Hei. Olen 25-vuotias nainen. Taustalla koulukiusaamista yliopistossa, anoreksia, bulimia, syvä masennus, yleinen ahdistuneisuushäiriö, alkoholismia perheessä.
Nyt kun oloni oli jo pitkään ollut parempi, niin sain potkut töistä juuri ennen joulua ilman kunnon selitystä. Pomo oli narsisti ja jätti käytöksellään minuun syvät jäljet, haukkui minut vielä lähtiessäni.
En jaksa enää muuta kun tuijottaa seinää ja itkeä. En pysty syömään, en edes käymään suihkussa tai hakemassa postia, itken vaan ja mietin itsemurhaa. Elämä on ollut niin raskasta minulle, mietin vaan miten yhden ihmisen täytyy jaksaa tämä kaikki paska.
Ulkoapäin kukaan ei huomaa minussa mitään, on omakotitalo, mies, koira, hyvä koulutus. Kaikki pitäisi olla hyvin, mutta masennus ja ahdistus vaan jatkuu.
Olen käynyt pitkän psykoterapian, syön mielialalääkkeitä, joita on vaihdettu useaan otteesseen kun mikään ei auta. Syön myös rauhoittavia lääkkeitä tarvittaessa. Tuntuu että tässä tämä elämä oli, en pysty enää tähän, mikään eikä kukaan pysty auttamaan minua.
En edes tiedä miksi kirjotin tänne.. Vertaistukea hakien kai?
Olen kiitollinen kaikista vastauksistanne, ystäviä minulla ei enää ole, koska masennuksen takia en ole pystynyt pitämään keneenkään yhteyttä pitkiin aikoihin.
Nyt kun oloni oli jo pitkään ollut parempi, niin sain potkut töistä juuri ennen joulua ilman kunnon selitystä. Pomo oli narsisti ja jätti käytöksellään minuun syvät jäljet, haukkui minut vielä lähtiessäni.
En jaksa enää muuta kun tuijottaa seinää ja itkeä. En pysty syömään, en edes käymään suihkussa tai hakemassa postia, itken vaan ja mietin itsemurhaa. Elämä on ollut niin raskasta minulle, mietin vaan miten yhden ihmisen täytyy jaksaa tämä kaikki paska.
Ulkoapäin kukaan ei huomaa minussa mitään, on omakotitalo, mies, koira, hyvä koulutus. Kaikki pitäisi olla hyvin, mutta masennus ja ahdistus vaan jatkuu.
Olen käynyt pitkän psykoterapian, syön mielialalääkkeitä, joita on vaihdettu useaan otteesseen kun mikään ei auta. Syön myös rauhoittavia lääkkeitä tarvittaessa. Tuntuu että tässä tämä elämä oli, en pysty enää tähän, mikään eikä kukaan pysty auttamaan minua.
En edes tiedä miksi kirjotin tänne.. Vertaistukea hakien kai?
Olen kiitollinen kaikista vastauksistanne, ystäviä minulla ei enää ole, koska masennuksen takia en ole pystynyt pitämään keneenkään yhteyttä pitkiin aikoihin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Voin kuvitella miltä sinusta tuntuu, minulla ei ole aivan yhtä vaikeita kokemuksia kuin mistä kerrot, mutta samanlaisissa ajatuksissa olen ollut vakavan masennuksen takia. Tunnistan tuon voimattomuuden ja toivottomuuden tunteen, kun pienetkin asiat tuntuu ylitsekäymättömän vaikeilta eikä jaksa uskoa, että mistään olisi apua. Elämän kielteiset kokemukset korostuu ja sitä miettii kaiken mielekkyyttä ylipäätään.
Itsemurha-ajatukset on usein merkki siitä, että ihminen on välittömän avun tarpeessa. Miten, onko sinulla tällä hetkellä hoitokontaktia, johon voisit ottaa yhteyttä? Tai olisiko sinun mahdollista hakeutua tai voisiko joku viedä sinut paikkakuntasi akuuttipäivystykseen?
Olisi tärkeää, että saisit pikaisesti apua itsellesi. Nämä voi kuulostaa kliseiltä, mutta on hyvä muistaa, että on arvokas ihminen ihan riippumatta kaikesta elämässä tapahtuneesta ja siitäkin, miltä tällä hetkellä tuntuu. On oikeutettu saamaan kaiken mahdollisen avun. Voimia sinulle eteenpäin!
Kiitos vastauksestasi. Minulla ei ole mitään hoitokontaktia tällä hetkellä, mahdollisesti pääsen tammikuussa psykiatrin vastaanotolle hoidon tarpeen arviointiin.
Vaikka olet minulle tuntematon ihminen, niin et usko kuinka hyvältä tuntuu saada kuulla olevansa arvokas ihminen, koska tunnen tällä hetkellä olevani täysin arvoton vaikka minulla on rakastava aviomies ja perhe joka yrittää tukea minua.
Tuo tammikuu kuulostaa aika myöhäiseltä, tilanteesi hankaluuden huomioon ottaen. Olisi varmaan hyvä, jos saisit ajan jollekin hoitotaholle jo tässä suhteellisen pian. Miltä sinusta tuntuisi tuo akuuttivastaanotto tms.? Ei olisi ehkä hyvä jäädä liian pitkään yksin omien ajatusten seuraan. Oma kokemukseni on, että vaikea tilanne on tärkeä saada poikki nopeasti, vaikkakin sillä hetkellä voi tuntua, ettei apua saa taikka ei jaksa sitä hakea. Ammattiauttaja on tuonut ulkopuolista näkökulmaa tilanteeseen, jossa omat läheiset ei pysty tukemaan riittävästi, taikka kun on ollut tilanne, että läheiset ovat kokeneet itsensä syyllisiksi ongelmistani.
Mukava kuulla palautteesi :) Masentuneena sitä on vaikea uskoa omaan arvoon ja tuo koulussa ja työpaikalla saamasi kohtelu ei varmasti edistä asiaa. Mutta niin se vaan on että kaikilla on yhtäläinen arvo täällä maapallolla tallatessa ja yhtäläinen oikeus myös avunsaantiin vaikeina hetkinä. :)
No, olo on niin toivoton, tässäkin itken kirjoittaessani, että taidan ottaa huomenna terveyskeskukseen yhteyttä ja kertoa tilanteen.
Pelkään että satutan itseäni, joka kerta kun ajan yksin autoa niin mietin että missä kohtaa ajan vauhdilla tolppaa päin. Kiitos vastauksestasi, katsotaan nyt miten ne minut siellä huomenna ottaa vastaan vai ottavatko ollenkaan..
En halua sanoa, että tiedän miltä sinusta tuntuu mutta voin vain kuvitella. Olen itse 19 vuotias. Aloitin peruskoulun jälkeen opinnot ammattikoulussa ja nekin jäivät kesken ja nyt yritän lukiota saada suoritetuksi ja vaikealta tuntuu. Olin vuoden mielialapoliklinikalla, en käynyt siellä usein, vaikea masennus diagnoosina. Nyt en käy missään mutta syvä ahdistuneisuus ja stressi painavat kehoani ja mieltä ja samoin jatkuva alakuloisuus. Tekisi mieli vaan jäädä joka päivä sängyn pohjaan tekemättä mitään.
Itsellänikin on suhde poikaystävän kanssa eikä sekään erityisemmin kukoista eli rakkaus rintamallakin voisi olla paranneltavaa, mutta keinot ja voimat vähissä.
Monina päivinä itken ja haluan vain kaiken tämän loppuvan. Tuntuu yksinäiseltä ja en näe ketään " tuttuja" tai "kavereita" .En ole kunnolla hengaillut tuttujen tai ns. kavereiden kanssa varmaan 2 vuoteen. Joskus nähnyt muutamaa ihmistä ja siis todella harvoin. Masennus ja koulusta jättäytyminen vaikuttivat asiaan.
Jokatapauksessa, haluaisin vain sanoa, että vaikka susta tuntuu toivottomalta tai että oot täysin arvoton, muista aina, että susta välitetään. Jos ei kukaan muu niin Jumala ja minä. Toivon sydämestäni, että jonain päivänä voit taas hymyillä, aidosti. Siinä toivossa mäkin elän, sydämessäni. :)
Kiitos vastauksestasi! Toivossa on hyvä elää =)
Kyllä meitä masentuneita riittää, jotenkin helpottaa kun voi vähän täällä vaihtaa kuulumisia. Vaikka mies kovin yrittää olla tukenani, niin ei tietysti täysin ymmärrä miltä tuntuu koska itse ei ole tätä kokenut.
Jotenkin tää joulun aika saa vielä enemmän mielen matalaksi. Tänään sain itseni jopa sen verran liikkeelle että kävin ystäväni kanssa jouluostoksilla ja yritin vähän siinä syödäkin.
Jäätiin hetkeksi kuuntelemaan kuoron laulamia joululauluja ja yhtäkkiä aloin itkemään siinä ihmisjoukon keskellä. Tajusin myöhemmin että itkin vihasta ja katkeruudesta tätä oloa kohtaan, kun ympärillä ihmiset nauraa ja hymyilee ja iloitsee jouluisesta tunnelmasta... Olin jotenkin vihainen niille hymyileville ihmisillekin, vaikka ei oloni tietenkään heidän syynsä ole!
Muista sinäkin kohtalotoverini että sinuakin rakastetaan ja sinusta välitetään!
Menee ok-talo, miehenretale ja koirakin jonkun ajan kuluttua. Semmosta se on. Itket sitten pienessä yksiössä elämää aivan yksinäs.
No hankit ehkä kissan. Sitä pirulaista ei tarvi käyttää ulkoa. Saa vaikka viikon olla poistumatta mihinkään.
Sinulle on varmaan edes turha vastata, koska ilmeisesti olet hyvin lapsellinen ihminen. No, koitapas nyt löytää elämääsi muu tarkoitus ja muuta tekemistä kun tänne kirjoittelu, vaikka omat kommenttisi mielestäsi kuinka hassun hauskoja olisikin =)
Täh, kirjotin todennäkösen jatkon sun surkeesee elämää.
Ei oo mitää hauskaa paskaviestien kirjottelussa. Helvetin surullista hommaa...
Niin ei joulun tarkoitus ole ressata ja imeä voimia. Ihmiset ja kaikki pakanallisuus on tehnyt täsät kaikesta suoritus- ja onnellisuuspaineen. Ei ole pakko näyttää iloiselta, pumpata itsestään sitä "teennäistä" joulumieltä.
Itse sain löytää todellisen joulun Herran; Jeesus Vapahtajan jouluna 1980 katsoessani lapsuuskodissa jouluaamuna aikaista TV- jumalanpalvelsuta. Silloin se kolahti, mikä on joulun ja elämäni todellinen juju.
Nyt on joakinen joulu erialinen: en paljoa suunnittele, laita: Toisinaan olen yksin ja voin olla joskus ystävienkin kesken.
En kyllä ymmmärrä, mitä iloa saavat nuo trolaajat jotka kirjoittlevat ihan mitä sattuu näillä palstoilla.
Sinulla on ollut kova lapsuus ja nuoruus: Onneksi asioille voi tehdä jotakin: Ei tarvitse jäädä sittenkään menneisyyden vangiksi. Juuri sinunlaisistasi tulee upetia ihmisiä.... ei mitään pintaliitäjiä. Sinulla on toivo. Niin on ja onneksi siihen uskot itsekkin!
Mä olen itse vasta 15v ja en ihan oikeesti itsekään jaksa enää..! kotona ei todellakaa mene hyvin..vanhempani ryyppäävät lähes joka päivä kännissä..ja sitte se hirvee huuto mikä tääl on nii en kestä!!! :'(( kavereita ei ole yhtään koulussa en jaksa tehdä mitään saan vaan huonoja numeroita kun en edes pysty keskittymään.. se kun mua syrjitää & kiustaan koulussa...........:((( enriiä mitä pitäs tehä..auttakaa pliis :( ku oikeesti pelottaa...en vaa jaks enää...:(