensisijaisesti tutkimukset kuitenkin aloitettiin tutkimalla hormonitoiminta, raskasmetallipitoisuudet ja kuvaamalla aivot.
Tämä lapsi oli "mielenkiintoinen" - osasi jo nyt 10-vuotiaana puhua ja vastata kuten toivottiin ja käytti paljon "aikuisten sanastoa" tehdäkseen vaikutuksen.
Hänestä oltiin hyvin hyvin hyvin huolissaan mutta tässäkin tapauksessa ilmeni, että ympäristö "vei tätä poikaa" koko ajan siihen väärään suuntaan ja oli mm "syöttänyt" tätä termistöä pojan käyttöön.
Hän kertoi demonisesta puolestaan ja siitä kuinka se on väärin ja jne jne ja oli niin kiltti, rauhallinen ja upeasti artikuloiva... siinä kasvaa hieno tuleva "tappokone" jos eivät vanhemmat osaa päästää irti ja myöntää ettei homma onnaa.
Yksi tärkeimmistä asioista, mitä lapselle pitäisi osata (mutta kuinka...?) opettaa, on "tunneartikulointi" tai jokin muunlainen purkutapa jotta 24/7 piinaava raivo pääsisi purkautumaan.
Jos jostain on katsottavissa, tsiigatkaa mikä psykonalku siellä jytääkään.
Siinä oli mm pikku-poika, joka oli 4-5 vuotiaasta asti tappanut eläimiä (en kyllä tajunnut miksi ne koko ajan osti niitä lisää...), kuten kultakalan leikkaamalla, marsu mikroon, gerbiili seinään, hamsteri puristettiin käsissä murskaksi. Uhkaili mm äitiään tappamisella kun nukkuu ja koetti töniä rappusista alas jne.
Koko ohjelman imelän konseptin kun unohtaa ja muistaa, että hälläkin on 30-vuoden kokemus terapiatyöstä jne... hän aloitti kuitenkin homman niin, että kukaan lapsi ei suoraan synny "sellaiseksi" vaikka toisilla onkin herkempi taipumus kehittyä siihen suuntaan.
Ensisijaisesti tutkimukset kuitenkin aloitettiin tutkimalla hormonitoiminta, raskasmetallipitoisuudet ja kuvaamalla aivot.
Tämä lapsi oli "mielenkiintoinen" - osasi jo nyt 10-vuotiaana puhua ja vastata kuten toivottiin ja käytti paljon "aikuisten sanastoa" tehdäkseen vaikutuksen.
Hänestä oltiin hyvin hyvin hyvin huolissaan mutta tässäkin tapauksessa ilmeni, että ympäristö "vei tätä poikaa" koko ajan siihen väärään suuntaan ja oli mm "syöttänyt" tätä termistöä pojan käyttöön.
Hän kertoi demonisesta puolestaan ja siitä kuinka se on väärin ja jne jne ja oli niin kiltti, rauhallinen ja upeasti artikuloiva... siinä kasvaa hieno tuleva "tappokone" jos eivät vanhemmat osaa päästää irti ja myöntää ettei homma onnaa.
Yksi tärkeimmistä asioista, mitä lapselle pitäisi osata (mutta kuinka...?) opettaa, on "tunneartikulointi" tai jokin muunlainen purkutapa jotta 24/7 piinaava raivo pääsisi purkautumaan.
Jos jostain on katsottavissa, tsiigatkaa mikä psykonalku siellä jytääkään.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Oli muuten hyvä jakso.
Alkoi kyllä naurattamaan se kohta, kun Dr. Phil kysyi pojalta jotain sen tapaista, että miksi luulet, että eläinten tappaminen on väärin, poika vastasi, että: "Koska loukkaan niiden eläimien tunteita." No shit!
( Aivan kuin eksä... )
Selkeästi tämä poika vain toisteli kaiken, mitä hänelle oltiin sanottu...
Oikeasti hän ei ymmärtänyt ollenkaan, mistä muut häntä syyttävät, eikä nähnyt toiminnassaan mitään väärää...Ajatteli vain pääsevänsä helpommalla sanomalla asioita, mitä toinen halusi kuulla.
Lisätään nyt vielä se, että tätä lasta oli käytetty hyväksi kaksikin kertaa ja ongelmat pahenivat sen jälkeen...
Juu, sori, unohtu mainita tuo.
Mutta sisällä hieman kiehui kyllä ja silloin "se koiranpotkiminen" alkaa.
Pahin aika alkaa vasta, kun tuollainen henkilö tulee teini-ikään ja se aggeressio lähtee kunnolla purkaantumaan...Tilanteeseen ei auta enää silloin, kuin lepositeet.
Mutta jospa se heidän kaavailemansa laitoshoito tekisi tehtävänsä...
Liikuttavaa oli, kun Dr. Phil kysyi tältä pojalta, koska hän on viimeksi ollut onnellinen?
Poika vastasi, että kun sai uuden pleikkarin.
Ja tämä Phil sitten jatkoi, että pyritään siihen, että voisit olla aina yhtä onnellinen, eikö vain...
:(
> Hän kertoi demonisesta puolestaan ja siitä kuinka se on väärin ja jne jne ja oli niin kiltti, rauhallinen ja upeasti artikuloiva... siinä kasvaa hieno tuleva "tappokone" jos eivät vanhemmat osaa päästää irti ja myöntää ettei homma onnaa.
> Yksi tärkeimmistä asioista, mitä lapselle pitäisi osata (mutta kuinka...?) opettaa, on "tunneartikulointi" tai jokin muunlainen purkutapa jotta 24/7 piinaava raivo pääsisi purkautumaan.
Vierastan tuota "aggression purkamisen" metaforaa. Paitsi ehkä siinä ulkoapäin lähtevässä merkityksessä, että pommejakin puretaan. Mutta sekin taitaa mennä sivuraiteelle.
"Tunneartikuloinnin" merkitys voi ehkä olla merkittävä tai olla olematta kovin suuri.
Tuo "24/7" on minusta tässä yhteydessä tarpeeton, harhaanjohtavakin.
Voidaanko "raivo" sittenkin ymmärtää parhaiten, kun se ymmärretään hetkelliseksi, ehkä alttiudeksi sen synnylle. "Pysyvää raivotilaa", onko sitä?
Tosin en tiedä näistä asioista oikein mitään. Halusin puheenvuorollani edesauttaa keskustelua tärkeästä aiheesta.
Tässä yhteydessä tarkoitin tuolla aggression purkamisella sitä, että hänellä oli sisällä rai-voa jota ei osannut muuten ilmentää kuin...noh, kiduttamalla ja satuttamalla muita. Ja niin kun pääsee kasvamaan tarpeeksi pitkään ilman väliintuloa millään tavalla tai sitä tilannetta jopa pahentaen...voi vain arvailla lopputuloksia.
Alttiudesta reagoida eri tavoin oli kyllä puhetta ; eli siis joku raivolla, joku vetäytymällä jne mutta periaate oli, että kaikkiin niihin voidaan vaikuttaa lisäävästi tai vähentävästi kun ollaan ajoissa liikkeellä.
Siksi on mm hienoa, että näistä palveluista karsitaan eikä niitä muutenkaan tunnisteta - työnnetään tarkkikselle ja toivotetaan hyvää jatkoa.
Niin. Väliintulo ja toiminnan rajoittaminen varmaan. Olin sillä lailla jo kirjoittanutkin edelliseen vastaukseeni, mutta iski epävarmuus etten voi sanoa niin. Uskon kyllä että pitäisi sanoa, muttei koskaan voi tietää miten suuren vastareaktion aiheuttaa. Pyyhin sen sitten pois. Epäröintini oli kyllä virhe. Tulee sanotuksi liikaa kökköä ja liian vähän mitä pitää. En tiedä ketä siinä sitten luulee suojelevansa, väärin luulee.
Pojilla on lisäksi kaikenlaisia kuvitelmia siitä millainen pitäisi olla. Sellainen on kyllästyttävää. Tälläkin tuntuisi olevan. Todellisuudentajun korjaaminen on tärkeää. Se edellyttäisi jotain aukiolemista että ottaisi kokemustietoa vastaan. Ja silloin juuri tullaan tähän vastareaktioiden nousuun. Pitäisi jaksaa olla ovelakin, mutta näytellä samalla johdonmukaista.
Kasvatus ja kasvatus ... Pah. :)
http://www.drphil.com/slideshows/slideshow/5411/?id=5411&showID=1351
Täällä ilmeisesti koko tarina.
http://www.drphil.com/slideshows/slideshow/5412/?id=5412&showID=1351
Ja osa haastattelua...
Vidu toi oli ihan hurja.
En jaksanth itte ettiä kun kuumotan kaikkea muuta shittiä justiinsa nyt.
Mä suosittelen kuitenkin kaikki asiasta kiinnostuneita katsomaan sitä.
Se on ... noh, mielenkiintoista ja auttaa ymmärtäämään pahuutta maailmassa, jossa mielellään mielletään vain "niille".
Sanokaa mitä sanokaa, mutta mä olen Dr. Phil fani vaikka nykyään ahdistaakin se imelä muoto. Aiemmin oli parempi. Sillä on AINA laaja katsomus asioihin eikä hän kategorioi ketään. Näin mennään =)
Katsoin kyllä ja ihmettelin myös sitä että hommataan aina uus lemmikki kun entiseltä nirri pois. Ehkä siinä lemmikissä oli joku vika... ??!!!
Toivottavasti poika saa oikeasti apua eikä häntä rääkätä enempää, varmaan kahdessa hyväksikäyttökokemuksessa on tarpeeksi kärsimystä.
"Katsoin kyllä ja ihmettelin myös sitä että hommataan aina uus lemmikki kun entiseltä nirri pois. Ehkä siinä lemmikissä oli joku vika... ??!!!"
Joo ihme touhua, vaikka ei ihmetyttänytkään minua yhtään...Huomasiko joku muukin tuon äidin vähättelevän asenteen? Itselläni se pisti silmään peräti kolmessa kohdassa...Tuo oli ensimmäinen ja toinen oli se, kuinka hän naurahti, että hänellähän on eläimiä, vaikka kuinka paljon.
Samanlainen asenne oli minunkin vanhemmillani...Tuollainen asenne ruokkii myös lapsen välipitämättömyyttä ja opettaa lapselle, että kaikki on sallittua...Joten taas tullaan siihen onko psykopatia tosiaan synnynnäistä?
Puhumattakaan siitä, miten huolettomasti tämä nainen kertoi lapsensa hyväksikäytöstä...Onko tässä kyse jostain tunteiden "jäädyttämisestä", vaiko jostain muusta...Ja jos muusta, niin mistä?
Ainakaan tuollainen asenne ei auta lasta ymmärtämään omaa tunne-elämäänsä...Ja sitten, kun kukaan ei tätä hänelle opeta, hän kokeilee oppia ymmärtämään sitä itse, tekemällä juuri edellä mainittuja radikaaleja tekoja...Mistä sitten lopulta kehittyy psykopaatin kieroutunut tunne-elämä.
Siihen vielä lisättynä nämä hyväksikäyttö kokemukset ja henkinen yksinäisyys, niin pohja on valmis käsittelemättömän vihan kasvattamiselle ja lopulta sen kylvämiselle...Ensin niihin ihmisiin, joihin se viha ensisijaisesti kohdistuu ja myöhemmin kaikkiin muihin...
Koska luottamus ja empatia muihin on "tapettu" jo lapsena, ei ole mitään syytä toimia toisinkaan. Silloin ihminen ottaa asiakseen ja elämäntehtäväkseen koston, jota hän harjoittaa niin kauan, kunnes jokin elämänvaihe saa hänet muuttamaan mielensä...Tai joskus joku ihminen. Tämäkään ei ole mahdotonta, ainakaan lievemmän epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön ollessa kyseessä.
Joo, huomasin.
Äiti oli selkeästi varautunut "fix this"-asenteella vaikka se ei tuollaisissa jutuissa toimi ja kun se sitten sanottiin, alkoi alahuuli väpättämään ja selkeästi teki mieli sanoa jotain, puolustella.
Se totuus kun sattuu eikä nämä ole koskaan yhden ihmisen ongelmia, eli äiti mummun kanssa istuu kotona odottamassa kun toktori philli korjaa asiat...huoh...
Äidin kynnys antaa se kissa pois oli ilmeisen suuri vaikka liekkö kuinka monta lemmikkiä oli jo tapettu ja kidutettu. Aivan käsittämätöntä.
Sitten tarjosi sitä äidilleen joka nauroi oman eläinkatraansa koosta ja sitten kun niistäkin pitäisi päästä eroon tai poika ei voi sinne tulla...tulikin vähän hiljaisempaa.
Eli fix this-asenne oli selkeä. Me emme muuta mitään mutta muuta tuo.
En tiedä miksi se äiti oli kylmän oloinen, ehkä julkisuuden paineesta kaikkien silmien alla tai sitten "tottumuksesta", sillä sehän oli addikti eikä addiktit osaa käsitellä tunteita =)
Mäkin kerron kavereilleni kaikenlaista ns kamalaa ilman mitään tunnetta mukana ja joudun yleensä rauhottelemaan sitten toisia.
Toisaalta se on varmaan puhunut tuosta asiasta jo niin paljon ettei se herätä juurikaan ilotulituksia.
Tuollainen väkivalta, ( kuten siinä linkissä, jonka toiseen ketjuun laitoin yleareenalle ; ns "parantunut paha ihminen"), ilmenee kun ihmisellä ei ole muita keinoja tuoda esille tunteitaan.
Musta on aina mielenkiintoista kuulla, kun "ammattilainen" kertoo kohtaamistaan väkivaltaisista, tappajista jne.
Esim nuoret joita he kohtaavat, saattavat ensi kertaa elämässään tulla kuulluksi tai hän saattaa olla ensimmäinen joka kysyy heiltä mitä kuuluu tai kertoo elämästä yleensä. Koeta sitten siinä...purkaa sitä vihaa jne rakentavasti jos ei ole yksinkertaisesti mitään mallia sille.
Myös aikuisten kunnon rikollisten kanssa toimivat kertovat samaa.
Se väkivalta, esim itsekin turpaansa saaminen voi olla ainoa keino tuntea jotain...olla jotain. Merkitä jotain. Purkaa jotain. Olla elossa.
Ja tuosta jos pomppaa takaisin siihen Dr.Phil-poikaan ; eli viha purkautuu näin kun ei ole välineitä ja siitä sitten vielä rankaistaan. Ei ihmekään kun poika oppii ovelaksi kuin kettu =)
Henkinen yksinäisyys, kuten mainitsit...hyväksikäyttöä jne takana ja siihen reagoiminen ilman työkaluja aiheuttaa vain lisävaikeuksia ja rangaistuksia.
Mikähän on lopputulos ?
Mä voin samaistua (en nyt ihan tuollainen lapsi kuitenkaan ollut...) kyllä tuohon yksinäisyyteen ja totaaliseen tunteettomuuteen vietettyäni pikku-lapsesta asti iltani huoneessa yksin käsitellen sitä väkivaltaa jota perheessä jatkuvasti oli. Se ei oikein onnistunut.
Minä omassa ja sisko omassa huoneessa.
Kukaan ei ikinä puhu mitään tai suuttuu jos virtahepo huomataankin.
Sitten kun sen nostaa lopulta "henkisellä uhmalla" (lainaten yleareenan linkistä sanontaa) esiin- perhe hylkää. Aina yhtä hienoa =)
On ollut opettelemista eikä matka oo ees kunnolla vielä alkanutkaan.
En oo kattonu ohjelmaa, mutta kun silmäilin kommenttejanne niin kiinnostuin.
Mulle tuli kuva valtavan yksinäisestä lapsesta. Luulen, että hän olisi yksinäinen vaikka joukkue ympäröisi häntä joka ikinen päivä. Tuolle pojalle ei ole ehkä annettu mahdollisuutta tunteiden kokemuksiin alun perinkään. Eläinten kiduttamiseen ja tappamiseen on kuitenkin matkaa; ja se on vain eräs keino etsiä itseään: mitä minä itse tunnen tai miten toinen reagoi tehdessäni näin?(eläin on joka saadaan kiinni, sinänsä on sama millä kohteella harjoitellaan, mutta siihen tarvitaan elollinen olento. Kasvaessaan ja voimistuessaan kohteet muuttuvat, tietenkin, vaativimmiksi ja suuremmiksi; eläimistä toisiin lapsiin, nuoriin ja heikompiin, lopulta suuriin ja aikuisiin).
Mitä luin äidin roolista; millainen on, tuli kylmä kuva ihmisestä joka ei oikeasti välitä eikä ole osannut edes paljon näytellä sellaista. Tai sitten kyseessä on henkilö, joka ei koskaan ole edes nähnyt koko lasta. Miten ihminen voi olla noin reagoimaton lapsen käytökseen? Pidetty jonain pienenä kepposena vai? Uskomatonta. Hyväksikäyttö? Kaksi kertaa? Ihan kuin tuokin olisi ohitettu ilman sen kummempia suurempia ongelmia, elämään kuuluvana episodina.
Välttämättä eläinten tappaminen ei kuvasta edes yksin raivoa. Lapsi voi olla niin tunneköyhä, että etsii vielä tunteita itsestään; mitä hän itse kokee kun hän tekeee näin? Kuinka satutettu reagoi? Kuinka läheiset/vanhemmat reagoivat? Se on saattanut saada alkunsa raivosta, mutta saadessaan kanavoitua tunteensa teoksi on jatkunut juuri siksi, että etsii nimettömiä, tunnistamattomia tunteita sisältään teoilla, joilla on saanut herätettyä aiemminkin jotain itsestään.
Dzl mainitsi psykopaatin ja Lyn ketun. Tässä lapsessa on oivallinen esimerkki siitä, miten heitä syntyy. Tunne-elämältään vajenneita; ääripäitä etsimällä joilla korvata kadotettuja tai piilossa olevia tunteitaan, tunnistamatta oikeaa ja tai väärää; rajaton minuus ja sitä kautta ympäristö (johon kasvattajat ovat merkittävässä asemassa). Jokin löytyvä tunne voi olla negaatio (vaikka se raivo). Sillä sitten korvataan ja oikeutetaan kaikki teot. Kertakaikkiaan siksi, kun ei osata, kyetä eikä tiedetä muuta keinoa. Rakastamaan ei kykene, koska sitä ei ole koskaan opetettu hänelle. Luottamus on rikottu, joka johti tunteiden panssarointiin, jotka saaatoivat olla olemassa, mutta havaittuaan kivun liian sietämättömäksi; piilotti tunteensa ja unohti mitä ne ovat tai mitä ne merkitsevät.
Kun Lyn mainitsi tuon tunteettomuuden kuunnelleessaan väkivaltaa silloin joskus. Muistin jotain. Oli vain pakko sulkea korvansa, mielensä, silmänsä, kaikki, jotta selviäisi. Defenssi. Tunteettomuus tai sen synty on nimen omaan sitä. Muuten ei ole mahdollisuutta selviytyä. Jos silloin jää niiden (tunteiden) vangiksi, ei kestä tilannetta. Suojakuori, joka kaltoinkohtelun (olkoon sisäistä, ulkoista, subjektiivista tai objektiivista, mutta kärsimystä aiheuttavaa) jatkuessa tiivistyy ja panssaroituu hiljakseen. Monella aikuisella on tunne-elämässään työtä juuri siksi, että se on pitkän ajan kuluessa on piilotettu niin syvälle. Etsiminen on todella työlästä jos siihen on edes halua tai ymmärrystä. Tavallaan, sanoisin, moni aikuinen on eri kuorikerroksilla varustettu kaarnapuu.
Olen nähnyt vihaisia aikuisia ihmisä. Raivo voi olla suunnatonta. Eräs yhteinen tekijä on ollut: he eivät siedä tunne-elämän asioista keskusteltavan. Se tekee liian kipeää. Raivo vain yltyy. Mutta tuo raivo on peräisin hyvin kaukaa menneisyydestä, usein lapsuudesta. Empatian ja tässä yhteydessä tarkoitan vain kykyä asettua toisen asemaan on vajavainen tai sen rajat ovat hämärtyneet. On myös vihaisia aikuisia, jotka ovat arkoja tai kilttejä. Heillä tuo viha saattaa olla vielä syvemmällä. Sen kanavointi puuttuu juuri siksi, että he tietävät olevansa hallitsemattomia (viha räjähtää heidän käsissään), ja joutuvat naamioitumaan kilteiksi ketuiksi tai miksi vain katsovat parhaaksi pitääkseen vihan loitolla. Vihaa kompensoidaan positiiveilla. Sekin voi olla ääripää.
Jees, aina ei muista kaikkia mahiksia tuua samaan settiin =)
Tuosta tunteettomuudesta : moni väkivallantekijä kertoo siitä, että kun vetää pataan tai saa pataansa - vihdoinkin tuntee jotain.
Mullakin on ollut erilaisia "kausia". Sitä koettaa turruttaa tunteita joita ei edes oikein tunnistakaan tai tiedosta, mutta ne jotenkin "kauhistuttaa" ja näin niitä saa välteltyä mutta sitten ei kuitenkaan kestä sitä turtumista ja tekisi mieli välillä niin sanotusti hypätä auton eteen, aiheuttaa konflikti tai saada/vetää pataan jotta tuntisi jotain mitä "uskaltaisi".
Toiset sitten kääntää tämän ns hakuisuuden enemmän tai vähemmän itseensä tai muihin kohdistuvaksi.
Moni lapsi, joka kaltoinkohtelee esim eläimiä tai vaikka kiusaa, "purkaa tuntojaan" tai voi vaikka käyttää toista sijaiskärsijänä.
Eli kuvainnollisesti... isä hakkaa äitiä tai vaikka poikaa ja poika menee ja potkaisee koiraa. ´Koira taas puree naapurintyttöä joka tulee silittämään ja...
kierre on valmis.
Se on jännä juttu, että tunteettomuuteen vajonnut ihminen yleensä nimenomaan raivostuu, kantaa sisällä hirveää vihaa jota purkaa sitten eri tavoin ; ulospäin tai sisäänsä.
Tuo viimeinen kappale Lyn mitä kirjoitit; miksi mielestäsi ihminen käyttäytyy juuri niin?
Onko sisäisen kivun kohtaaminen niin sietämätöntä, että enemmin raivoaa kuin antaa itsensä kohdata sen? Vai johtuuko se siitä, etttä yrittäessään etsiä pahoinvointinsa lähdettä, pettyy ja turhautuu löytämättä sitä; siksi kanavoi tunteensa vihaksi? Vai jotain muuta?
Mietin addiktioita: itselläni on sellainen tunne, kokemus tai käsitys, että niidenkin avulla on on helpompi joko vahvistaa oletetusti tunteitaan tai toisaalta myös kätkeä niitä. Hmm... ?
(tulen tähän väliin hämmentämään.. :) )
Naamiointia, peittelyä, väistelyä ja ylikompensointia on rehellisesti katsomisen itse-estäminen.
Juu, vetää vaikka ketun turkin päällensä, jos ei muuta keksi :)
Mutta niin, kerropa sininuttuseni sisäisestä raivosta esimerkki.
Esimerkillistitte jo lynetten kanssa asiaa hyvin. No, parisuhteessa voi syntyä piiloviha-tilanne, jossa toinen tai molemmat kokee tulleensa loukatuksi toisen sanoista. Nämä loukkaukset niellään muttei käsitellä.
Ne patoutuvat, kuin paine-astiaksi, ja purkautuvat sitten jonkin perheriidan aikana räjähtävällä voimalla...usein kossupullon tms jälkeen, joka alentaa kynnystä primitiivireaktioon.
Jos viduttaa, kandee sanoa toiselle että viduttaa. Voi myös itse miettiä miksi jokin toisen sanoma asia viduttaa, ja tarvitseeko sen asian antaa viduttaa. Ehkei toinen edes halunnut vidduilla :D
Tunteidensa kokemiseen voi jokainen ottaa itse osaa, ja olla niistä vastuussa, vaikka se syntipukki näyttääkin olevan itsen ulkopuolella.
Tämän olen palstalla oppinut; jos toinen provosoi;
'kritiikkiin ei pidä suhtautua tunteella' -ilkikurimus-