Olin ensimmäistä kertaa elämässäni eilen vanhoillislestadiolaisten seuroissa ja kyllä kaikki oli ihan muuten paikallaan, mutta missä oli Jeesus Kristus. Puhujaveljet kumpikaan eivät puhuneet Jeesuksesta Kristuksesta ja siitä kuinka Jumala lähetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen maan päälle, että meillä olisi syntien anteeksiantamus Hänessä. Jäi suuri kysymysmerkki itselleni: "Missä on Jeesus Kristus, Syntien Anteeksiantaja? Missä on kiitos Hänelle siitä, että Hän on kantanut meidän syntimme, jotta saamme uskossa Häneen olla vapaat synneistämme? Näitä jäin seuroissa kaipaamaan.
Kristusko kateissa?
9
139
Vastaukset
- 11+11
Voi olla, että et ole ainoa, joka jää niitä kaipaamaan, koska niitä on myös vl:iä, jotka niitä kaipaavat mm. minä itse.
- 55+76
Sama täällä.
- 2+11
Oman seurakunnan ja oman opin korostus on tärkeintä.
Jeesus Kristus on joutunut taustalle - ei ole keskiössä enää. Pyhä Henki kirkastaa yksin Kristusta ja jos ei Totuuden Henkeä ole niin ei kirkasteta Kristusta. - Puhujaveli Oulu
Tarviiko siitä Jeesuksesta jauhaa vuosi toisensa jälkeen.
Tietääkseni Jeesus ei ole tehnyt mitään uutta viimeisen 2000 vuoden aikana. - ei-vl anymore
Laulettiinko seuroissa: .."Kun Jeesus on Jeesus, kun Jeesus on Jeesus, Hän laumansa keskellä käy"..
Vl-mummoni sanoi, että Jeesus on seuroissa meidän keskellämme. Emme näe Häntä, koska emme kestäisi sitä.
Ihminen Jeesus ei missään tapauksessa ole missään. Kristus on jokapaikassa läsnä. Paavali kirjoittaa: "en elää enä minä, vaan Kristus elää nyt minussa".- ei-vl anymore
Laulu menee: "Hän Jeesus on Jeesus, Hän Jeessus on Jeesus, (viel) laumansa keskellä käy"
http://www.youtube.com/watch?v=4Zx60nf4EMA&feature=related - "Oi Jeesus"
ei-vl anymore kirjoitti:
Laulu menee: "Hän Jeesus on Jeesus, Hän Jeessus on Jeesus, (viel) laumansa keskellä käy"
http://www.youtube.com/watch?v=4Zx60nf4EMA&feature=relatedHän Jeesus, oi Jeesus, hän Jeesus, oi Jeesus,
viell´ laumansa keskellä käy.
- Heikki Huvikummusta
Vl:n seuroissa on Jumala luojana ja Jeesus lunastajana.
Olisit kysynyt vieruskaveriltasi, missä Jeesus on. Vieruskaverisi tiesi, että Jeesus oli siellä omiensa keskellä.
Kysy siis itseltäsi, oletko Jeesuksen oma, jos et tunne paimenta. - Ernestiraattamaa
Uusi Testamentti ei sanaa KRISTINUSKO, mutta pelstavan uskon Jeesukseen Kristukseen se tuntee.
Jeesus nimi on ainoa nimi johon uskomalla pelastutaan ja saadaan synnit anteeksi.
Lestadiuksen nimi ei päästä ketään synneistänsä eikä siinä lahkossa ole pelastusta.,eikä O Voitrtosen opissa ja nimessä .
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1308103Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1587334Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1854975Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2503337Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1042832Kenellä oli ryppyinen paita, josta Halla-aho mielensä pahoitti?
Ei ollut Keskisarja, jonka paita vain repsotti housujen päällä puolittain. Muistatteko tapausta?72634Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1432455- 1712194
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari181945Miksi Halla-aho on niin hyvin menestynyt - mutta punavihreä ei?
Hyvin näkee kuinka punavihreää ottaa pahasti päähän kun Virta on taas töppäillyt pahasti. Ja kun punavihreä ei pärjää, n121939