Ennen sotia oli pula vähän kaikesta. Ei ollut kouluruokailua , ja osalla ei ollut edes kunnollisia jalkineita.
Sodan jälkeen alkoi yltäkylläisyyden kausi. Ruokaa alettiin jopa heittämään roskiin ja kompostiin .
2011 mailmaan syntyi 7 MILJARDIs ihminen ja viljely kelpoisen maa on vähentynyt .
2011 joulukuussa VOI loppuu Suomesta .
2012--- eteen päin on odotettavissa lisää puutosta .
Se siittä yltäkylläisyyden kaudesta. Seuraava sukupolvi näkee niukkuutta.
Tuleeko sellainen tuettoman ruuan aika vai alkaako KELA jakamaan ruokakuponkeja varattomille. ( eräänlaista tuke sekin olisi)

Vastaukset 3
Vanhimmat
-
Täällä on toitotettu vuosikausia maataloustuista. Ne on kaikki syöntipalkkioita. Jos tuntuu siltä ettei ostajilla riitä rahaa ruuan ostoon on tukia lisättävä. Edes sen verran että voi riittäisi kotimaassa!
kepuloisten satutunteja.