Minusta tuntuu tällä hetkellä lievästi alakuloiselta. En ole vielä saanut unta. Epätietoisuus tulevaisuudesta saa aikaan apean mielialan.
Kertokaa miltä teistä tuntuu juuri sillä hetkellä kun vastaatte tähän viestiin. Jaettu masennus on puolimasennusta vai miten se meni.
Kertokaa miltä teistä tuntuu juuri sillä hetkellä kun vastaatte tähän viestiin. Jaettu masennus on puolimasennusta vai miten se meni.
Vastaukset 26
Vanhimmat
olo on kuin voittajalla! ostan huomenta kalleinta mutta rahaa on! mee pois työtön luuseri.
Niin menenkin. Käyn vain ensin nostamassa tililtä vähän kottia jotka sinunkin veroistasi kerätään :o)
Ihan levollinen fiilis. Tulin juuri töistä. Jospa yritäisit elää hetken kerrallaa - elämä on - tässä ja nyt: Ei kannata liikaa stressata asioista, joita ei vielä ole.
En saa unta, kun vasta noin neljältä yöllä. Se häiritsee koulunkäyntiäni ja olen usein uupunut. Jos makaan esim. sohvalla 15-30 minuuttia, meinaan nukahtaa ja nukahdankin usein siihen. En jaksaisi opiskella enkä harrastaa mitään. Itken päivittäin ja kaipaan seuraa, mutta en pysty olla sosiallinen. Yleensä julkisilla paikoilla ja muiden seurassa esitän iloista, mutta aina en pysty siihen. En uskalla mennä lääkärin puheille, koska olen 12-vuotias. Tuntuu, että suruani ei otettaisi vakavasti. Pelkään potevani masennusta ja olen koittanut muutamaa testiä netissä. Testien tuloksien mukaan sairastan keskivaikeaa masennusta.
Mitä minun pitäisi tehdä?
Ottaa asia ehdottomasti puheeksi vaikka koulun terveydenhoitajan kanssa, eikä missään tapauksessa jättää asiaa siihen.
Tarpeeksi kun taistelee oman hyvinvoinnin puolesta niin ei siinä mitään menetäkään.
asia on päinvastoin mitä luulet. Lääkäri nimenomaan ottaa vakavasti kun kerrot surustasi. Ole rohkea ja mene ensin vaikka koulusi terveydenhoitajan luo kertomaan mikä mieltäsi painaa. Ei yksin tarvitse kärsiä kun apua on saatavissa. Kaikista asioista voi puhuen keventää mieltä. Olet arvokas :)
Eilen illalla alkoi ahdistus ja nyt se tuli taas takaisin mutta menee kohta ohi. Otan itseeni helposti toisten ahdistuksia ja siksi on hyvä välillä rauhoittua, ulkoilla enemmän ja vähentää nettiä.
vaikka ei huvittaisi. Se piristää kuitenkin, vaikkei tietenkään masennusta poista. Roikkuminen netissä tai telkkarin katselu saa aikaan vielä sairaamman olon.
Tulevaisuutta ei kannata liikaa murehtia. Asiat menee usein kuitenkin eri tavalla, mitä oli suunnitellut.
Surulliselta. Tekisi mieli poistua tästä maailmasta tyhjyyteen. Mikään ei kiinnosta. Enkä edes tiedä miksi olen surullinen.
Noh, kaipa tämä tästä.
Joulun Herralla Jeesuksella olisi sinulle nyt asiaa: Ota tänä jouluna käteesi Raamattu; lue Luuk. 2. luku ja mieti Joulun sanomaa. Minun elämäni sai suunnan jouluna 1980, kun ymmärasin mitä Jumala tahtoo minulle lahjoittaa.
Nyt tuntuu ihan vitun hyvältä!Perkele!
väsynyt mutta onnellinen
myötätuntoa kun luen monien väsyneiden ja masentuneiden kirjoituksia. Ajattelen, että voi kunpa he tietäisivät ja tulisivat omassa elämässään tuntemaan kuinka Hyvä Jeesus Kristus on ja kuinka hän tahtoisi tuoda lohdutusta ja rauhaa masennuksen sijaan. Jumala ei ole kaukana yhdestäkään meistä vaan hän kuulee rukouksen ja vastaa siihen kun hänelle mielensä ja sydämensä avaa. Tule Jeesus, ole lähellä kaikkia masentuneita, anna meille kaikki syntimme anteeksi nimesi tähden, tule sydämeemme, anna meille sinun rauhasi. Amen.
Ahdistunut. Pitkästä aikaa välitän jostakin ihmisestä joka on myös ilmaissut pitävänsä minusta. Menin sitten menettämään neitsyytenikin hänelle (22v, säälittävää) tuossa Tapanina enkä huomannut mainita asiasta ja nyt hän perui tämänpäiväisen tapaamisemme, ja todennäköisesti kaikki seuraavatkin tulee perumaan vaikka väittää pitävänsä minua ihanana jne mutta oikeasti varmaan inhoaa mua ja mun kehoani eikä halua enää olla missään tekemisissä sen kanssa... Säälittävää. Olin jo unohtanut miten ahdistavaa ihastuminenkin on. Pitäis varmaan tappaa itsensä nyt kun joulukin on ohi.
Tällä miehellä olisi ollut vielä tarjota minulle hyvä elämä ja tietenkin menin sitten heti pilaamaan mahdollisuuteni siihen hyppäämällä sänkyyn liian aikaisin. Miten säälittävä tapaus olenkaan! 22v eikä edelleenkään kykeneväinen muodostamaan parisuhdetta! Kerrankin kun joku ihana mies sanoo minua ihanaksi juuri sellaisena kuin olen niin menen ja pilaan kaikki mahdollisuuteni häneen... Siis voiko säälittävämpää tapausta enää olla? :
Masentunut ja ahdistunut kolmisen kuukautta putkeen. Eipä tuu mieleen yhtään päivää, että olisin ollut iloinen. Tein keväästä syksyyn viisi kuukautta epäsäännöllisiä vuokratöitä ja onnistuin säästämään n. 1500€. Suurinosa niistäkin on nyt mennyt elämiseen, kun en saa ilman ammattia työttömyystukea ennen ku oon 25v.
Masennus iski sitten täydellä voimalla enkä enään kyennyt edes epäsäännölliseen työntekoon. Jouduin muuttaan takas vanhempien luokse ja nyt elän täysin mitään tuloja. Kelakin päätti muistuttaa olemassa olostansa ja postitti n. 800€ laskut opintotuesta ja koulumatkatuesta, mitä ne maksoivat liikaa n. kaksi vuotta sitten.
Vanhempiani ei haittaa yhtään, että asun niiden luona, mutta koen itseni täydelliseksi pelleksi ja epäonnistuneeksi elämässä kun olen kumminkin jo 19v. Rahaa on enään vaan kolmisen sataa enkä yhtään tiiä miten maksan Kelalle.
En kykene enään edes menemään ulos päivittäin. On jo normaalia, että nukun viiteen asti. Ennen urheilin paljon, kävin salilla, pelasin salibandya ja lenkkeilin, mutta enään en kykene mihinkään. Varasin Marraskuussa ajan psykiatrille, mutta sain ajan vasta Tammikuun viimiselle päivälle. Olen jo aivan sekoamispisteessä ja haluaisin vaan kuolla pois.
Tällaista täälläpäin..
Jaappista, varaa aika psykiatria odotellessa terveyskeskuslääkärille. Ei tarvii ootella tammikuun loppuun. Kerrot vaan aikaa varatessa, et nyt on tosi kyseessä ja KIIRE. Jos onnistut saamaan masennuksen vuoksi sairauslomaa, saat ilmeisesti sairauspäivärahaa sairausajalta. Pääset aloittamaan depressiolääkityksen, sillä sehän alkaa vaikuttaa kunnolla vasta n. kuukauden päästä käytön alkamisesta. Mieti!
Tekee vain mieli kuolla pois. Ei tästä elämästä ole koitunut tänäkään vuonna mulle muuta, kuin pettyyksiä ja lisää surua.
Edessä taas yksi uusivuosi yksin ilman ketään ja ulos en missään nimessä lähde aattoyönä koska tiedän, missä mielentilassa tulen olemaan. Yksin itkiessä se vuodenvaihde meni viimeksikin ja niin myös tänäkin vuonna.
Kyllä sen huomaa millaisia kavereita on, kun ei seura kelpaa ja pettään aiemmat lupaukset mitä viikko sitten vielä tehtiin.
Pakko se on ymmärtää, en vaan kuulu joukkoon enkä koskaan kuulunutkaan kun en osaa, jaksa enkä vittu viitsi esittää pirteää ja niin hiton iloista koko aikaa.
Tahdon pois.
täällä valvon ja mietin miksi ihmeessä täytyy elää, kun se tuntuu niin hirveältä jatkuvasti. lähes joka päivä tapahtuu jotain enemmän tai vähemmän ikävää... (eikä pelkästään mulle vaan niin monelle muullekin...) miks mitään hyvää ei voi tapahtua?
olen ollut "virallisesti" masentunut kolme vuotta... syönyt lääkkeitä, käynyt ryhmäterapiassa, yksilöterapiassa, viikottain psyk sairaanhoitajan vastaanotolla, ties kuinka monen psykiatrin vastaanotolla ja olen sairaalassakin viettänyt viis viikkoa eikä mikään auta... toisaalta en jaksaisi enää puhua ongelmistani ja pahasta olostani mutta ei ole oikein vaihtoehtoa, kun mielessä ei pyöri mitään muuta... jostakin syystä haluaisin kirjottaa johonkin jonkun nähtäväksi viimesimmät tapahtumat.... mutta ei sekään mitään auttaisi
mikään ei auta????
vasta 19v ja et sinä mikään pelle ja epäonnistuja ole. Sulla on ollut vastoinkäymisiä ja voimat on väliaikaisesti loppu, se on nykyään tavallista. Sinä nukut ja lepäät koska olet henkisesti väsynyt. Kyllä mullakin saattaa masiksessa ollessa talvella mennä koko viikko etten pistä nokkaani ulos, mutta en revi siitä ressiä, menen sitten kun jaksan.
On opittava armahtamaan itseä ja elämään omana itsenään meneillään olevaa hetkeä, ei eilistä eikä huomista vaan tätä hetkeä.
Masennus eli henkinen uupumus pakottaa meitä tehoyhteiskunnan tehosuorittajia pysähtymään. Vasta teholtaan ja kiireeltään pysäytetty ihminen kykenee löytämään elämälleen syvemmän tarkoituksen. Pysähtymisen kautta lähdetään löytöretkelle hengellisiin ulottuvuuksiin. Omien tunteitten ja tarpeitten löytämisen ja täyttämisen kautta saa kasvaa omaan minuuteen.
Kun kerran kysytään niin VITUTTAA!!! Kela antoi jälleen kerran kielteisen päätöksen sairauspäivärahasta kuten aina. Mulla on vaikeaa masennusta ja sos.tilanteiden pelkoa ym. ongelmia. Kohta kymmenen SSRI lääkettä takana, sekä rauhoittavia ja neuroleptejä. Mikään noista lääkkeistä ei auta paskaakaan, eikä terapiatkaan. En tiedä mitä tässä tekis kun ei pysty opiskelemaan eikä tekemään töitä. Kuntoutuksessakin olen ollut eikä siitä ollut apua, koulu jäi taas kesken. Heitän nämä paska lääkkeet nyt kyllä roskiin. Vaikka jotenkin pystyisin "pakkosiedätyshoidolla" olemaan ihmisten kanssa, minua vaivaa suunnaton väsymys koko ajan. Kilpirauhasarvot on vain tutkittu, ei mitään muuta. "Ota tästä vähän SSRI lääkettä ehkä se vähän piristäs" JUST JOO. 2kk päästä: "no miten toimii"? ei oikee sano mitää. "No sit nostetaa annosta". taas kk päästä: "huomaatko mitään?" joo kasan haittavaikutuksia ja paskat tulee housuu eli empä ihmeempää.... Ei perkele näitten kanssa.
Naurettavaa kuinka KELA näkee jokaisen työkyvyn näkemättä itse potilasta. Lukeevat sun kansion ja funtsaa onks toi tarpeeks sairas meidän "kriteerien" perusteella. Lääkärissä käynnistä ei ole hyötyä kun ei sieltä saa kun lääkkeitä ja lausuntoja. Terapioissa vollotetaan yhdessä elämäni ongelmia ja pettymyksiä.
Katsokaa minkälaisen itsekeskeisen ja kylmän kusipään nämä lääkkeet tekevät mustakin. ÄLKÄÄ SYÖKÖ TAI SEKOOTTE LOPULLISESTI APUAA MISSÄ MUN LÄÄKKEET!?!?
Minulla on vakava sairaus ja tällä hetkellä pelottaa että kuolen, vaikka haluaisin niin kovasti elää.
Väsynyt olen myös, koska en saa millään nukuttua öisin vaan nukahdan vasta aamulla. Se masentaa koska haluaisin nähdä päivänvalon.
Lämpimiä ajatuksia sinulle,
Yritä etsiä pieniäkin asioita, joista iloita. Tee ja koe uusia asioita ja yritä päästä elämässäsi eteenpäin. Sairautta ei varmasti noin vain vo unohtaa tai työntää pois mielestään mutta todella, todella paljon jaksamista ja tukea!
Sinulla varmasti on läheisiä, jotka ovat kanssasi. Et ole yksin!
Minulla on ollut vaikea masennus runsaat kymmenisen vuotta josta neljän viimeisen aikana valittu hoito on toiminut. Kaksi vuotta olen ollut tasapainossa enkä kertaakaan käynyt "pohjalla".
Oikeaa hoitoa haettiin seitsemän vuotta jotka olivat sellaista kärsimystä ettei sitä voi kuvailla kellekään jotka eivät ole sitä kokeneet. Vuoteenomana olin monia pitkiä jaksoja, käytännössä liikuntakyvyttömänä ja vuodehoidossa.
Tällä hetkellä ainoa hoito on eräs moderni NSRI-lääke joka on vallan verraton. Olen myös työelämässä ja ihan vastuunalaisessa ja hyvin palkatussa työssä.
Tällä koitan kertoa että luovuttaa ei kannata, vaikka miten huonolta näyttäisi. Se hetki kun voi taas tuntea iloa ja nauttia elämästä yleensä tulee taas, tavalla tai toisella.
Nyt muistelen niitä lukemattomia hetkiä kun ryvin itsetuhoajatuksissa hikisissä, kuukausia sitten pestyissä lakanoissa, ja ajattelen että sekin kannatti kokea. Nykyisin etsin järjestelmällisesti jokaiseen päivääni vähintään yhden hymyn tai mieluummin naurun arvoisen asian. Näiden tulevien hetkien takia jaksoin aikanaan elää.
Vähän tyhjältä tuntuu juuri nyt. Istuskelen tässä palkattomasta työssä ja toivon ettei maha taas löisi jumiin kotiin päästyä. Joo tyhjä olo ja harmittaa kun mikää ei oikein nappaa.
Siitä olen melko mielissäni, että olen lakannut murehtimasta liiaksi tulevaa, koska tiedän ja olen jo luovuttanut ja alistunut ettei siellä mitään hehkeetä ole mua varten.
En oikein tiedä. Ahdistus kutkuttaa vatsanpohjaa ja mieli on väsynyt. Sydän kaipaa asioita, joita se ei voi saada ja tulevaisuus siintää tasaisen harmaana ja olemattomana.
Ikävöin, ikävöin ja ikävöin. Toivon, että voisin palata ajassa ja sitä kautta erilaisilla valinnoilla kokeilla, muuttaisivatko ne mitään nykyhetkessä. Josko sittenkin olisi voinut olla mahdollista... hmm. No turha sitä nyt on miettiä, oon vaan kyllästynyt siihen, etten uskalla tehdä mitään. En uskalla unelmoida mistään. En uskalla ajatella unelmoivani.
Elämä on tyhjää ja ikävää, karua. Pakko se on hyväksyä tällasena ja pakenen johonkin omaan maailmaani, missä kaikki on toisin (se ei ole unelmointia vaan pakenemista).