Työtön = Luuseri -> Ikuisesti yksin

Voi veikkonen, minä olen ollut työtön koko ikäni ja teen työtä vain itselleni, mutta rakkaus kukoistaa ja rakkaani arvostaa ja rakastaa minua itseni vuoksi ei työni, asemani tai tittelini vuoksi. Jos ihmisarvosi on työstäsi ja asemastasi kiinni ja elät vain työllesi olet enemmän luuseri kuin itseään ihmisenä arvosta työtön. Halveksiva näkemyksesi on ihmisen esineellistämistä, jossa ihmisen arvo mitataan hyödyssä.

Ei kyse ole työttömyydestä vaan asenteesta.

Ikäviä asioita ei kannata heti mainita vaan sitten vasta kun luottamusta on tullut enemmän... Koska pelot liittyvät toisen omiin ennakkoluuloihin, ei itse työttömyyteen tai muihin asioihin.

Olet niin oikeassa. Minulla myös entiset ns. ystävät häipyi työttömyyteni myötä, heillä ei enää ollutkaan minulle aikaa eikä mitään asiaa. Muutaman yhteydenottoyritykseni jälkeen tuumasin että nyt on heidän vuoro ottaa yhteyttä, kun mulle vastaus oli aina että: sori, en nyt kerkee. Eipä ole mitään sen koommin heistä kuulunut.

Olen ollut työtön puoli vuotta. Sitä ennen olin työssä 5 vuotta putkeen ja eipä naisia kiinnostanut vaikka mulla oli rahaa ja tienasin kohtuu hyvin. Nyt kun oon työtön niin onhan se vaikeampaa saada naista kiinnostumaan. Ja sitten kun lopetin oluen tarjoomisen kaikille niin kaverit häippäs eikä ole kukaan soitellut jälkikäteen.

Raha ratkaisee et onko kavereita vai ei. Vituttaa jälkikäteen et olin niin antelias.

Kyllä ainakin toiset työttömät voisivat olla kavereitasi. Ei työttömyys tee kenestäkään luuseria.

Kyse on ainoastaan pessimismistä ja läpikuultavasta katkeruudestasi. Lopeta itsesäälissä rypeminen, kyse on persoonasta ja itsevarmuudesta mitä naisiin tulee.

Olen aina ihmetellyt tätä työnteon ylikorostamista yhteiskunnassamme,ja lähinnä sitä että työpaikan/työttömyyden perusteella sitten kategorioidaan ihmisiä "normaaleihin" ja "epänormaaleihin".

Työpaikka ja työntekohan EI kerro ihmisestä muuta kuin että hän on sillä tasolla toimintakykyinen jotta kykenee sitoutumaan esim. kokopäivätyöhön,tai että talous on vakaa.Minkäänlaisen normaaliuden tai luuserina olemisen mittarina en lähtisi työllisyyttä pitämään.

Esimerkkinä vaikka narsistit.Ovat yleisesti ottaen tiiviisti mukana työelämässä,monesti jopa johtavassa asemassa.Ja mitä he ovat ihmisenä,työpaikan ulkopuolella?Äärimmäisen häiriintyneitä,sairaita ja vaarallisia.Eli ei se,että ihminen käy TÖISSÄ kerro oikeastaan muuta kuin että hän käy töissä.Ja mahd. kiinnostuksen kohteista.

Työnteko ei myöskään kerro minkälainen vanhempi olet lapsillesi,millaisessa kodissa he kasvavat?Tiedän monia työssäkäyviä ja hyvin toimeentulevia ihmisiä,jotka sitten henk.koht elämässä ovat sekä lapsiaan että muita läheisiään kohtaan täysiä kusipäitä.Tiedä sitten onko sillä meriittiä että töitä kuitenkin paahdetaan 24/7,vaikka omat lapsetkin ovat heitteillä yms.

Työnteolle annetan aivan liikaa painoarvoa.Toki suurin osa on työikäisistä ja työelämässä olevista on ihan tavallisia tallaajia.Arvostan myös sitä,että ihminen on kunnianhimoinen ja on valmis paiskimaan töitä tavoitteidensa saavuttamiseksi.Mutta kyllä muutkin meriitit merkkaa,kuin vain se oletko työtön.

Itse pääsin onneksi töihin nyt. Olkoonkin että homma on surkea, niin auttaa se jo paljon mahdollisen tyttöystävän kanssa. Voi viedä elokuviin ja ostella edes vähän jotain joskus. Työttömänä en enää seurustele kenenkään kanssa..

M

Treffaillessa ihmisillä ei ole mitään tunnesidettä siihen toiseen, joten ei voi ollakaan ketään ylitse muiden. Sitten ainoa keino karsia halukkaita on laittaa kriteereitä ja ne jotka ei niitä täytä, poistetaan yhtälöstä.

Mutta sitten kun aktiivisesti ei etsi vain jotain kivaa, vaan ottaa vastaan jos sopiva tulee vastaan, niin näillä kriteereillä ei ole mitään väliä.

Esimerkki: Sinkkuna kun olin ja etsin seuraa, sain sitä ovista ja ikkunoista. Ottajia oli jos minkäkinlaista. Ketään en tuntenut, joten valitsin sellaisen joka "paperilla" vaikutti hyvältä, nähtiin kerran pari, totesin huonoksi, siirryin seuraavaan. Monesti tosin riitti ihan online keskustelut toteamaan ettei ole todellakaan mitään yhteistä.

Esimerkki2: Sinkkuna jo kyllästynyt etsimiseen, passivoiduin. Vastasin jos joku netissä kirjoitteli, mutta jos ei kolahtanut, en edes halunnut treffeille. Sama livenä, jos jossain baarissa vaikka törmäsi johonkin, juttelin ja tarkkailin hetken.. En etsinyt mitään, katselin vain josko joku juttukaveri saisi jotakin aikaan.

Sitten tulikin yksi. Muutaman viikon viestittelyn jälkeen olin aika pahasti myyty. Miehessä oli asioita, jotka eivät täyttäneet "laatuvaatimuksiani". Hän ei ole työelämässä, hän on ollut naimisissa ja hänellä on lapsia. Hän asuu kaukana ja tiedän ettei hän ole koskaan luokseni muuttamassa, minä muutan häntä lähemmäs jos asia niin pitkälle menee. Hänellä on luottotiedot menneet, hänellä ei ole autoa, hänen kanssaan tuskin koskaan saan unelmieni loppuelämää, siis rahallisesti ajatellen (ei omakotitaloja jne). Hän on masentunut ja välillä erittäin passiivinen, voi mennä viikko ettei hänestä kuulu pihahdustakaan. Hän ei ole ulkoisesti sellainen jonka olisin halunnut. No listaa voisi jatkaa vieläkin pidemmälle mutta lienee turhaa. Kaikki nämä "faktat" ei merkitse mitään. Jos kaikki vaan tuntuu sydämessä oikealta, millään tuolla ei ole merkitystä. Koko yhdessä vietetty aika tuntuu hyvältä, on turvallinen ja hyvä olla, on rakastettu ja hyväksytty olo. En ole koskaan ollut kenenkään kanssa joka välittäisi minusta niin kuin hän, enkä usko että olen koskaan välittänyt kenestäkään niin kuin hänestä. Koen olevani äärimmäisen onnekas, kun tämän miehen olen löytänyt ja saanut. Täydennämme toisiamme tavoin, joiden en edes tiennyt olevan olemassa.

Joten sinällään tuo työttömyysjuttu ei ole yhtäkuin ikuisesti yksin. Ihmiset eivät halua olla yksin ja siksi tyytyisi vääränlaiseen seuraan. Ja se on vääränlaista seuraa, jos itsensä hyvyyttä täytyy toiselle todistella TAI joku kriteeri on este suhteelle.

Mielipiteeni liittyi nimenomaan siihen,miksi työnteko on niin yliarvostettua.Aivan kuin työssäkäynti tekisi automaattisesti ihmisestä normaalin.Taloudellinen itsenäisyys ja oma vakaisuus ovatkin sitten juttu erikseen.

Hei,
tiedän miten vaikea on edes saada niitä töitä, kun on ollut pitkään työttömänä.
Sen takia suosittelenkin, että menisit opiskelemaan. Vaihtoehtoja löytyy. Ei siiinä iällä paljoakaan ole väliä. Sitä kautta sitten uusia kavereita ja kenties rakkauskin :)
TSEMMPIÄ!!!

Jos on kolme ammattia ja 15 vuotta työkokemusta niin pitäiskö muka vielä lähtee opiskelemaan kun ei saa töitä. Paskan marjat sanon minä. En varmaan lähde perkele vaikka työkkärikin on sellasta mulle tyrkyttänyt.

Ihmisen arvoa ei määrää aina se, mitä hän tekee, vaan se, mitä hän on. Yhteiskunnallisessa hierarkiassa aseman määrää yleensä raharikkaus ja omaisuus. Olemassaolon hierarkiassa aseman määrää, se mitä ihminen on. Ketkä kuuluvat olemassaolon hierarkiassa jaloimpiin piireihin? Jeesuksen mukaan lapsenkaltaiset( Vaikka en olekaan mikään uskovainen).

Jos olet vakuuttunut siitä että tulet olemaan loppuikäsi yksin niin myös luultavasti käy.

Mutta, maailmassa on paljon muutakin, tee lista asioista mitä haluaisit tehdä tai mitä haluaisit olla, toteuta unelmasi.

Ala vaikka säästää ulkomaanmatkaa varten
Näkisit toisellaista elämänmenoa eikä turisteja vieroksuta :)

En tarvitse titteleitä ja yhteiskunnallista asemaa pönkittääkseni egoani kun tiedän kuka olen ja hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Jos joku ei sitä vielä ymmärrä niin hän on vielä lapsen kengissä omassa henkisessä kehityksessään ja tarvitsee tukea ja ymmärrystä. Tottakai se työttömyys on kipeä asia kun jokainen haluaa toteuttaa itseään työn kautta ja yhteiskunta vielä korostaa työn merkitystä ja ihminen määritellään työn kautta melko pitkälti. No, työtäkin on monenlaista tosin, kaikesta ei vaan makseta palkkaa :) Ja kun tämä työttömyys ei ole omaa syytäni niin en aio tuntea tästä minkäänlaista syyllisyyttä, ihmettelen vaan mikä tarkoitus tälläkin on.

En tarvitse titteleitä ja yhteiskunnallista asemaa pönkittääkseni egoani kun tiedän kuka olen ja hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Jos joku ei sitä vielä ymmärrä niin hän on vielä lapsen kengissä omassa henkisessä kehityksessään ja tarvitsee tukea ja ymmärrystä. Tottakai se työttömyys on kipeä asia kun jokainen haluaa toteuttaa itseään työn kautta ja yhteiskunta vielä korostaa työn merkitystä ja ihminen määritellään työn kautta melko pitkälti. No, työtäkin on monenlaista tosin, kaikesta ei vaan makseta palkkaa :) Ja kun tämä työttömyys ei ole omaa syytäni niin en aio tuntea tästä minkäänlaista syyllisyyttä, ihmettelen vaan mikä tarkoitus tälläkin on.

En tarvitse titteleitä ja yhteiskunnallista asemaa pönkittääkseni egoani kun tiedän kuka olen ja hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Jos joku ei sitä vielä ymmärrä niin hän on vielä lapsen kengissä omassa henkisessä kehityksessään ja tarvitsee tukea ja ymmärrystä. Tottakai se työttömyys on kipeä asia kun jokainen haluaa toteuttaa itseään työn kautta ja yhteiskunta vielä korostaa työn merkitystä ja ihminen määritellään työn kautta melko pitkälti. No, työtäkin on monenlaista tosin, kaikesta ei vaan makseta palkkaa :) Ja kun tämä työttömyys ei ole omaa syytäni niin en aio tuntea tästä minkäänlaista syyllisyyttä, ihmettelen vaan mikä tarkoitus tälläkin on.

En tarvitse titteleitä ja yhteiskunnallista asemaa pönkittääkseni egoani kun tiedän kuka olen ja hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Jos joku ei sitä vielä ymmärrä niin hän on vielä lapsen kengissä omassa henkisessä kehityksessään ja tarvitsee tukea ja ymmärrystä. Tottakai se työttömyys on kipeä asia kun jokainen haluaa toteuttaa itseään työn kautta ja yhteiskunta vielä korostaa työn merkitystä ja ihminen määritellään työn kautta melko pitkälti. No, työtäkin on monenlaista tosin, kaikesta ei vaan makseta palkkaa :) Ja kun tämä työttömyys ei ole omaa syytäni niin en aio tuntea tästä minkäänlaista syyllisyyttä, ihmettelen vaan mikä tarkoitus tälläkin on.

En tarvitse titteleitä ja yhteiskunnallista asemaa pönkittääkseni egoani kun tiedän kuka olen ja hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Jos joku ei sitä vielä ymmärrä niin hän on vielä lapsen kengissä omassa henkisessä kehityksessään ja tarvitsee tukea ja ymmärrystä. Tottakai se työttömyys on kipeä asia kun jokainen haluaa toteuttaa itseään työn kautta ja yhteiskunta vielä korostaa työn merkitystä ja ihminen määritellään työn kautta melko pitkälti. No, työtäkin on monenlaista tosin, kaikesta ei vaan makseta palkkaa :) Ja kun tämä työttömyys ei ole omaa syytäni niin en aio tuntea tästä minkäänlaista syyllisyyttä, ihmettelen vaan mikä tarkoitus tälläkin on.

On niin raskasta yksin aina taivaltaa vastoinkäymisestä toiseen.

Raskasta on, varsinkin henkisesti.

Olen 26 vuotias ja työttömänä. On yksi työvuosi takana, joka päättyi puoli vuotta sitten ja juuri ja juuri opiskeltu merkonomin perustutkinto. Lapsena kotona äitidiltä sain roolimallin, että kotona voi olla ja haista pahalta. En saanut itsekkään ulkona käydä muuten kuin koulussa. Nythän sit toivon, että äitini ei olis mua koskaan synnyttänytkään niin ehkä olisin onnellisempi jossain muualla toisena ihmisenä. Mun on tosi raskasta olla ihmisten kanssa saatika käydä koulua vaikka haluaisinkin. Nyt tavoitteena on päästä töihin, mutta pelottaa valtavasti. Ei yhtään auta leimat työttömyydestä mikä lisää sitä epätoivoa, että ei sovi tähän yhteiskuntaan.

Helppo se on tulla äidiksi ja pilata ihminen tietämättömyydellään. Epäonni vaan jatkuu siitä sit kun toiset ihmiset hyljeksii kun ei ole "normaali". Itsemurha ei ole ratkasu, mutta en voi tätä yhteiskuntaa luokitella normaaliksi. Miten voi olla, että kun jää työttömäksi kaverit jättää. Kamalaa mitä paskaa porukkaa. Sekö se hengellisyys on, että olet töissä olet hyvä tyyppi. Sairaita narsisteja.

Silti olen sitä mieltä, että töissä on tässä maailmassa parempi olla kuin kotona vaan, Olen sen verran onnekas, että mulla on poikaystävä jo kuudetta vuotta ja joka haluaa olla kanssani oli tilanteeni mikä vain. Se vasta harvinaista on näköjään. :)
Yksinäisyys on kurja olotila.
Sen huomaa heti jo kun olen yksin kotona ja rakkaani töissä.
Mielummin varattu kuin työllistetty ja sinkku forever.
Tsemppiä kaikille työttömille ja sinkuille, elkää lannistuko.

Työtön ehkä, mutta en sinkku.

Jos uutisia seuraa niin havaitsee että euroopassa yleensä on ennätyksellinen työttömyys ja erittäin paha nuorisotyöttömyys. Lisäksi tämä vuosi on luultavasti vähintään taloudellisen taantuman aikaa ellei peräti laman.

Meidän työttömien joukko siis kaikella todennäköisyydellä kasvaa, eikä kyse ole välttämättä ollenkaan kyvykkyydestä työelämässä vaan vain ajasta ja paikasta ja sattumasta, sekä matematiikasta eli ihmisten palkkaaminen töihin ei monesti ole taloudellisesti kannattavaa tai aivan välttämätöntä.

Se työttömän luuserius on sosiaalinen rakennelma, jonka tämä yhteiskunta on saanut aikaan, ja jonka ihminen ensin sisäistää ja vasta sitten alkaa elää todeksi omassa elämässään. Jos et usko, että työttömyys on yhtä kuin epäonnistuminen koko elämässä, niin et muutu luuseriksi. Voit ihan hyvin olla työtön oman elämäsi sankari. Minä en ainakaan ole koskaan lannistunut siitä, että en päässyt työelämään. Yritän saada työtä, mutta jos se ei onnistu, niin vielä on elämä elettävänä. Kuvittele, että joku vielä uskaltaa ajatella näin! Ei elämä johonkin työttömyyteen kaadu, tai jos kaatuu, niin sitten elämästä on tullut niin halpaa tässä yhteiskunnassa, ettei se ole elämisen arvoista.

Miksi olet ollut pitempään työttömänä? Eikö ongelman ratkaisu kannattaisi aloittaa siitä? Oletko kouluttautunut alalle, jolla ei ole enää töitä? Silloin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin uudelleenkouluttautuminen. Onko osaamisesi vanhentunut? Täydennyskoulutukseen mars! Haetko koko ajan tehokkaasti töitä? Onko sinulla jatkuvasti vireillä hakemuksia? Oletko rekryfirmojen listoilla? Oletko laittanut tietosi mahdollisimman monen yrityksen tietokantaan? Jos et, niin nyt laittamaan.

Jos mikään näistä ei kiinnosta niin sitten kannattaa odottaa, että tulee kohdalle sellainen kumppaniehdokas joita passiivisuus ei haittaa.