koulukuraattorin pöyristyttävää toimintaa

Kuudesluokkalaisen pojan äiti on kuolemassa syöpään. Koulukuraattori soittaa kuolevalle äidille ja tiivaa, onko lapselle kerrottu kuolemasta, tunkee sairaalaan "keskustelemaan" kuolevan kanssa ilman lupaa, vieras ihminen! Pojan isä kielsi kuraattorin menemästä äidin puheille ja soittamasta sille. Kuraattori kutsuu pojan viikottain (jo 2 kertaa) keskusteluun ja yrittää saada "tunteita esiin", vaikka äiti on vielä elossa (heikossa kunnossa kylläkin). Kuraattori keräsi muutaman pojan, kuolevan äidin pojan mukaan lukien ja alkoi haastattelu tyyliin " mitä teette jouluna äidin kanssa"?! Pojalle koulu on ollut ainoa paikka, jossa äidin sairaus ei ollut koko ajan läsnä, mutta nyt tämä kuraattori tekee tästä paikasta helvettiä. Isä on hoitamassa äitiä ja pyörittämässä huushollia, eikä hänellä ole voimia taistella kuraattoria vastaan ja puolustaa poikaa. Perheessä ei ollut ennen, eikä nyt, mitään paihde- eikä muita ongelmia, normaali, töissä käyvä perhe, paitsi nyt pohjaton suru. Mielestäni kuraattorin toiminta on pöyristyttävää, pelkkä vahingollista tunkeilua toisten elämään, lapselle tästä vain vahinkoa. Onko kuraattorin toiminta tääläistä?
4621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ottakaa yhteys kuraattorin esimieheen tai koulutoimen johtajaan. Kertokaa, että
kuraattorin täytyy kunnioittaa perheen yksityisyyttä. Kuraattorin toiminta ei ole sopivaa.

Netistä löytyy tietoa kun googlaa Lapsen suru. Aiheesta löytyy kirjallisuutta ja
varmasti vertaistukea lapselle ja muulle perheelle.

Äänestä

Saa taas vahvistusta koulukuraattorien tökeryys ja epäammatillisuus.
Mutta tähän Suomessa on menty: Jos joku on opiskellut pari opparia psykologiaa, niin häntä pidetään mt-asioiden ammattilaisena. Huoh...

Äänestä

Heip,

Kuraattorin toiminta kuulosta ihmeelliseltä. Toisaalta tuohan on sitä "koulun ja kodin välistä yhteistyötä", jonka koulu voi itse määritellä."Mehän toimimme vaan lapsen parhaaksi".

Jos voimat riittävät, laadi kantelu aluehallintovirastoon, koulu ja sosiaalihuolto tulevat todennäköisesti suojelemaan omiaan. Aluehallintovirasto auttaa ja on puoluetoon toimielin näissä asioissa.

Itse perheelle ja isälle toivotan jaksamista.

Äänestä

Kuraaattorilla ei ole mitään asiaa kenenkään perheen sisälle tai sisäisiin asioihin jos häntä ei sinne pyydetä.
Yhteys tämän tantan, joka voi siis olla mitä vaan koulutukseltaankin,
esimieheen ja kirjallinen kielto, että pysyy perheen asioista pois ja valitus/muistutus ehdottomasti kyseiseen kieltoon mukaan
tämän tanttaraisen epäasiallisesti ja todella tökeröstä käytöksestä ja toiminnasta.
Jos pojalla on tarvetta purkaa mieltään tai puhua asioistaan aikuiselle niin mieluummin vaikka aika yksityiselle ammattilaiselle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koulukuraattori kirjoitti:

Kuudesluokkalaisen pojan äiti on kuolemassa syöpään. Koulukuraattori soittaa kuolevalle äidille ja tiivaa, onko lapselle kerrottu kuolemasta, tunkee sairaalaan "keskustelemaan" kuolevan kanssa ilman lupaa, vieras ihminen! Pojan isä kielsi kuraattorin menemästä äidin puheille ja soittamasta sille. Kuraattori kutsuu pojan viikottain (jo 2 kertaa) keskusteluun ja yrittää saada "tunteita esiin", vaikka äiti on vielä elossa (heikossa kunnossa kylläkin). Kuraattori keräsi muutaman pojan, kuolevan äidin pojan mukaan lukien ja alkoi haastattelu tyyliin " mitä teette jouluna äidin kanssa"?! Pojalle koulu on ollut ainoa paikka, jossa äidin sairaus ei ollut koko ajan läsnä, mutta nyt tämä kuraattori tekee tästä paikasta helvettiä. Isä on hoitamassa äitiä ja pyörittämässä huushollia, eikä hänellä ole voimia taistella kuraattoria vastaan ja puolustaa poikaa. Perheessä ei ollut ennen, eikä nyt, mitään paihde- eikä muita ongelmia, normaali, töissä käyvä perhe, paitsi nyt pohjaton suru. Mielestäni kuraattorin toiminta on pöyristyttävää, pelkkä vahingollista tunkeilua toisten elämään, lapselle tästä vain vahinkoa. Onko kuraattorin toiminta tääläistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu