Särkylääke ei auta

Mulla alkaa migreeni aina näköhäiriöillä. Yhtäkkiä vaan huomaa, että näkökentässä on aivan pienenpieni koha, joka haitata näkemistä ja kun sulkee silmät ja katsoo tarkemmin, se on sellainen alue, jossa on semmoset levottomat värikkäät ja särisevät reunat. Aluksi se on siis vain ihan pieni alue, mutta ajan kuluessa se vaan kasvaa ja lopulta se on niin iso, että se täyttää varmaan puolet tai ylikin näkökentästä, esimerkiksi peilistä katsoessa ei nää toista puolta kasvoista, lukeminen on tosi vaikeaa yms. Silloin saattaa olla jo vähän huonoa oloa ja päänsärkyä. Tämä näköhäiriö menee ohi yleensä n. tunnissa. Otan yleensä sen ilmetessä jo särkylääkkeen ja menen johonkin pimeään. ja mahdollisesti kylmän pyyhkeen otsalle/silmille. Kun näköhäiriö on ohi, niin jonkun ajan kuluttua alkaa kovempi päänsärky ja tulee vielä oksettavampi olo. Se päänsärky on sellasta jännää, vähänniinku silmäsärkyä tai silmien takana olevaa niinkuin.

Eilen otin puolikkaan tonnisen panadolin kun näköhäiriö alkoi ja toisen puolikkaan kun näköhäiriö oli ohi ja päänsärky alkanut. Ei kuitenkaan auttanut (tai mistä minä tiedän kuinka suuri kipu olisi ilman lääkettä?) mutta joka tapauksessa se on tosi inhottavaa, kun ei tiedä miten päin olisi kun kipu ei vaan lakkaa.

Auttaako teillä jos otatte vaikka tonnisen panadolin vai onko teillä erikseen jotkut migreenilääkkeet ihan?
4836
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minä käväisin lääkärissä samantyyppisen migreenin takia kuin sinä olet kuvannut oireesi. Sain lääkkeeksi Migard 2,5mg pillereitä.
Heti näköoireiden ilmettyä, otan pillerin ja n.puolentunnin kuluttua särky on ohi.
Ei edes päänsärky ehdi tulla päälle.
Pillerit on pidettävä aina mukana,koska migreeni voi alkaa koska ja missä tahansa.
Ainakin minulla ei tarvii olla edes syytä kun silmissä alkaa vilkkua.

Äänestä

Mulla ihan sama migreeni (sanotaan silmämigreeniksi) kohtaus tulee tavallisesti silloin, kun olen väsyneenä kirkkaassa valossa.Otan buranan ja menen makaamaan sänkyyn nii helpottuu tunnin sisällä.

Äänestä

hei kuule, panadol 500mg on migreenikolle lähinnä vitsi. Lääkärihän annokset määrää. Itse ota aina 1g(mikä on suositus) ja tulehduskipulääke päälle, ihan sama mikä, 500g panadolia on lähinnä vitsi todellakin. Näin olen pärjännyt ilman kohtauslääkettä.

Äänestä

Martsuuu
Ota heti kaksi Panadolia, kun ensimmäinen näköoire ilmenee. Todennäköisyys, että lääke tehoaa, on parempi.
Jos sillä ei kipu taitu, niin hanki itsellesi kohtauspillerit, ne auttavat 90 prosentilla migreenipotilaista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


martsuuu kirjoitti:

Mulla alkaa migreeni aina näköhäiriöillä. Yhtäkkiä vaan huomaa, että näkökentässä on aivan pienenpieni koha, joka haitata näkemistä ja kun sulkee silmät ja katsoo tarkemmin, se on sellainen alue, jossa on semmoset levottomat värikkäät ja särisevät reunat. Aluksi se on siis vain ihan pieni alue, mutta ajan kuluessa se vaan kasvaa ja lopulta se on niin iso, että se täyttää varmaan puolet tai ylikin näkökentästä, esimerkiksi peilistä katsoessa ei nää toista puolta kasvoista, lukeminen on tosi vaikeaa yms. Silloin saattaa olla jo vähän huonoa oloa ja päänsärkyä. Tämä näköhäiriö menee ohi yleensä n. tunnissa. Otan yleensä sen ilmetessä jo särkylääkkeen ja menen johonkin pimeään. ja mahdollisesti kylmän pyyhkeen otsalle/silmille. Kun näköhäiriö on ohi, niin jonkun ajan kuluttua alkaa kovempi päänsärky ja tulee vielä oksettavampi olo. Se päänsärky on sellasta jännää, vähänniinku silmäsärkyä tai silmien takana olevaa niinkuin.

Eilen otin puolikkaan tonnisen panadolin kun näköhäiriö alkoi ja toisen puolikkaan kun näköhäiriö oli ohi ja päänsärky alkanut. Ei kuitenkaan auttanut (tai mistä minä tiedän kuinka suuri kipu olisi ilman lääkettä?) mutta joka tapauksessa se on tosi inhottavaa, kun ei tiedä miten päin olisi kun kipu ei vaan lakkaa.

Auttaako teillä jos otatte vaikka tonnisen panadolin vai onko teillä erikseen jotkut migreenilääkkeet ihan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu