Ihmiseen

Rakkaus on ajanjakso yksinäisyyden ja kyllästymisen välillä. Se on akuutti mielenterveyshäiriö, joka ilmenee aistiharhojen lisäksi myös fysiologisina toimintoina, esimerkiksi sydämen sykkeen nopeutumisena ja kasvojen punastumisena. Tila on vakava ja rakkauteen sairastunut ihminen tarvitsee nopeaa mielenterveydellistä ensiapua. Tällöin kannattaa hetimmiten ottaa yhteyttä lääkäriin!
5158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä psykologi on parempi ratkaisu kuin lääkäri.

Äänestä

Rakkaus kuuluu dissosisaatiohäiriöihin.

Äänestä

kuitenkin mitä pikimmiten ottamaan ensin yhteyttä henkilöön joka
aiheuttaa kyseisiä tuntemuksia. Jos sekään ei auta, ja oireet
aiheuttavat ahdistuneisuutta on syytä harkita psykologin vastaanottoa.

Äänestä

Ja psykologin päätelmä on, että olet jäänyt liian vähälle huomiolle ja sinusta on tullut narsisti, joka kerjää kaikkialla huomiota. Sinusta ei ole rakastamaan kuin itseäsi ja olet toivoton tapaus. Psykologi suosittelee loppuelämän terapiaa narsisti palstalla, että sinne vaan kaikki rakkauden kipeet narskut narskuilemaan tempun terapia palstalle.

Äänestä
  • Narsismi on vamma joka syntyy ihan vauvaiässä ja kehittyy siitä eteepäin ja siihen liittyy muutakin pahuutta kuin huomionkipeys jota voi korkeintaan kutsua narsistisuudeksi (jota meillä kaikilla ton ja täytyykin olla että pystyy toimimaan), kypsymättömyydeksi tai itsekkyydeksi.Älä ota asioita niin vakavasti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


määritelmä. kirjoitti:

Rakkaus on ajanjakso yksinäisyyden ja kyllästymisen välillä. Se on akuutti mielenterveyshäiriö, joka ilmenee aistiharhojen lisäksi myös fysiologisina toimintoina, esimerkiksi sydämen sykkeen nopeutumisena ja kasvojen punastumisena. Tila on vakava ja rakkauteen sairastunut ihminen tarvitsee nopeaa mielenterveydellistä ensiapua. Tällöin kannattaa hetimmiten ottaa yhteyttä lääkäriin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu