Kaipaisin kokemuksia teiltä joilla on perheessänne oma murroiässä oleva lapsi ja sijoitettu lapsi. Murroikäisen rektioita lähinnä negatiivisella tasolla. Meidän 15v, tyttö ei voi sietää 7v tyttöä joka on sijoitettu perheeseemme tammikuussa-04.Nuori ahdistuu ja loukkaa tätä tyttöä sanoin ja saan usein puuttua siihen rajoittamalla tätä joka taas sa tyttäremme ymmärtämään asian niin että syytämme VAIN HÄNTÄ joka asiasta jne jne... kuulostaako yhtää tutulta? Jos on näin kerro miten selvisitte ko. tilanteista ja mikä oli kenties lopputulos vai painitteko ko. asian kanssa yhä?
Perheessämme on lisäksi kaksi omaa poikaa ja yksi sijoitettu poika eli olemme 7 henkinene kaarti.
Perheessämme on lisäksi kaksi omaa poikaa ja yksi sijoitettu poika eli olemme 7 henkinene kaarti.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Säälimättä on vaikea olla näitä sijaislapsia. Toivoisi jopa tyttärellenne samaa kohtaloa. Eihän sitä todella tiedä, vaika aika teistä vaikkapa onnettomuuden myötä jättäisi, ja tyttärellenne tulisi sama kohtalo.
Toivon todella, että olette voimakkaasti ja selkeästi sijaislapsen puolella ja HUOLEHDITTE siitä, ettei hän joudu kärsimään aivottoman tyttärenne ajattelukyvyttömyydestä.
Olisikohan syytä sijaislapsia haluavan perheen lapsetkin kirjoituksesi pohjalta testata, jotta varmistetaan heidän henkinen kykeneväisyytensä käsittää, ettei lasta, jolta on tärkein, eli vanhemmat viety, saa missään tapauksessa kohdella asiattomasti tai loukkaavasti
Toivottavasti et ole tosissasi! Samalla tavalla biolapset tarvitsevat ymmärrystä ja vanhempien tukea. Sijaislapsen tulo perheeseen voi olla lapselle todella suuri elämänmuutos ja shokki. Tiinan kirjoituksessa oli vinkkejä siitä, miten he olivat yrittäneet vaikuttaa asiaan esimerkiksi kahdenkeskiset keskustelut voivat auttaa. Tärkeintä on, että biolapsesta, varsinkin murrosikäisestä, tuntuu, että myös hänen puolellaan ollaan ja häntä tuetaan uudessa tilanteessa. Parempi, että nuori kapinoi kuin vetäyisi hiljaa tilanteesta...
Kiitos vastauksestasi mutta se on turha. Se ei itseasiassa auttanut minua lainkaan, mutta toivottavasti itsellesi tuli parempi olo. Murrosikä on ihmiselle vaikeaa aikaa ja perheessä tapahtuvat muutokset vaikuttavat siihen hyvinkin herkästi, mutta silti ei tarvitse olla aivoton. Ymmärrän tytärtäni erittäin hyvin, vaikken aina hyväksykkään hänen käyttäytymistään. Sama asenne tulee olemaan silloikin kun tämä ko. sijoitettu lapsi on murkkuiässä enkä usko sen olevan hänelle sen helpompaa. Mieti edes mitä ajattelet. Hyvää juhannusta sullekin.
KIITOS! Se on todellakin terveempää tuo kapinointi kun sulkeutuminen....kiitos että väläytit toisenkin vahtoehdon johon verrata. Olin ihan unohtanut ajatellakaan muuta kun kapinaa.Mieluummin nimittäin istun ongella järvenrannassa kun ongin selityksiä ja vastauksia tyttäreltäni siihen miksi hän piiloutuu tai sulkeutuu ja on hiljaa, kapinoinnissa kaikki tulee selväksi joskus liiankin hyvin.
on neljä omaa lasta ja yksi sijoitettu. Sijoitus on vielä aika tuore tapaus, mutta onhan se saanut perheen elämän päälaelleen. Yllättävän paljon elämä muuttuu, kun ongelmainen pikkulapsi saapuu perheen arkeen.
Omasta mielestäni meillä on kauniisti käyttäytyvät ja empatiaan pystyvät lapset. Lasten on vaan näköjään vaikea tosi tilanteessa kestää "huonostikäyttäytyvää" lasta omassa kodissaan, sillä olihan se hetki sitten paljon rauhallisempi koti. Ja varsinkin tilanteet kodin ulkopuolella ärsyttävät omia lapsiamme, siis jos tämä sijoitettu käyttäytyy tosi huonosti.
Kirjoituksesi tuntui tosi tutulta. Vaikka lähtötilanteessa kaikki ovat olleet ottamassa avosylin lasta perheeseemme, niin silti tavallisen lapsen on vaikea ymmärtää tällaista vaikeaa lasta.
Olemme ottaneet tavaksi tarpeen tullen useammankin kerran viikossa kokoontua illalla (kun "lainalapsi" nukkuu)miettimään päivän tapahtumia. Olemme pyrkineet selittämään mahdollisimman tarkasti, miksi tämä sijoituslapsi käyttäytyy miten käyttäytyy ja miksi hän ei pysty parempaan tällä hetkellä. Yritämme myös antaa selkeitä ohjeita, kuinka toimia hankalissa tilanteissa, ja olemme myös peräänkuuluttaneet aitoa auttamisen halua, ei kuitenkaan niin, että kukaan lapsista alkaisi marttyyriksi.
Täydestä työstä tämä käy. Kaikki olimme halukkaita tähän ryhtymään, periksi ei anneta. Yritämme parhaamme ja elämme päivää kerrallaan. Jokaisesta onnistuneesta hetkestä nautitaan täysillä.
Minäkin toivon lisää kirjoituksia, miten muut ovat selviytyneet tällaisesta.
Kiitos vastauksestasi!
Se on totta että työstä käy ja aina ei jaksaisi ymmärtääkään, enkä ihan aina jaksakaan vaan nollaan tilanteen tukkimalla jokaisen suun suuttumalla ja karjaisemalla kuin naarasleijona. Sitä vaan toivoo että ongelmat eivät olisi kovin pitkäkantoisia vaan loppuisivat ajallansa. Meidän keskustelumme tyttäreni kanssa sujuu siihen asti hyvin kun pysyttelen vain kuuntelu linjalla tai puhun hänelle eduksi muuten ei tule tulosta, mutta en lähde millekään lipomislinjalle vaan vaadin sopeutumista, sillä täytyyhän häneenkin sopeutua.
Asennemuutosta ei ole odotettavissa lähiaikoina sen verran on neiti hiilillä, mutta kaikki aikanansa.
Olen sanonut hänelle, että sanoa saa mielipiteitään ja ajatuksiaan mutta loukata ei toista tarvitse, mut arvaa vaan miten hyvin se toimii?? Välillä joudun olemaan erotuomarina sananvaihtojen keskellä.
Tämäköhän se on sitä äidin ihanuutta???
on vaikeaa ja turhauttavaa selittää murkulle miksi jotain lasta on joskus kohdeltava 3-vuotiaana, joskus 10-kuisena. ja kuinka sama lapsi voi yllättäen olla paljon kokeneempi ja kohtaloiltaan vanhempi jopa minua, joka en eläessäni ole esim. nähnyt miehen lyövän naista kuin filmeissä.
tuo eka vastaus(keppiä..) on sitä unelmakuvaa sijaisvanhemmuudesta, jota minäkin sain silmilleni kun tuskailin toukokuun kriisissä. sijaisperhe on ihanne onnesta ja siellä ei saa olla normaaleja kateuden, pettymyksen ja epäonnistumisen tunteita....vai saisiko sittenkin?
murrosikäisen on tosiaan vaikea hyväksyä ettei iältään tietyn ikäinen tosiaankaan pysty samaan kuin hän saman ikäisenä.
meillä siihen on auttanut sama kuin Tiinan vastauksissa. juttelu, selittely, psykologian ja kasvatuskirjojen yhdessä luku ja niistä keskusteleminen. ja murkku kasvaa ja kehittyy koko ajan.
Rankkaa vain hänelle, kun pitäisi saada olla olla se perheen kauhukakara ja sokkien aiheuttaja. ja roolin varastaa nuorempi tulokas.
susa, koetetaan antaa tilaa murkkujen tunteille, kapinaa se on tämäkin kapina. jos vaikka aikanaan kasvaisivat ties mihin ulottovuuksiin näidenkin kokemusten auttamina.
iso kiitos, tilan antaminen murkulle on hienosäätö hommaa. Ymmärrän että murkkua rasittaa, ärsyttää ja raivostuttaa juuri "vieraan" lapsen "älyttömyys" ja uhma, sekä taidottomuus kun se ärsyttää joskus itseänikin. On ihan pakko ottaa etäisyyttä välillä koko neitokaisesta että voi koota itsensä ja olla taas tarjolla asiallisesti.Etäisyyttä otan lähtemällä kitkemään, yksin saunaan tai kyläilemään jonku aikuisen luo. Se on totta että sijaisperheistä on erinäisiä käsityksiä mm. emme saa erehtyä tai elää ns. normaalia elämää, olemmehan jotain erikoista ja toinen on se että mehän käärimme rikkaudet huonompi osaisten ongelmien kustannuksella omiin liiveihin.Miksiköhän sijaisvanhemmista on sitten niin hiton kova pula?? Saisi sitä muutkin alkaa hankkimaanjos se kerta niin leiville lyö- hoitaa eritt. vaikeaa lasta 24h/vrk...naurettavaa.
Ehkä meillä on sitä jotain mitä näillä katkerilla luulottelevilla ihmisillä ei ole!?!?!?!
Meillä oli juhannuksena ystäväperhe lapsineen kylässä. Oma 15-vuotiaani ei olisi millään jaksanut ystäväperheen 7-vuotiaan kiukkuja ja temppuiluja. Koska olemme mieheni kanssa miettineet sijaisperheeksi ryhtymistä, yhdistin tuon tapahtuman siihen arkeen, mitä sijaisvanhemmuus toisi tullessaan. Olisi se kyllä hurjan vaativaa!
En halua omille lapsilleni sitä, että he joutuisivat kasvattamaan jonkun toisen "pilaamaa" lasta. On se niin vaativa tehtävä aikuisellekin, että ei siihen lapsen tarvitse ryhtyä. Sympatioita tyttärellesi - kovilla on hänkin.