Muistan kuinka eräs tuttu vanhoillislestadiolainen perhe tuli meille kylään: tila-autosta nostettiin ensin pitkä rivi pieniä pyörätuoleja ja niihin nostettiin liikuntakyvyttömiä lapsia. Siten lapset työnnettiin yksi kerrallaan sisälle. Meillä oli tosi ahdasta eikä sisällä mahtunut juoksemaan.
Perheessä oli myös kaksi tervettä lasta: poika ja tyttö. Poika oli vakavasti häiriintynyt ns. erikoislapsi ja suuresta lapsikatraasta vain tyttö oli sellainen, jolla odotettiin olevan edessä normaali elämä. Ilmeisesti terve poika oli jäänyt kokonaan (ja jäi edelleen) ilman huomiota raskaana olevan äidin yritäessä huolehtia sairaasta katraastaan.
Lapsia syntyi lisää ja kaikilla paria lukuunottamatta todettiin sama vakava sairaus. Tämä sairaus johti kuolemaan jo nuorena, parannuskeinoa ei ollut.
Myöhemmin sain kuulla, että sairaat lapset alkoivat kuolemaan yksi kerrallaan. Osa kuoli jo ennen teini-ikää, toiset vasta isompina. Hautajaisia oli paljon. Äidillä oli vielä viimeinen vatsassa, kun ensimmäisenä kuollutta jo kannettiin kotikunnan multiin... ja se psyykkisesti sairas "terve" poika oli jossain laitoksessa.
Nostan hattua lasten äidille, että hän tästä perinnöllisestä riskistä huolimatta antoi näidenkin lasten nähdä päivänvalon ja antoi heille mahdollisuuden nauttia lyhyeksi jääneestä elämästään.
En ymmärrä miksi oma etu pitäisi asettaa lasten edelle. Lapset ovat tärkeitä.
Elämä se on lyhytkin elämä.
Perheessä oli myös kaksi tervettä lasta: poika ja tyttö. Poika oli vakavasti häiriintynyt ns. erikoislapsi ja suuresta lapsikatraasta vain tyttö oli sellainen, jolla odotettiin olevan edessä normaali elämä. Ilmeisesti terve poika oli jäänyt kokonaan (ja jäi edelleen) ilman huomiota raskaana olevan äidin yritäessä huolehtia sairaasta katraastaan.
Lapsia syntyi lisää ja kaikilla paria lukuunottamatta todettiin sama vakava sairaus. Tämä sairaus johti kuolemaan jo nuorena, parannuskeinoa ei ollut.
Myöhemmin sain kuulla, että sairaat lapset alkoivat kuolemaan yksi kerrallaan. Osa kuoli jo ennen teini-ikää, toiset vasta isompina. Hautajaisia oli paljon. Äidillä oli vielä viimeinen vatsassa, kun ensimmäisenä kuollutta jo kannettiin kotikunnan multiin... ja se psyykkisesti sairas "terve" poika oli jossain laitoksessa.
Nostan hattua lasten äidille, että hän tästä perinnöllisestä riskistä huolimatta antoi näidenkin lasten nähdä päivänvalon ja antoi heille mahdollisuuden nauttia lyhyeksi jääneestä elämästään.
En ymmärrä miksi oma etu pitäisi asettaa lasten edelle. Lapset ovat tärkeitä.
Elämä se on lyhytkin elämä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mikähän tässäkin tapauksessa on lapsen etu,kysyn vaan.
Niin, ja entä noiden kahden terveen lapsen etu? Äärettömän itsekkästä tehtailla liuta sairaita lapsia.
meinaatko tosiaan, ettei ole itsekästä tehdä aborttia tai ehkäistä lapsiaan oman mukaavuudenhalun takia?
Voi sinua ihmispolo.
Jumalan tahto? Selittäisikö joku vielä lisää? Vaikea on ymmärtää... Hautoja toistensa vieressä, kun on noudatettu Jumalan tahtoa ja otettu lapset vastaan hänen lahjoinaan?
Että oikein Jumalan tahto nämä jatkuvat sukupuoliyhdynnät....
Niinpä, mies on lestaperheessä jumala, jonka haluja ei saa kyseenalaistaa eikä miestä torjua millään verukkeella. Lestamiehelle pitää antaa, vaikka teho-osastolla ja koomassa maaten.
joopa joo, ja tuli muuten yhteiskunnalle aika helvetin kalliiksi tuollainen sairaiden lasten tehtailu. Tuskin oli äiti missään töissä. Prkl että ottaa päähän tuollaiset ihmiset.
Kyllä, Jumalan tahto. Itsekin olisin ehdottomasti halunnut kuolla - mieluiten alle 10-vuotiaana - liikuntakyvyttömänä, vailla toivoakaan huomisesta. Tietäen, etten koskaan tule aikuiseksi. Miten ihana, lyhyt elämä olisikaan ollut!
Vammaisista lapsista saa erilaisia vammaistukia nk. tavallisten tukien lisäksi. Lestoilla on ihan oma tulkintansa ajatuksesta: " Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa. ".
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/11/1650305/saul-schubak-tuet-motivoivat-vanhemmuuteen-sopimattomia
Tottakai kaikilla on oikeus synnyttää elinkelvottomia lapsia kärsimään lyhyeksikin aikaa, onhan se elämää kurjakin elämä, geenivirheistä tietoisena ja siitä viis veisaamatta. Kyllä muut maksavat hoidot, apuvälineet, tehoidon ja saattohoidon.
Pääasia, että teillä on oikeus.
Mielestäni on ulkopuolisen vaikea arvioida, kenen elämä on kärsimystä ja kenen ei. Itse muistan erään sokean, jolla oli lisäksi paljon muita sairauksia, sanovan että hän haluaa elää mahdollisimman vanhaksi, mikäli vain terveenä pysyy. Olin silloin itse teini-ikäinen ja leukani loksahti auki, sillä en ollut montaakaan niin sairasta ihmistä tavannut.
Jotkut ihmiset nauttivat elämästään sairauksistaan huolimatta ja sitten on olemassa nuoria ihmisiä, jotka ovat fyysisesti täysin terveitä mutta siitä huolimatta masentuneita ja viiltelevät itseään. Kuka sitten on onnellinen ja kenellä pitäisi olla oikeus elää?
Pienet lapset ovat yleensä aina onnellisia ja iloisia vammoistaan huolimatta. Jos on esimerkiksi syntynyt sokeana ei ehkä kaipaakaan koskaan näkökykyä.
Oikeus elää on kaikilla, erilliset sukusolut tosin eivät ole ihmisiä. Geenivirheestään tietoinen voisi kantaa itse myös taloudellisen vastuun elinkelvottomista jälkeläisistään. Etenkin jos niiden tekemisen motiivi on pelkästään jonkin täysin sairaan uskonlahkon tulkinnoissa..
Sairastan itse perinnöllistä sairautta. Terveyden kanssa on ollut ala- ja ylämäkiä. Alamäet ovat olleet hyvin jyrkkiä ja ylämäet loivia kunnes ollaan syöksytty taas uuteen kuoppaan. 40 vuotta sitten sairauden periytymisestä ei vielä tiedetty paljon joten oma äitini on voinut vetäytyä "tietämättömyyden taakse" kun olen tivannut miksi hän minut synnytti tähän maailmaan kärsimään. Hän itse sairastui varsinaisesti vasta minut saatuaan. Itsemurhaa ei kuitenkaan halua tehdä. On mielestäni hyvin itsekästä hankkia lapsia jos on perusteltua syytä epäillä lapsien olevan niin sairaita kuin tässä keskustelussa, että ei pysty elämään täysipainoista elämää ja kuolo on odotettavissa nuorella iällä. On täysin turha paasata elämän ainutlaatuisuudesta sairaalan sängyn vieressä. Varsinkin kun näillä ihmisillä ei ole usein mitään haisua mistä he todella puhuvat. Minulla on vuosikymmenien kokemus.
Olen tehnyt päätöksen että kenenkään ei tarvitse kärsiä minun puolestani, luotan että strelisaatio pitää. Sairaana syntyviä ja sairastuneita tietenkin pitää hoitaa, he eivät ole syyllisiä tilaansa. Koen suurta myötätuntoa niitä naisia kohtaan jotka ovat päätyneet aborttiin terveydellisin perustein, se ei varmastikaan ole helppoa. Näiden lapsien on kuitenkin parempi palata enkelten lastentarhaan.
"40 vuotta sitten sairauden periytymisestä ei vielä tiedetty paljon joten oma äitini on voinut vetäytyä "tietämättömyyden taakse" kun olen tivannut miksi hän minut synnytti tähän maailmaan kärsimään. Hän itse sairastui varsinaisesti vasta minut saatuaan."
On voinut vetäytyä?? Jos äitisi ei tiennyt sairaudesta niin älä hyvä ihminen syyllistä häntä! Uskon, että äidilläsikin on asian kanssa rankkaa.