Enpä ole aivan varma, saiko Turunen tempauksestaan plussia vai miinuksia jatkoa ajatellen. Jos kommentti ei ollut vitsiksi tarkoitettu heitto, niin edustajan sanomiset muistetaan kyllä pitkään. Vitsinä olisi mennyt hyvin läpi. Eipä taida maailmassa olla typerämpää koneistoa kuin Pohjois-Korea vaan ilmeisesti koneiston pystyssäpitäminen vaatii kansan totaalista sumuttamista. Säälitti ne itkijät jos ne olivat liikkeellä ilman puolueen komennusta. Samanlaista paatostahan tosin oli aikoinaan Kim Il Sungin kuoltua. Niin, miten Kaj Turunen voi olla noin sokea esittäessään moista kunnianosoitusta ehkä maailman pahimmalle tyrannille. Olihan se vitsi, olihan?
Kai Turunen
Opservaattorii
40617
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Ei ollut ja aamun lehdessä herra oli myös pahoillaan Saddam Husseinin puolesta.
selvää poliittisen harakirimiehen ainesta. Tämähän alkaa olla jo melkein Hakkaraisen tasolla. Poliittisen pestin pituudeksi veikkaan yhtä kautta.
Kyllähän sen arvasi: dj/kahvinkeittäjä tausta ja 2-vuotisen ammattikoululinjan käyneelle ei voi kovin korkealle tavoitteita asettaa. Koko ajan on myötähäpeän tunnetta ja pelkoa siitä, että hän vielä mokaa meidät savonlinnalaiset.
Äänestäjillä pitäisi olla oikeus kutsua edustajansa pois.
"Koko ajan on myötähäpeän tunnetta ja pelkoa siitä, että hän vielä mokaa meidät savonlinnalaiset."
Kunhan saat selkärankasi luutumaan, niin pääset tuosta myötähäpeäntunteesta eroon.
Eikös hän ole Hakkaraisen kaveri, ja kaverit ovat toistensa peilejä.
Ehdotan hiljaista hetkeä tämän kansanedustajan poliittisen uran muistoksi :|
aikaisemmin Turusta kohtuullisen selväpäisenä miehenä mutta tämän jälkeen menee kyllä harkintaan. Pitäis olla tolkkua että mitä sanoo ääneen ja mitä ei. Näillä lausunnoilla pääsee melkein Veikko Vennamon ja Urpo Leppäsen kanssa samaan kastiin.
Persu on persu. Hyvätahtoinen hölmö. Mutta siis lähinnä hölmö.
Äänestäkää seuraavaksi jotain OIKEASTI pätevää, älkääkä 'kivaa' tai 'tuttua'.
Kukapa olisi se OIKEASTI pätevä tässä kaupungissa?
Melko vähissä on ne henkilöt joita voisi äänestää, vaikka ottaisi kaikki puolueet tarkasteltavaksi.
Vähissä varmasti ovat. Minä olen pätevä, mutta arvaahan lähdenkö ehdolle...en takuulla! Kaikkien kusitolpaksi, heh.
Kusitolpaksi oli pyrkyä ja ei millään satasien panostuksella, vaan kymppitonnien...
eri juttu oli sitten se pääseminen, osa pääsi ja osa jäi kasvamaan "korkoa" tuleviin koitoksiin.
Kun valta on annettu tyhmille äänestäjille, niin osa äänestettävistä voi tuntea itsensä kaltoin kohdelluksi.
ettei Savonlinnasta löydy päteviä ehdokkaita sellaisista puolueista jota tämä sosialistiporukka suostuisi äänestämään. Vaikka olisi miten fiksu kaveri niin jos yrittää joltain porvaripuolueen listalta, ei tule takuulla onnistumaan.Tulokset ovat nähtävissä kaupungin kuihtumisena ja asukkaiden köyhtymisenä. Älkääkä tulko sanomaan että joku Backman pelastaa. Se touhu on nähty jo ajat sitten.
vinha perä. Eksyin aamulla varjovaalien sivuille ja huomasin että lähes 70% äänistä oli annettu SDP:lle. Eniten ääniä oli saanut Pirkko Juuti jonka tunnen itsensä läskiksi syöneenä ylpeänä lässyttäjänä joka on valittu aina "sopivana" virkoihinsa muiden hakijoiden ohi. Ei löydy montaa vastenmielisempää ehdokasta koko kunnasta.
En nyt yleisesti hurraisi esim. kokoomuksen linjalle.
Siellä on tämä käteinen ajamassa köyhiä entistä köyhemmiksi ja kumartelemassa pankkiireille ja eliitille. Tämä linja ei ole etu kellekään muulle kuin eliitille jolla jo on riittävästi verrattuna enemmistöön.
Ongelma on se että ahneuden ajamisen luullaan olevan paras keino lisätä kokonaishyvinvointia, vaikka se ei sitä ole.
Mutta siis totta on ettei oikein mikään nykyisenkaltainen pelleily näytä tuottavan etua kuin pienelle sektorille, kun taas ongelmat ovat hyvinkin laaja-alaisia.
Meriittiin pohjaavaa järjestelmää on turha sirkushuvien täyteisessä systeemissä edes ehdottaa, vaikka se olisi oikea tie.
"meriittejä" Savonlinnassa sitten on? Tai onhan niitä muttei kovin positiivisia. Populismi hukuttaa koko systeemin.
aivan konkreettista asiaan liittyen. Kuinka köyhiä ajetaan entistä ahtaammalle eliitin hyväksi. Kokemus on aivan päinvastainen. Kerro myös aivan konkreettinen esimerkki arkipäivän ahneudesta jota kokoomus harrastaa sen sijaan että täällä huutelet typeryyksiäsi. Menkää köyhät töihin ja alkakaa menestyä, niin ne omillaan toimeentulevatkin tekevät.
koskaan vastausta kysymykseen. Ei kai sellaista kannata edes vaatia palstalla kyttääviltä sosiaaliluusereilta joista ei ole kuin suunsoittajiksi.
Meriitti on koulutus tai vankka työkokemus alasta johon päättäjäksi hakee.
Tai kyky osoittaa poikkeuksellista kykyä sisäistää alansa asiat.
Ei siis kuten nyt, että meillä on mm. opettaja valtiovarainministerinä.
puhumattakaan. Miksi sinne pitää valita aina sellainen kansanedustaja joka tietää taatusti vähiten koko alasta. Taas on käynyt juuri niin.
Mikäs vika Kyllösessä nyt on? Topakka Siwan kassatyttö.
Laittaa varmasti junat, laivat, lentokoneet ja autot ojennukseen.
on, laulettiin entisessä laulunäytelmässä vai mikä se nyt oli.
Suomen Yritttäjien pj Jarkko Wuorinen kävi Brysselissä neuvottelemassa ehdokkuudesta Timo Soinin kanssa. Jos olisi päässyt ehdokkaaksi, ei olisi Soinin tarvinnut hävetä Kim Il Sungin ylistämistä. Turunen olisi päässyt vain varamieheksi kituuttelemaan.
mahdollista, tällainenkin lopputulos mutta Wuorinen on niin hyvin menestynyt mies ettei kateellinen sossuväki olisi häntä todennäköisesti äänestänyt. Turunen sai sympatiaa ja paljon ääniä Cafe-Torpan takia mutta jatkossa kannatus taitaa romahtaa tämänkaltaisten lausuntojen johdosta.
Ehdolle pääsy ei vielä merkitse läpimenoa.
Kateellinen sossuväki ei yleensä muista vaaleja, ei välitä, on putkassa, kankkusessa. tai liikaa pöhnässä.
Tällä Turusellako oli niitä ulosottojakin? On siinä meillä kansakunnan etujen ajaja!
Ulosotosta pääsee eroon maksamalla velat korkoineen.
Turusella kävi hyvä tuuri. Hän oli oikeaan ja oikeassa paikassa. Nyt on näytön aika hankkia uskottavuutta ja tunnettavuutta. Muutoin poika on tyypillinen yhden kauden edustaja. Aikaa on.
Koko Savonlinna suree Rakasta Johtajaa kansansa kanssa. Sopimatonta on juhlia Uutta Vuotta suruaikana.
"rakastaman" Pohjois-Korean johtajan kannattaisi kyllä palkata jonkinlainen stailaaja hoviinsa. Ihan sellainen keskitasoinenkin voisi saada ihmeitä aikaan. Oikeasti, mitähän tulee tapahtumaan kun pimennossa pidetty kansa alkaa heräämään omaan todellisuuteensa. Veikkaan että hirveitä tulee tapahtumaan mikäli kansaa ei ole jo lyöty niin maanrakoon etteivät sieltä ikinä enää nouse. Kyllä pelaa maan systeemi melkoista hasardia nykymenolla.
Mutta minkälainen henkilö laskee asiansa ulosottoon? Kykeneekö pitämään muiden asioista huolta kun ei omistaankaan? Vai onko ihan savonlinnalaisesti hyväksyttyä yoimintaa?
Turhaan provosoit, sillä tiedät erittäin hyvin sen, ettei Turunen päätä yksin mistään valtakuntaa ja sen varallisuutta koskevassa asiassa.
"Hyvin menestynyt mies" (26.12. klo 18.39) Wuorinen tuskin olisi mennyt läpi Kepun tai PerSunkaan listoilla. Ääniä olisi tullut varmaan 1.200-1.500. Sattumankaupalla ja huipputuurilla olisi ehkä päässyt kuten nyt Kai Turunen.
Varmaa on, että Wuorinen ei olisi erehtynyt esittämään kunnianosoituksia maailman ykköstyrannille ja riistäjälle.
savolainen tomppeli äänestä menestynyttä miestä tai naista. Täytyy olla sellainen vähän yksinkertaisen oloinen, mieluimmin konkurssin tehnyt hölmö joka savolaisissa herättää sympatiaa ja jolle muut samanlaiset hölmöt äänensä antavat. Paha kierre ajateltaessa koko seutukunnan menestystä. Mikkelissä on muuten asiat olleet aina vähän paremmin.
Hänellä on vankka kokemus konkursseista, protestilistalla olosta ym. julkisuutta aiheuttavasta toiminnasta. Se on yhdentekevää, onko julkisuus positiivista vai negatiivista, pääasia että puhutaan. Niin vaan se Erkki vänkää itsensä tälläkin kertaa valtuustoon, uskokaa vaan.
Se tässä pahinta on, ettei Turusesta kertakaikkiaan ole savonlinnalaisten edun ajajaksi - hän ei osaa.
Oma talouskin on (ollut) velkavetoinen.
Kai Turunen ei ole vahvimmillaan kansainvälisessä politiikassa.
Hän ei voinut tietää, että jos ei itke, saa niskalaukauksen. Vaihtoehtoja on siis kaksi. Mistä voi edes tietää, kun ei ole käynyt Pohjois-Koreassa.
No nythän voi lähetä Pohjois-Koreaan veronmaksajien rahoilla. Saa ruhtinaan vastaanoton ja päivärahat. Ottaisivatkohan hänet kokonaan sinne? Suosittelen.
Presidentti Soini nimittää hänet 1. presidentinesittelyssä 1. asiana suurlähettilääksi Pohjois-Koreaan. Toimikausi päättyy 28.2.2045.
tulla Turuselle lunta tupaan. Toivottavasti se pistää miettimään jatkossa ettei kannata ihan mitä tahansa sammakoita suustansa päästää.
p-koreaa ja maksuhäiriöitä. ei koulutusta..miten H********Ä tollanen voi olla talousvaliokunnassa edes perussuomalaisilla??? ei taida olla porukassa montaa moitteettoman taustan omaavaa koulutuettua ja skarppia tyyyppiä... voi jytky ja sääli Savonlinnaa.
Surkeet imijät täällä vaan ruikuttaa. Turunen on rehellinen ja aikaansaava mies.
kaj turusta äänestän varmasti