Ilo, rauha ja vapaus ovat tunnetiloja, joilla herkästi reagoimme kokemiimme arkipäivän tapahtumiin. Elämän koettelemuksissa ja vastoinkäymisissä nämä myönteiset tunteet voivat jopa tyystin kadota elämästämme. Joskus tilanteella on suora yhteys siihen, miten uskonvanhurskautemme voi.
Roomalaiskirjeen mukaan Jumalan valtakunta on sisimmältä olemukseltaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä (Room. 14:17). Luetteloon voimme liittää myös käsitteen vapaus, sillä Paavali sanoo: ”-- missä Herran Henki on, siinä on vapaus” (2. Kor. 3:17). Nämä kaikki kumpuavat yhteisestä lähteestä, Jumalan lahjavanhurskaudesta. Vanhan sanonnan mukaan evankeliumi Pyhän Hengen lohdutuksen kanssa lahjoittaa meille Jumalan armon ”iloon, rauhaan ja vapauteen saakka”.
Ilo ja rauha voivat kadota siitä syystä, että kristitty on käsittänyt Jumalan hänelle lahjoittaman vapauden väärin. Kristityn vapaus on nimittäin jotain aivan muuta kuin täydellistä vapautta elää kuten kukin haluaa. Kristityn vapaus on ilon ja rauhan tavoin aina sidoksissa alkulähteeseensä, uskonvanhurskauteen. Sieltä kristitty saa ohjeensa esimerkiksi tehdessään valintoja elämänvanhurskauden joskus hyvin vaikeissa eettisissä kysymyksissä.
Vapautta ei saa käyttää pahuuden verhona
Vapaudella on rajansa ja vastuunsa. Kirjassaan Kristityn vapaudesta Luther kirjoittaa, että kristitty on uskossa vapaa eikä kenenkään alamainen, mutta rakkaudessa hän on kaikkien alamainen. Paavali muistutti, että kun Kristus on vapauttanut meidät synnin syyllisyydestä ja lain orjuudesta, emme saa vapauteemme luottaen langeta tekemään uudelleen syntiä. Siinä oli valvomisen paikka galatalaisillakin heidän monenlaisten ristiriitojensa keskellä: ”Älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne” (Gal. 5:13). ”Emme saa ajatella vain sitä, mikä on itsellemme mieluista. Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä.” (Room. 15:1–2.)
Pietari opettaa yksityiskohtaisemmin: ”Sillä se on Jumalan tahto, että te hyvää tekemällä tukitte suun mielettömäin ihmisten ymmärtämättömyydeltä – niin kuin vapaat, ei niin kuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niin kuin Jumalan palvelijat” (1. Piet. 2:15–16). Yksittäinen kristitty voi antaa todellista aihetta myös koko kristillisyyteen kohdistuville pahansuopaisille puheille, kun hän oman valvomattomuutensa tähden eksyy esimerkiksi sellaisiin häpeällisiin synteihin, jotka ovat myös raskaita rikoksia yhteiskunnan lakia vastaan.
Ilon, rauhan ja vapauden voi menettää
Kristityn vapauden voi käsittää toisellakin tavalla väärin. Vapauden nimissä on kiusaus ajatella myös uskonopin asioissa itsenäisesti, vastoin seurakunnan yhteistä ymmärrystä. Usein tällä ajatusprosessilla on oikea lähtökohta: halu ottaa aidosti ja perinpohjaisemmin asioista selvää. Vastaan voi tulla kysymyksiä, joita tekee mieli kyseenalaistaa, jos jotakin ei ymmärrä tai ei voi hyväksyä. Omissa pohdinnoissa - ja useita muitakin pohdiskelijoita kuunnellessa - moni asia alkaa näyttää kohta vähemmän tärkeältä oppikysymykseltä. Lopulta voi olla helpointa päätyä järkevään johtopäätökseen, että kun on vaikeata tehdä valintaa oikean ja väärän käsityksen välillä, voi tehdä jonkinasteisen kompromissin vanhan ja uuden ajattelutavan välillä tai jättää koko joukon.
Apostolit käyttivät eräänlaisena avainsanana tällaisissa pohdinnoissa mielenkiintoista kreikan verbiä dialogídzomai. Verbi on johdos sanasta, joka merkitsee järkeä, järjenpäätelmää. Kun järjen päätelmät nousevat Jumalan sanaa ja hänen tuntemistaan vastaan, ne ovat vaaraksi uskonelämällemme, sillä niiden kautta ei opita tuntemaan Jumalaa (2. Kor. 10:5). Jos päätyy tuhlaajalapsen osaan, menettää kaiken sen, mistä ennen iloitsi ja mistä oli saanut taivaallisen rauhan sydämelleen.
Roomalaiskirjeen mukaan Jumalan valtakunta on sisimmältä olemukseltaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä (Room. 14:17). Luetteloon voimme liittää myös käsitteen vapaus, sillä Paavali sanoo: ”-- missä Herran Henki on, siinä on vapaus” (2. Kor. 3:17). Nämä kaikki kumpuavat yhteisestä lähteestä, Jumalan lahjavanhurskaudesta. Vanhan sanonnan mukaan evankeliumi Pyhän Hengen lohdutuksen kanssa lahjoittaa meille Jumalan armon ”iloon, rauhaan ja vapauteen saakka”.
Ilo ja rauha voivat kadota siitä syystä, että kristitty on käsittänyt Jumalan hänelle lahjoittaman vapauden väärin. Kristityn vapaus on nimittäin jotain aivan muuta kuin täydellistä vapautta elää kuten kukin haluaa. Kristityn vapaus on ilon ja rauhan tavoin aina sidoksissa alkulähteeseensä, uskonvanhurskauteen. Sieltä kristitty saa ohjeensa esimerkiksi tehdessään valintoja elämänvanhurskauden joskus hyvin vaikeissa eettisissä kysymyksissä.
Vapautta ei saa käyttää pahuuden verhona
Vapaudella on rajansa ja vastuunsa. Kirjassaan Kristityn vapaudesta Luther kirjoittaa, että kristitty on uskossa vapaa eikä kenenkään alamainen, mutta rakkaudessa hän on kaikkien alamainen. Paavali muistutti, että kun Kristus on vapauttanut meidät synnin syyllisyydestä ja lain orjuudesta, emme saa vapauteemme luottaen langeta tekemään uudelleen syntiä. Siinä oli valvomisen paikka galatalaisillakin heidän monenlaisten ristiriitojensa keskellä: ”Älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne” (Gal. 5:13). ”Emme saa ajatella vain sitä, mikä on itsellemme mieluista. Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä.” (Room. 15:1–2.)
Pietari opettaa yksityiskohtaisemmin: ”Sillä se on Jumalan tahto, että te hyvää tekemällä tukitte suun mielettömäin ihmisten ymmärtämättömyydeltä – niin kuin vapaat, ei niin kuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niin kuin Jumalan palvelijat” (1. Piet. 2:15–16). Yksittäinen kristitty voi antaa todellista aihetta myös koko kristillisyyteen kohdistuville pahansuopaisille puheille, kun hän oman valvomattomuutensa tähden eksyy esimerkiksi sellaisiin häpeällisiin synteihin, jotka ovat myös raskaita rikoksia yhteiskunnan lakia vastaan.
Ilon, rauhan ja vapauden voi menettää
Kristityn vapauden voi käsittää toisellakin tavalla väärin. Vapauden nimissä on kiusaus ajatella myös uskonopin asioissa itsenäisesti, vastoin seurakunnan yhteistä ymmärrystä. Usein tällä ajatusprosessilla on oikea lähtökohta: halu ottaa aidosti ja perinpohjaisemmin asioista selvää. Vastaan voi tulla kysymyksiä, joita tekee mieli kyseenalaistaa, jos jotakin ei ymmärrä tai ei voi hyväksyä. Omissa pohdinnoissa - ja useita muitakin pohdiskelijoita kuunnellessa - moni asia alkaa näyttää kohta vähemmän tärkeältä oppikysymykseltä. Lopulta voi olla helpointa päätyä järkevään johtopäätökseen, että kun on vaikeata tehdä valintaa oikean ja väärän käsityksen välillä, voi tehdä jonkinasteisen kompromissin vanhan ja uuden ajattelutavan välillä tai jättää koko joukon.
Apostolit käyttivät eräänlaisena avainsanana tällaisissa pohdinnoissa mielenkiintoista kreikan verbiä dialogídzomai. Verbi on johdos sanasta, joka merkitsee järkeä, järjenpäätelmää. Kun järjen päätelmät nousevat Jumalan sanaa ja hänen tuntemistaan vastaan, ne ovat vaaraksi uskonelämällemme, sillä niiden kautta ei opita tuntemaan Jumalaa (2. Kor. 10:5). Jos päätyy tuhlaajalapsen osaan, menettää kaiken sen, mistä ennen iloitsi ja mistä oli saanut taivaallisen rauhan sydämelleen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Vapauden nimissä on kiusaus ajatella myös uskonopin asioissa itsenäisesti, vastoin seurakunnan yhteistä ymmärrystä. "
Mutta joskus on tehtävä näin niinkuin Luther valtakirkkoa vastaan:
"Vapauden nimissä voi myös käsitellä uskonopin asioita raamatullisesti, vastoin seurakunnan yhteistä ymmärrystä, silloin kun seurakunnan käsitykset ovat vääriä ja tukevat vain seurakunnan valtaa niissä asioissa, joissa vain Kristuksella ja uskolla Häneen on valtaa."