Lueskeltuani täällä näitä juttuja ilkeistä äitipuolista ja ilkeistä biol.äideistä on pakko näkökulman lisäämiseksi kertoa asioiden toinenkin puoli...
Itse olen eronnut joitakin vuosia sitten ja liitosta jäi yhteisiä lapsia (alle kouluikäisiä) kaksi. Meillä on lapsista yhteishuoltajuus ja lapset viettävät säännöllisesti aikaa myös etävanhemman luona.
Ongelmaksi on vain hieman muodostunut se, että lapset (vaikka pieniä ovatkin) tuntuvat välillä aika armottomilta uutta äitipuolta kohtaan... Siitä huolimatta, että kotona ollaan keskusteltu asioista ja etsitty positiivisia puolia. Eikä todellakaan olla kannustettu huonoon käytökseen!!
Aikuisena yksipuolisen parisuhteen lopettamisen ymmärtää, mutta valitettavasti isän uuden onnen merkitys ei vain tunnu iskostuvan lasten mieliin. (ja ennen kuin joku vetää herneet neniin, niin on sanottava, että itse elän myös parisuhteessa, jossa kaikista asioista voidaan keskustella, joten olen onnellinen. Enkä todellakaan mikään painajais-ex, vaan ymmärrän elämän menevän eteenpäin). Lapset jotenkin vain kokevat isän uuden rikkoneen heidän perheensä, vaikka siitä ei ollut kyse, vaan klassisesta erilleen kasvamisesta. Ehkä he jo kymmenen vuoden päästä ymmärtävät asian?
Hankala tilanne, mutta toivoisin, että tämä herättäisi ihmisiä ajattelemaan, eikä heti tuomitsemaan lapsia tai muita "pahiksiksi" ja "ilkeiksi". Meillä ainakin on parhaamme mukaan yritetty, että kaikilla olisi hyvä olla ja silti uusioperheen elämän tuntuu välillä aika kuluttavalta. Joten ei suositella heikkohermoisille tai lyhytpinnaisille, kypsille aikuisille kylläkin.
Itse olen eronnut joitakin vuosia sitten ja liitosta jäi yhteisiä lapsia (alle kouluikäisiä) kaksi. Meillä on lapsista yhteishuoltajuus ja lapset viettävät säännöllisesti aikaa myös etävanhemman luona.
Ongelmaksi on vain hieman muodostunut se, että lapset (vaikka pieniä ovatkin) tuntuvat välillä aika armottomilta uutta äitipuolta kohtaan... Siitä huolimatta, että kotona ollaan keskusteltu asioista ja etsitty positiivisia puolia. Eikä todellakaan olla kannustettu huonoon käytökseen!!
Aikuisena yksipuolisen parisuhteen lopettamisen ymmärtää, mutta valitettavasti isän uuden onnen merkitys ei vain tunnu iskostuvan lasten mieliin. (ja ennen kuin joku vetää herneet neniin, niin on sanottava, että itse elän myös parisuhteessa, jossa kaikista asioista voidaan keskustella, joten olen onnellinen. Enkä todellakaan mikään painajais-ex, vaan ymmärrän elämän menevän eteenpäin). Lapset jotenkin vain kokevat isän uuden rikkoneen heidän perheensä, vaikka siitä ei ollut kyse, vaan klassisesta erilleen kasvamisesta. Ehkä he jo kymmenen vuoden päästä ymmärtävät asian?
Hankala tilanne, mutta toivoisin, että tämä herättäisi ihmisiä ajattelemaan, eikä heti tuomitsemaan lapsia tai muita "pahiksiksi" ja "ilkeiksi". Meillä ainakin on parhaamme mukaan yritetty, että kaikilla olisi hyvä olla ja silti uusioperheen elämän tuntuu välillä aika kuluttavalta. Joten ei suositella heikkohermoisille tai lyhytpinnaisille, kypsille aikuisille kylläkin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miten lapset sitten suhtautuvat uuteen mieheesi?Tiedätkö mitä juttua uusi mies syöttää lapsillesi silloin kun sinä et ole kuulolla?
Kannattaako sellaiseen suhteeseen edes alkaa jossa ei voisi luottaa! Tässä suhteessa ex ja uusi ovat erilaisia...