VETREA KUOPIO

hoitsu

Hei

Millainen uusi Vetrean paikka Kuopiossa oliko nimeltään Otsola? Jokohan siellä on talo auki ja työntekijät aloittaneet? Kertokaahan mitä tykkäätte tai yleensäkin Vetrealla hoitajina olevat? Paljonko on esim. sairaanhoitajan palkka?

116

7789

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Janski2001

      Eipä kummoinen paikka ole. Hoidon laatu ei ole ihmeellistä ja johtaminen ei toimi. Onneksi tuli lähdettyä ajoissa pois.

    • pettynyt3

      Samaa mieltä, johtaminen surkeaa ja hoidon laatu ala-arvoista

    • Sande-hoitsu

      Satuinpa tänne vahingossa ja sanon oman sanani soppaan. Itse olin keikkaa siellätekemässä ja ihme touhua oli mielestäni. Milloin kenetkin laitettiin pois, kuka milläkin syyllä. Hoitajat mieluiten istuivat toimistossa uutisten ääressä, mummot keskenään huoneissa. Johtaja pitää semmoista mekkalaa ettei siitä meinaa selkoa saada kuinka pitäisi toimia,tänään näin huomena noin. En mene enää, kyllä osaava saa töitä muualta, niinkuin olen jo saanutkin.

      • Sipe666

        Itsekin olin tuolla töissä ja läksin pois. Kuulin juuri, että vastaava hoitaja oli kylmän viileästi sivuutettu ja annettu hänen tehtävänsä toisen hoitoon. Muutenkin siellä vallitsee sellainen pärstäkerroin-peli, Jos et miellytä, tuntea saat sen nahoissasi, kunnes et enää jaksa. No, luu se jää joskus vetävän käteen, eikä tuollaiset paikat maineensa pilaamalla pitkään toimi.


      • hoitsu vm-11
        Sipe666 kirjoitti:

        Itsekin olin tuolla töissä ja läksin pois. Kuulin juuri, että vastaava hoitaja oli kylmän viileästi sivuutettu ja annettu hänen tehtävänsä toisen hoitoon. Muutenkin siellä vallitsee sellainen pärstäkerroin-peli, Jos et miellytä, tuntea saat sen nahoissasi, kunnes et enää jaksa. No, luu se jää joskus vetävän käteen, eikä tuollaiset paikat maineensa pilaamalla pitkään toimi.

        En kyllä itse allekirjoita ollenkaan näitä teidän kommentteja,olen itse ollut siellä jo jonkin aikaa ja juuri se johtaja on aivan huippuihana,kannustava ja osaa kehua työntekijöitä.Tästä vastaavan hoitajan jutusta Sipe666 sinulla on väärää tietoa.Hoitokin on parempaa kuin monessa muussa paikassa missä olen ollut,ja siksi viihdynkin täällä kun hoitajat ovat tarkkoja ja tekevät hyvää työtä.Toki joukkoon mahtuu monelaista ihmistä,mutta vakiporukka ainakin on osaavia.


      • surusilmä2
        hoitsu vm-11 kirjoitti:

        En kyllä itse allekirjoita ollenkaan näitä teidän kommentteja,olen itse ollut siellä jo jonkin aikaa ja juuri se johtaja on aivan huippuihana,kannustava ja osaa kehua työntekijöitä.Tästä vastaavan hoitajan jutusta Sipe666 sinulla on väärää tietoa.Hoitokin on parempaa kuin monessa muussa paikassa missä olen ollut,ja siksi viihdynkin täällä kun hoitajat ovat tarkkoja ja tekevät hyvää työtä.Toki joukkoon mahtuu monelaista ihmistä,mutta vakiporukka ainakin on osaavia.

        vai on hyvä hoito...minun äitiäni kohdeltiin kyllä ihan alaarvoisesti ja suorastaan laiminlyötiin hänen kuolemansa aiheutti meille vuoden trauman ja nyt aion soittaa ja kysyä mitä hoitajat siellä tekevät.Vanhukset ovat tosi yksin ja kaltoin kohdeltuja!!


      • Talvituuli

        Kuulehan sinä sipe666. Taisit olla johtajan suosikki. Et kai vaan ollut se joka osallistui toisten hoitajien mollaamiseen ja mustamaalaamiseen. Ahkerille, osaaville hoitajille ei siellä ole paikkaa. Kateus tulee tilalle ja kohta saat lapun kouraan. Ilman mitään syytä tai sanotaan että olet sopimaton tehtävään. Jotainhan täytyy keksiä. Potkuja potkujen perään. Kyllä se pahakin saa palkkansa. Jos ei heti niin myöhemmin. Toivon että joku viisas huomaa ja puuttuu asiaan.


      • Tiina881
        Talvituuli kirjoitti:

        Kuulehan sinä sipe666. Taisit olla johtajan suosikki. Et kai vaan ollut se joka osallistui toisten hoitajien mollaamiseen ja mustamaalaamiseen. Ahkerille, osaaville hoitajille ei siellä ole paikkaa. Kateus tulee tilalle ja kohta saat lapun kouraan. Ilman mitään syytä tai sanotaan että olet sopimaton tehtävään. Jotainhan täytyy keksiä. Potkuja potkujen perään. Kyllä se pahakin saa palkkansa. Jos ei heti niin myöhemmin. Toivon että joku viisas huomaa ja puuttuu asiaan.

        Paljon ykkösvapaita. Vast. Sh ei osaa tai halua tehdä kunnon työvuorolistoja.


      • Anonyymi
        Tiina881 kirjoitti:

        Paljon ykkösvapaita. Vast. Sh ei osaa tai halua tehdä kunnon työvuorolistoja.

        Nimenomaan


    • Sipe666

      Teepä hoitsu vm-11 virhe tai pari, niin loppuu kehuminen. Ole onnellinen jos olet ollut jo pidempään. Eivät voi sinulle potkuja antaa koeajalla huvin vuoksi tai kun ei naama miellytä. Ja usko pois, tiedän mistä puhun. On suoranainen ihme ettei avin tarkastajat ole puuttuneet hänen touhuihinsa. Vaikka mistäpä ne tietäisivät jos kukaan ei viestiä asiasta vie eteenpäin.

      • valmistuva

        Näinpä juuri,kuulopuheiden perusteella näin tehdään.olen valmistumassa hoitajaksi ja just näihin liikkuviin hoitajiin aattelin liittyä mutta jospa saisin muualta töitä!kertokaa lisää kun kiinnostaa tämä touhu..


    • ihmisarvonsa menettä

      Kävin Kemilänrinteen palvelukodissa asiakkaani asialla.Sain alakerran hoitajilta erittäin ala-arvoista palvelua.Jouduin naurun ja pilkan kohteeksi,naama ei miellyttänyt.Olen halvauksesta jotenkuten työkuntoon toipunut,mutta kasvoihin jäi pysyvät vammat.Luulin.että tällaisessa laitoksessa on ymmärtämystä erilaisia ihmisiä kohtaan.Petyin pahasti.Toivottavasti en enää koskaan tarvitse avata kyseisen laitoksen ovea.

      • kauhistus1

        hyvänen aika! onko muilla lisää kokemuksia tästä paikasta?


      • huhhuh1
        kauhistus1 kirjoitti:

        hyvänen aika! onko muilla lisää kokemuksia tästä paikasta?

        Valitettavasti on huonoja kokemuksia asiasta ja varsinkin johtajasta.. Mielinkielin ollaan omaisia, maksajia ja pomoja kohtaan, mutta työntekijät ovat koiran asemassa. Näennäisesti kaikki on hyvin, mutta koko ajan mennään riskirajoilla turvallisuuden ja asiakkaiden hoidon suhteen. No metsä vastaa, niin kuin sinne huudetaan! Onneksi pääsin pois.


      • simputusta
        huhhuh1 kirjoitti:

        Valitettavasti on huonoja kokemuksia asiasta ja varsinkin johtajasta.. Mielinkielin ollaan omaisia, maksajia ja pomoja kohtaan, mutta työntekijät ovat koiran asemassa. Näennäisesti kaikki on hyvin, mutta koko ajan mennään riskirajoilla turvallisuuden ja asiakkaiden hoidon suhteen. No metsä vastaa, niin kuin sinne huudetaan! Onneksi pääsin pois.

        Näin myös minä koen asian.Entäs vastaava hoitaja?Kehuja ei hällekään voi antaa ollenkaan!


      • utelen
        simputusta kirjoitti:

        Näin myös minä koen asian.Entäs vastaava hoitaja?Kehuja ei hällekään voi antaa ollenkaan!

        muita kokemuksia?


    • valmistuva

      kertokee lissee?

    • työnhakija

      nostellaan tätä

    • muuttava

      Millainen on Kuopiossa lähihoitajien työtilanne , ainakaan tuoem. paikka ei kuullosta houkuttelevalta...?

    • kortistoon sopii

      Katsopas vaikka Duunitorilta Kuopion lähihoitajien työpaikkatarjonta, taitaa olla kaksi paikkaa tarjolla. Ihme että edes niinkin monta!

    • vääryyttä

      Olisiko aika puhdistaa niiden hoitajien maine joita kohdeltiin väärin johtajan taholta. Ei arvostettu. Johtaja teki ilkeyttä hoitajaa kohtaan siinä missä pystyi. Kun olit ahkera, osaava.Opetit, ohjasit hoitajia joille perusasiatkaan eivät olleet hallussa. Yritit viedä hyvää hoidonlaatua eteenpäin. Antaa vanhukselle parasta hoitoa niin aina huomasit kohta että työ ei ollut tuottanut tulosta. Hoitajat osa hoitajista tekivät sen mikä oli juurikin pakkotehdä. Istuivat kansliassa ja näyttivät johtajalle hyvää naamaa ja johtajan kanssa mollasivat niitä ahkeria ja hyviä , tekeviä hoitajia. Johtaja antoi lapun kouraan hyvälle hoitajalle. Ei osannut syytä sanoa irtisanomiselle. Nauroi alakerrassa muiden sinne jääneiden kanssa pas..... naurua. Jatkoi tätä linjaansa . Monet saivat tämän kyseisen lapun käteensä.

    • Kesätöihin

      Hei, onko kokemuksia muista Vetrea yksiköistä? Näyttää olevan muitakin yksiköitä Pohjois Savon suunnalla kuin tuo Kemilänrinne?

    • Järkyttynyt

      Kemilänrinne hieno paikka mutta hoidontaso surkea. Johtaja P.... S.......... aivan hirveä. Raha kelpaa mutta hoidontaso alaarvoista.

    • Nostellaan

      Nostellaan tätä. Kiinnostaa tuo touhu!

    • BeenThereDoneThat1

      Mustamaalaaminen on turhaa sekä lapsellista.

    • Opiskelija16

      Mielestäni tämä paikka on palvelukotina huippu! Hoitajat, johtaja ja muut työntekijät alan ammattilaisia, erittäin mukavia ja osaavat kyllä hommansa sekä ottavat asiakkaat erilaisine tarpeinensa huomioon ja tekevät kaikkensa minkä pystyvät heidän viihtymisensä eteen!

    • Hoitsutar12

      Onkohan nämä valheellisten viestien kirjoittajat ja mustamaalaajat toisten yksityisten firmojen edustajia? Olen tehnyt keikkaa vuosia kyseiseen yritykseen ja voin sanoa, että jotain ihme panettelua täällä kirjoitellaan.

    • iloinenomainen

      Otsolan antama hoito on lämmintä ja yksilöllistä. Ruokaa runsaine tarjoiluineen ja juomavaihtoehtoineen on jokaisen aamupalan ja lounaan sekä päivällisen ydin. Kahvitkin herkullisine pullineen ja leivoksineen on tarjolla aina klo 14. Santsikupponenkin tarjoillaan pöytään. Kai hoitajilla on kiire, näin on kaikissa hoitokodeissa mutta parhaansa tekevät ja se ylittää vaativatkin odotukset. Mummut ja papat saavat levätä aamulla pitkään, takana ihanat yöunet yöhoitajien turvatessa hyvinvoinnin. Aamun virkut ja illan torkut saavat elää rikkaan elämänsä viimeiset päivät turvallisessa ympäristössä ammattitaitoisten lähi- ja sairaanhoitajien ympäröiminä. Omaisten tarpeet myös huomioidaan. Hoitajilla on aina aikaa keskustella kyselevien omaisten kanssa joko kasvotusten tai puhelimitse ottaen kultaisia neuvoja vastaan. Meidän omaisten tietämys on paljon suurempi kuin hoitajien. Mummojen ja pappojen elämissä on henkilökohtaiset punaiset langat eli tavat ja tottumukset joista kiinni pitäminen tuo turvaa. Saunapäivät, päivän lehdet, sokerinpala suuhun kahvihetkellä, lempivaatteet. Lista loputon lähes. Kouluarvosanoin Vetrea saa ainakin yhdeksikön.

    • nurs

      Minä olen juuri irtisanoutunut Joensuun Vetrealta ja voin kyllä sanoa, että ei valitettavasti tule ikävä kuin asiakkaita. Henkilökunta keskenään juoruilee ja nauraa asiakkaille. Joku nuori opiskelijahoitaja esitää imitaatiota parantumattomasti sairaasta asiakkaasta ja toisilla on hauskaa. Meinasi monesti tulla kyynel silmään. Jos tulee hälytys kesken ruokatauon (joka on palkallista aikaa) niin hoiajien kommentit on tyyliin. Helvetti kun täällä ei saa edes syödä. Aamulla tutkitaan 0,5 tuntia työlistaa että ketä on ja mitä töitä ja voi voi kun on kaksi suihkutusta tälle päivälle. Sinä aikana jo jonkun asiakkaan hoitaisi. Jotkut hoitajat istuvat työaikana kyttäämässä koneelta toisten kirjauksia, jotta jos pääsisi kielimään esimmiehelle jostain työkaverin tekeästä asiasta. Yksi opiskelija tekin työharjoittelunsa osana kyselyt työpaikkakiusaamisesta ja siinä suuri osa vastaajista oli kokenut työpaikkakiusaamista, mutta asiaa ei otettu esiin palavereissa. Sillä esimiehen johdolla haukuttiin sijaisia selän takana. Että tällä tavalla.
      Olen nyt onnellisesti muualla töissä.

      • vihug

        Kuulostaa ihan perusmeiningiltä, mitä on monissa muissakin hoitoalan paikoissa :( . Yhdessä pidettiin rapsaa ovet auki, vaikka asukkaat kurkki ovesta. Silti haukuttiin sukulaiset, puhuttiin rumasti asukkaista ym. Perushoito oli kyllä hyvää ja viihtyisä talo, mut moni muu asia pielessä. Tämä oli kunnan paikka.


      • huip

        paitsi ettei tässä paikassa tehdä kirjauksia koneella vaan käsin potilaspapereihin....


      • Anonyymi

        Kokemusta on asiakkaan puolelta. Omahyväisiä työntekijöitä, onneksi joku kilttikin seassa. Ei apua saanut elinaikana muuhun kuin välttämättömään. Valitettiin työntekijäpulaa. Huonosti suomea puhuvia, jotka eivät osaa lukea ohjeita ja seurauksista kovasti hyökätään omaisen oikomisyritystä vastaan. Hoidosta peritään hunajaista hintaa, mutta vanhuksen elämänlaatu on kyllä niin heikkoa, minkälainen rähisijähoitajakin ovesta minäkin päivänä tulee. Sairaanhoitaja täysin ammattitaidoton ja yhteistyökyvytön, ei huomaa tajunnantason laskua ym selviä merkkejä poislähdön edellä, horisee vain jostain joutavasta vedenjuomisesta! Näin jälkikäteen vuosien kokemuksella.... :(


    • ruosu

      surkealta vaikuttaa

    • Riittämätön

      Vuosia kyseisessä firmassa työskennelleenä olen myös huomannut johtajan "luonteen".
      Omaisia kohtaan ollaan mielin kielin, mutta selän takana puhutaan pahaa työntekijöistä. Milloin syytellään mistäkin asiasta. Kiitosta ei saa, vaikka kaikkensa antaa. Työntekijöitä laitetaan pois milloin mistäkin syystä. Asukkaat ja omaiset ovat ihania. Hoitajat tekevät asukkaiden eteen niin paljon kuin pystyvät.

    • veronmaksaja

      Tossa firmassa ovi käy joka suuntaan niin että suhina kuuluu, niin suurta on hoitajien vaihtuvuus. Asukkailla ruuat ja piimät väliin poskia pitkin valuu kun niitä ei ehdi pyyhkiä ja siistiä. Vaatteita on mun omaisella ENEMMÄN pyykkikorissa LIKAISENA kuin kaapissa puhtaina ja viikattuina....en jaksa tästä sanoa hoitajille enää. Muutaman kerran sanoin ja näin hoitajan silmissä kyyneleet. Parhaansa tekevät. Mistä lähtien LÄHIHOITAJILLE JA SAIRAANHOITAJILLE on kuulunut PYYKINPESU?

      20 asukkaan ruokailu on ohi ALLE tunnissa. jokainen laskekoon kuinka monta minuuttia asukkaalle on aikaa 2-3 hoitajalta.

      Yöpuku puetutetaan klo VIISITOISTA päälle....

    • Tuunarin

      Olen useammassa hoitoyksikössä työskennellyt. Otsolan vahvuudet ja heikkoudet ovat alan toimijoille tyypillisiä.

      Vahvuutena vakihenkilökunnan vahva asukastuntemus joka saattaa olla ristiriidassa omaisten toiveiden kanssa. Tällainen tilanne on aivan normaalia hoivayksiköissä.

      Heikkoutena EHKA se ettei sairaslomalle jääneen työntekijän tilalle aina palkata toista työntekijää. Tällöin hoitoajat asukkaita kohtaan luonnollisesti vähenevät.


      Otsola on kaikkiaan hyvä paikka työskennellä poislukien pieni palkka esimerkiksi kaupungin työntekijöihin verrattuna kyse muutaman sadan euron erosta. Toisia motivoi raha, toisia ei.

    • Miejasie

      Onko kokemusta Lappeenrannan Vetreasta?

      • Anonyymi

        Haluaisin myös tietää!


    • Kames

      Oulun Vetreä sekavin ja kauhein firma minkä olen kohdannut, onneksi eivät kerenneet työsopimusta tehdä joten pääsin pois viikon työskentelyn jälkeen. Työsopimuksen tekemättäjättäminen oli laiminlyönneistä pienin.

    • Anonyymi

      EN allekirjoita.
      Olen töissä ollut täällä pitkään ja ainakin nykyinen johtaja on aivan ihana ja kannustava. Palasin sairaslomalta ja toivotettiin tervetulleeksi ja kerrottiin että oli ikävä.
      Meillä on virikesuunnittelija ja paljon yhteistä toimintaa. Päivittäin. Hoitajien jaksamista kysellään ja kukaan meistä ei kyllä ehdi istua toimistossa vaan ”ylimääräinen” aika vietämme vanhusten kanssa, käymme paljon ulkona jne. :) olen ollut monessa hoitolaitoksessa ja missään ei ole ollut näin hyvä. Toki vanhuksia on agressiivisia ja osumaa saa mutta ymmärrämme ja yritämme silti parhaamme mukaan tukea heitä. Saunassa saavat käydä joka viikko, alkoholittoman kaljankin saa löylyihin mukaan!
      En vaihtaisi työpaikkaani mistään hinnasta. Palkkakin on hyvä! :)

      • Anonyymi

        Salli mun nauraa...


    • Anonyymi

      Minkälainen meininki nykyään?

      • Anonyymi

        Nostellaan


    • Anonyymi

      Vetreä organisaationa on aivan karsea. Liian vähän työntekijöitä, kehno palkka, todella kehnot johtajat, ja antavat perusteettomia potkuja työntekijöille jotka puuttuvat epäkohtiin. Suosittelen boikotoimaan

    • Anonyymi

      En suosittele. Huono palkka, liian vähän hoitohenkilökuntaa. Esimies narsisti. Näin Porvoossa ainakin. Perusteettomia potkuja jakelee työntekijöille.

    • Anonyymi

      Vetrealla näyttäisi olevan paikkoja paljon auki. Itse erehdyin työskentelemään kyseisessä firmassa. Onneksi tulin järkiini, ja vaihdoin työnantajaa.
      Potkuja annetaan milloin mistäkin syystä. En voi suositella.

    • Anonyymi

      Suosittelen kiertämään Vetrean kaukaa!! Onneksi itse tajusin irtisanoutua kyseisestä firmasta, jossa ei työntekijöitä arvosteta ollenkaan. Sääliksi käy asukkaita. Työntekijät vaihtuu yhtenään, ei aikaa kohdata asukkaita, rahankiilto silmissä avataan uusia yksiköitä, vaikkei edellisetkään yksiköt ole toimivia.

    • Anonyymi

      Porvoon yksikössä vaihtuvuus on ollut suurta. Mollissa jatkuvasti haku päällä. Olen kuullut pelkkää huonoa kyseisestä yksiköstä. En menisi mistään hinnasta sinne töihin.

    • Anonyymi

      Onpa yllättävää että samat ongelmat joka yksikössä. Miksi avi ei puutu?

    • Anonyymi

      Tietääkö omaiset näistä asioista? Ovatko he tehneet mitään valituksia? Tekevätkö hoitajat ilmoitusta mihinkään?

    • Anonyymi

      Porvoon albertissa kuullut huonoa. Liian vähän henkilökuntaa ja nykyinen esimies ilkeä. Potkuja jaellaan joka kuukaisi. Meinasin hakea, mutta enpä hae. Porvoo on pieni paikka.

    • Anonyymi

      Miksi entiset hoitajat eivät vie kimpassa asiaa eteenpäin jos touhu tommoista

    • Anonyymi

      Vetrea Porvoosta ja sen esimiehestä olen kuullut vain ja ainoastaan negatiivista. Kannattaa välttää koko paikkaa.
      Hoitoalalla on laadukkaitakin työpaikkoja, joissa työntekijää arvostetaan ja lähiesimiestyö toimii.

    • Anonyymi

      Porvoo on pieni paikka ja asiat kiertää.. tästä uudesta esimiehestä nimenomaan kuullut huonoa.. narsisti.. En ihmettele ettei siellä ole kohta enään kuka hoitaa näitä asukkaita.

    • Anonyymi

      Juuri toi työntekijöiden arvostus. Siitä ei ole Vertealla mitään käsitystä mitä se tarkoittaa :D työntekijöitä kohdellaan kuin roskaa. Kiertäkää tämä firma hyvät ihmiset kaukaa.

    • Anonyymi

      Muita kokemuksia kun huonomaineinen Porvoo.? Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää. Onko kaikissa yksikössä samat ongelmat?

    • Anonyymi

      Porvoo on hyvin pieni paikka, ja maine kirii että mihin kannattaa mennä ja mihin ei kannata mennä töihin. Lähes alusta alkaen en ole tästä vetreasta kuullut muuta kuin negatiivista. Liian vähän hoitajia ja liian paljon töitä. Kuukauden potkuja annetaan joka kuukausi, huonoa johtamista, huonot palkat. Kierrän kaukaa kiitos, onneksi Porvoossa ja lähikunnissa on muitakin paikkoja kuin vetrea. Meno kuulemani mukaan ei ole muuttunut miksikään, varsinkaan uuden pomon tullessa taloon.

    • Anonyymi

      Meinasin hakea harkkapaikkaa sieltä mutta, ei kiitos lukemani perusteella! Pitäkää tunkkinne. Firma joka kohtelee näin huonosti työntekijöitään

    • Anonyymi

      En ikinä voisi omastani hoitoon vetreaan!

    • Anonyymi

      Onneksi Googletin vetreasta, kun on vieras organisaatio minulle. Katsoin vain, että paikkoja auki. Lukemani perusteella en todellakaan ole hakemassa vetrealle... kiitos tästä palstasta.
      Hyi olkoon, en käsitä miten työnantaja kohtelee työntekijöitä noin huonosti. Luin koko palstan läpi, ja potkuja jaetaan milloin mistäkin syystä no onneksi töitä on tällä alalla ja vetrean voi kiertää hyvinnnnn kaukaa:)

    • Anonyymi

      Porvoon yksiköstä en ole kuullut kuin huonoa. Huono johtaja, huonot palkat ja niska limassa saa töitä tehdä. Hoitajat siivoavat, laittavat ruokaa,tekevät hoitotyötä jne.. kaikki pois hoitotyöstä. Ja hoitajia muutenkin liian vähän vuoroissa.

    • Anonyymi

      Tsiisuss. Jos mun omainen olis tälläisessä yksikössä, ottaisin nopeasti pois. Rahankiilto silmissä nämä yksityiset toimijat pyörittää näitä hoivayksiköitä. Todella surullista......

    • Anonyymi

      Hurjaa luettavaa mutta en ole yllättynyt kun kyse on yksityisestä firmasta. Sääliksi käy asukkaita ja hoitajia. Onneksi työpaikkoja on hoitajille, mutta asukkaat. ? Eikö kunta valvo näitä toimipaikkoja ollenkaan? Nyt pitäs syynätä kaikki vetrean yksiköt pikaisesti läpi ja sassiin. Eikö avi puutu ollenkaan tähän. Ikävää että tämmöisestä kärsii niin asukkaat kuin hoitajat.

    • Anonyymi

      Hyvä että satuin tälle palstalle. En ikinä menisi kyseiseen firmaan töihin saatika veisi omaistani sinne.

    • Anonyymi

      Ei yllättänyt että Porvoon yksiköstä puhutaan. Pelkkää huonoa kuullut siitä paikasta.

    • Anonyymi

      Porvoo edustaa tällä palstalla. Allekirjoitan täysin edellä mainitut asiat. Hoitajat vaihtuivat tiuhaan tahtiin, en ole koskaan aikaisemmin työskennellyt paikassa jossa ovi käy näin useasti. Palkka todellakin on huono. Hoitotyön lisäksi vaaditaan että hoitajat siivoavat, laittavat ruokaa ja pesevät pyykkiä... tämä kaikki aika on hoitotyöstä pois. Henkilökuntaa on liian vähän ja hoitajia muutenkin. Hoiva-avustaja ja terapeutit lasketaan hoitajamitoitukseen. Potkuja jaetaan ihme syistä kuten esim. sairasloma. Kiertäkää kyseinen organisaatio kaukaa. Saatte ansaitsemanne paikan jostain muusta kuin kyseisestä firmasta :)

    • Anonyymi

      Hyi helevetti minkä kuuloinen paikka. En ikinä menis töihin tai veisi omaistani hoitoon vetreaan!

    • Anonyymi

      Tätä palstaa lukiessa tietää minne ei mene töihin!

    • Anonyymi

      Onneksi voi aina äänestää jaloillaan jos paikka ei ole mieluisa. Epäkohdista tietysti kannattaa ilmoittaa aviin ja palvelun maksajalle jotta saavat tietoa mistä maksavat ja avi voi puuttua epäkohtiin.

    • Anonyymi

      Perusmeininki yksityisillä!

    • Anonyymi

      Onneksi löysin tämän palstan. Tietää minne en mene töihin

    • Anonyymi

      Onneksi löysin tämän palstan. Tietää minne en mene töihin

    • Anonyymi

      Tietää minne ei mene töihin.. Onko muita kokemuksia?

    • Anonyymi

      Boikottiin menee koko firma. Ottakaa omaiset pois, niin menee koko firma nurin

    • Anonyymi

      Minkälainen meno muissa yksiköissä on?

    • Anonyymi

      Varmaan samanlainen kuin muissakin vetrean yksiköissä.

    • Anonyymi

      Tuskin se on sen parempaa menoa muissakaan yksiköissä.

    • Anonyymi

      Yhtä paska meno varmasti jokaisessa yksikössä.👌

    • Anonyymi

      Porvoossa lähihoitajan paikka auki, mutta ei varmaan kannata hakea:D

    • Anonyymi

      Hoiva-avustajan paikka näytti olevan myös haussa. Ovi käy, niin kuin tässä ketjussa on jo aikaisemmin puhuttu. Se kertoo paljon, etteivät työntekijät viihdy. Eli ei varmasti kannata edes harkita hakemista. 😀

    • Anonyymi

      Ei kannata hakea noita paikkoja. Voi saada perusteettomat potkut. Vuoroissa ei kuulema ole koskaan riittävästi henkilökuntaa, ja Avi sekä Porvoon kaupunki on käsittääkseni käsitellyt tämän yksikön epäselvyyksiä, johtajan käyttäytymistä ja muutenkin koko yritystä.

    • Anonyymi

      Näin kuulin myös, että avi tutkii yksikön asioita. Mutta se on hyvä asia. Koko firma pitäisi syynätä kunnolla.

    • Anonyymi

      Miksi avi tutkii?

    • Anonyymi

      Olen kuullut esim ettei hoitajamitoitus ole kohdillaan.

    • Anonyymi

      Monet tuttavat ollut nimenomaan porvoon yksikössä töissä. Yksikään heistä ei suositellut paikkaa.

    • Anonyymi

      Porvoon paikallisessa lehdessä oli juttua, että Porvoon Vetrea Elo Albertissa koronavirus todettu työntekijällä.

    • Anonyymi

      Vetreaa pyörittää onnettoman oloinen esimies ja työntekijät, jotka eivät muualle pääse. En ole yhtää mitään hyvää siitä paikasta kuullut, enkä ihmettele jos korona päässyt sinne myös

    • Anonyymi

      Kamalan kuuloinen firma.

    • Anonyymi

      Sitä se nimenomaan on. Tein keikkaa juurikin Porvoon yksikköön. Alussa yksikköä pyöritti päälikkö, jolloin yksikössä oli vielä joku roti hommaan, ja oli mukava mennä keikalle. Nykyinen esimies on täysin alalle sopimaton ihminen. Noin välinpitämätöntä ja kylmää ihmistä en ole hetkeen edes tavannut. Talon muutamat hyvät hoitajat ovat onneksi tajunneet vaihtaa työpaikkaa. Jäljelle jääneistä on enään muutama vanhempi ammattitaitoinen hoitaja, muuten taloa pyörittää opiskelijat tai vasta alalle valmistuneet. Onneksi voin valita itse minne menen keikalle. Tämän talon touhu riitti minulle.

    • Anonyymi

      Lisää kokemuksia muista yksiköistä?

    • Anonyymi

      Organisaatiossa aikoinani työskentelin. Täytyy sanoa, ettei johtaminen ole ollut missään näin huonoa, ihan ylimmästä johtoportaasta lähtien. Työntekijöitä kohdellaan todella ala-arvoisesti. Omaisia ja asukkaita sekä muita yhteistyötahoja kohtaan ollaan niin mielinkielin, että kuvitti katsoa sitä teatteria sivusta. En ymmärrä, miksi avi ole jo aikaisemmin puuttunut Vetrean- ei päivänvaloa kestävään- touhuun.

    • Anonyymi

      Vetrean yleinen linja: peruustettomia potkuja jaetaan hyville hoitajille. Suosittelen lämpimästi: kiertäkää tämä firma kaukaa! Löydätte ansaitsemanne paremman paikan kyllä muualta. : )

    • Anonyymi

      Ei ole ollut sen kummoisempaa touhu, mitä esim. Kotkassa, jossa tein keikkaa. Touhu kuullostaa aika samanlaiselta, mitä tästä ketjusta luin. Ei tarvitse onneksi siellä olla enään töissä.

    • Anonyymi

      Juu, tän ketjun viestit kuulostaa ihan vetrean touhulta. Ei kannata lusikkaa tähän soppaan sekoittaa. Keikkaa tein vetrean yksikössä, enkä ikinä enään astu kyseiseen firmaan. Omaisille ja asukkaille ollaan mielinkielin, mutta hoitajat eivät ole minkään arvoisia. Kohdellaan ku sitä itseään...

      • Anonyymi

        Jep, tämä just!


    • Anonyymi

      Mikä tällä hetkellä kuopiossa meininki?

      • Anonyymi

        En Kuopiosta osaa sanoa. Porvoossa tein keikkaa. Uuden johtajan myötä kaikki hyvät työntekijät ja hyvät keikkalaiset lähtenyt. Jäljelle jäänyt vain kokemattomia ja huonoja hoitajia jotka tyytyvät kynnysmattona olemiseen. Uusi johtaja on aivan kamala. Miten on edes ikinä alalle eksynyt. Entinen johtaja oli hyvin pidetty, ja keikalle oli kiva mennä, silloin ku oli myös työntekijät jotka ovat jo lähteneet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En Kuopiosta osaa sanoa. Porvoossa tein keikkaa. Uuden johtajan myötä kaikki hyvät työntekijät ja hyvät keikkalaiset lähtenyt. Jäljelle jäänyt vain kokemattomia ja huonoja hoitajia jotka tyytyvät kynnysmattona olemiseen. Uusi johtaja on aivan kamala. Miten on edes ikinä alalle eksynyt. Entinen johtaja oli hyvin pidetty, ja keikalle oli kiva mennä, silloin ku oli myös työntekijät jotka ovat jo lähteneet.

        Porvoon uusi johtaja on aivan sekasin. Ratsaa asianmukaista tupakkapaikkaa ja kuuntelee ovien takana mitä hoitajat puhuu hänestä. Kertoo kyllä epävarmuudesta ja täydellisestä osaamattomuudesta johtamisessa. Vois lähtee lätkimään tommonen.


      • Anonyymi

        Kuopiossa puijonlaakson yksikössä paras paikka . Hyvä henkilökunta ja erinomainen johto. Otsolan johto ei toimi. Ei henkilökunta viihdy jos johto huutaa naama punaisena joka päivä.


    • Anonyymi

      Tuskin Kuopissa sen parempi meni, kun muuallakaan. Tämä firma tavoittelee vain ja ainoastaa maximaalista voittoa, eli kaikissa yksiköissä vedetään ihan minimillä, sairaslomiin ei palkata sijaista, hoitajat siivoavat, pyykkäävät ja laittavat ruuan kaiken muun työn lisäksi. Hoiva-avustajia palkataan enemmän hoitotyöhön, eikä niitä hoitoalan ihmisiä. Omaisia mieleistellään sen mitä keretään. Tässä firmassa et ole minkään arvoinen, ikävä kyllä. Kierrä firma kaukaa ja mene paikkaan, jossa edes vähän arvostetaan työntekijöitä.

      • Anonyymi

        Eikö se ole nykyään koko terveydenhuollon päätavoite, hoitajat tekee työn ja johtajat/sijoittajat nauttii mammonasta


    • Anonyymi

      Tuntematon firma, mutta tämä ketju avasi paljon. Ei kannata sekaantua tähän puljuun.

    • Anonyymi

      Mikä tilanne Tuusulan yksikössä?

    • Anonyymi

      Lisää kokemuksia? Ei ole tuttu firma, mutta ei tarvi tutuksi tulla.

      • Anonyymi

        Kuopiossa useampi Vetrean yksikkö ja kylläpä tuntuu surulliselta kun yhden tai kahden Suomessa olevan Vetrean yksikön perusteella mustamaalataan koko Vetrean maine 😞 Meidän yksikössä hieno porukka, hoitomitoitus kohdallaan ja tiimityö luistaa!! Parhaamme asukkaiden hyväksi teemme ja mukavaa on töihin mennä ja sieltä hyvillä mielin lähteä!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuopiossa useampi Vetrean yksikkö ja kylläpä tuntuu surulliselta kun yhden tai kahden Suomessa olevan Vetrean yksikön perusteella mustamaalataan koko Vetrean maine 😞 Meidän yksikössä hieno porukka, hoitomitoitus kohdallaan ja tiimityö luistaa!! Parhaamme asukkaiden hyväksi teemme ja mukavaa on töihin mennä ja sieltä hyvillä mielin lähteä!!

        Hyvä jos jossakin edes toimii. Kyseisestä firmasta en ole kuullut valitettavasti kuin huonoa. Ja tämä on savossa.. jatkuvasti alimiehityksellä, sairaspoissaoloihin ei löydy tekijöitä, jatkuva kiire ja huono johtaminen.


    • Anonyymi

      Kamala firma! Ikinä menisi töihin vetrealle!

    • Anonyymi

      Lisää kokemuksia?

      • Anonyymi

        Vetrea Kuopio. Et saa olla oma ittes, näkyy esim työvuorolistoisssa..Pomon miellyttäjät saa kaikki esim. Pyhäyöt.Ja aluks ollaan nii mieli kielin, kunnes totuus on kaikkee muuta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vetrea Kuopio. Et saa olla oma ittes, näkyy esim työvuorolistoisssa..Pomon miellyttäjät saa kaikki esim. Pyhäyöt.Ja aluks ollaan nii mieli kielin, kunnes totuus on kaikkee muuta.

        Hei, kuullostaa tutulta. Meillä oli samanlaista vetrean yksikössä. ! Ei ole ikävä sitä paikkaa. Onneksi nyt olen töissä paikassa jossa arvostetaan työntekijöitä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei, kuullostaa tutulta. Meillä oli samanlaista vetrean yksikössä. ! Ei ole ikävä sitä paikkaa. Onneksi nyt olen töissä paikassa jossa arvostetaan työntekijöitä

        Ei arvosteta työntekijöiden lisäksi asiakkaitakaan Kempeleen Vetreassakaan. Aivan järkyttävää kusetusta ! Yksikössä pidettiin semmoista asiakasta jolle ei voitu tuottaa hänen tarvitsevaa hoitoa, mutta kun yksikön päällikkö Annika ja isommat johtajat sanoi kyseenalaistaville työntekijöille, että pidetään muutama viikko jotta saadaan hyvät rahat asiakkaasta. Yksikönpäällikköä ei välillä näy moniin viikkoihin paikalla. Tietyt yöhoitajat ei vaihda vaippoja joten asiakkaat likomärkiä. Lähdin pois kyseisestä paikasta kun ei enää moraali kestänyt .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei arvosteta työntekijöiden lisäksi asiakkaitakaan Kempeleen Vetreassakaan. Aivan järkyttävää kusetusta ! Yksikössä pidettiin semmoista asiakasta jolle ei voitu tuottaa hänen tarvitsevaa hoitoa, mutta kun yksikön päällikkö Annika ja isommat johtajat sanoi kyseenalaistaville työntekijöille, että pidetään muutama viikko jotta saadaan hyvät rahat asiakkaasta. Yksikönpäällikköä ei välillä näy moniin viikkoihin paikalla. Tietyt yöhoitajat ei vaihda vaippoja joten asiakkaat likomärkiä. Lähdin pois kyseisestä paikasta kun ei enää moraali kestänyt .

        Järkyttävää.......


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei arvosteta työntekijöiden lisäksi asiakkaitakaan Kempeleen Vetreassakaan. Aivan järkyttävää kusetusta ! Yksikössä pidettiin semmoista asiakasta jolle ei voitu tuottaa hänen tarvitsevaa hoitoa, mutta kun yksikön päällikkö Annika ja isommat johtajat sanoi kyseenalaistaville työntekijöille, että pidetään muutama viikko jotta saadaan hyvät rahat asiakkaasta. Yksikönpäällikköä ei välillä näy moniin viikkoihin paikalla. Tietyt yöhoitajat ei vaihda vaippoja joten asiakkaat likomärkiä. Lähdin pois kyseisestä paikasta kun ei enää moraali kestänyt .

        Onpa järkyttävää luettavaa. En ymmärrä, miksi sairailla asiakkailla halutaan tehdä vaan pelkkää bisnestä. Onneksi lähdit pois! Toivottavasti sait työn, jossa on inhimillisempää menoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vetrea Kuopio. Et saa olla oma ittes, näkyy esim työvuorolistoisssa..Pomon miellyttäjät saa kaikki esim. Pyhäyöt.Ja aluks ollaan nii mieli kielin, kunnes totuus on kaikkee muuta.

        Pakko sanoo että tälläistä olen itsekin todistanut siellä. Ei todellaan saa olla oma itsensä ja aluksi luvataan ja puhutaan kaikenlaista mut mikään ei totetudu. Aivan uuvuksiin siellä menee, en susoittele.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakko sanoo että tälläistä olen itsekin todistanut siellä. Ei todellaan saa olla oma itsensä ja aluksi luvataan ja puhutaan kaikenlaista mut mikään ei totetudu. Aivan uuvuksiin siellä menee, en susoittele.

        Lisäisin vielä että on muutama henkilö kans pahoja puhunu selän takana ettei kiinnosta minnekää tlä-asteelaisten joukkoon lähtee IKINÄ.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vetrea Kuopio. Et saa olla oma ittes, näkyy esim työvuorolistoisssa..Pomon miellyttäjät saa kaikki esim. Pyhäyöt.Ja aluks ollaan nii mieli kielin, kunnes totuus on kaikkee muuta.

        Tämä just, vapaa toiveet harvemmin toteutuu. Ja työkavereista niin moni kattoo nenän vartta pitkin et mikähän luuseri tuo taas. Minkäänlaista tukee et saa keltään ja hikihatussa teet töitä ittes uuvuksiin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      114
      5925
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4037
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3342
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2976
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2034
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      1994
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1775
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      42
      1763
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1559
    Aihe