HyWä Suomi ja Sauerblandi

voi häpeän päivää

10

93

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kehän viereltä

      Noh noh .. Eihän tämä nyt sentään ensimmäinen missituomio tässä lajissa ollut.
      Minusta Robert kuitenkin meni mukaan Chisun provoon oli hermostunut jo ennen matsia ja kun kaikki ei mennyt putkeen jyvä katosi
      Katsotaan nyt sentään joku kisa eteenpäin. Itse en vanhan DDR:n koulukunnan, joka perustuu pikälti puolustusnyrkkeilyyn, kannattaja ole. .Eikä se toimi oikein hyvin ammattikehissä.
      Dimitrenko on perusnyrkkeilyllä hoideltavissa ja eikun eteenpäin.
      Tsemppiä Robert

    • Viimeinen kerta.

      Kyse on nimenomaan siitä tavasta miten käsittelee tappion.
      Olisi reilusti nostanut kaverin käden ylös voiton merkiksi, se olisi pitänyt
      katsomot täynnä tulevaisuudessakin.
      Nyrkkeily on reilujen miesten laji ei luuserien.

    • Että tällaista...

      Eihän se ole mikään puolustus että ennenkin on väärin tuomaroitu! Kirjoittaja on aivan oikeassa, tälläiset tuomiot ajavat yleisöä pois lajin parista, tähän ei luulisi olevan varaa. Ammattinyrkkeily, etenkin raskas sarja on muutenkin huonossa hapessa, suosio hiipunut jo pitkän aikaa, tälläiset tuomiot ovat lajille myrkkyä.

      Itse uskon että kun Heleniuksella on kummatkin kädet kunnossa hän voittaa Chisoran mutta kyllä Chisora oli parempi, hän kärsi vääryyden. Tämä on armoton totuus!

    • Viimeinen kerta.

      " Että tällaista "

      Mieto meni metsään kirosi ja tuli minuutin päästä onnittelemaan voittajaa.

      Jokainen todellinen huippu osaa myös hävitä.

      • ---

        Mietoahan ei oltu tuomittu voittajaksi, eli se oli kellosta katsottavissa, tottakai silloin mennään onnittelemaan jos "selvästi" ollaan hävitty.


    • kehän viereltä

      Robert Helenius on ammatinharjoittaja nyrkkeilyssä. Rahaa tulee vain menestymisen myötä. On koko lapsellista kuvitella, että tuomareiden tuomion jälkeen hän itse kertoisi/myöntäisi hävinneensä ja samalla lahjoittaisi kymmeniä tuhansia euroja tallin ja itsensä käytöstä. Käsi sydämmelle tekisitkö itsekkään niin.

      Ammattinyrkkeily ei ole mikään olympiakisa, vaan brutaali taisto maallisen mamonan perässä. Katsomot täyttyvät sitä paremmin mitä enemmän om julkisuutta, hyvää tai pahaa. Chisoralle marttyyrin kruunu toi enemmän julkisuutta kun voitto konsanaan ja MM-matsin kaupan päälle. Joten molempi parempi.

    • Ingopallomies

      Nyrkkeilijän pitää noudattaa toiminnassaan Fair Play-menettelyä.
      " en voinut mitään,tuomarit tekivät ratkaisun voittajasta"

      Nyrkkeilyn saama negatiivinen julkisuus poisti aikoinaan yleisön
      amatöörikilpailujen katsomoista. Tyttöystävät ja kotiväki istui
      katsomassa, miten SM-kulta saavutetaan.
      Silloin negatiivisuutta toi tv-ohjelma nyrkkeilyn vaaroista,joka herätti vanhemmat
      ja poikia ei saleille laskettu.

      Nyt katsomot tyhjennetään tuomarivoimin. En ole ainut ihminen joka näin sanoo.

    • Mitkä aivot ?

      Gevor sanoi : "yleisö ei minua huoleta, vaan tuomaristo".

      Pitää tyrmätä ja varmistaa vielä että taatusti nukkuu ja pitkään.

    • Kerran tyrmätty

      Dementia pucilistica , eli nyrkkelijän tylsistyminen ei tarvitse kovia iskuja, vaan
      toistuvat voimaltaan vähäiset iskut saavat sen aikaiseksi.
      Siksi moni tunnettu entinen nyrkkeilymies kieltää lapsiltaan lajin harrastamisen.

    • kehän viereltä

      Ompahan tämänkin asian kanssa vähän miten sattuu. Nyrkkeilyharrastuksen lisäksi tarvitaan joku muu, tai useampia tekijöitä "demi" ilmiön näkymiseen. Muutoinhan se näkyisi kaikissa kehäketuissa. Kiellettyjen urheilulajien lista on kovin pitkä jos tälle tielle lähdetään.

      Katselin hiljan dokumentti-ohjelmaa Joe Frazierista ja pirteämpää ukkelia saa hakea. Harva on ottanut Joe-poikaa enemmän koppeja. Vaikka kovin vastus Ali sairastaa Parkinsonin tautia on siinäkin syy ja seuraus todentamatta.
      Alfa-urokset ovat aikojen alusta asti ottaneet yhteen esitelläkseen omaa oivallisuuttaan. Nyrkkeilykehä erotuomareineen tarjoaa siihen suhteellisen vaarattoman areenan.

      Katsomot ovat täyttyneet ja tulevat täyttymään. Ali tyyppisiä värikkäitä persoonallisuuksia kaivataan. Veljesten hallinnassa on hivenen virkamies tyyli.
      Robert Helenius on kaikesta huolimatta suomalaisen nyrkkeilymaailman yksinäinen tähti ja kuten sanoin makutuomiot eivät ole nyrkkeilijän virhe.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      191
      1330
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      51
      730
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      252
      622
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      597
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      570
    Aihe