Panamassa olevat rahat

Panamassa tai jossain uskotaan olevan rahoja piilossa.
Jopa eräs todistaja oikeudessa lausui näin.
Hannu on moneen kertaan ilmoittanut ettei jäsenten rahoja käytetty valuuttakaupassa ja myöskään poliisin mukaan ei capitatililä ollut ulkopuolista liikennettä.
Tämä merkitsee selvästi että jäsenillä ei ole pienintäkään osuutta näihin Panamassa oleviin suuriin rahoihin.
Millä logikalla näistä yleensä edes keskustellaaan!

20

314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lukase HS

      Verottajan aasinajaja höpöttelee tänään Helsingin Sanomissa, että heillä on Wincapita rahoja jotka nyt palautetaan sijoittajille.
      Tulee hyvät joulurahat näille sadoille veronsa maksaneille !

      • Mr Toppila

        Rikoksella saatua rahaa ei veroteta.
        Mutta näinköhän valtio enää näkee palautettuja rahoja, jotka kuitenkin pitäisi luovuttaa valtiolle rikoshyötyinä.

        .


      • kaikki myyntiin.
        Mr Toppila kirjoitti:

        Rikoksella saatua rahaa ei veroteta.
        Mutta näinköhän valtio enää näkee palautettuja rahoja, jotka kuitenkin pitäisi luovuttaa valtiolle rikoshyötyinä.

        .

        ainahan voi laittaa talon ja omaisuuden pakkohuutokauppaan, kai niistä jotain saa.


    • ilmankos.

      tienaus.comilla kirjoittelee joku "lucon" nimimerkillä, onkohan kenties kyseessä joku sekopää joka on päässyt avohoitoon ?
      tämä tyyppi ilmoittaa ymmärtävänsä hyvin miten wincapita toimi, tuomarit eivät vaan hänen mielestään ymmärrä asiaa, todellinen idiootti.

    • 00000000000000000000

      --------------------------------------------------------------------------------

      Re: WINCLUB
      Kirjoittaja lucon » 11:58 (23.6.2009)

      YLIVALUUTTAMESTARIN PÄIVÄKÄSKY: TAISTELURUKOUSHERÄTYS

      Vainotussa klubiseurakunnassa on alkanut taistelurukousherätys.

      Olen entinen pilkkaaja. En ole enää. Ylivaluuttamestari - Elävä Jumala - otti minut kiinni rakkaudessaan. Häneltä eivät keinot lopu. Tämä koskee meitä jokaista, ennen pitkää.

      Niin, vainotussa klubisrk:ssa on alkanut yhä voimistuva taistelurukousherätys.

      Hannu Kailajärvi on alkanut vankilassa nälkälakon! Sanan vapauteen
      tai kuolemaan asti!

      Uskollinen ja syytön Hannu-Veljemme on alkanut paaston ja rukouksen !!

      Rehelliset ja oikeudenmukaiset ja rehellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen pyrkivät viranomaiset, virkamiehet, eri viranhaltijat, poliitikot, pankkiirit, oikeusoppineet ja rivikansalaiset siunaavat ja rohkaisevat toimintaamme.
      Heitä on vaivannut vuosikaudet yhteiskuntaamme, sen valtakoneistoon, viranomaiskoneistoon, pankkimaailmaan ja mediaan pesiytynyt todellinen antikristillinen ja uuspakanallinen pyramidihuijaus, joka muodostuu moraalittomasta, jumalattomasta, ahneesta ja läpeensä mädästä ns. hyvä-veli/sisar -järjestöistä ja salaseuroista sekä niiden jäsenistä.

      Tämä taho vainoaa ja haluaa tuhota klubiseurakuntamme, kuitenkaan onnistumatta, kiitos Ylivaluuttamestarille.

      Nimittäkäämme tätä tahoa ns. Mustaksi Monopoliksi.
      Käsite tuli tunnetummaksi suuren yleisön tietoon lahjakkaan ja teräväkynäisen toimittajan Aarno Laitisen kirjasta Musta Monopoli, ilmestymisvuosi 1982.
      Aarno oli HS:n poliittisen toimituksen esimies. Hänet erotettiin Mustan Monopolin painostuksesta, kun paljastui, että hän oli keskeinen Tamminiemen pesänjakajat -kirjan kirjoittaja.

      Tänään sama Mustan Median sensuuri yrittää estää kansaa saamasta tietää totuutta tapaus WinCapitasta; ja on siinä osittain onnistunutkin.

      Siksi minunkin/meidänkin on ollut siunattu pakko tarttua kynääni/kynäämme. Valveutuneimmat, joilla on laajempi kokonaisvaltainen näkemys psykologisen viestinnän ja sodankäynnin keinoista niin henkisellä kuin hengelliselläkin tasolla, eivät mene niin herkästi tähän vanhaan halpaan.

      Rukous ja profeetallinen sana on paras keino erottaa jyvät akanoista, totuus valheesta, hyvä pahasta, tosi puhe huhuista, Musta Media ja analyyttinen journalismi toisistaan.

      Monella inhimillisellä asialla on mitalin kaksi puolta, valoisa ja pimeä puoli. Kysymys onkin siitä, kummalle antaa vallan, kumman antaa hallita. Tämä Musta Monopoli muodostuu näiden instanssien pimeästä puolesta; analyyttisen journalismin hylännyt Musta Media, oikeudenmukaisuutta ylenkatsova oikeuslaitos, moraalia halveksiva poliisijaoksen ja KRP:n pimeä puoli, vallanhimon riivaamat suuret konsernit ja suuryritysryppäät, ahneuden sokaisema pankkimaailma, rehellisyydestä vieraantunut virkamieskoneisto, totuutta kiertävät poliitikot, ministerit ja EU-parlamentaarikot sekä hännän huippuna heidän arvomaailmatyhjiössä kituvat lakeijansa, alaisensa ja yhteistyökumppaninsa.

      • 0000000000000000000

        Klubivaino on kirouksen alaista toimintaa.
        Ylivaluuttamestari: Auta ja armahda kaikkia osapuolia.
        Jotta siunaus voisi tulla, on kirouksen ensin väistyttävä.

        Klubimme taloussektorilla siunauksellinen "ennustamiseen liittyvän järjestelmän" seuranta ja käyttö mm. valuuttamarkkinoilla levisi lajempaan tietoisuuteen. Tiedämmekin pankin - on muitakin - joka oli erittäin hyvin perillä klubimme treidaustuloksista ja sanoivat omankin treidauksen menneen yllättävän hyvin. Kumma kyllä asiasta ei ole uutisoitu.

        On paljon todenperäisiä ja kovan kritiikin kestäviä WinCapita-asioita ja asiayhteyksiä, joista ei ole uutisoitu. Kumma kyllä.

        On paljon huhuja ja valheita, joita uutisoidaan vähän väliä. Kumma kyllä.

        Tahti on kuitenkin hiipunut. Kiitos taistelurukousherätyksen. Musta media väsyy valheisiinsa ja on alkanut jo vetäytyä. Murskatun mediakäärmeen häntä kuitenkin heiluu edestakaisin oman aikansa.

        Mikä estää asiallisen, puolueettoman ja rehellisen uutisoinnin ja tiedottamisen tapaus WinCapitasta?
        Mitä musta media pelkää?
        Mitä KRP:n pimeä puoli pelkää?
        Mitä muut asiaan liittyvät hämäräperäiset tahot pelkäävät?


        Taistelurukousherätys kasvaa. Rakkaus rukoukseen ja totuuden etsintään vapauttaa taistelemaan ja voittamaan. Ylivaluuttamestarin rakkaus voittaa pelon. Pelossa on rangaistusta(1.Joh.4:18).

        Mustan Median ja sen pimeiden taustavoimien pelko ja pakokauhu kasvaa. Vainoajasta on tullut vainottu.
        Analyyttistä journalismia harjoittavat ammattilaiset odottavat sormi liipaisimella/näppäimellä.
        Rukoileva, taisteleva ja kärsivä klubikansa odottaa. Koska rävähtää?!? Pian. Oikeus voittaa.
        Analyyttinen journalismi voittaa.
        Rehellinen toimittajajoukko tulee saamaan kiitoksensa ja palkkansa.
        Hyvä sanoma leviää.
        Hyvät uutiset leviävät.
        Taistelevalle klubikansalle hyvät uutiset ovatkin kauhistus mustalle monopolille.

        Ylivaluuttamestari on lähtenyt liikkeelle...

        Taisteleva ja rukoileva klubiseurakunta on saanut kokea satoja ja taas satoja rukousvastauksia ja lisää seuraa uskon tiellä.

        Te Ylivaluuttamestarin varpaille astuneet Mustan Monopolin valheenkulissin taakse kätkeytyneet juonittelijat: Pelätkää ja vaviskaa.

        Ylivaluuttamestarin taisteluopas ja rakkauskirje sanoo(Ps.50:3):
        Meidän Jumalamme tulee eikä vaikene, Hänen edellänsä käy kuluttava tuli ja Hänen ympärillänsä väkevä myrsky.

        Kaikki tulee menemään Ylivaluuttamestarin käsikirjoituksen mukaan.

        Uskoit tai et, Ylivaluuttamestari vie suunnitelmansa päätökseen.

        Parempi uskoa.

        Kumman puolen mitalista sinä valitset?!?

        lucon & Tiimi


    • ???

      hyvä kun näytätte luonetanne jotta muutkin sen ymärtäisi minkätakia täläiseen pohjatomaan toimintaan on aikoinaan lähdetty.

    • 00000000000000000000
    • Ongelmia Panamassa ?
    • SPAINAGAIN

      Tässä KRP hakee treidauskassaa, jota ei KRP:n mukaan pitänyt olla missään.
      Rahathan palautui 90 % jäsenille. Loppu meni MB:n tilienhoitomaksuina, järjestelmän pyörittämiseen ja jäädytettiin.
      KRP SIIS HAKEE 200 MILJOONAA DOLLARIA, ELI N. 135 MILJOONAA EUROA, VAIKKA JÄSENTEN SIJOITUKSIA EI OLE YHTÄÄN KATEISSA, EIKÄ AINAKAAN PANAMASSA.
      SIJOITETTIIN YHT. VAIN 100 MILJOONAA.

      http://www.panamaamerica.com.pa/periodico/edicion-anterior/nacion-interna.php?story_id=773723&edition_id=20090420

      Signaalisysteemiä käytettiintuottavasti todistettavasti (esim. EK-forex), ja niistä maksettiin bonusta MIHIN TÄMÄ UNOHTUI???
      Eli sijoituksille oli vastine, vaikka käräjäoikeus valehtelee muuta. ILKKA TAUSTAJOUKKOINEEN SAATTAA ENNEN PITKÄÄ KOKO OIKEUSJÄRJESTELMÄMME SUUREEN HÄPEÄÄN.

      • Todistakaa toimivuus

        " Signaalisysteemiä käytettiintuottavasti todistettavasti (esim. EK-forex), ja niistä maksettiin bonusta MIHIN TÄMÄ UNOHTUI??? "
        Tottakait se on unohtunut, koska edes oikeuteen ei tultu todistamaan toimivuutta.


      • Paskaa jauhat. Kyllä sinne tungettiin enemän, kuin 100 miljoonaa €uroa. Sata miljoonaa €uroa on tälläkin hetkellä Pitkäsen setää siteeratakseni kadottanut yhteyden omistajiinsa.

        Ja mitaan ette voi...


      • Banco Panama
        RailiSuominen kirjoitti:

        Paskaa jauhat. Kyllä sinne tungettiin enemän, kuin 100 miljoonaa €uroa. Sata miljoonaa €uroa on tälläkin hetkellä Pitkäsen setää siteeratakseni kadottanut yhteyden omistajiinsa.

        Ja mitaan ette voi...

        Oikeusapupyyntö.

        Äskettäin Suomen syyttäjänvirasto pyysi oikeusapua erityiseltä järjestäytyneen rikollisuuden virastolta, jota johtaa syyttäjä Jose Ayu Prado. Kysymys oli tapaukseen liittyvän pankkitilin lisätiedoista. Toistaiseksi pankin vastaukset ovat olleet negatiivisia, sanoi Ayu Prado.

        Panamassa siis on pankkitili, josta ei ole saatu mitään lisätietoa.


      • Banco Panama kirjoitti:

        Oikeusapupyyntö.

        Äskettäin Suomen syyttäjänvirasto pyysi oikeusapua erityiseltä järjestäytyneen rikollisuuden virastolta, jota johtaa syyttäjä Jose Ayu Prado. Kysymys oli tapaukseen liittyvän pankkitilin lisätiedoista. Toistaiseksi pankin vastaukset ovat olleet negatiivisia, sanoi Ayu Prado.

        Panamassa siis on pankkitili, josta ei ole saatu mitään lisätietoa.

        " Toistaiseksi pankin vastaukset ovat olleet negatiivisia..."

        Vastaus voi myös tarkoittaa, että tilin saldo on syystä tai toisesta miinuksella. ;)


      • 0000000000000
        Banco Panama kirjoitti:

        Oikeusapupyyntö.

        Äskettäin Suomen syyttäjänvirasto pyysi oikeusapua erityiseltä järjestäytyneen rikollisuuden virastolta, jota johtaa syyttäjä Jose Ayu Prado. Kysymys oli tapaukseen liittyvän pankkitilin lisätiedoista. Toistaiseksi pankin vastaukset ovat olleet negatiivisia, sanoi Ayu Prado.

        Panamassa siis on pankkitili, josta ei ole saatu mitään lisätietoa.

        nämä on suursponsorien huhu puheita mistä sä Banco panama olisit saanut tiedon että oikeusapupyyntö olis lähetetty:DD


      • Panama Banco
        0000000000000 kirjoitti:

        nämä on suursponsorien huhu puheita mistä sä Banco panama olisit saanut tiedon että oikeusapupyyntö olis lähetetty:DD

        Eikä ko se on käännös siitä tekstistä. Siis Espanjasta.


      • Banko Pannama
        Banco Panama kirjoitti:

        Oikeusapupyyntö.

        Äskettäin Suomen syyttäjänvirasto pyysi oikeusapua erityiseltä järjestäytyneen rikollisuuden virastolta, jota johtaa syyttäjä Jose Ayu Prado. Kysymys oli tapaukseen liittyvän pankkitilin lisätiedoista. Toistaiseksi pankin vastaukset ovat olleet negatiivisia, sanoi Ayu Prado.

        Panamassa siis on pankkitili, josta ei ole saatu mitään lisätietoa.

        Näin siis sanotaan tossa artikkelisssa Espanjaksi.


    • vankila odottaa.

      --ILKKA TAUSTAJOUKKOINEEN SAATTAA ENNEN PITKÄÄ KOKO OIKEUSJÄRJESTELMÄMME SUUREEN HÄPEÄÄN. --

      koska löytte todisteet pöytään ja lopetatte pas kan jauhamisen ?
      kolme vuotta on kuultu samoja satuja, ei voi kun nauraa, hah hah hehehheeh

      • separhaitennauraajne

        >>>--ILKKA TAUSTAJOUKKOINEEN SAATTAA ENNEN PITKÄÄ KOKO OIKEUSJÄRJESTELMÄMME SUUREEN HÄPEÄÄN. --

        koska löytte todisteet pöytään ja lopetatte pas kan jauhamisen ?
        kolme vuotta on kuultu samoja satuja, ei voi kun nauraa, hah hah hehehheeh


      • läts läts
        separhaitennauraajne kirjoitti:

        >>>--ILKKA TAUSTAJOUKKOINEEN SAATTAA ENNEN PITKÄÄ KOKO OIKEUSJÄRJESTELMÄMME SUUREEN HÄPEÄÄN. --

        koska löytte todisteet pöytään ja lopetatte pas kan jauhamisen ?
        kolme vuotta on kuultu samoja satuja, ei voi kun nauraa, hah hah hehehheeh

        --Ja veikkaanpa, että jännäkakkaa pökkää jo eräillä. :)--

        ihan varmasti pökkää jännäkakkaa tulee siellä vankilassa senverran jännät paikat.,läts


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pehmeää laskua

      Sinulle. Muutaman kilsan päästä. Mieheltä, joka salaa välittää.
      Ikävä
      83
      3308
    2. Nainen olet minun

      Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli
      Ikävä
      36
      2686
    3. Sille ei voi enää mitään

      Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.
      Ikävä
      74
      2276
    4. Mukavaa päivää

      Miehelle 🖕❤️‍🔥 Kahvia ja kävelylle🌞
      Ikävä
      61
      2268
    5. Harmi jos ei enään nähdä

      Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki
      Ikävä
      51
      2201
    6. Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun

      mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??
      Ikävä
      110
      2173
    7. Vau miten upea nainen!

      Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.
      Tunteet
      20
      1947
    8. Kunpa minä tietäisin

      Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv
      Ikävä
      20
      1939
    9. En voi sanoa että toivon sinulle hyvää.

      Ei meitä ole tarkoitettu yhteen.
      Ikävä
      62
      1924
    10. Merja Kyllönen: Ero

      Joko uusi kierroksessa
      Suomussalmi
      86
      1662
    Aihe