Osalle meistä on tullut lapsena häiriöitä itsetuntoon (terveeseen narsismiin).
Aikuisena häiriöt narsismissa näkyvät narsistisina persoonallisuushäiriö-piirteinä.
Miten näitä häiriötiloja voisi aikuisiällä parantaa? Riittääkö siihen tieto ja tahtotila?
Aikuisena häiriöt narsismissa näkyvät narsistisina persoonallisuushäiriö-piirteinä.
Miten näitä häiriötiloja voisi aikuisiällä parantaa? Riittääkö siihen tieto ja tahtotila?
Vastaukset 44
Vanhimmat
No ei. Rakastamisen kyky on suoraan yhteydessä mielenterveyteen ja psyykkisiin häiriötiloihin. Sitä pitää harjoitella.
Tieto ei paranna.
Häiriötilat eivät ole tahtotiloja (esim nars häiriöt, addiktiot jne) tai riipu selkärangan lujuudesta.
Parantamisesta en tiedä mutta "uudelleenohjaus" on mahdollista.
Tuleeko ihmisestä sitten tavis ?
Tuskin.
Mutta parempaan suuntaan voi mennä. Se vaatii totaalista mukavuusalueelta ulosastumista mikä tuskin onnistuu ilman pohjakokemusta. Ns narsistista romahdusta. Ilman sitä koko homma menee helposti kiristelyksi ja naristeluksi eikä edistymistä tapahdu.
Jotkut tarvitsevat paljon keppiä ja pamppua nöyrtyäkseen ja osa kuolee mielummin ennen sitä.
En taaskaan usko näihin useimpiin Lynettin juttuihin yhtään. Mutten tosiaan tiedä asiasta mitään. :)
Sen kyllä ymmärrän hyvin, että jotkut kuolevat eivätkä keskeytä. Niinhän pitää ollakin.
Dont worry.
Kyse onkin näissä mm addiktio-asioissa elämästä ja kuolemasta mutta pää ei välttämättä silti "tottele" vaikka tietoa olisi. En pidä addiktion ja narsististen ongelmien "vähentämisessä" juurikaan ns eroa sillä yhtä tiukassa istuu ja saman vaatii alle että nuppi kierähtää, jos kierähtää.
Mä olen itsekin elävä esimerkki siitä. Tapan itseäni vähitellen henkisesti ja fyysisesti vaikka "tietoa" on.
Tällain tää menee kunnes parempaa ilmenee.
Täsmennän siis vielä ensimmäiseen viestiini, että rakastamisen kyvyn harjoitteleminen jopa edellyttää tilannekohtaisesta ajattelusta luopumista.
Mielestäni hyväksymisen kautta.
1. minulla on narsistisia piirteitä
2. ne aiheuttavat haittaa sekä omaan, että toisten elämään
Mitä asialle voin tehdä?
Yksi keino on omiin oloihin vetäytyminen. Täydellinen vetäytyminen kaikista ihmissuhteista, tai niiden rajoittaminen vain sellaisiin yhteyksiin, joissa on olemassa ulkopuolinen rajoittava (ajallinen & toiminnallinen) tekijä. Esimerkiksi moderoitu nettipalsta, vertaistukiryhmät jne.
Mutta tie tuohon hyväksymiseen edellyttää jonkinlaista romahdusta. Lynen kanssa samaa mieltä tässä.
Narsistinen tai mikä ikinä lie suojakuori on defensiivinen ratkaisu jota voi ylläpitää kuolemaansa asti vaikka todellakin olisi sairaalan pedillä viimeisillään.
"Nyt lopeta tuo tai..."
Ei välttämättä auta.
Linnassa taas ?`
Ei välttämättä auta.
Se vaatii "jonkin itselle sopivan kokemuksen" jotta se asia oikeasti sisäistyy ja sitä kautta joutuu väkisin luopumaan siitä ns itsepäisyydestään, omavoipaisuudestaan, kieltämisestään tai mistä tahansa defenssistä tai jotain.
Mullakin on tietoa nuoresta iästäni huolimatta mm addiktioista n. 10 vuotiaasta asti (siis totta kai asia oli olemassa sitä ennenkin mutta silloin todellakin about aloin vasta kuuntelemaan mitä "aikuiset" puhui ja kuulin juttuja aa:sta ja jutuista).
Parikymppisenä sitten aloin asiaa tutkimaan ja hutkimaan kunnes herään 10 vee myöhemmin samaan sairastuneena (oikeasti se alkoi jo ekasta huikasta mutta se siittä) enkä silti osaa hoitaa asiaa. Joten se siitä tiedon voimasta.
Kuinka monta päihdealalla olevaa on itse päihdeongelmaisia... se on mielenkiintoista huomata. Ja kornia. Mutta näin se menee.
Eli noin 14-15 vuotta olen lukenut kirjallisuutta, seurannut n 15-20 perheenjäsenen/sukulaisen taistoa (osa kuoli, osa raitistui, osa juo edelleen), tutustunut sen hoitomuotoihin jne mutta ei auta...koska... ei ole mennyt sisälle. Aikaisempi "romahdukseni" ei ollut riittävä, taas meno jatkuu.
Vaikka olinkin silloin iiiiiihan sekaisin. Tällein tää menee.
Näin se vain on "sairaassa päässä" mutta sen pään pitää ensin olla sairas ja sitten huomata se ja koettaa sitä parannella ennen kuin sen kokee ja "uskoo".
A:lle mä sanon vaikka mitä ajattelisit, että addiktiot tai narsistinen kuori ei ole selkäranka-asia tai mikään rakkaudella parannettava juttu jos on oikeasti "sairas".
=)
Tuo romahduskin on kovin suhteellinen asia. Nuori ihminen voi kokea romahdukseksi sellaisenkin asian, että joutuu pari vuotta tekemään korvaavia harjoitteita.
Romahdus käsitteenä jo on mystifioiva. Sillä kärsimyshakuinen saa itselleen hyvän tekosyyn hohkata kärsimystään. Säteilyvertaus tuo hohkaus tässä.
Viette Lynett ja Temppuilija keskustelua taas sivuraiteelle. Katsokaa mitä kysyttiin.
*Halitus molemmille*
Ei ole selkäranka-asia eikä tiedon asia eikä rakkaudella parannettava asia.
Kaikki psyyken häiriöt ovat sidoksissa rakastamisen kyvyn heikkouteen. Sairaan on harjoiteltava ja kuntoutettava tätä omaa kykyään. Kyse on ... kiinnostuksesta.
Niinpä juuri. Kiinnostuksesta. He-heee ... :)
Miten sun mielestä eroaa addiktin ja narsistisista häiriöistä kärsivän ihmisen suojamekanismit ja käytösmallit ?
En tahdo niputtaa mutta yleisesti ottaen jos ajatellaan.
Niissä ei hirveästi ole eroja.
Mun on pakko sanoa, että et selkeästikään (vieläkään) ymmärrä pitkistä keskusteluista huolimatta mm addiktioista (johon voi liittyä ihmisdyykkaaminenkin tai kärsimyshakuisuus, mitä vain) yhtään mitään. Sori.
Asian ohi voi mennä, siitä en ala vänkäämään.
Ymmärrätkö paremmin, jos kerron, että mm addiktiossa on usein kyse elämästä ja kuolemasta. Psyykkisesti ja fyysisesti tai molemmat.
Addiktilla on "narsistinen kuori".
Hän tekee psyykkistä kuolemaa ja joskus myös fyysistä.
Romahduspiste on jokaisella henkilökohtainen mutta paatuneimmat kuolee ennen kuin tajuaa. Sillä välillä... on mahdollisuuksia.
Tämä ei ole vain minun mielipiteeni ja voin tarvittaessa kaivaa "asiantuntijatietoa" tästä niin paljon kuin haluat.
Okei... olisi pitänyt kysyä toisin
Miten uskot, toivot tai ymmärrät, että addiktiivisesta luonteesta tai narsistisista häiriöistä voisi yleisesti ( ei niputeta!) ottaen toeta jokseenkin ?
"Paatuneimmat" asosiaaliset, addiktit ja narsistiset joita tuolla kriminaalipiireissäkin on niin paljon kuin jaksanth laskee... ovat ihmisdyykkareita. Narkkeja. Monin eri tavoin.
Sun ei tarvi sitä uskoa.
Sun ei tarvi uskoa sitä ettei se rakkaudella parane kun on "tarpeeksi sairas".
Mä elän sitä ja olen elänyt siinä ja siitä.
Se ei(!) ole niin romanttista kuin toivoisit.
Lynett, korjaan, jos sen suot, osan väärinkäsiityksistä.
Addiktioiden ja narsismipiirteiden rinnastaminen on minusta aivan toimivaa.
Menisin vielä pidemmällekin. Rinnastaisin kaikki psyyken häiriöt.
Lynett, ei kukaan paranna toista. Se mitä kuvasin sinua "ällöttävällä" termillä 'rakastamisen kyky' merkitsee kunkin omaa kykyä, jonka suunta on itsestä pois. Ja tätä voi harjoittaa. 'Kiinnostus' on ehkä ensimmäinen josta lähdetään.
Öhm...Itse en taas ymmärrä mitä tekemistä alkoholisteilla ja narsisteilla on keskenään. Alkoholisteilla on fyysinen, sekä psyykkinen riippuvuus aineeseen, kun taas NPH on pelkästään psykologinen määritelmä poikkeavalle ( tai häiriintyneelle ) persoonallisuudelle...
Alkoholistin narsistisuudestakin voi olla montaa mieltä...Ei ole itsekkyyttä, eikä narsistisuuttakaan se, jos sinne päähän ajatuksiin ei mahdu muu, kuin se kossupullo...
Okei.
Mä kerron nyt ihan suoraan koska mua saa näistä höykyttää, ihan sama.
Uskotko, että ihminen voi olla "kiinnostunut" paranemisestaan vaikka 10 vuotta kykenemättä siihen ?
Rakastamisen vaikeus...
Mulle rakkaus on koko elämäni tarkoittanut suurempaa kipua kuin rakastamatta oleminen.
Mä voin ymmärtää, mä voin samaistua, mä voin jopa omassa määrin rakastaa mutta se ei ole muille sitä rakkautta "mitä vaaditaan".
Sairas ihminen ei kykene harjoittamaan tätä taitoaan, jos ei hän ole pohjalla ja jättää itsemurhan pois laskuista. Siis oikeasti "sairas". "Paatunut".
Tällainen ihminen on, muista väitteistään huolimatta, usein niiiiin pelokas, ettei vain voi. Hän tuhoaa vaikka itsensä ja muut mielummin kuin ottaa sen riskin.
Kuntouttaminen taas vaatii vakavaa (!) mukavuusalueelta ulostuloa, kuten erittäin vastenmieliseltä tuntuvaa toisten pyyteetöntä auttamista, sosiaalistumista, yhteistä toimintaa, pakkopullaa monin muodoin.
Siitä oletkin kirjoittanut.
Mutta siihen nöyrtyminen onkin sitten ihan eri tarina.
Tosissaan jos haluaa "näistä" eroon. On pakko tehdä toistuvasti ja pitkään kaikkea tuota mitä ei ikinä haluaisi. Siksi moni "Kuolee" muodossa tai toisessa mielummin.
Tämä väärinkäsitysten määrä on hedelmällinen. Ylipursuava ja mehukas.
Minä kun katson vierastavani romanttisuutta ja korostavani työn merkitystä.
Korostan harjoitettavuutta. Ulotan harjoitettavuuden elämänalueelle, joka sisältää suuren joukon myyttisiä uskomuksia.
Dizel...
nyt ei ole kyse yleistyksestä vaan niistä mekanismeista jolla ihminen suojelee itseään "totuudelta" ja ne ovat hyvinkin vertailukelpoisia.
Narsistille on tärkeintä "se".... addiktille "se".
Addiktiot eivät sisällä pelkkiä surkeita juoppoja vaan se voi ulottua mooooonelle elämänalueelle ilman että perinteiset määreet täyttyy.
Addikti on suojautunut samoin kuin narsisti.
Vielä kun yhteisdiagnoosit ovat yleisiä (kukaan ei voi sanoa kyllä kumpi tuli ensin...), ollaan oikeilla vesillä.
Mutta, keskustellaan ja kahtotaan.
Eikö alkoholismi ole alkuaan psyyken häiriö. Aineellinen riippuvuus vähäisempi syntytekijä.
A hyvä...
Tämä voi tuntua itsekehulta, mutta mulla on mm addiktiotieto.
Mulla on suhteellisen hyvät narsismitiedot jne.
Narsistisiin reagointitapoihini, kuten kostonhaluun jne olen voinut vaikuttaa mutta aina välillä lipsahtaa. Olen edistynyt.
Väitän, ampukaa vain, että addiktiosairaus kokonaisvaltaisena on ihan yhtä ellei vaikeampi hoidettava kuin narsistiset vammat.
Nph... en tiedä koska en voi varmuudella sanoa sellaista tavanneeni.
Olen tavannut ihmisiä jotka kykenevät äärimmäisiin tekoihinkin. Mutta mikä heitä vaivaa ?
On hyvin vaikea sanoa, ovatko he addikteja ("vain") vai kaksoisdiagnoosin omaavia. Kaksoisdiagnoosit ovat yleisiä "meidän piireissä" mutta kuka tietää mikä tuli ensin ja sehän se ongelma onkin ja koetappa sitä sitten hoitaa.
Mulla on ollut halu addiktioista eroon v-e-r-y long time ja tehnyt monenlaista sen eteen.
Olen edelleen addikti.
Olen aina addikti.
Mutta pahempi kuin viim repsulla.
Miksi jankkaan tästä ?
No siksi, että käytän kaikkia niitä mekanismeja kuin narsistikin mutta tämä on ainoa paikka missä se voi myöntää.
Geneettinen alttius on tässä suuressa osassa.
Kaikista ei tule narkkeja, pelivimmoja tai holisteja vaikka kuinka dogais.
Joillain se lähtee ekasta kerrasta.
Fyysinen riippuvuus voi kuitenkin olla nämä unohtaen kyseessä myös "henkisssä riippuvuuksissa" ja monet uhritkin kertovat "viekkareista" kun riippa poistuu.
Tämä on hyvin monimutkainen asia.
Sekä narsistilla, että alkoholistilla on vääristynyt kuva siitä mitä oikeasti ovat. Siinä mielessä vertailukelpoisia. Ja ne, jotka noihin vertaisryhmiin päätyvät ...
www.youtube.com/watch?v=hjm-v-qf67U
piruvie, että harmittaa toi Amy edelleen ...
Mä en pidä rinnastamisesta mutta tiettyjä lainalaisuuksia on.
Miksi vertaan niitä usein ?
Se on kyllä huono esimerkki koska addikteja on erilaisia, mutta perusmekanismi, jolla tällainen ihminen suojaa "riippaansa" on ihan sama kuin narsistilla.
Joskus herää sellaisiakin ajatuksia, että erittäin addiktoituneella ihmisellä ei pelkkä narsistinen kuori ole riittänyt vaan astuu askeleen edemmäksi.
Tosiasia on kuitenkin se, että suurin osa maailman ongelmaisista on addikteja muodossa tai toisessa ja siksi sen voi ujuttaa vaikka tännekin - se on maailman suurin ongelma, yksi vaikeimmin hoidettavista ja tuottaa tuskaa jopa maailman köyhimmissä maissa (menkää tsiigaa!).
Ihmisellä on luontainen taipumus riippuvuuteen ja liikaan ruoansyöntiin ja vaikka mihin. Se on luontaista.
Narsistinen kuorikin on luontainen mutta joillain se menee vain yli, niin kuin moni muukin asia.
Kommentoin tuonne väleihin. Kokonaisnäkemys välittynyt jo muutenkin, mutta ehkä yksityiskohtien kommentointi avaa jotain:
> Uskotko, että ihminen voi olla "kiinnostunut" paranemisestaan vaikka 10 vuotta kykenemättä siihen ?
- Sitäkin. Mutta ... Minä viittasin kiinnostukseen muita kohtaan. Kiinnostuksesta toisiin. Itseään on pyrkimys parantaa, mutta se tapahtuu välillisesti muista kuin itsestään kiinnostumisen avulla. Täsmennän tarvittaessa myöhemmin.
> Mulle rakkaus on koko elämäni tarkoittanut suurempaa kipua kuin rakastamatta oleminen.
Mä voin ymmärtää, mä voin samaistua, mä voin jopa omassa määrin rakastaa mutta se ei ole muille sitä rakkautta "mitä vaaditaan".
- Minä en vaadi sinulta mitään. Älä anna kenenkään muunkaan vaatia. Koko sosiaalinen ongelma ja häpeäntuntosi ongelma "rakastamaan kykenemättömyydestä" teoriassahan poistuu heti kun annat vain sen mitä on. Aika tekee loput.
> Sairas ihminen ei kykene harjoittamaan tätä taitoaan, jos ei hän ole pohjalla ja jättää itsemurhan pois laskuista. Siis oikeasti "sairas". "Paatunut".
- Vaan edelleenkin sitä kykyä voi harjoittaa. Kiinnostuksen lisäksi aika monella muullakin tavalla, joista osaa olet varmaan tehnytkin. Sairaus tai paatuneisuus hyväksyttäköön diagnooseiksi. Jos kuolee matkalla, niin osa kuolee kuitenkin.
> Tällainen ihminen on, muista väitteistään huolimatta, usein niiiiin pelokas, ettei vain voi. Hän tuhoaa vaikka itsensä ja muut mielummin kuin ottaa sen riskin.
- Juuri siksi tähän kuolemaa kohti ajautumiseen vastataan tuomalla kuoleman mahdollisuus läsnäolevaksi. Vertaa edellä miten diagnoosia ei voi kaunistella.
> Kuntouttaminen taas vaatii vakavaa (!) mukavuusalueelta ulostuloa, kuten erittäin vastenmieliseltä tuntuvaa toisten pyyteetöntä auttamista, sosiaalistumista, yhteistä toimintaa, pakkopullaa monin muodoin.
- Tämä tekee nimenomaan hyvää peruskuntovaiheessa. Lisäksi vielä pitää ravistella tehoja irti muilla tavoin. Jos nyt tällainen leikkisyys vakavuutesi kesken suotakoon. No johan se suotiin.
> Tosissaan jos haluaa "näistä" eroon. On pakko tehdä toistuvasti ja pitkään kaikkea tuota mitä ei ikinä haluaisi. Siksi moni "Kuolee" muodossa tai toisessa mielummin.
Veit sanat suustani. Meillä on syntytieto olemisesta matkalla kohti kuolemaa.
*Hali*
Amy... RIP.
Mulla itselläni on suku, jossa kaikki on addikteja, melkein kaikkien puolisotkin ovat. Tai siis ovat olleet. Osa kuollut, osa ei.
Vertaisryhmistä... ihminen joka ei ole valmis siihen, suorastaan oksentaa siitä. Nauraa sille. Mitä helkuttia ?
Siksi se vaatii tilanteen, jossa on 2 vaihtoehtoa ; kuolema tai mukavuusalueelta poistuminen. Jotkut istuu siellä 3 vuottakin tai enemmän edes puhumatta ja taistelevat. Pakottavat itsensä sinne minne eivät halua mutta muuta keinoa ei ole.
Sekin jengi on niiiiin täynnä sekopäitä että pitää osata valita seuransa.
Mä en pidä edelleenkään tuosta että addikti on kuin alkoholisti. Se on paljon muutakin.
> mutta mulla on mm addiktiotieto.
Mulla on suhteellisen hyvät narsismitiedot jne.
- Niistä on hiukan apua niistäkin. Samalla tavalla kuin esimerkiksi siitä, että tarkistaa kengännauhojen olevan kiinni ennen juoksemaan lähtöä. Kaikki kannattaa ottaa huomioon.
> Narsistisiin reagointitapoihini, kuten kostonhaluun jne olen voinut vaikuttaa mutta aina välillä lipsahtaa. Olen edistynyt.
Hyvä. Tykkään tuosta asenteesta.
> Väitän, ampukaa vain, että addiktiosairaus kokonaisvaltaisena on ihan yhtä ellei vaikeampi hoidettava kuin narsistiset vammat.
Jos niitä voi edes erottaakaan kovin tarkkarajaisesti. (Sanot tämän "ajatukseni" kyllä itsekin: --> Kaksoisdiagnoosit ovat yleisiä "meidän piireissä" mutta kuka tietää mikä tuli ensin ja sehän se ongelma onkin ja koetappa sitä sitten hoitaa.)
> Mulla on ollut halu addiktioista eroon v-e-r-y long time ja tehnyt monenlaista sen eteen.
- 15 vuotta on paljon. Siinä ajassa itsestään jo näkee tapahtuuko edistystä. Ei ole silti mikään nyrkkisääntö, joka aina pätee.
> Olen edelleen addikti.
Olen aina addikti.
- Ei se mitään. Harjoitat vastedes pidättyväisyyttä ja haet edelleen apua. Moni addikti elää kunnioitettavaa elämää. Onhan paljon raittiita alkoholistejakin, esimerkiksi.
> No siksi, että käytän kaikkia niitä mekanismeja kuin narsistikin mutta tämä on ainoa paikka missä se voi myöntää.
Tällä tavoin itsehyväksyntäsi kasvaa.
Rauhallista joulun aikaa. Jouluiloa.
"Itseään on pyrkimys parantaa, mutta se tapahtuu välillisesti muista kuin itsestään kiinnostumisen avulla"
A : Se tapahtuu "oikeasti sairaalla" vain itsestä kiinnostumisen kautta jolloin joutuu väkisin kiinnostumaan muista tai ottamaan apua vastaan (mitä ei halua oikeasti) koska ei halua esim kuolla tai menettää kaikkea.
Tavallaan voitaisiin ajatella, että silloin kiinnostus herää muita kohtaa mutta se on täysin itsekäs peruste jolla addikti tai kuoritettu ihminen "paranee".
Ja lisää kun olen totuudentorvipäällä :
Jos mua rakastaa, mua pelottaa vain enemmän. Mitä lähemmäksi ihminen tulee, sitä varmemmin pidän huolen siitä ettei toiste tule. Se on se ongelma. Mä en voi hoitaa sitä ennen kuin liityn vastentahtoisesti johonkin yhteisöön, pakotan itseni mukavuusalueelta pois ja annan virran viedä. Ehkä auttaa, ehkä ei.
Paranemisen edellytys on itsekkyys mikä jatkuu siihen, ettei ihminen voi rakastaa ketää jos ei rakasta itseään. Ja jos ei rakasta itseään, ei voi myöskään vastaanotaa rakkautta "koska siinä on koira haudattuna".
Ja hyvä ihminen, olen tietoa täynnä, halua, intoa, mutta silti istun tuhossa. Sä et tajua sitä kun en suoraan sano ( haluatko että sanon jotta selkenee ?), että mulla on halu (!), mä hekumoin sillä mitä saan kun luopuisin tästä, mikä maailma mulle palaisi, mitä olin ennen, mitä kykenen, mutta mä en p-y-s-t-y.
Huomioithan tämän : vielä.
En pysty juuri nyt. En mä ole fatalisti.
Sä sanoit joskus aikanaan, että miksen minä ja Dizel mentäis kimppakämppään...jota "hieman kavahdettiin". Ymmärrän tarkoituksesi - mukavuusalueelta pois ja pakotamminen oppimaan.
Siitä ollaan samaa mieltä.
Mutta ongelmahan onkin, ylivarustellulla ihmisellä, että miksi hän luopuisi mukavuusalueestaan (joka tuottaa tuskaa mutta luulee sen olevan sen) jonkin tällaisen vuoksi ?
Mielestäni päinvastoin. Riippuu ihan siitä miten asiaa ajattelee, mutta myöhemmin ehkä lisää...Kiire.
Vanha mantra mutta:
Ajattele että riippuvuudet ovat tarvitsevuutta. Ajattele sitten sen jälkeen mikä on se tarve. Keskity aivan perusjuttuihin. Lämpötila, nälkä, tavoitettavuus, näkyminen, vauvojen tarpeet varsinkin. Saattaa valjeta ensi juhannukseksi jo jotakin.
Addiktiotieto, joka on helppo ulkoistaa toisiin valitsemalla itselleen sellaista (pahempaa) seuraa.
Se on tärkeä pointti jotta "itse pysyy terveenä".
Kiitos hienon uuden "tukikaverini" joka puhuu hitto asiat kuin ne on.
Kiitos teille.
Kiitos tana mun aktiivisuudelle.
Mä kärsin tästä joka päivä.
Jokainen päivä on viimeinen.
Kunnes vuosi on kulunut.
Ja toinen.
Ensimmäiset 10 vuotta käytin (noh, se oli nopeasti heitetty arvio) toisten diagnosoimiseen kunnes huomasin totuuden mutta katsos, mähän olen "toimintakykyinen narkki" joka hoitaa asiansa mutta narkkaa silti. Ja...kaikkea!
Eli kyse ei ole juomisesta "vain".
Mä tiedän missä ongelma on.
Mä mietin sitä joka päivä.
Mä näen joka päivä mun narsistiset ongelmani.
Mä mietin niitäkin joka päivä.
Edistystä on tullut "narsistisuuden puolella" mutta sitä myöten addiktio pahenee.
Onneksi on paljon vapaata aikaa jolloin ei ole velvollisuuksia tai olisin syrjäytynyt, työtön ja niin edespäin.
"Harjoitat vastedes pidättyväisyyttä ja haet edelleen apua. Moni addikti elää kunnioitettavaa elämää. Onhan paljon raittiita alkoholistejakin, esimerkiksi."
A, mua oikein "sattuu" kun kirjoitat noin.
Ei se noin mene.
Joku päivä, jos sulla ei ole parempaa tekemistä, mä todistan tän sulle. Mulla on keino siihen eikä se liity vain muhun.
Lynett,
Jatketaan edelleenkin keskustelua siitä positiosta, että minä en oikeasti ymmärrä. Minusta se on hyvä, koska silloin sinä puhut.
>> "Itseään on pyrkimys parantaa, mutta se tapahtuu välillisesti muista kuin itsestään kiinnostumisen avulla"
> Se tapahtuu "oikeasti sairaalla" vain itsestä kiinnostumisen kautta jolloin joutuu väkisin kiinnostumaan muista tai ottamaan apua vastaan (mitä ei halua oikeasti) koska ei halua esim kuolla tai menettää kaikkea.
Tavallaan voitaisiin ajatella, että silloin kiinnostus herää muita kohtaa mutta se on täysin itsekäs peruste jolla addikti tai kuoritettu ihminen "paranee".
Tämän kohdan minä ymmärrän hyvin. Itsehyväksynnän alhaisuus. Ajattele välillisyyttä ei-yksitasoisena, vaan jatkuvana useiden hammasrattaiden mekaanisena koneistona. Itsehyväksynnän alhaisuutta nostettava. On kiinnostuttava muista, havaittava heitä, nähtävä -merkkejä itsen ulkopuolella. Tämä on harjoitus, toiminnallinen harjoitus. Sen *harjoitusvaste* on itsehyväksynnän nousu. Nämä voi kääntää, on vaikea sanoa kumpi on ensin, mutta itsenulkopuolisesta kiinnostuminen harjoittaa itseä ja päinvastoin.
Myöh. lisää. Lapsi huutaa.
Ja lisää kun olen totuudentorvipäällä :
Jos mua rakastaa, mua pelottaa vain enemmän. Mitä lähemmäksi ihminen tulee, sitä varmemmin pidän huolen siitä ettei toiste tule. Se on se ongelma. Mä en voi hoitaa sitä ennen kuin liityn vastentahtoisesti johonkin yhteisöön, pakotan itseni mukavuusalueelta pois ja annan virran viedä. Ehkä auttaa, ehkä ei.
Paranemisen edellytys on itsekkyys mikä jatkuu siihen, ettei ihminen voi rakastaa ketää jos ei rakasta itseään. Ja jos ei rakasta itseään, ei voi myöskään vastaanotaa rakkautta "koska siinä on koira haudattuna".
Ja hyvä ihminen, olen tietoa täynnä, halua, intoa, mutta silti istun tuhossa. Sä et tajua sitä kun en suoraan sano ( haluatko että sanon jotta selkenee ?), että mulla on halu (!), mä hekumoin sillä mitä saan kun luopuisin tästä, mikä maailma mulle palaisi, mitä olin ennen, mitä kykenen, mutta mä en p-y-s-t-y.
Huomioithan tämän : vielä.
En pysty juuri nyt. En mä ole fatalisti.
Sä sanoit joskus aikanaan, että miksen minä ja Dizel mentäis kimppakämppään...jota "hieman kavahdettiin". Ymmärrän tarkoituksesi - mukavuusalueelta pois ja pakotamminen oppimaan.
Siitä ollaan samaa mieltä.
Mutta ongelmahan onkin, ylivarustellulla ihmisellä, että miksi hän luopuisi mukavuusalueestaan (joka tuottaa tuskaa mutta luulee sen olevan sen) jonkin tällaisen vuoksi ?
Jatkan myöhemmin. Muita kiireisiä velvoitteita.
Liekkö totta, mutta olen taipuvainen uskomaan seuraavaan: haitallisen riippuvuuden voittaa vain ja ainoastaan korvaamalla sen vähemmän haitallisella riippuvuudella.
pätee myös ihmissuhteisiin, jotka ovat riippuvuutta aiheuttavia ja haitallisia
Se on se helpompi tie, mutta on mahdollista päästä kokonaankin irti.
Jatkuu!
> Jos mua rakastaa, mua pelottaa vain enemmän. Mitä lähemmäksi ihminen tulee, sitä varmemmin pidän huolen siitä ettei toiste tule. Se on se ongelma.
- Vastaanottokyky on eri asia kuin rakastamisen kyky. Yksi asia kerrallaan. Suurimman nautinnon ihminen tutkitusti saa antamisesta, joten tuo vastaanottokyvyn heikkous saa toistaiseksi olla sivuseikka ja käsiteltäköön pelkkänä "hankalana luonteenpiirteenä". Ja kun kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin isomman jutun ratkaiseminen vähän ajan päästä näkyy siinäkin.
> Mä en voi hoitaa sitä ennen kuin liityn vastentahtoisesti johonkin yhteisöön, pakotan itseni mukavuusalueelta pois ja annan virran viedä.
- Joskus on pakko vähän väkisin.
> Paranemisen edellytys on itsekkyys mikä jatkuu siihen, ettei ihminen voi rakastaa ketää jos ei rakasta itseään. Ja jos ei rakasta itseään, ei voi myöskään vastaanotaa rakkautta "koska siinä on koira haudattuna".
- Tämän jo käsittelimmekin, mutta lapsi tahtoo aina kuulla saman sadun uudestaan. Ymmärrän huolesi syvyyden, kuinka aiheetonta se sitten onkaan. ... Onko se itsekkyyttä, jos insuliinishokista kärsivä diabeetikko etuilee kassajonossa?
> Ja hyvä ihminen, olen tietoa täynnä, halua, intoa, mutta silti istun tuhossa. Sä et tajua sitä kun en suoraan sano ( haluatko että sanon jotta selkenee ?), että mulla on halu (!), mä hekumoin sillä mitä saan kun luopuisin tästä, mikä maailma mulle palaisi, mitä olin ennen, mitä kykenen, mutta mä en p-y-s-t-y.
- Me vanhenevat miehet luonnostaan tiedämme, että halu ja kyky ovat suunnilleen sama asia. Riippuu siitä kumpi asiaa katsoo. Ja kun tässä sinun asiassasi nyt ei ole kyse mistään elimellisestä vaan pelkästä toimintojen harjoittamisesta vasten tahtoaan, niin sitäkin suuremmalla syyllä voidaan tulkita halun ja kyvyn olevan erottamaton yhdelmä. *Hali*
> Huomioithan tämän : vielä.
En pysty juuri nyt. En mä ole fatalisti.
- Minusta ilmassa on meren tuoksua.
> Sä sanoit joskus aikanaan, että miksen minä ja Dizel mentäis kimppakämppään...jota "hieman kavahdettiin". Ymmärrän tarkoituksesi - mukavuusalueelta pois ja pakotamminen oppimaan.
- Taisi siinä olla muutama muukin ehdokas samaan soluun. Viime kesänä olin todistajana häissä, joissa kaksi naispuolista heteroa erotomaania vihittiin. Miehiä on toisinaan tunkenut väliin senkin jälkeen, mutta saavat tukea toisistaan ja kunnioitusta ja häpeää sopivassa määrin, ei liikaa.
> Siitä ollaan samaa mieltä.
Mutta ongelmahan onkin, ylivarustellulla ihmisellä, että miksi hän luopuisi mukavuusalueestaan (joka tuottaa tuskaa mutta luulee sen olevan sen) jonkin tällaisen vuoksi ?
- Vaikea selittää näin etukäteen. Mutta selvitetään syyt sitten kun tulos on käsillä.
Addiktiotieto, joka on helppo ulkoistaa toisiin valitsemalla itselleen sellaista (pahempaa) seuraa.
Se on tärkeä pointti jotta "itse pysyy terveenä".
Kiitos hienon uuden "tukikaverini" joka puhuu hitto asiat kuin ne on.
Kiitos teille.
Kiitos tana mun aktiivisuudelle.
Mä kärsin tästä joka päivä.
Jokainen päivä on viimeinen.
Kunnes vuosi on kulunut.
Ja toinen.
Ensimmäiset 10 vuotta käytin (noh, se oli nopeasti heitetty arvio) toisten diagnosoimiseen kunnes huomasin totuuden mutta katsos, mähän olen "toimintakykyinen narkki" joka hoitaa asiansa mutta narkkaa silti. Ja...kaikkea!
Eli kyse ei ole juomisesta "vain".
Mä tiedän missä ongelma on.
Mä mietin sitä joka päivä.
Mä näen joka päivä mun narsistiset ongelmani.
Mä mietin niitäkin joka päivä.
Edistystä on tullut "narsistisuuden puolella" mutta sitä myöten addiktio pahenee.
Onneksi on paljon vapaata aikaa jolloin ei ole velvollisuuksia tai olisin syrjäytynyt, työtön ja niin edespäin.
-- Tämä kaikki edelläoleva oli rakenteellisesti ja säkeenmuodostukseltaankin puhdasta runoutta. Sinä kirjoitat itseäsi koko ajan. Jos et itse skitsofreenistu oman kielesi sisään vangiksi (harvinaista enkä usko sinun tapauksessasi), niin aika pian on selvää, että ongelma ei enää olekaan todellisuudessasi. Eli kirjoittamalla maanisesti muovaat maailman, jossa olet rationaalinen ei-addikti. Tämäkin keskustelutilanteemme on täysin vapaa mistään itseäsi ja muita vahingoittavasta.
> mua oikein "sattuu" kun kirjoitat noin.
Ei se noin mene.
Joku päivä, jos sulla ei ole parempaa tekemistä, mä todistan tän sulle. Mulla on keino siihen eikä se liity vain muhun.
-- Tämä oikeus on niin kohtuuton, ettei se luota mihinkään sinun esittämiisi todisteisiin. Päinvastoin todennat sille koko ajan itsesi sitä puolta, joka kantaa huolta sinusta itsestäsi ja maailmasuhteestasi.
Huom. Malttia. Kun syvänmerenkala liian nopeasti nousee pintaan, niin se räjähtää.
Juu, erotellaan vastaanotto ja anto.
Kirjoitin kiireessä ajattelemati =)
Kuten aina.
Mä tiedän ton kyllä, että jos haluaa jostain paatuneesta käytösmallista eroon tai muuttaa jotain, sitä ei voi saada ihanneoloissa palmun alla lököillen vaan se on raakaa duunia ja joutuu tekemään kaikenlaista mitä ei haluaisi.
Esim avun vastaanottaminen (ei siis vain hyväksykäyttöä vaan apua oikeaan tarpeeseen, ehkä hengestäkin jo kyse) on erittäin vaikeaa mutta jos oikeasti haluaa jonkin vaikean asian muuttuvan ja jota ei voi yksin hoitaa - se on vain nöyrryttävä. Tämä tappaa ihmisiä vuosittain - ei pysty. Tai sitten ottaa sitä vastaan reagoiden tavalla tai toisella aggressiivisesti.
"Ja kun tässä sinun asiassasi nyt ei ole kyse mistään elimellisestä vaan pelkästä toimintojen harjoittamisesta vasten tahtoaan, niin sitäkin suuremmalla syyllä voidaan tulkita halun ja kyvyn olevan erottamaton yhdelmä. "
Tosta en nyt tajunnut (ainakaan vielä =) ) mitään. Avaa vähän... =)
Mulle tuli toi solukämppä juttu flashbackinä mieleen siksi, että se on mm juuri sitä mukavuusalueelta ulosastumista ja pakottautumista "sosiaaliselle saarekkeelle" jos se on tuottanut liikaa ongelmia. Siinä mielessä hyvä pointti.
Tuosta fatalismista vielä ; mä uskon ihmisen kykyyn muuttua. Mulla on itsellänikin niin paljon vaikeuksia etten yhtään aliarvioi prosessin vaikeutta. Tieto on, taito on, halu on... mutta mm tunne-elämä pistää hanttiin. Fyysiset oireet vastustaa. Mieli heittelee. Sitten tulee "repsuja".
Enkä nyt kirjoita, kuten en muutenkaan, addiktiivisuudesta viitaten vain juomiseen tms. Se on niin paljon muutakin ja suuruuskuvitelmissani uskon, että joku päivä vielä "sen luonteenlaadun" (niin sanotusti) kokonaisvaltainen ongelmallisuus ymmärretään vielä paremmin. Nyt ei olla vielä edes sovittamassa kenkiä vaan vasta miettimässä mallia tai väriä, siis tuon asian suhteen.
Sitten uskon, että useampi ihminen saa oikeaa tietoa ja toivon siitä samanlaista muoti-ilmiötä kuin karppauksesta, burn outista, narsismista ja masiksesta.
Hetkeksi.... =)
"Eli kirjoittamalla maanisesti muovaat maailman, jossa olet rationaalinen ei-addikti"
Hätkähdyttävä lause. Jos ymmärsin oikein. Mutta mitä väliä on sillä ymmärsinkö koska se kosketti "oikein". Tack
Siinä on kuitenkin kääntöpuolensa : olen tehnyt sitä jo niin kauan etten aina edes muista sitä että olen addikti.
Tässä kohtaa haluan muistuttaa, että addiktio voi liittyä myös draamahakuisuuteen, huomiohuo*aamiseen, jopa masennuksenkaltaiseen tilaan, "kierroksilla olemiseen", mihin vain.
Miksi aina tuon näitä addiktiojuttuja esiin...siksi, että edelleenkin kuvittelen ettei tämän ongelman laajuutta käsitetä. Se perustuu ihan neurologisiin tosiseikkoihinkin.
"Ajattele että riippuvuudet ovat tarvitsevuutta"
Se tarve voi olla mikä tahansa. Melkein.
Miksi esim minä tai joku muu pyöri 12-vuotiaana kamoissa ja kännissä ?
Tapahtui paljon muutakin mitä en viitti kirjoittaa mutta kuitenkin.
Yksinkertaistettuna ; tunne-elämän vamma joka johtuu asiasta X, ei sillä niin väliä ellei kyse ole kemiallisesta puutteesta tai ylisyötöstä joka aiheuttaa sen.
Mä vähän valotan kun tuli mieleeni, miten "tällainen mieli" pyörii.
Kun jokainen vuorovaikutustilanne, pyyntö, anto tai oleminen on ihmiselle luontaisesti mahdotonta, sitä hakee ulospääsyä. Helpotusta. Apua. Tunteita joita muuten ei voi olla koska ei osaa.
Kun joku lähestyy, otat etäisyyttä ja tarkastelet. Miksi, miten, minkä vuoksi, missä...Ei ole olemassa mitään rentoa olemista, sosiaalista kanssakäymistä vaan joskus tuntuu siltä, että jokainen tilanne on mittaamista tai jopa jonkin asteista sodankäyntiä varten.
Okei, liitoiteltua mutta kuvaavaa (vain).
Kun ihmisellä ei ole perusluottamusta mihinkään (!), sitä ei todellakaan ole ja se tuottaa addiktioita, aggressiivisuutta, poistyöntämistä ja muuta outoa.
Vaikka ne tänään taas kehui uutisissa, kuinka nimenomaan älykkäät naiset ovat tuplasti suuremmassa riskissä ajautua huumeidenkäyttäjiksi, lähtisin kuitenkin siitä ajatuksesta että kyseessä on tunnepuolen asia.
Oli älykäs tai ei, se ei liity tunnepuoleen mitenkään ellei erotella tunneälyä sitten erikseen mutta sekään ei liity omien tunteiden hallintaan.
Olen sitä mieltä, että "se älykkyys" mikä todistetusta näillä ihmisillä varsinkin on, liittyy elämän realiteettien ymmärtämiseen ja niiden kanssa hetkelliseen sekoilemiseen - eräänlaiseen "kyllästymiseen" kun huomaa että suurin osa jengistä vaan menee missä menee, duuneissa ja rahanperässä, silikonien ja hienojen autojen ratissa tajuamatta tosiasioista mitään.
Eli menee aikaa X ennen kuin pääsee rattaille mukaan ja suurin osa muista ihmisistä kulkee sellaista edes miettimättä. Sen rauhan (eli ajattelemattomuuden) kun päähän saisi edes 5 minuutiksi ilman sataa eri päihdettä tai addiktiota - antaisin 10 000 euroa saman tien .
Tajuttomaksi lyömistä ei sitten lasketa mukaan =) !
Kun elää 24/7 miettien näitä asioita kykenemättä siihen välittömyyteen (eli mielestäni tarkkaamattomuuteen, sokeuteen) mikä ihmiseloon kuuluisi edes ajoittain, sitä alkaa flippailemaan ajoittain ;)
"... haitallisen riippuvuuden voittaa vain ja ainoastaan korvaamalla sen vähemmän haitallisella riippuvuudella."
Se on helpoin tie. Easy way.
Itse olen vaihdellut työnarkomaani/urheiluhullu- linjan ja totaalisen päihteiden ja muun kivan sekakäytön välillä koko elämäni.
Uskon, että addiktien perusominaisuuksissa on jotain "kuumottavaa" ja lisäksi vielä se, että niiden toteuttaminen vuosia tai vuosikymmeniä muuttaa ihmistä sellaiseksi jolla rumpu pärisee persiissä koko ajan.
Tai ehkä he ovat sitä alkujaankin.
Tunne
Tunne
Mutta älä sitä mitä pitäisi tuntea.
Siinä addiktin ohjeet =)
> Tai sitten ottaa sitä vastaan reagoiden tavalla tai toisella aggressiivisesti.
Näin hoitohenkilökunnan ja ruumishuoneen näkökulmasta se ei haittaa yhtään, kuuluu asiaan :) Hammasta purren ja irvistäenhän apua monestikin annetaan ja haavoittunutta kannetaan, joten on ihan ymmärrettävää että loukkaantunut kiroilee ja irvistää itsekin. Pahemmasta kivustahan hän kärsii.
*Hyvin iso hali joulunpyhiksi, ne ovat vaarallista aikaa* :D
>> "Ja kun tässä sinun asiassasi nyt ei ole kyse mistään elimellisestä vaan pelkästä toimintojen harjoittamisesta vasten tahtoaan, niin sitäkin suuremmalla syyllä voidaan tulkita halun ja kyvyn olevan erottamaton yhdelmä. "
> Tosta en nyt tajunnut (ainakaan vielä =) ) mitään. Avaa vähän... =)
- Ihan vaan se vanha juttu siitä, että ihminen vaikkei pysty mihin tahansa, niin pystyy enempään kuin arvaakaan. Jos asennoidumme että osaaamme, niin oppimiskykymme mitattavassa määrin kasvaa.
> Tuosta fatalismista vielä ; mä uskon ihmisen kykyyn muuttua.
- He-hee :)) … Me moni fanitetaan sua juuri siksi. Moni nuorempi myös ottaa sinusta esimerkkiä.
P.S. Hyvä että pidät tuota adiiktio-aihetta esillä. Sitä ei vielä ole painotettu tarpeeksi.
> Hätkähdyttävä lause. Jos ymmärsin oikein. Mutta mitä väliä on sillä ymmärsinkö koska se kosketti "oikein".
Ihminen on sitä miksi tekeytyy ja siksi on syytä olla tarkkana miksi tekeytyy. Olet aina ollut reipas tyttö. Sen varaan lasketaan.
Me jokainenhan teemme itsellemme maailman.
Hirmu hyvää pohdintaa olette saaneet aikaiseksi. Kiitos kaikille