Aina ihastun paljon vanhempiin miehiin.

Sinulla on isi-syndrooma. Ettäs tiedät.

Ehkä haet sellaisia asioita joita omanikäisilläsi ei yleensä ole.
Kaksi ratkaisua:
1) Etsi ikäisesi mutta ikäistään kypsempi tyyppi.
2) Ota niistä vanhemmista se josta tykkäät eniten.

Tuo kertoo ihan vaan siitä, että me yli 40-kymppiset miehet ollaan vaan helvetin itsevarmoja ja ei mitään sekoboltseja kuumaverisiä nuoria miehiä. Omaa sisäistä epävarmuuttasi tukee mies, joka on tosiaankin mies, eikä mikään BB-brotheri. Varoituksen sananen kuitenkin. Keskimääräisesti me miehet kuollaan naisia nuorempina ja lapsien haluaminenkin on vähän niin ja näin, joten se 30-kympin biologinen kello tulee sullakin jossain vaiheessa päälle ja sitten ei välttämättä se yhdessäolo ole niin helppoa. Onnea kuitenkin etsinnällesi. Oma isoisäni meni vähän yli 40:nä 22 vuotta nuoremman naisen kanssa naimisiin ja eli 98 vuotiaaksi. Hyvinhän tuo yhdessäolo onnistui.

Ap:lle,

Olen yli viisikymppinen mies ja minulle oli lähes vuoden mittainen suhde ikäiseesi tyttöön. Koko juttu alkoi melkeinpä läpästä netissä, johti tapaamiseen...ja toiseen...sitten se olikin jo menoa. Kummankaan ei pitänyt päästää tunteita mukaan, mutta minkäs sille tekee, kun ne vievät. Niinpä suhteen päättyminen - sen oli päätyttävä, koska eihän tuollaisella voi olla tulevaisuutta - oli todella raskasta kummallekin. Siitä on jo kuukausia, kun lopetimme, mutta edelleen kaipaan häntä.

Mietin suhteemme aikana, miksi hän on kanssani. Mitä hän minusta haluaa? Eikö häntä häiritse ikäeromme? Ottaessani asian esiin huomasin käyväni yksinpuhelua. Hän ei halunnut ottaa mitään kantaa. Ehkä hänellä ei ollut vastauksia.

Hän oli elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa ilman isää. Tähän oli ollut jonkinlainen kontakti, mutta sekin oli katkennut. Olinko isän korvike? En usko, sillä isän kanssa ei harrasteta sellaisia asioita, mitä me teimme. Olenkin sitä mieltä, että isäsyndroomat yms. sellaiset ovat psykiatrien sävellyksiä.

Mikelekkäintä on seurustella ikäistensä kanssa, mutta elämä ei ole ylipäätään mitenkään yksioikoista.

Saanko kertoa oman tarinani...

Muuttaessani asumaan suuremmalle paikkakunnalle, koulussa oli aivan täysin vastustamaton mieopettaja. Sydämeni suli joka kerta kun hänet näin, suustani pääsi vain huokauksia hänen tunneillaan.. Ihailin hänen älykkyyttään ja sitä miten hän oli niin ajan hermolla ja nykyaikainen, vaikka hän oli vanhempi mies.

Meille kehittyi suhde jossakin vaiheessa opiskelujani, ja edelleenkin olemme hyvissä väleissä vaikka suhde loppui. Hän sanoi minulle, että suhteen loppuminen johtuu siitä, ettei hän pysty tarjoamaan minulle, mitä tulevaisuudelta haluan. Tarkoittaen perhettä ja avioliittoa. Minä ymmärsin häntä täysin... Ja halusin kunnioittaa hänen mielipidettään..

Mutta tässä nuoruusvuosia on mennyt jo muutamia... Olen rakastanut miehiä, mutten kuitenkaan ketään sillä tavoin kuin tätä herraa. Ja voi hyvänen aika... Kun kuvittelen että jos sellainen tilanne vielä tulisi, että hän olisi täysin vapaa........ Huuuuuh... Luultavasti ottaisin häneen yhteyttä ja sanoisin, että olisin valmis luovuttamaan elämäni hänen käsiinsä.

jos herra 40-60v.olisi työtön. MUTTA ?

Tälläkin hetkellä olen ihastunut meidän koulumme yhteen opettajaan. Mutta miten häntäkin nyt sitten lähentyisi,ei mitenkään. Hän ei edes opeta minulle mitään ja hän on varmaan jonkun 40v...yllättävää. Kai se on se kun vanhemmat miehet tietää jo mitä haluaa eikä ole niin lapsellisia mitä pari kymppiset pennut. Niin ja jotkut miehet tosiaan jopa komistuvat vaan vanhetessaan ;) No mutta en mä tällä tyylillä löydä ikinä ketään. Muutaman kerran olen ollut vahvasti ihastunut mutta en mä ikinä ole saanut sitä minkä tossissani olen halunnut, en ennen enkä varmasti nyt tätä opettajaakaan. Joo, aika pessimisti asenne mutta tää on nähty niin monta kertaa ennenkin.

en tiedä mistä kertoo jos aina vain ja ainoastaan ihastut itseäsi huomattavasti vanhempiin miehiin enkä tiedä tarvitseeko sitä yrittää edes järkeistää, ei ihastumisia ja rakastumisia kai yleensäkään kannata liikaa järjellä miettiä.

Oon itse aivan korviani myöten rakastunut vähän (n.20v) vanhempaan mieheen, hän siis kuusissakymmenissä. Rakkaus on fyysistä, henkistä, aivan kaiken kattavaa, olisin valmis jakamaan loppuelämäni hänen kanssaan oli se sitten 5 tai 50 vuotta. En hae hänessä mitään "perinteisiä" itsevarman charmantin miehen piirteitä eikä niitä löydykään.

En itse näe omassa asetelmassani mitään perinteisiä "järkisyitä", yleensä kai pitäisi ensimmäisenä miettiä mitä toinen pystyy tarjoamaan (taloudellisessa mielessä!) ja ehkä mahdollista perheen perustamista ja v ieläpä tässä järjestyksessä. Itse en pystyi ikinä toimimaan tunteideni vastaisesti järkisyiden ja maallisen mammonan takia. Suoraan sanottuna ei vois vähempää kiinnostaa kun vaakakupissa on se mitä on tarjota toisilleen henkisellä tasolla.

Olisin valmis seuraamaan häntä maailman ääriin vaikka paljain jaloin, taskut tyhjänä ja taskun pohjalla vain reikä, ja tuntisin itseni maailman onnekkaimmaksi tytöksi.

Uskon että tällainen tunne on Rakkaus, olkoonkin yksipuolinen ja saavuttamaton..

Joulurauhaa kaikille!