Yritän selittää tilanteen mahd. lyhyesti. Olen siis 26 vuotias ja mieheni 35. Miehelläni on aiemmasta parisuhteestaan 2 lasta jotka ovat yli 10v. Tapasimme minun ollessa 19 vuotta ja tulin vahingossa 2kk tapaamisesta raskaaksi. Olisin tuolloin jo halunnut pitää lapsen mutta taloudellisen tilanteen yms vuoksi päädyimme aborttiin. Olin tuolloin lievästi ylipainoinen.
Olemme yrittäneet raskautua nyt sitten uudestaan kun taloudellinen tilanne näyttää paremmalta ja parisuhdekin on vakaa mitä ei 2kk seurustelun jälkeen voinut sanoa. "yrittämistä" on takana jo 3 vuotta. Ja yrittämisellä en tarkoita päivien laskemista ja kymmeniä seksikertoja mahdollisten päivien aikana, vaan itseasiassa työvuorojen yms takia puuhat ajoittuu harvoin oikealle viikolle edes. Mutta 3 vuotta on takana ilman ehkäisyä, tulee jos on tullakseen periaatteella. Ja nyt olen jo sairaalloisen ylipainoinen.
Kysymys kuuluukin, kerta raskauduimme jo kerran, voiko kyseessä "lapsettomuuteeni" olla pelkkä roisi ylipainoni? Laitoimme yrittämisen jo jäihin ja haluan pudottaa painoa, sillä tämän painon kanssa en edes halua mennä tutkimuksiin jos syynä onkin pelkkä paino. Kuukautiseni ovat säännölliset ja muutamassa kierrossa on testeillä bongattu ovulaatio ja joka kuussa ovulaatio-oireitakin on.
Onko nyt siis laihdutettava ja yritettävä uudestaan vai kuulostaako siltä että toivo on menetetty?
Mihin suuntaan lähteä?
1
245
Vastaukset
Kiitos kysymyksestäsi!
Tällä palstalla onkin jo monissa kysymyksissä sivuttu ylipainon vaikutusta raskaaksitulemiseen ja lapsettomuushoitojen tuloksiin.
Eli kohdallasi uskaltaisin sanoa, että sairaalloinen ylipaino voi yksinäänkin aiheuttaa lapsettomuutta. Koska ikäsi on vasta 26-vuotta on mahdollisuus raskauteen vielä erinomaisen hyvä, kun vaan saat laihdutettua esimerkiksi siihen painoon, joka sinulla oli silloin, kun 19-vuotiaana tulit nykyisessä suhteessa raskaaksi.
Tiedät itsekin, että asialla on myös valtavan suuri terveydellinen merkitys sinulle itsellesi. On hienoa, että olet itsekin motivoitunut asiaan!
Kannustavin terveisin,
Anna-Kaisa/Väestöliiton klinikat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862