Sattuuko?

Kyllä, mahdollisesti ja ei ole.

Sattuu, kyllä. Täysin kivutonta synnytystä ei olekaan.

Voi olla, että repeät, voi olla, ettet. Sen näkee sitten jälkikäteen. Tai kätilö näkee, itse et. Tunnet kyllä.

Ei ole. Ainakaan minun mieheni ei ole kummemmin vastustellut useamman synnytyksen (2 x alakautta, 1 x sektio) jälkeenkään.

Sattuu se aina sikamaisesti. Itse synnytin ekaa 20 h ja se kivun määrä oli niin kamala että enikinä ole kokenut vastaavaa...mikään ei auta, kivunlievityksetkin on vaan psykologiaa ei ne oikeesti auta yhtään. Ei minua ainkakaan yksikään lääke.

Mutta huutoa mahtuu synnytysaliin, ja kyllä sitä karjua saa muttei sekään auta. Jos sua sattuu 20 h toisia monta päivääkin, niin tieät tekeväsi ainakin jotain suurta.

Kävelemään en pystynyt kunnolla kun viikon päästä, ja silloinkink ävelin kuin ankka, hoipuin puolelta toiselle... ei vaan pystynyt. Kuukausi niin pysty istumaan, muulloin seisottiin kun syötin...mutta onneksi siitä on jo parikymmentä vuotta, mutta kivut ei ole inohtuneet, aina niitä kauhistelee.

Tää on niin naisesta kiinni! Synnytin esikoiseni kuukausi sitten. En revennyt, sain pienen naarmun joka parantui täysin parissa viikossa, viikon jälkeen pystyi jo kävelemään ja liikkumaan kummemmin sattumatta. Synnytin ilman minkäänlaisia lievityksiä. (En kyllä sitä niin suunnitellu mutta niin se vaan sit meni :D) Kipua en enää konkreettisesti edes muista, muutakuin sen että sattui. Ei jäänyt mitään traumoja, ponnistusvaihe kesti 15min, sairaalaan menin 3h ennen kuin tyttö oli maailmassa. Mutta niinkuin jo sanoin, tää on naisesta kiinni... (Ja minä itsehän siis olen pienikokoinen, ja oletin siis että oisin ihan tuusannuuskana)

Tuo seksi juttukin omistaa kaksi puolta niin kuin joka kolikko. Ehkä toisille miehille se on ongelma, mutta silloin se ongelma on kyllä heillä itsellään päässä! Minun miehini oli mukana synnytyksessäkin ja silti odotetaan vaan että pääsis pian jälkitarkastukseen ja sais luvan toimintaan... Itse en ainakaan vielä ole huomannut mitään muutoksia tuolla alakerrassa.

Joten minun neuvoni sinulle: Rohkeasti vaan ilman turhia pelkoja (tiien kyllä ettei tuo kauheasti lohduta, eiköhän jokainen ensikertalainen sitä tilanne jollain tapaa jännitä!) Luonta ja tarvittaessa lääkärit ja lääkitykset auttaa tän homman alusta loppuun. Miettimällä liikaa vaan ajat ittes hermoraunioksi.:) Onnea tulevaan koitokseen! Voin sanoa että oli elämäni hienoimpia kokemuksia, enkä ole mikään masokisti.;)

moikka..

ite synnytin melkee 2 kuukautta sitte ihan hyvä kokosen neitokaisen, ite olen pienikokoinen, synnytys meni hyvin 7 tunnissa ohi, 1 asteen repeämät tuli 2 paikkaan eli ei pahat, repeämät oli kunnossa n.1kk synnytyksestä.. :) ja mun mies oli kans synnytyksessä mukana ja 3 kertaa ollaa synnytyksen jälkeen jo oltu peti puuhissa, elikkäs ihan miehestä kiinni että haluaako naista joka on synnyttänyt..

hah, mie oon 8 lasta synnyttänyt ja paikat on ihan kunnossa.
Kelpaan hyvin miehelleni, joka on vielä reilusti mua nuorempi.
Alapää paranee muutamassa viikossa ja miehesi tuskin edes huomaa, missä siellä alkuaikoina joku arpi on, sitä kiinnostaa siinä vaiheessa ihan joku muu!
Tyttäreni on raskaana ja vanha mieslääkäri oli sanonut, että kuule sie tyttö, älä ole huolissas, miehet rakastaa sitä värkkiä niin paljon, et pienet kolhut on vaan elämää, ei ne siitä ilosta ihan vähällä luovu!

"Kukaan mies ei kuulemma halua olla sellaisen naisen kanssa joka on synnyttänyt. Onko näin?"

:) :) :)

Mistäs ne toiset tai kolmannet lapset oikein sitten tulevat? Haikarako ne tuo?

Itse kävelin jo alle tunnissa salista pois :) Ei ollut missään vaiheessa vaikeuksia istua. Molemmissa alatiesynnytyksissä yhteensä 2 tikkiä :)
Kolme lasta jo, eli taidan minä vielä miehelleni kelvata :)

Sattuihan se joo. Ensimmäinen, toinen oli yhtä helppoa kuin heinänteko. :)

Repeämiä voi tulla, itselleni tuli pieni mutten sitä tuntenut ollenkaan.
En osaa sanoa sattuiko se enemmän vai vähemmän kuin kuvittelin, mutta kyllä sen kestää. Itselläni synnytys ei edennyt 5cm eteenpäin, joten kalvot puhkaistiin ja laitettiin oksitosiinitippa.. Se laittoi paikat aukeamaan ja toki se myös aiheutti kovemmat kivut kuin jos luonnollisesti omaa tahtia olisin auennut.. Silloin olin jo 8cm auki kun tuo tippa laitettiin, että sitä ennen pärjäilin lämpöpusseilla mutta sitten otin tuon spinaalipuudutuksen joka poisti kivut kokonaan.. Sitten pian tulikin ponnistusvaihe ja siinä en tuntenut kyllä kipua ollenkaan missään vaiheessa =)

Itselläni yksi lapsi, nyt 6 kk, eli ei kovin pitkä aika synnytyksestä. Sattu kyllä, mutta aina täytyy muistaa että moni muukin asia sattuu, eikä niitä mieti etukäteen, itse en miettinyt synnyntystä etukäteen vaan ajattelin että mennään ja siellä on paikalla kuitenkin asiantuntevaa porukkaa jotka auttaa ja osaa auttaa. Ja kyllä, repesin alapäästä, mut meille arvokkainta oli lapsen syntymä. Mutta jälkeenpäin mieheni on sanonut et mut ommeltiin tiukemmaks :D, ja itellänikin on herkempi tuntuma, joten meillä ainakin pelkkää positiivista synnytyksestä! Jos on kauheen ulkonäkökeskeinen, niin tissit kyllä "menettää", imetti tai ei, mutta tärkein on se mitä itsestään ajattelee, mä tunnen oloni halutuksi vaik en just sillä hetkel sitä ees ois..:) Tää voi kuulostaa tyhmältä, mutta näin meilläpäin maailmaa. Ja siinä vaiheessa kun sen pienen mytyn saat syliis tai vierees, voin taata ettet muista miltä synnytys tuntui. Oma synnytykseni kesti 56 tuntia ja ponnistusvaihe 36 minuuttia, mutta koko ajan ajattelin vain sitä että sieltä se meidän tytär yrittää vaan ulos, ja kaikki, siis kaikki, käänty parhainpäin, joten älä oo huolissas, kaikki menee just niinkun sen pitääkin mennä sun kohdallas!

Itse sectioon joutuneena, sanoisin, että kyllä se leikkaus haavakin on ihan samperin kipeä. Ekaan päivään ei todellakaan tee mieli liikkua mihinkään ja ei vielä toisenakaan, mutta pakko se on. Kun ekan kerran nousin seisomaan tuli oksennus, sattui niin paljon. Ei pystynyt edes nousemaan normaalisii ylös tai istumaan, kun vatsaa kirisiti ja sattui. Oli pari viikkoa niin arka, että vältti kaikkea turhaa nousemista ja istumista. Sitten helpotti pikkuhiljaa.