Rappiojulkkikset

Juuri kun Tukiaisesta oltiin pääsemässä eroon, tuli Jussi Parviainen ja hänen morsiamensa. Nämä henkilöt edustavat ns. rappiojulkisuutta. He ovat niin alas vajonneita, niin mielisairaita, niin pohjalla, vastenmielisiä jne., että jotkut, joiden asiat ovat huonosti, lukevat heistä nähdäkseen, että jollakin on asiat vielä huonommin, ja he ilmeisesti nauttivat siitä ajatuksesta.

Itseäni ei hevon vittuakaan kiinnosta lihavat rappioalkoholistit Tukiaiset, ei se kenet he naivat, ketä he lyövät, ei kertakaikkiaan mitkään heidän edesottamuksensa. Ei kiinnosta myöskään mielisairas Jussi, eikä hänen epätoivoinen ja ruma sutturansa, eikä hänen vaginansa eikä mikään koko vastenmielisessä skenaariossa.

Julkkistyrkkyjä on ollut ennenkin, mutta tällainen ns. rappiojulkisuus on silti uutta. Porno-Henri, Vesa Keskinen, Martina, Stefan jne jne. heissä on sentään jotain tasoa kaikesta huolimatta. Minua kiinnostaa paljon enemmän ns. tavalliset ihmiset, mielellään kauniit sellaiset, mutta siis kuitenkin jollain tasolla normaalit, joille sattuu ja tapahtuu, ei sellaiset jotka lähtökohtaisestikin ovat niin alas vajonneita, että levittelevät emätintään telkkarissa tai valehtelevat raskaudestaan, enkä voi ymmärtää niitä, joita kiinnostaa.

Rappiojulkisuuteen kuuluu rappiojulkkisten päivittely, ihmettely ja solvaaminen. Kuitenkin yhtä paljon vikaa päässä kuin rappiojulkkiksilla itsellään, on ihmisillä, joita ne kiinnostavat ja jotka puhuvat niistä, lukevat niiden blogeja ym.

Onko rappiojulkisuudelle loppua näkyvissä, vaan Tukiaisten ja Parviaisten poistuttua näkyvistä tulee uusia tilalle?
16503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Porno-Henrissä,Vesa Keskisessä,Martinassa,Stefanissa mielestäsi jotain TASOA???

Äänestä
  • Olen samaa mieltä aloittajan kanssa ja toiseksi viimeisessä kappaleessa kiteytyy asian ydin.

    Äänestä

  • No joo....jos on ekassa kerroksessa niin onhan sitä toki ylemmmällä tasolla kuin kellarissa olevat. Voi kai silläkin itseään lohduttaa kun yläpuolella on loput pilvenpiirtäjästä.

    Sinällään mielenkiintoinen piirre joillakin korostaa kuinka heillä on asiat paljon paremmin kuin jollakin toisella kun molemmilla kuitenkin menee huonosti: toisella tosi huonosti ja toisella erittäin huonosti. Tavallisen kansalaisen näkökulmasta on ihan sama oletko pelkkä "tyrkkyjulkkis" vai "rappiotyrkkyjulkkis", samassa sarjassa painivat molemmat, toiset on vaan repsahtaneet päihteisiin enemmän kuin toiset. Molempi porukka niin lyö kuin harrastaa seksiä siellä täällä, toiset vaan enemmän julkisesti (ja kännissä) kuin toiset.

    Äänestä

Näkyypä sinua kiinnostavan, kun tiedät noinkin hyvin juoruista. Kaikesta koomisimpia ovat ne kirjoittajat jotka aloittavat uuden ketjun ja kertovat, ettei asia tai henkilöt yhtään kiinnosta, mutta kommentoinpa vaan kuitenkin.

Äänestä
  • Huvitti kyllä lukea aloitus, kun itselläni ei ollut edes puoliakaan tietoa noiden henkilöiden asioista, kun en todellakaan ole jaksanut kiinnostua heistä niin paljon. Aika paljon aloittaja viitsinyt ottaa ko. henkilöistä selville siihen nähden, ettei häntä muka kiinnosta.

    Ja kateellinen on Saanallekin. En itse ihannoi Saanaa, mutta enpä viitsi edes mennä katsomaan mitään kuvia, kun tämän palstan aloituksista suurin osa näyttäisi olevan aloituksia Parviaisesta ja Parviaisten sukupuolielimistä...

    Ja kuka ihmeen Stefan? Eihän sellaista julkkista ole. Pitääkö jotain blogia, vai millä ansioilla on muka julkkis?

    Äänestä

  • 9 kirjoitti:

    Huvitti kyllä lukea aloitus, kun itselläni ei ollut edes puoliakaan tietoa noiden henkilöiden asioista, kun en todellakaan ole jaksanut kiinnostua heistä niin paljon. Aika paljon aloittaja viitsinyt ottaa ko. henkilöistä selville siihen nähden, ettei häntä muka kiinnosta.

    Ja kateellinen on Saanallekin. En itse ihannoi Saanaa, mutta enpä viitsi edes mennä katsomaan mitään kuvia, kun tämän palstan aloituksista suurin osa näyttäisi olevan aloituksia Parviaisesta ja Parviaisten sukupuolielimistä...

    Ja kuka ihmeen Stefan? Eihän sellaista julkkista ole. Pitääkö jotain blogia, vai millä ansioilla on muka julkkis?

    Ja paskat .. martinallako jotain tasoa? Samaa kastia se on kuin tuksuttimet, parviaiset ja muut.. On vaan viime aikoina yrittänyt puhdistaa julkisuuskuvaansa, joka on ollut täysin epäonnistunut yritys..

    Äänestä

Sori nyt vaan aloittaja, mutta esim. Martina kuuluu ehdottomasti tähän samaan sarjaan rappiojulkkikset. Ei siihen välttämättä tarvita viinaa, ylipainoa tai pimpan vilauttelua. Tuohon kategoriaan päästääkseen riittää se, että on pelkästään hemmetinmoinen tyrkky. Koko ajan pitää olla kaikin mahdollisin keinoin lehtien palstoilla, se väkisin palstoille tyrkyttäminen se se vasta ärsyttää. Jos ei muuten, niin vaikka esittelemällä tytärtään tai uusia kenkiä, kotiaan tms. Ja se itserakkaus ja itsekeskeisyys on sanoin kuvaamatonta, kun kukaan muu ei kehu, niin pitää aina kehua itse itseään, kuvottavaa. Saanalle, Tuksulle jne sentään tapahtuukin elämässä aina ihan oikeesti jotain...

Äänestä

Saanasta on jo päästy eroon mutta ei Tukiaisesta. Myös itsestään viestejä kirjoittavat Lothar, Petri Penna ja muut wannabe-julkkikset kuuluvat tähän sarjaan.

Onko Martina viimeinen merkittävä OIKEA julkkis? Sellainen, joka on päässyt julkisuuteen kauneudellaan ja kauneusbisneksellään ja realitysarjalla eikä Tukiaisen tavoin viettämällä vastenmielistä rappioelämää ja olemalla ruma.

Onko oikeiden julkkisten aika Suomessa ohi? Martina on jo 30 eikä ole ketään nuorempaa naispuolista oikeaa kunnon julkkista.

Äänestä
  • Kauneudellaan? Eikös tuo tullut julkisuuteen salarakkaana. Siis perinteisesti pimpsalla. Mitään muuta merkittävää hän ei ole tehnyt tai tule tekemään. Voi velkojaparkoja, "Kaik män"!!!

    Äänestä

Olet sekopää. Martina on juuri tällainen rappiojulkis josta puhut. Millä tämä imbesilli on tullut Seiskailuun mukaan?
Kuule, olemalla Eremenko salapano!
Ja vauhti on ollut yhtä sekopäistä sen jälkeen.
Pahin kaikista on Mara, toisena seuraa TUksu.
Selvästi tää Siru on joko Martina tai joku tosi kipee Martina fani

Äänestä

NINKÖ

Äänestä

ai että, ja millä perusteella Martina ei olisi rappiojulkkis? Martina nimenomaan kuuluu juurikin tuksun ja keskisen tasolle. sen sijaan Jussi Parviainen on selvästi mielisairas, onhan hän ollut myös hoidossa. eikä se tosiaankaan tarkoita, että nämä tuksut ja marat olisivat terveitä, mutta parviasella kuitenkin diagnoosi.

Mara, tuksut, keskinen kuuluvat kaikki samaan sarjaan. Keskinen sillä erotuksella, että sillä on fyrkkaa.

taitaapi aloittaja olla itse mara tai maran äiti tms. sorry

Äänestä

Mara ja tukiaset ovat juuri niitä rappiojulkkiksia, joista kirjoitat aloittaja. Martina tuli julkisuuteen salapanona, sen jälkeen on kunnostautunut mm.

- uudelleen salpanona
- uhkaillut ja sovannut muita ihmisiä
- ollut huumeista epäily, ja myös bilettänyt niissä kuvioissa
- tehnyt lapsia kahdelle eri miehelle
- saanut aikaiseksi aika muhevan ulosottotilin
- ollut kaikin puolin härski käytöksellään
- jäänyt kiinni myymälävarkaudesta
- ollut seiskan sivuilla pillu paljaana
- 30 vee eikä omista mitään muuta kuin velkaa ja myy vielä lapsensa juorulehtien kansiin

nämä kaikki ovat yhden ihmisen aikaansaannoksia. ja neiti vasta 30 vee. mitä tulemmekaan vielä näkemään ja kuulemaan

Äänestä

KAIKKI on TOTTA.

Äänestä

Sama täällä edellä oleva on täysin totta. Ajatelkaa millainen alhainenpelle
viihdyttää meitä. Tuskin kukaan ns. ihailee tätä onnetonta yh-äitiä MUTTA
meillä kaikilla on hauskaa maran kustannuksella.
Voi Vikke parkaa ja tulevaakin heitä säälin.

Äänestä

Kyllä Martina on vetänyt pohjat on niin vastenmielinen ja nyt on turha kenenkään
alkaa lässyttään että olisi muka kateus kysymyksessä. Mitä tossa voi kadehtia?
Sen noita täällä lueteltuja " meriittejä ".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siru............ kirjoitti:

Juuri kun Tukiaisesta oltiin pääsemässä eroon, tuli Jussi Parviainen ja hänen morsiamensa. Nämä henkilöt edustavat ns. rappiojulkisuutta. He ovat niin alas vajonneita, niin mielisairaita, niin pohjalla, vastenmielisiä jne., että jotkut, joiden asiat ovat huonosti, lukevat heistä nähdäkseen, että jollakin on asiat vielä huonommin, ja he ilmeisesti nauttivat siitä ajatuksesta.

Itseäni ei hevon vittuakaan kiinnosta lihavat rappioalkoholistit Tukiaiset, ei se kenet he naivat, ketä he lyövät, ei kertakaikkiaan mitkään heidän edesottamuksensa. Ei kiinnosta myöskään mielisairas Jussi, eikä hänen epätoivoinen ja ruma sutturansa, eikä hänen vaginansa eikä mikään koko vastenmielisessä skenaariossa.

Julkkistyrkkyjä on ollut ennenkin, mutta tällainen ns. rappiojulkisuus on silti uutta. Porno-Henri, Vesa Keskinen, Martina, Stefan jne jne. heissä on sentään jotain tasoa kaikesta huolimatta. Minua kiinnostaa paljon enemmän ns. tavalliset ihmiset, mielellään kauniit sellaiset, mutta siis kuitenkin jollain tasolla normaalit, joille sattuu ja tapahtuu, ei sellaiset jotka lähtökohtaisestikin ovat niin alas vajonneita, että levittelevät emätintään telkkarissa tai valehtelevat raskaudestaan, enkä voi ymmärtää niitä, joita kiinnostaa.

Rappiojulkisuuteen kuuluu rappiojulkkisten päivittely, ihmettely ja solvaaminen. Kuitenkin yhtä paljon vikaa päässä kuin rappiojulkkiksilla itsellään, on ihmisillä, joita ne kiinnostavat ja jotka puhuvat niistä, lukevat niiden blogeja ym.

Onko rappiojulkisuudelle loppua näkyvissä, vaan Tukiaisten ja Parviaisten poistuttua näkyvistä tulee uusia tilalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu