Olen 16-vuotias tyttö, juuri lukion aloittanut. Masennusta on ollut seiskaluokasta lähtien... Silloin ensimmäistä kertaa ajattelin haluavani kuolla. On ollut koulukiusaamista, huonoja ihmissuhteita, musertava seurustelusuhde narsistin kanssa... En jaksa enää. Kaikki vanhat asiat painavat mieltä niin kamalasti. Olen elämäni aikana estänyt 9 ystäväni itsemurhan, ja... olen kai jo jotenkin tottunut kuolemaan. Se on niin arkipäiväistä... minäkin haluan pois.
Olen päättänyt kuolla tammikuun alussa. Sitä ennen en voi, sillä olen luvannut äidilleni, että jaksan joulun yli. Minulla on melko varma keino kuolla, mutta nyt voimani alkaisivat olla jo loppu... Miten siis jaksan tammikuuhun asti? Asiallisia vastauksia, pyydän.
Olen päättänyt kuolla tammikuun alussa. Sitä ennen en voi, sillä olen luvannut äidilleni, että jaksan joulun yli. Minulla on melko varma keino kuolla, mutta nyt voimani alkaisivat olla jo loppu... Miten siis jaksan tammikuuhun asti? Asiallisia vastauksia, pyydän.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Sinua tarvitaan vielä paljon tässä elämässä. Olet tärkeämpi kuin itse edes osaat ajatellakaan. Sinä jaksat kyllä elää ja löydät keinoja selviytymiseen. Sinulla on varmasti ollut musertavia nuo kokemukset mutta aivan varmasti pääset niiden yli. Tulee uusia ihmissuhteita , uusia tuulia , uusi kevät... Et voi tietää mitä hyvää sinun elämällesi on varattu jos et vain uskalla sitä elää ! Uskalla äläkä pelkää. Olet niin nuori että paljon hyvää on vielä edessä vaikka nyt et kykene sitä masennukseltasi sitä näkemään. Varaa ensi tilassa aika lääkäriin , psykologille tai terveydenhoitajalle. Apua tilanteeseesi on saatavilla aivan varmasti ! Hae apua. Voimia sinulle ! :)
Lun lukee tätä palstaa niin joskus ajattelee, että sanasta itsemurha on tullut täällä vakiotermi. Sanalla on ihmellinen vaikutus ja voihan se monia jos ennestäänkin masentaa enemmän ja antaa innoketta epätoivoiseen ongelmien ratkaisuun.
Varmaan helpottaa kun kokee että seinä on edesä ja tunnelin päässä ei ole mitään valoa näkyvissä pitää ratkaisuna itsensä elämän päättämistä: Tavallansa silloin kokee että asialle voi vielä tehdä ainakin sen verran jotkain ja juttu on siten omassa hallinnassa.
Kuitenkaan itsemurha ja kuolema ei päätä ihmiselämää. Olotila vain jatkuu toisessa muodossa.
Monet kuolmaan pakoa suunnittelevat eivät sittenkään koskaan toteuta kamalaa aikomustaan ja hyvä on että saa kirjoittamlla purkaa sydäntään. Jaksa vielä tyttökulta ponnistella elämän areenalla. Ei sinunkaan ahdinko ole loputon ja elämälläsi on ennalta suunniteltu tarkoitus. Ei meillä kenelläkään ole aina helppoa.
Kyllä lähtö ajasta tulee sitten ihan sitä tietoisesti suunnittelematta.
Päätä nyt vain purkaa kuormaasi jonkun kanssa.
Mikä se keino on? Kaikki pillerit puolikkaa kossun kanssa?
Juu säähän oot vasta menny lukioon ja harkitset jo nyt itsemurhaa.Aika rankkaa.
Elämä on kyllä potkinu sua aika paljon perseelle. (tiedän tunteen).Itse viiltelen.
En kuitenkaan harkitse itsemurhaa sillä haluan valmistautua tulevaan ammattiin ja löytäää miehen . Ja käydä Mount Everestillä. :D oikeasti.
Eli siis neuvvoisin : Aseta itsellesi tavoitteita. (MUITA KUIN sinnittelemistä itsemurhaan saakka.)
Kuvittele maapallolla on 7 miljardia ihmistä, kuinkahan moni
sinnittelee sinun lisäksesi jaksamista itsemurhaan saakka?
Ja kuinkahan monella on keuhkosyöpä aivokasvain.parantumaton.?
Koulukiusaamisesta , tiiän tunteen aivan pers*******.
Kuitenkin "vanhat" asiat kuten koulukiusaaminen on jo ohi et voi enää tehdä mitään tuolle asialle ,etkä myöskään vanhoille huonoille ihmissuhteille, et voi enää tehdä mitään.
Ja seurustelu narsistin kanssa ,et voi tehdä enää yhtikäs mitäään.
Ainoa vaihtoehto on unohtaa niin kuin minäkin tein. (Joka ei todellakaan tapahtunut hetkessä!!!!!!!!!!!!!!)
ÄLÄ jää setvimään vanhoja musertavia kokemuksia elämästä.
Itseähän on kyllä hankala ottaa niskasta kiinni, mutta se kannattaa tehdä.
Erityisesti se on tärkeää jos olet itsemurhan partaalla.
Tänäänkin monen ihmisen elämä on päättynyt itsemurhaan.usassa,kiinassa intiassa jne.
Mutta silloinkin kun teet itsemurhan tuhoat toisten ihmisten elämiä.
Sen sijaan tulevaisuudelle voit tehdä jotain oikeastaan voit muuttaa sen kokonaan.
Käy koulu loppuun hanki ammatti ,matkustele ja hanki poikäystävä ,mutta jos hän paljastuukin narsistiksi yksinkertaisesti pistä poikki.
Sillä eihän hän oikeasti sinua rakasta, vain käskyttää.
Aloita harrastus esim. karate tai judo :D
Mene kallonkutistajalle tai kuraattorille ja kuuntele heidän neuvoja.
Olen myös 16-vuotias masentunut nuori. Kiva, että sinulla on edes ollut jonkinlaisia suhteita. Itse olen ollut masentunut "vasta" vuoden tai ehkä enemmänkin. Viiltelen melkein joka päivä koska yritän muuttaa henkisen tuskan fyysiseksi. Mutta viiltely ei ole enään auttanut minua ja itsemurha on myös minun mielessä lähes koko ajan.
Minä en näe mitään minkä takia pitäisi elää, olen lyhyesti sanottuna huono kaikessa. En hae apua koska en näe tarvetta elää...
Älä siis luovuta vielä kun sinulla voi olla vielä toivoa. Juttele jonkun ihmisen kanssa, tai jos kaipaat jonkinlaista juttuseuraa niin lähetähän sähköpostia [email protected]
noni tääällä on kanssa yksi 16 vuotias neitokainen jotakuinki samanssa tilanteessa.... viiltelyä lääkkeitä ja viinaa siinä se elämä pyörii ei psykologit ei mitkään helpota mutta se on vain minun tilanteeni [email protected] lisää meseen jos tahot jutella ihan niinku poika 16v mainisti älä luovuta kun vielä voi olla toivoa lähetä sähköpostii juttele ihan mitä vaan jos siltä tuntuu ^^
Hei. Olen monta kertaa miettinyt, pystyisimmekö me, joilla on vaikeuksia elämisen kanssa, jollain tapaa saamaan tukea toisistamme? Olisi joku verkosto tms, jossa ei tarvitsisi selittää mitään, vaan olisi se varmuus, että toinen ihminen tietää miltä tuntuu, kun ei meinaa jaksaa jaksaa..
Minäkin tunnen olevani yksin (omine tunteineni). Miksi olemme kaikki yksinäisiä yksin. Voisimmeko olla yksinäisiä yhdessä?
Elämäni on vain sitä, että pitäisi yrittää jaksaa olla vain olemassa.. tunnetteko samoin?
Tässä voisi olla ideaa. Tietysti tämä koneen naputtelu toisten kanssa on sitä yksinäisyyden ja pahan olon jakamista, mutta kuitenkin niin yksinäistä, eikä poista yksinäisyyttä. Helpottaisiko "Ladojen" joukkotapaaminen? Mersuksi tässä itseään kukaan tuskin tuntee. Tai vaikka oranssi nauha rintapielessä hiljaisena protestina syrjäytymiselle. Löytyisikö joukkovoimaa ja rohkeutta tuoda julki pahaaoloa?
Älä luovuta. Apua saa aina. Itse ikäisenäsi kärsinyt samankaltaisesta, lääkkeet ja terapia auttaa paljon, älä jää yksin! jos tahdot niin blogistani löytyy kuvausta elämästä jota itse 23 vuotiaana nyt elän, edelleen vakava masennus mutta pinnistelen. http://kopioko.blogspot.com/
saa myös ottaa yhteyttä jos haluaa juttu seuraa hengenheimolaiselta.
Muista vaan että kuolema ei ratkaise mitään ja yritä miettiä kuinka hienoa olisi sitten kun saisit itsesi parempaan kuntoon, mitä kaikkea voisit tehdä ja tuntea.
Yksi lempisanonnoistani kuuluu "mihin ihminen voisi elämän sylistä pudota". Elämän päälle putoat, vaikka putoaisit jostakin. Johonkin. Elämä ottaa aina kiinni.
(koska maailmankaikkeudessa on vain elämää, ei ole muuta kuin elämän sykli).
Koittakaa jaksaa, ihanat.
Yksi ajatus on, että koska mihinkään (muuhun kuin omaan asenteeseensa asioihin) ei voi elämässä vaikuttaa, pitäisi osata alkaa rakastaa alituista muutosta ja sitä, että mikään ei pysy paikallaan tai samana. Kaikki muuttuu koko ajan, samaa hetkeä ei voi koskaan kokea toistamiseen. Ja se, niinkun sanovat, tekee kaikesta, ja joka hetkestä niin ainutlaatuisen. Mikään ei ole niin pysyvää, kuin tilapäinen.
Kaikki muuttuu koko ajan, mekin. Joka päivä päivän vanhempi, ja päivän viisaampi. Keksittekö mitään asiaa, joka maailmassa pysyisi samana?
Siksi pitää alkaa rakastaa sitä, että kaikki alituisesti muuttuu, ja tajuta, että se tekee: muutoksen luonnolliseksi. Ei ole pelkoa, että mikään jäisi jumiin! ;-) (vaikka niin monesti juuri siltä tuntuukin).
On totta, että tarpeettomuuden tunne, ja se, että ei ole osa mitään, on pahin tunne kaikista. Että minulla ei ole väliä (kenenkään elämä ei hetkahda, vaikka minua ei olisi). Se on jäätävin kaikista tunteista. Enkä itse tiedä helpotusta.
Tiedän, että nämä ovat vain sanoja..
Jos joku tykkää lukea (siinä kuluu aika hyvin! ;-), niin käy kirjastosta lainaamassa Ken Wilber: "Kaiken lyhyt historia". Se on paksu nivaska, mutta meni minulla kuin lentäen. Ei sillä, että pitäisi olla samaa mieltä, mutta siksi, että se antoi omalla mielelleni pureskeltavaa: onko asiat noin, vaiko jotenkin muuten? Siinä kuvataan myös mielen ongelmia.
Minä haluan itse ottaa asioista selvää, ja löytää ratkaisut. Mutta on mukava huomata, että muutkin ovat ajatelleet samoja asioita (tuo kirja).
Tee tänään jokin ihan pieni hyvä teko jollekin toiselle. Tai edes pieni ele vain. Avaa vaikkka vanhemmalle ihmiselle ovi kaupassa, ja katso vastaako hän hymyysi.
Ihan pieni teko, ja seuraa, miten se vaikuttaa oloosi. Siitä se lähtee, pienestä toiveesta, että saisi toivoa elämäänsä.
Muista, että sinä olet tärkeä. (itsellesi tärkein).
Vanhat asiat ovat kuin ankkureita - kuka jaksaisikaan ankkureineen kulkea eteenpäin (en minäkään). Millä saisimme ne ylös? Sitä minäkin mietin.
http://www.youtube.com/watch?v=vr3x_RRJdd4
Toivoa kaikille!
Kysyn ihan vakavissani, kuinka äitisi on tuon lupauksen ottanut? Oletteko yhdessä hakemassa apua?
Hei kaikille ja kiitos, kun olette omista ongelmistanne huolimatta jaksaneet vastata! Tällaisina hetkinä pienikin toivon kipinä... voi, jospa niillä saisi elämän liekin sytytettyä. Vielä kerran. Vielä... vielä.
Edes kerran.
~anon~, olen säästänyt lääkkeitä ja aion viiltää ranteet auki. Tarkoitus olisi hankkia lihaveitsi lähikaupasta. En kerro tarkkoja määriä, en halua että kukaan ottaa tästä mitään vinkkiä.
tgfrhjyyyyyyy ja kaikki muutkin, kiitos viesteistänne. Laitoitte ajattelemaan. Välillä vaan tuntuu, että pään sisälle ei liiku mitään... Paitsi mustaa mönjää. Jotain... mikä välillä vain osuu johonkin pään nurkkaukseen ja satuttaa. Välillä henkinen kipu uhkaa muuttua fyysiseksi. Silloin sattuu niin paljon, että joudun vaikeroimaan ääneen. Kaikki on niin... väärin.
Olen viillellyt jo kauan. Vanhemmat tietävät mutta eivät sano enää mitään, koska tietävät minun jatkavan kaikesta huolimatta.
Käyn psykologilla. Olen sanonut sille monta kertaa, että aion kuolla. Harkitsevat osastoa. Miksi helvetissä? En mä tarvitse mitään, mä haluan pois. En aio elää siihen asti. Yhtä tuskaa tämä joulunkin yli sinnittely. En jaksaaaaa...
Käytän masennuslääkkeitä ja psykoosilääkkeitä. Psykoosilääkkeet siksi, koska on ollut näkö- ja kuuloharhoja. Ne ovat välillä aika pelottavia.
Äidille on ok, että yritän jaksaa joulun yli. Sitten katsotaan uudestaan, ja sen mielestä mun olisi hyvä mennä osastolle. Mutta olen kuullut, että siellä olisi ihan kamalaa... mua pelottaa.
Äitisi on oikeassa. Enempää hän ei voi. Osastoa ei tarvitse pelätä. Siellä olet turvassa, eikä siellä ole kamalaa. Se on paikka, mistä saat itsellesi apua!
Katsoppas kuule peiliin.. siellä se on se pahin narsisti.
Haluat koko maapallon pyörivän ympärilläsi, jopa tämä naurettava itsetuhoisuutesi on huomionhakua.. haluat että täällä kaikki valehtelevat että olet muka tärkeä..
SINÄ PASKA!
CherryX, mene ihmeessä osastolle joksikin aikaa, jos pääset! Katso ainakin se ensin (aina voi jatkaa suunnitelmista sitten myöhemmin, jos ei tämäkään auttanut).
Siellä voi olla ihmisiä, joita sinä pidät mielenkiintoisina (vaikkapa joku poika), tai joku saattaa saada apua sinusta. Mene ihmeessä, jos sinulla on mahdollisuus! Älä heitä toivoa (äläkä missään nimessä välitä täällä kirjoittelevista pöhköistä).
Unelmoi! Ja haaveile. Se saa hymyilemään.
Pitäisi olla joukkovoimaa tuoda julki pahaa oloa! Ja sen pitäisi olla luvallista. Lanseerataanko tuollainen oranssi nauha? Siinä voisi olla idean juurta.. että mekin olemme olemassa, ja meitä on monta. Emme vaan näy, emmekä ole mukana "teidän" maailmassanne. (olemme maton alla, niin että yhteiskunnan jalkojen alla kupristelee). Hiljainen protesti sille, että me emme jaa samoja arvoja näkyvän maailman kanssa.. niin hiljainen, että meitä ei edes näy eikä kuulu.
No, siihen asti, pidämme yhtä ainakin ajatuksen voimalla!
Juuri, tulla näkyväksi ja tehdä ongelma näkyväksi. Oranssi ainakin näkyy. Tuskin kovinkaan moni täysin omaa syytään on sinne maton alle joutunut. Kyllä nykymaailmassa pelaa semmoiset säännöt, että se on melkein kenelle vaan mahdollista joutua syrjäytetyksi. Huom! syrjäytetyksi, ei syrjääntyneeksi. Koko systeemin jakautuminen näkyy jo vähän kaikessa, eikä sitä häpeä tunnustaa enää parempiosaiset ollenkaan.
Joo kamppanjan nimi voisi olla "Symppaa syrjittyjä, komppaa kiusattuja." Nauha voi olla myös "kannattajajäsenillä", jolloin nauhoja näkyisi vielä enemmän.
Kaikki menee ohi. Myös paha olo menee ohi. Itse kirjoitin tälle samalle sivustolle muutama viikko sitten, etten jaksa enää. Nyt jaksan (ja tosi hyvin) lääkityksen avulla.
Hyvä uutinen. Kerroppa vielä mitä ilonpillereitä olet saanut. Vaikuttaa todella hyvältä. Minäkin haluaisin pyytää semmoisen reseptin, jos kerran purkistakin saa noin apua.
On syytä olla onnellinen, ettei halua olla mukana välinpitämättömässä yhteiskunnassa, vaan että hauaisi muutosta. Tai että voi pahoin, kun kukaan ei välitä (olisi luonnotonta, jos silloin ei voisi pahoin!)