hei eli kysyisin mistä voi hakea apua bulimiaan? tavalliseen terveyskeskukseen en haluaisi mennä. sairastanut olen kaiken kaikkiaan 11 vuotta (välillä on ollut taukoa. nyt viimisen vuoden aikana tilanne paheni kun koin elämässäni suuren menetyksen ja vastoinkäymisiä. parisuhteeni ovat kaatuneet syömishäiröihini ja ystävyys suhteet ja sosiaalinen elämäkin koetuksella. nyt olen tavannut ihmisen jonka kanssa haluaisin tulevaisuudessa perustaa perheen ja asettua aloilleen. en ole puhunut asiasta mutta suhde natisee liitoksistaan kun keksin kaiken maailman tekosyitä jotta pystyn välttämään sosiaalisia tilanteita sukulaisten kanssa ja olla tapaamatta rakastani jotta voin kotona sitten ahmia. ja oksentanut olen niin paljon että nykyään pelkkä leivän syöminenki saa oksennus refleksin liikkeelle ja närästykset ja polttelut ovat todella pahoja. mieheni ei tiedä asiasta mutta olen niin loppu. pakko on kertoa ja hakea apua. Olen henkisesti kuin fyysisestikkin aivan loppu.
mistä apua bulimiaan?
kia27
0
157
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2352614- 601404
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621197Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137- 1001102
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871098Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221068Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153992Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58985