Maanpuolustus

Joku vasemmistonuori haikaili maanpuolustushengen perään. Ainut tae Suomen itsenäisyyden säilymiselle on kuitenkin Nato-jäsenyys. Nato-jäsenyyden myötä loppuisi venäläisten maanhankinta Suomesta lähes kokonaan ja muutkin kylpylähuijaukset.
674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Natofobialle löytyy looginen selitys.

Vasemmisto elättelee vielä toivoa Neuvostoliiton paluusta. Naton jäsenyys
olisi este YYA-sopimukselle mikä sopimus oli hyvin tärkeä suomalaisvasemmistolle.

Nuoremmille tiedoksi että YYA-sopimus oli Neuvostoliiton optio Suomen liittämiseksi komnunistiseen Neuvostoliittoon jota vasemmisto piti työläisen paratiisina.

Natojäsenyys on uhka YYA-sopimuksen paluulle ja Suomen liittämiselle
tulevaisuuden Neuvostoliittoon vasemmistounelman mukaisesti.

Äänestä

Minkä hiton itsenäisyydelle. Päätökset tulee EUusta ja asia on käsitelty.

Tässä vaiheessa on aivan sama, tuleeko miehitysjoukot idästä vai lännestä.

Euroopan talous luhistuu ensi kesänä,joten ehkä tuo idä pitäisi meidät hengissä.

Äänestä
  • Perinteisesti itsenäisyys riippuu siitä kenen komennossa on armeija ja missä
    säädetään lait.

    Vasemmiston perinteinen unelma on ollut että miehitysjoukot tulee idästä,
    lait kremistä ja kaupoista saa vain kaalia.


    Euroopan hyvinvointikupla ja saavutettujen etujen kupla poksahtaa
    ehkä jo keväällä. Alkaa varsinaiset irtisanomiset.

    Äänestä

Sotakorkeakoulun opettaja: " Nato on nykyisin täysin poliittinen organisaatio"?

Äänestä
  • Suomi on jo ryövätty ilman natoakin ja natolla ei ole muuta tekemistä kun maksaa vaan ja meillä on aina vaan kurjempaa elää jos siihen vielä mennään.

    Äänestä

Et niitä hampaita rosvovaltio Venäjän alusmaanakaan tarvitse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Jaa Natolle- kirjoitti:

Joku vasemmistonuori haikaili maanpuolustushengen perään. Ainut tae Suomen itsenäisyyden säilymiselle on kuitenkin Nato-jäsenyys. Nato-jäsenyyden myötä loppuisi venäläisten maanhankinta Suomesta lähes kokonaan ja muutkin kylpylähuijaukset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu