Hirvensalmi/Anttola/Kangasniemi/Enonkoski

HA84

Olemme perheemme kanssa miettineet mahdollista muuttoa johonkin em.paikkakunnista. Nyt kaipailisin kokemuksia kyseisistä paikoista, ja mieluiten juuri lapsiperheen näkökulmasta. Miten suhtaudutaan muualta muuttaneisiin, pääseekö paikallisten kanssa hyvin tutuiksi? Millaiset koulut, onko ongelmia? Hirvensalmesta kiinnostaisi tietää, onko siellä jotenkin levotonta kun jotain sen suuntaistakin kuullut? Ja Mikkelin Anttolan palvelutaso kiinnostaa, kun liitetty Mikkeliin, onko ihan Mikkelin taajama ja palvelut siellä?

40

4166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hikan

      Kokemukseni mukaan Hirvensalmi ei ole levotonta seutua, vaan esimerkiksi sen naapurikunta Mäntyharju. Uskon, että juttuun pääsee paikallisten kanssa, kun vain on itsekkin aktiivinen ja osallistuu paikkakunnan toimintaan. Mahdollisuuksia kyllä löytyy! Kotonta tuskin tulee kukaan hakemaan..
      Etelä-Savossa ongelmana kouluissa on se, että kyläkouluja lakkautetaan. Syrjäseuduilta toki taksit ja bussit kulkevat kirjonkylän kouluille, mutta matkaa voi tulla asuinpaikasta riippuen. Kirkonkylän koulut toimivat omasta mielestäni hyvin (kangasniemi, hirvensalmi), eikä omien koululaisteni kanssa ole ollut minkäänlaisia ongelmia koulunkäynnin suhteen :)

    • Kiinnostaa

      Kerroppa vähän itsestäsi ensin? Mitä teet työksesi? Montako lasta? Miksi haluat muuttaa? Paljonko tienaat vuodessa? Ikä? Harrastukset? Moraali? Tietoa tiedosta...

    • eikös

      5 tien alueella taitaa olla kyläkoulu iskussa (ei vielä lopetus päätöstä) perhe päivähoitajakin löytyy sekä, eskari luokka.

    • sukututkija

      kangasniemestä kannattaa pysyä kaukana,asukkaat suurin osa sukua keskenään,70luvulla oikein radiossa oli juttu kylästä jossa oli suomen eniten mielenterveys ongelmaisia asukaslukuun nähden.eikä ongelma ole mihinkään hävinnyt,vaikka koulussa opetetaankin,että siskoa ei saa naida,serkusta puhumattakaan,ei oppi mene perille näin sisäsiittoisuus jatkaa kasvuaan.pysy pikkukylistä kaukana,ja muuta jonkun kaupungin taajamaan,ei lapsiasi kiusata ainakaan koulussa.jos yhtä sukulaista ärsytät saat koko kylän kimppuusi.

      • HA84

        Eiköhän tuo jonkunasteinen sisäsiittoisuus ole ongelmana vähän jokaisessa pienemmässä paikassa..? Silloin tietysti tilanne paranee, jos paikkakunnalle muuttaa paljon porukkaa muualta. Kangasniemeä en ainakaan vielä suostu sulkemaan pois muuttolistalta, ja olihan sieltä posittivistakin kommenttia. Enonkoskea tai Anttolaa ei vielä kukaan kommentoinut, ja lisää kokemuksia vielä kehiin, varsinkin jos olet muualta muuttanut johonkin näistä paikkakunnista niin kerro miten mennyt:)


    • oksettaa.

      tuli aikoinaa,näin jälkeenpäin ajateltuna oltua varmaan tilapäisessä mielenhäiriössä kun muutin kangasniemelle.asuin viisi vuotta,kangasniemeläisiin oli vaikea tutustua,mutta itse olin kyllä juttujen keskipisteenä,vaikka ei ketään tuntenutkaan sen paremmin.tuli mieleen että olin muuttanut suljettuun yhteisöön,ja siinä huomasin miten pienet ympyrät pienessä kylässä on.en missään ole törmännyt yksinkertaisempiin ihmisiin,joten kyllä kirjoitus jossa kerrotaan kangasniemeläisistä pitää paikkansa.kangasniemellä hyvin tiivis poikamies porukka,jota leikkisästi homo yhteisöksikin mainostetaan,joten kyllä sukulaisuhteissa keskenään naimisiin meno todella näkyy tässäkin kunnassa.sanon saman kuin toinenkin kirjoittaja,jos olet perheellinen älä muuta,jos poikamies eli homo,muuta välittömästi,pääset heti homoyhteisön jäseneksi.itse en kusekkaan kyseiseen kylään päin,nimen kuullessani tulee heti oksettava olo.nyt pitää lähteä yrjölle.

      • Anonyymi

        Totta puhut. Itse muualta muuttaneena, ihmettelen tätä piiri pieni pyörii tunnelmaa.


    • kangasniemeläinen

      selvää panettelua poikamiehiä kohtaan,kyllä meidän homo ringissä on myöskin ukko miehiä,ei kaikkia homoja voi poikamiehiksi mainostaa.

    • Liitokset

      Eikös nämä kaikki edellämainitut kunnat ole parin vuoden päästä Mikkeliä, vai mitä ollaan mieltä esm, Kangasniemellä. Vaihtoehtoja on myöskin Jyväskylä ja Pieksämäki, mutta toimivin liitos tulisi varmaan Mikkelin kanssa asiointi mielessä.

    • paavo_asta

      Enonkoski taitaa olla yksi niistä kunnista, jolla ei ole halua kuntaliitokseen (kts. kunnanhallituksen kokouspöytäkirjat netistä)
      Kuntahan on varsin vakavarainen toistaiseksi.
      Savonlinnan läheisyydestä johtuen se onkin nykyään 'Savonlinnan lähiö'. Tiekin on riittävän hyvä ja matka lyhyt.
      Kaunis kunta, paljon vettä (=saaristokunta, eli saa siis valtion saaristokuntarahaa).
      Ihan tavallisia ihmisiä, kohtalaisen paljon myös venäläisiä.
      Hyvin tänne kotiutuu.

      • Anonyymi

        Halapa veroäyri on ja toimivat palvelut.
        Tosin Ikea ja Stockman tuloovat vasta parin vuoden sisällä sinne.
        Kaunista luontoa ja mukavia ihmisiä löytyy kyllä,myös yhteishenkeä.
        Myös mulkkuja löytyy,mutta nepä on levinny kaikkialle muutenkin.


    • Harri61

      Ei ainakaan Hirvensalmelle!!! Niin outoa porukkaa, katsotaan nenän vartta pitkin, ollaan olevinaan muita parempia vaikka suurin osa on eronneita tai karanneita yksinhuoltajia! Rahaa ollaan lainaamassa (takaisin maksun kanssa on sitten niin ja näin) vaikka hienoilla autoilla ajetaan. Ulospäin pitää näyttää että kaikki on hyvin vaikka oma talous olisi päin persettä. Lapset tuuliajolla kun vanhemmilla on "Harrastuksia"
      Olen kerran päässyt pois Hirvensalmelta eikä koskaan ikinä enää takaisin!!!!

      • Äkkiä Anttolaan

        Anttolassa on yhtenäiskoulu, terveyskeskus, kirkko, pari elintarvikekauppaa, lyhyt matka Mikkeliin, kaunis luonto, Saimaa, hyviä marja- ja sienipaikkoja ja mukavia ihmisiä. Kesällä varsin vilkas satama ja kivoja kesäasukkaita. On myös järjestöjä jossa toimia.


    • hirvensalmesta

      Hirvensalmella ei ole mitenkään levotonta,perus pikkukylämeininki lorvivine nuorineen. Talvella melko kuollut paikka, kesällä herää eloon mökkiläisten suuren määrän vuoksi. Kyläkouluista suuri osa mielestäni lakkautettu tai lakkautusuhan alla, kirkonkylällä toimiva ala & yläaste. Ei ammattikoulua/lukiota. Kauppoja S-Market, Siwaa ei taida enää olla. Muutama parturikampaamo, yksi "paikallinen" baari/ravintola Tervaleppä. Jos ootte sinne muuttamassa, itse ainakin muuttaisin oikeasti maalle enkä kirkonkylälle. Ihmiset ystävällisiä, alkuun saattavat katsoa pitkään jos uusia kasvoja ilmaantuu. Kylä kuitenkin niin pieni että kaikki tuntee suurinpiirtein kaikki. Mikkeliin ajaa puolisen tuntia jos tarvii ostoksilla käydä.

    • auriol123456

      Harkitse tarkkaan, miksi olet muuttamassa? Haetko edullisempia asumiskustannuksia, lapsille parempaa koulua?

      Osto/vuokraus hinnaltaan edullisempi asunto saattaa olla kallis sitten lämmitys kuluiltaan. Kaupungissa esim. rivarit ovat melkein aina kaukolämmössä, maaseudulla taas usein nuo rivarit suorassa sähkölämmityksessä. 80m2 sähkörivarin lämmittäminen läm.vesi voi olla useampi satanen kuukaudessa. Sitten tulee matkustaminen...

      Kyläkoulu on jonkunlainen romantisoitu asia. Monesti niissä on huonot tilat, resurssit jne. Suunta on ainakin selvä, yhtään niitä ei rakenneta lisää, sitä myöten kun homehtuvat puretaan.

      10-20 asunnon pikku kylällä tai sitten vaikka Kangasniemen kirkolla asuminen vaatii sitten huumoria, jos aikaisemmin olet kaupungissa asunut. Ne kuviot on oikeasti aika pienet.

      Jos olet tulossa hyvä palkkaiseen työhön, lääkäriksi jne. Niin silloin sulla on taloudelliset mahdollisuudet sitten vapaa-aikanasi käydä muualla. Silloin muutto voi olla ihan ok.

      Maaseudulla asuminen on suhteellisen kallista hommaa. Pari autoa ja kilometrejä tosiaan tulee, jos lapsia aikaa kyyditellä harrastuksiin. Tuskin kovin kauaa jaksavat pelkästään lumilinnoja tehdä ja porkkanapenkkiä kitkeä.

      Yksi hyvä tapa voisi olla ostaa talo, joltakin maalle muuttajalta. Niitä saa yleensä aika halvalla...:) Kymmenestä maalle muuttajasta varmaan vain 1-2 asuu enään 5 vuoden kuluttua kun säästöt on menneet.

      Sitten jos on oikeasti juuret maaseudulla tai sukulaisia valmiina, silloin on noin 1000x paremmat mahdollisuudet onnistua tuossa hommassa.

      • riepuniemi

        voisitko valottaa, miksi kangasniemellä asunnot on todella kalliita verrattuna naapuri/ vastaaviin kuntiin.Kesämökeistä puhumattakaan.Mm vanhat ok-talot melkein uuden hinnoissa ??


      • Uolevi42
        riepuniemi kirjoitti:

        voisitko valottaa, miksi kangasniemellä asunnot on todella kalliita verrattuna naapuri/ vastaaviin kuntiin.Kesämökeistä puhumattakaan.Mm vanhat ok-talot melkein uuden hinnoissa ??

        Kangasniemellä on kesäisin noin 13 tuhatta loma-asukasta. Palvelut sen verran tasokkaita naapurikuntiin nähden. Se selittää korkean hintatason.


    • TervetuloaAnttolaan

      Miksi on entinen asuinpaikka alkanut polttelemaan? Tervetuloa tänne Anttolaan, me kyllä selvitetään mitä porukkaa olette? Toivottasti olette töissä käyviä, noita työttömiä meillä on tarpeeksi ihan omasta takaa, joten niitä ei kaivata lisää!

    • ketjun aloittaja

      Niin tässä on ne kriittiset 5 vuotta jo tullut asuttua maaseudulla, joten pienten paikkojen sielunelämä jo sinänsä tullut tutuksi. Ne alun unelmat maalaisidyllistä on kyllä karsiutuneet-ongelmia löytyy täältä kuin kaupungistakin, ehkä vain erilaisia. Niinkuin keskustelussakin tullut ilmi-välimatkat on pitkiä, kouluja lopetetaan, on työttömyyttä, ihmiset on samanlaisia kuin kaikkialla-hyvässä ja huonossa. Enpä silti vaihtaisi nykyistä asuinmuotoa johonkin hikiseen kerros-tai rivitaloon kaupungissa. Miksi sitten muutto nykyiseltä asuinpaikalta mahdollisesti edessä? Palvelut ja etenkin koulu voisivat olla lähempänä kuin tällä hetkellä, lisäksi Mikkelin seudulla asustaa meille tärkeitä ihmisiä, joten samalla voisi muuttaa suuntaa sinnepäin. Ja ihan itse eletetään itsemme, että ei mitään hämärää siihenkään liity. Tähän mennessä tulleiden kommenttien perusteella jokainen paikka tuntuisi olevan suht mahdollinen ja mahdoton:) Kangasniemen talot tosiaan on ihan hinnoissaan-Jyväskyläkö nostaa hintoja vai mikä?

      • SannaMN

        Kangasniemi kehittyy kokoajan. Tänne on tulossa 5 tähden kylpylä ja Golf-kenttää laajennetaan. Lisäksi paikkakunnalla on lähialueiden parhaat ulkoilupolut, urheilukenttä järjestettyine toimintoineen ja lapsille suunnattuine kilpailuineen (kuten Hippo-kisat joka maanantai kesäisin), sekä valaistut hiihtoladut, jotka pidetään talvella kunnossa päivittäin säästä huolimatta. Hiihtokoulua järjestetään lapsille talvisin.
        Kangasniemi on hyvä ja rauhallinen paikka asua. Tekemistäkin riittää. olen täällä syntynyt ja koko ikäni täällä asunut. Minulla on 60 neliöinen talo ja kaksi saunaa (sisä ja ulko) ja vuokrani on 330e (sis. veden), joten ainakin yksityisten vuokrahinnat ovat edulliset.


    • M1
    • Vuonna65

      Kangasniemi on kesä asukas paikka.Palvelut sun muut on vielä hyvin.Ja pankki palvelut mistä sen parempi palvelu:kysyn vaan?

    • Kangasniemeläinen

      Kangasniemi on kruunattu Suomen kauneimmaksi kunnaksi. Palvelut pelaa hyvin, ja tänne palasin itsekin takaisin maailmalla vietettyjen vuosien jälkeen. Olen itse asunut työni perässä kaikissa lähikunnissa ja kaupungeissa, ja Kangasniemeä parempaa saa hakea. Kunnollisia vapaita asuntoja on noin 50, sillä uusia taloja rakennetaan jatkuvasti.
      Kauppoina; S-market (Etelä-Savon isoin, laajentaa yhä), Siwa, Matkahuolto, Teboil, Shell, Roll´s, Scan-burger, kesäisin rantakahvila aivan keskustassa Pirtin perinnekasvi-puiston vieressä, K-market, 4 kampaamoa, 2 kosmetologia, solarium-palvelut, 2 kulta-ja kelloliiketta, kenkäkauppa, elintarvikekioski, 5 anniskeluravintoaa; Karhunpesä (karaokea joka päivä), Katve (nigth club), Puulaaki (hienostuneempi ravintola live-esityksillä Puulan rannalla), Hymykuoppa (ruoka-ja anniskelupaikka) sekä Pikku Päkä (ns. vanhanmallin kuppila). Lisäksi Kangasniemellä 3 tasokasta kirpputoria, hyvät koulut- lisäksi lukio, elokuvateatteri, oma terveyskeskus ja jäähalli. Lista jatkuisi loputtomiin, mutta aikani rajallinen. Mutta vielä kuitenkin mainitsen, että Kangasniemelle rakennetaan paraikaa kylpylää.

      • ketjun aloittaja

        Nyt olikin yhtäkkiä tullut monta Kangasniemeä kehuvaa viestiä, ihan mukava kuulla sillä sijainniltaan olisi oikeastaan melkein paras meille..Täytyy nyt katsoa, kunhan saa hommat täällä nykyisessä paikassa päätökseen, jos löytyisi mieluisa työpaikka ja talo vaikka sieltäpäin:)


      • Töitä vailla
        ketjun aloittaja kirjoitti:

        Nyt olikin yhtäkkiä tullut monta Kangasniemeä kehuvaa viestiä, ihan mukava kuulla sillä sijainniltaan olisi oikeastaan melkein paras meille..Täytyy nyt katsoa, kunhan saa hommat täällä nykyisessä paikassa päätökseen, jos löytyisi mieluisa työpaikka ja talo vaikka sieltäpäin:)

        Työpaikka? Etelä-Savosta? Kertokaa ihmeessä minullekin!


      • Ketjun aloittaja
        Töitä vailla kirjoitti:

        Työpaikka? Etelä-Savosta? Kertokaa ihmeessä minullekin!

        Hoitoala?:)


      • Anonyymi

        Missä on se kylpylä mitä täällä hehkutetaan Kangasniemelle rakennettavan?? Eipä oo näkyny. Älkää ikinä kukaan muuttako tänne perähikiälle, ihan karmee kylä. Sisäsiittoinen ja sisäänpäin lämpiävä. Suomen paskin kunta.


      • Anonyymi

        Vanhana juoppona kiinnostaa tuo palvelu-tarjonta,mutta saako helposti pillua?


    • savolainen nainen

      Kangasniemi on kaunein ja ihanin paikka maan päällä. Eteläsavolainen maisematyyppi parhaimmillaan, järviä joka puolella, kolme isompaa keskusta (Jyväskylä, Mikkeli, Pieksämäki) noin 50 km:n ulottuvilla. Suojainen rauhan tyyssija. Kulttuuripitäjä, vireä ja tasokas musiikkitoiminta. Helsinkiin 250km. Keskellä Suomea.

    • verotus

      Kannattaa tutustua kylään ennen muutto aikeita.Käyt kuppilat läpi viikolla ja viikonloppuna,näet sen mihin veromarkkasi käytetään.Tutustut siihen miten hyvin alkoholi ongelmaiset asuvat,käyt katsomassa suojatyö paikalla olevien lukumäärän ja hämmastyt siitä.Sitten kun puntaroit muutto halukkuutta,voi olla että silmäsi avautuvat ja auton nokka kääntyy vauhdilla poispäin.

      • Ketjun aloittaja

        Samoja ongelmia kuitenkin lienee joka paikassa..? Ongelmatonta paikkaa en tähän mennessä ole nähnyt..Työttömyys ja lisääntyvät ongelmat, esim.päihde lienevät valtakunnallinen, ei paikallinen ilmiö..


    • puulaves

      Meillä on mökki Kangasniemellä, toinen vanhemmistani siis kotoisin sieltä. Kangasniemellä kiva viettää se muutama viikko kesällä, etenkin jos sattuu helteet. Mutta sitten sateisena päivänä se kirkonkylä, satama, ossuuskauppa, syvälahti jne on ihan perseestä. Pelottava ajatella millaista siellä olisi olla syksyllä tai talvella. Sitten muuten se pitää muistaa, että Kangasniemellä kaikki on sukulaisia keskenään. Siitä sitten tulee joitakin ongelmia...(älkää kertoko tätä niille, ne on ihan autuaan tietämättömiä asiasta ja hyvä niin...:)

    • torin tarkkailija

      Noiden kolmen sijasta menisin kyllä Mäntyharjulle, joka on kaupunkimaisin koko Etelä-Savon kunnista sen varsinaisten kaupunkien (Mikkeli, Savonlinna, Pieksämäki) jälkeen.

      Katsokaapa Kangasniemen ja Hirvensalmen kunnanvaltuustojen kokoonpanoa! On niin keskustalaista kuin vain voi olla. Anttola ei tässä suhteessa tule lukuun, koska se on osa Mikkeliä.

      Mäntyharjun valtuustossa sitä vastoin kolme suurinta, Kokoomus, Keskusta ja sosiaalidemokraatit ovat valtuusryhminä suurin piirtein yhtä suuria.

      Eron havatisee myös täällä suomi24:ssä. Mäntyharjulla on oma keskustelupalstansa, jossa keskustelu käy vilkkaana.

    • Sisäsiittoisuutta

      Vai että 5 tähden kylpylä kangasniemelle? HAH HAH !! Eikös sinne ole pitänyt tulla Kiviniemeen jo 3 hotelliakin. Varmasti kyseessä samanlainen kupla kuin noiden hotellihankkeidenkin takana. Paljon luvataan, jotta saataisiin asukkaita. No Way! Kunta aikoo säilyä "itsenäisenä" eli kunnallisverokin nousee pilviin.

      Suunta kangasniemeen, kunta kateellisten mieleen !

    • Näillä mennään

      Kangasniemi on kolmen vuoden päästä Mikkelin sen niminen kylä, että on aivan turha urputtaa. Kyllä se kylän nimikin on ihan sopiva eli Kangasniemen kylä.

    • Piikkilänharju

      Joutuin Juvalle, joka on vanha emäpitäjä piispa Tawastin ajoilta.
      Juva on nykyään mahtipitäjä ja aikoo pysyä itsellisenä suuressa kuntamyllerryksessä.

    • Anonyymi

      Enonkoski kuollut

      • Anonyymi

        Kaunis Savonlinna on parasta itä-Suomea.


    • Anonyymi

      Sisäänlämpiävä demareitten tuhoama kylä pahanen vailla palveluja.

    • Anonyymi

      Anttola ja Kangasniemi on molemmat hienoja paikkoja. Tietysti ei sellaisia jossa "perikaupunkilaiset" voisi viihtyä, mutta muuten sitten kyllä. Molempia yhdistää luonto, järvimaisemat ja myös maaseutu sellaisena mitä se nykyään on, melkein kauneimmillaan.
      Aikoinaan Anttolassa yhden kesän yli asuinkin, ja jäi mieleen mukavana pienenä paikkakuntana, jossa hyvä, vanhanajan yhteishenki. Sinne voisi muuttaa vieläkin ...

      Samanlaiset tuntemukset myös Kangasniemestä on, mutta Hirvensalmea ja Enonkoskea en tunne läheskään yhtä hyvin. Noista kahdesta kuitenkin lähinnä hyvin puolia miettisin, jos ei tosiaan ole mikään kaupunkielämän läpitunkema elämäntyyli. Luontoihmisille yms.hienoja paikkoja asua, ja suosittelen yleensäkin vastaavia paikkoja tylsän kaupunkiloisteen ja muun juhlinnankyllästämän oheen ja sivuun ! ! !

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1822
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1469
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1255
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1170
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      268
      961
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      932
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      885
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      101
      826
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      684
    Aihe