Iltalehden uutisointia:
"Mikä nuoria vaivaa?
Lauantai 17.12.2011 klo 05.55
Nuorison tekemät pahoinpitelyt ja riehumiset ovat kuohuttaneet ihmisiä tänä vuonna. Eivätkö teinit enää kunnioita auktoriteetteja?"
Jaa että tällaistako ihmetellään nyt kun aikanaan tehtiin lait jotka kieltävät lapsen tukistamisenkin. Nytkö sitten poliiseille annetaan mahdollisuus laittaa nuoriso kuriin pampulla hakkaamalla, heh.. Minusta jotenkin vaikuttaa että lainlaatijoilla olisi alkuperäisenä tarkoituksena ollut lain avulla estää lasten pahoinpiteleminen, jollainen onkin tuomittavaa, mutta mikäli lapsi ei muuten tottele, olisi kyllä lain annettava mahdollisuus pieneen kurittamiseen vaikka tukistamalla. Olen asiasta tiedustellut aikoinaan sosiaalivirkailijoiltakin mitä siinä tapauksessa tehdään ettei lasta saa millään tottelemaan kauniisti puhumalla, arestilla taikka muillakaan lain hyväksymillä keinoilla. Kukaan sosiaalivirkailija, eivätkä muutkaan ole antaneet tähän selitystä. Niin.. Mitä sitten tehdään, mitä nyt kun nuorison kanssa on jo poliisikin helisemässä. Muistan lukeneeni että vanhempi on saanut käräjillä tuomionkin kun on lastaan pelkästään tukistanut.. Hmm, niimpä niin.. Kotona saadaan alku kasvulle ja myöhemmälle käyttäytymiselle. Ellei lapsi opi kotona kunnioittamaan vanhempiaan, auktoriteettiä niin miten sitten muka myöhemmin. Joku sen nuoren tietysti kuriin saa, millä keinoin, pampullako, vai puhuuko poliisisetä kauniisti kun nuori esim kivittää, kusee silmille tms..
Nuorison kurittomuus
2
86
Vastaukset
- von Lagerbom
Linkki em uutisointiin:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011121714944554_uu.shtml - Näpit irti
Älä sie ainakaan tukista omaa lastas.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2334169Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122634Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit402380Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811436Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161426- 481169
- 781087
- 59963
- 45936
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58921
