Eli meillä on tilanne tämä : erosin yli vuosi sitten 5v kestäneestä suhteesta jossa syntyi yhteinen tyttäremme joka on nyt 4vuotias. Olen aina kasvattanut tyttäremme yksin, tytön isä vain tuli ja meni miten huvitti ja kotona ollessaan keskittyi aina kaikkeen muuhun kuin tytön hoitamiseen, joten tyttö on kasvanut kiinni minuun ja ei koe isäänsä kovin läheiseksi, isä on vain joku ihminen hänen elämässään muiden "tavallisten" ihmisten joukossa. Nyt kun ollaan oltu erossa isälle määrättiin tyttö joka toiseksi viikonlopuksi, vuoden aikana EI ole kertaakaan tyttöä luokseen ottanut. Aluksi kävi pari kertaa viikossa meidän luona, joskus useamminkin tyttöä katsomassa. Välillä tuli kuukauden tauko kunnes taas jaksoi "ohikulkumatkallaan" tulla moikkaamaan tyttöä. Tyttö itki kotona ikäväänsä ja itse tunsin itteni neuvottomaksi, koska en voinut tilanteelle mitään. Olen joutunut taistella ja soitella tytön isälle useaan otteeseen viikoittain ja ruinata häntä tänne käymään tytön vuoksi. En vain jaksa enää "pakottaa" ihmistä olemaan isä lapselleen, kun häntä ei näytä kiinnostavan.
Nyt ei olla oltu noin. 2kk missään tekemisissä, ja sanoin exälleni että jos ei aio ja halua kuulua tytön elämään millään tavalla ja ei ole kiinnostunut osallistumaan tytön kasvattamiseen niin parempi sitten ettei kuulu elämäämme millään tavalla enää, ettei tyttö joudu aina pettymään ja pelätä milloin isi taas katoaa kuukausiksi.
Tänään aamulla tilanne nousi taas pintaan kun pieni tyttöni itki sydäntä raastaen isänsä perään ja ikäväänsä, sattuu niin paljon niiin paljon katsoa sivusta kuinka hänen oma isänsä aiheuttaa hänelle tuon kaiken surun.
Tällä hetkellä olen ihan neuvoton, kumpi on siis parempi ratkaisu. Annan isälle mahdollisuuden jatkaa taas niinkuin ennen, että tulee moikkaamaan tyttöä joskus kun jaksaa ja hänellä ei ole muuta menoa ja tekemistä? ja mahdollisuuden taas asettaa tyttö elämässään kaiken muun taakse. Vai haenko yksinhuoltajuutta ja en anna isän enää tavata tytärtään? en ainakaan ennenkuin suostuu näyttämään että tyttö on hänelle tärkeintä elämässään ja haluaa itse ottaa tytön muutamana päivänä kuukaudessa itselleen. Olisiko parempi vain antaa isälle opetus tällä tavoin? ehkä hän siinä vaiheessa tajuaa kuinka tärkeää vanhemmuus on kun on menettämässä sen?
Olen aivan puhki miettimisestä, haluan vain tyttärelleni parasta, mutta en enää itsekään tiedä onko parempi että hänellä on isä elämässään vai ei. Auttakaa.
Nyt ei olla oltu noin. 2kk missään tekemisissä, ja sanoin exälleni että jos ei aio ja halua kuulua tytön elämään millään tavalla ja ei ole kiinnostunut osallistumaan tytön kasvattamiseen niin parempi sitten ettei kuulu elämäämme millään tavalla enää, ettei tyttö joudu aina pettymään ja pelätä milloin isi taas katoaa kuukausiksi.
Tänään aamulla tilanne nousi taas pintaan kun pieni tyttöni itki sydäntä raastaen isänsä perään ja ikäväänsä, sattuu niin paljon niiin paljon katsoa sivusta kuinka hänen oma isänsä aiheuttaa hänelle tuon kaiken surun.
Tällä hetkellä olen ihan neuvoton, kumpi on siis parempi ratkaisu. Annan isälle mahdollisuuden jatkaa taas niinkuin ennen, että tulee moikkaamaan tyttöä joskus kun jaksaa ja hänellä ei ole muuta menoa ja tekemistä? ja mahdollisuuden taas asettaa tyttö elämässään kaiken muun taakse. Vai haenko yksinhuoltajuutta ja en anna isän enää tavata tytärtään? en ainakaan ennenkuin suostuu näyttämään että tyttö on hänelle tärkeintä elämässään ja haluaa itse ottaa tytön muutamana päivänä kuukaudessa itselleen. Olisiko parempi vain antaa isälle opetus tällä tavoin? ehkä hän siinä vaiheessa tajuaa kuinka tärkeää vanhemmuus on kun on menettämässä sen?
Olen aivan puhki miettimisestä, haluan vain tyttärelleni parasta, mutta en enää itsekään tiedä onko parempi että hänellä on isä elämässään vai ei. Auttakaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Huomaan, että ensin sanot, että tyttäresi ei kokenut isäänsä kovin läheiseksi ja sitten kuitenkin sanotkin, että tyttäresi itkee isänsä peräänsä. Mietihhän nyt itsekkin, luulen että haluat vaan täältä tukea omalle "jo suunnitellulle" suunnitelmallesi!!
Ensinnäkin, sinun tarvitsee tukea niin tytärtäsi ja yrittää puhua lapsen isälle siitä, että tapaamiset onnistuisivat ja kaikille olisi hyvä olla- Lapsesi tarvitsee omaa isäänsä, SIKSI HÄN ITkEE ISÄNSÄ PERÄÄN!
Tarkoitin, että lapseni ei tunne isäänsä niin läheiseksi kuin lapsen kuuluisi vanhempansa tuntea. Ei siis hae turvaa isästään tai suostunut esim. täällä ollessaan jäämään isänsä kanssa kaksin edes kauppareissuni ajaksi. ITottakai tyttö ikävöi isäänsä, koska isä on ollut hänen elämässään 4 vuoden ajan samalla tavalla kuin tytön tädit, enot ja sedätkin. Ei samalla tavalla kuin vanhemman pitäisi olla. Jos olisin jo suunnitelmani tehnyt niin en tosiaankaan hakisi täältä minkäänlaista tukea tai vastauksia päätökseeni. Olen yrittänyt puhua lapsen isälle, kinua ja lahjoa, että viettäisi aikaa tytön kanssa, mutta ei munkaan voimat siihen ikuisesti riitä kun en saa minkäänlaista tulosta isän puolesta aikaiseksi ja mun mielestä sen ei vaan kuuluisi edes olla mun tehtävä. Jokaisen vanhemman pitäisi haluta ihan luonnostaan olla lapsensa kanssa ja kuulua lapsensa elämään. Ei kenenkään pitäisi joutua pakottamaan toista olemaan lapsensa kanssa. Ja syy siihen miksi isä ei lastaan viikonloppuina ota, on mm. se että hänen elämäntilanteeseen ei enää lapsi sovi ja hän haluaa viikonloppuisin tehdä ihan omia juttujaan eikä suunnitella niitä lapsen mukaan. En haluaisi missään nimessä lasta viedä isältä enkä mielestäni niin ole tehnytkään, koska isällä on mahdollisuus olla lapsensa kanssa. Ja tiedän, että lapsi tarvitsee isäänsä ihan ilman sitä itkuakin, mutta mitä voin tehdä jos isää ei vaan kiinnosta olla mukana lapsensa elämässä millään tavalla?
Et sä voi päättää siitä että saako isä tavata lastaan jos oot yksinhuoltaja vaan oikeus siittä päättää..
mutta entäs jos isä ei itse halua lastaan tavata määrättyinä aikoina? onko mun pakko isä päästää kotiimme silloin kun hän itse haluaa, vaikka sellaisesta ei ole sovittu? en alunperinkään lasta halua isältä viedä, mutta isä EI itse halua lastaan tavata ja ottaa luokseen.
Ei tietenkään ole pakko joustaa sovituista ajoista mutta estää siis et voi tapaamissopimuksessa saneltuja aikoja.
Yksinhuoltajuus ja tapaamisoikeudet sovitun mukaisesti.Lastenvalvoja auttaa.Jos kerran isä on kykenemätön pitämään sopimuksensa,ei sinun tarvitse uhrautua.On tarpeeksi,kun hoidat lasta käytännössä yksin.Myös elatusmaksu asiat kuntoon lastenvalvojan luona.Mulla vähän sama tilanne,mutta lapsen isä ottaa kuitenkin vähän paremmin vastuuta,kun pitää sille aina"saarnan" puhelimessa,tai ehdottaa lastenvalvojan luona käyntiä.Nämä on niitä munattomia miehiä,joista on kiva,kun on lapsi,mutta ei kiva,kun lapsen eteen pitäisi myös jotain tehdä.Ja vielä kerron,että lapsen isä halusi itse nimensä lapsen papereihin,en painostanut millään lailla.
Joskus on parempi elää yhden vanhemman kanssa.
Yksikin vanhempi pystyy antamaan lapselle sen mitä tämä tarvitsee.
Toki sinun kuuluu tukea tapaamisia muttei sinun tarvitse edes päästää isää kotiisi saati sitten aikoina jotka eivät ole sovittuja tapaamisaikoja.
Jos olisin tilanteessasi niin sanoisin sille isälle että tapaaamisaikoina voi tavata ja jossain muualla kuin kotonasi. Jos ei tule hakemaan niin anna olla. Etsi tytön elämään miesmallia muualta, kuten enoista.
Ehkä nyt on vaikeaa mutta pitää ajatella miten asia joskus myöhemmin. Tyttö varmasti ymmärtää tilanteen jo jonkun vuoden kuluttua eikä edes halua nähdä hylkäävää isäänsä. Isä ehkä joskus vanhana ymmärtää tyhmyytensä, mutta silloin peli on menetetty, se olkoon hänelle palkka lapsensa kyynelistä.
Et voi pakottaa miestä tapaamaan lastaan valitettavasti. Mutta voit tukea tytön suhdetta isään (kun hän lopulta muuttaa mielensä) ja erityisesti isän puolen sukuun (isovanhemmat jne). En toisaalta taipuisi kaiken maailman ihmeellisyyksiinkään jos mies niitä alkaa vaatia (tapaamisia kodissanne jne).
Eli jos miehen isovanhemmilta /sisarilta löytyy kiinnostusta suhteen luomiseen ja ylläpitämiseen niin tukisin sitä mahdollisimman paljon.
Moi aloitusviestin kirjoittanut.
Ja aluksi anteeksi, kun ymmärsin taholtani (ehkä) väärin mitä halusit sanoa ja painoin sinulle "miinusta".
Olen itse yhteishuoltaja-isä ja ainakin useimmat miehet/isät joita minä tunnen (aviossa tai erossa, en erottele tässä) ovat hyvinkin ylpeitä isyydestään ja näyttävät ja jopa joskus puhuvat (!!) isyydestä.
Eli kyllä me miehet muustakin puhutaan kuin "siitä"... no se siitä.
Oletan tekstisi perusteella, että x-miehesi / lapseNNE isä on haluton ja/tai kykenemätön astumaan isyydeen valtaviin saappaisiin.
Neuvoisin, jos vain kykenet, helpottamaan asioita ihan tyttäreNNE tähdenkin.
Kerro tyttärelleNNE, että hänellä on myös isä. Kerro mahdollisimman asiallisesti, miksi isää ei näy ei kuulu... ja sano (vaikka et varma olisikaan asiasta) että isänsä vähintäinkin "tykkää" tyttärestään, ellei peräti kuitenkin rakastaisikin.
Ette oo tekään naiset aina helppoja ajatuksiltanne ja kuten huomaat; ei me miehetkään sitä välttämättä olla, vaikka kovinkin "putkiaivoiksi" meitä yleistetään.
Anna sille hulttiolle (?) mahdollisuuksiesi rajoissa "siimaa" ja lupa nähdä lastaan niin usein, kuin haluaa ja kykenee. (Tottakai selvinpäin jne. kännissä ei yhdenkään lapsen tarvitse nähdä yhtäkään isää eikä äitiä.)
Kannusta lastasi puhuttelemaan isäksi. Kannusta isää puhuttelemaan tyttärekseen.
Ehkä hän vaan on niin s*tanan juntti, ettei tajua omaa saati lapsensa parasta?
Olen sitä mieltä, että jos vaan vähänkään järjissään on tuo isä, niin lapsen ehdoilla ja voimia koettelematta on parempi YRITTÄÄ pitää isä kuvioissa.
Ps.
Isä-hahmolle voi kahdenkesken rauhalliseen sävyyn jutella ja kysyä, haluaako hän olla isä vai joku "ukko"-ulkopuolinen.
Näytä vaikka tämä keskustelu hänelle ja jos päättää olla ukko-ulkopuolinen, niin sekin hänelle suotakoon.
Sinulle ja Tyttärellesi jokatapauksessa HYVÄÄ JOULUA!