Elikkä itse olen käynyt nyt psykiatrilla noin 6kk pakko-oireiden, pelkojen, ahdistuksen ja masennuksen takia. Tuntuu kuitenkin, että emme ole päässeet "syvemmälle mieleni sisään", koska olen kokenut aina viikottain niin suuria "tragedioita", joita on sitten pitänyt käydä läpi istunnoilla. Nyt terapia loppuukin paikkakunnan vaihdoksen takia ja alkaa ehkä uudestaan jossakin harmaassa tulevaisuudessa.
Nyt terapeuttini vihjasi, että minulla voisi olla jotakin yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön viittaavaa. Aiemmin minulle on myös sanottu, että olen selkäesti pakko-oireinen ja masentunut. Myös psykoottisia ajatuksia minulla on sanottu olevan. Nyt kiinnostaisi, että onko jollakin tällaista samanlaista oireilua? Ja miten ja mistä olette saaneet apua?
Elikkä oireeni lyhykäisyydessään ovat älytön pelkääminen ja helposti ahdistuminen. Koen siis pienetkin vastoinkäymiset todella suurina ja en pääse yli kamalista asioista millään. En siltikään ole mikään rypijä, vaan perus "iloinen" ihminen. Olen tehnyt paljon parantumiseni eteen itse, mutta tuntuu silti, että ei nuo pelot mihinkään katoa.
Pelkään ihan kaikkea. Jokaisesta pelonkohdekategoriasta löytyy varmasti vähintään yksi asia, mitä pelkään. Pelkään eniten katastrofeja, jotka voivat johtaa kuolemaan. Itse kuolema ei niinkään pelota, vaan ne hetket ennen kuolemaa.
Pelkään ihmisiä (psykopaatit, koulusurmaajat, aggressiiviset ihmiset), sairauksia, katastrofeja (tulipalot, lentokoneonnettomuudet...), kemikaaleja (tekstiilit, hygieniatuotteet, kosmetiikka, ruoka, huonekalut..), Ruokaa (etenkin säilykkeitä: homeet, mikrobit, myrkyt...), kuolemista, läheisten kuolemista, epäonnistumista (jossakin määrin), töihin menoa.. Ihan kaikkea.
Näiden pelkojeni takia olen alkanut pakko-oireilemaan. Tarkitselen kotonani sähkölaitteita, ovia ja ikkunoita. Yritän myös luoda ympäristöstä mahdollisimman turvallisen kissallemme. Tarkistelen myös, että tärkeät asiat ovat oikeilla paikoillaan ja tallessa. Lisäksi välttelen pahimpia pelonkohteitani: säilykkeet, lentäminen, muiden tekemän ruoan syöminen satunnaisesti, lääkkeet, laivamatkustaminen, muualla nukkuminen jne...
Olen kuitenkin siinä mielessä ehkä erilainen, kuin ahdistuneet ihmiset yleensä, että kohtaan pelkojani kuitenkin todella paljon. Eli en siinä mielessä ole luisunut vielä yhteiskunnasta pois. Välttelen vain niitä kaikkein "vaarallisimpia" ja turhimpia asioita.
Ei kuitenkaan ole mukavaa aina tuntea ahdistusta... Myöskin joka päivä olen varma kuolevani. Elämä ei koskaan ole turvallista ja normaalia, vaan aina riskialtista ja pelottavaa.
En oikein tiedä, miten peloista pääsisi eroon. Lääkkeitä en tahdo syödä. Psykiatrini on sitä mieltä, että pelkoni tulevat osaksi lapsuden traumoistani, mutta minkäs niille teet? Koen ettei puhuminenkaan mitenkään muuta olotilaani...
Oudointa on se, että altistaminenkaan ei oikein toimi. Pakko-oireet kyllä saa pois altistamalla, mutta ne ajatuksen säilyvät aina päässäni. Vaikka syönkin säilykettä sen 10 kertaa, olen sitli aina yhtä kauhuissani seuraavalla syömiskerralla. Ajattelen, että vaikka en 10 ensimmäisellä kerralla kuollut, saatan nyt kuolla. Pieni mahdollisuushan on aina kaikessa mukana.... Todellisuudenkuvahan tässä on todella vääristynyt :D
Nojoo, epämääräistä sössötystä nyt tuli. Olisi kiva kuulla, että onko muitakin näin neuroottisia ja pelokkaita ihmisiä!
Nyt terapeuttini vihjasi, että minulla voisi olla jotakin yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön viittaavaa. Aiemmin minulle on myös sanottu, että olen selkäesti pakko-oireinen ja masentunut. Myös psykoottisia ajatuksia minulla on sanottu olevan. Nyt kiinnostaisi, että onko jollakin tällaista samanlaista oireilua? Ja miten ja mistä olette saaneet apua?
Elikkä oireeni lyhykäisyydessään ovat älytön pelkääminen ja helposti ahdistuminen. Koen siis pienetkin vastoinkäymiset todella suurina ja en pääse yli kamalista asioista millään. En siltikään ole mikään rypijä, vaan perus "iloinen" ihminen. Olen tehnyt paljon parantumiseni eteen itse, mutta tuntuu silti, että ei nuo pelot mihinkään katoa.
Pelkään ihan kaikkea. Jokaisesta pelonkohdekategoriasta löytyy varmasti vähintään yksi asia, mitä pelkään. Pelkään eniten katastrofeja, jotka voivat johtaa kuolemaan. Itse kuolema ei niinkään pelota, vaan ne hetket ennen kuolemaa.
Pelkään ihmisiä (psykopaatit, koulusurmaajat, aggressiiviset ihmiset), sairauksia, katastrofeja (tulipalot, lentokoneonnettomuudet...), kemikaaleja (tekstiilit, hygieniatuotteet, kosmetiikka, ruoka, huonekalut..), Ruokaa (etenkin säilykkeitä: homeet, mikrobit, myrkyt...), kuolemista, läheisten kuolemista, epäonnistumista (jossakin määrin), töihin menoa.. Ihan kaikkea.
Näiden pelkojeni takia olen alkanut pakko-oireilemaan. Tarkitselen kotonani sähkölaitteita, ovia ja ikkunoita. Yritän myös luoda ympäristöstä mahdollisimman turvallisen kissallemme. Tarkistelen myös, että tärkeät asiat ovat oikeilla paikoillaan ja tallessa. Lisäksi välttelen pahimpia pelonkohteitani: säilykkeet, lentäminen, muiden tekemän ruoan syöminen satunnaisesti, lääkkeet, laivamatkustaminen, muualla nukkuminen jne...
Olen kuitenkin siinä mielessä ehkä erilainen, kuin ahdistuneet ihmiset yleensä, että kohtaan pelkojani kuitenkin todella paljon. Eli en siinä mielessä ole luisunut vielä yhteiskunnasta pois. Välttelen vain niitä kaikkein "vaarallisimpia" ja turhimpia asioita.
Ei kuitenkaan ole mukavaa aina tuntea ahdistusta... Myöskin joka päivä olen varma kuolevani. Elämä ei koskaan ole turvallista ja normaalia, vaan aina riskialtista ja pelottavaa.
En oikein tiedä, miten peloista pääsisi eroon. Lääkkeitä en tahdo syödä. Psykiatrini on sitä mieltä, että pelkoni tulevat osaksi lapsuden traumoistani, mutta minkäs niille teet? Koen ettei puhuminenkaan mitenkään muuta olotilaani...
Oudointa on se, että altistaminenkaan ei oikein toimi. Pakko-oireet kyllä saa pois altistamalla, mutta ne ajatuksen säilyvät aina päässäni. Vaikka syönkin säilykettä sen 10 kertaa, olen sitli aina yhtä kauhuissani seuraavalla syömiskerralla. Ajattelen, että vaikka en 10 ensimmäisellä kerralla kuollut, saatan nyt kuolla. Pieni mahdollisuushan on aina kaikessa mukana.... Todellisuudenkuvahan tässä on todella vääristynyt :D
Nojoo, epämääräistä sössötystä nyt tuli. Olisi kiva kuulla, että onko muitakin näin neuroottisia ja pelokkaita ihmisiä!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Psykoterapeutilla, jos hän ei ole lääkäri ei ole mitään pätevyyttä tehdä diganooseja.
Jos sinulla on masennusta ja pakko-oireita, niin totta kai olet myös ahdistunut ja neuroottinen.
Masennukseen liittyy aina tietty ahdistuneisuus. Minullekin on ollut tuo yleistynyt ahdistuneisuushäiriö tarjolla, mutta masennusdiagnoosilla on menty, koska psykiatrini mukaan on turha tehtailla diagnooseja.
Psykoterapia siihen mahdollisesti tehoaa.
Kauanko olet käynyt terapiassa? Toimiiko yhteys, henkilökemia terapeutin kanssa?
Psykoterapiassa voi tulla aluksi huonompikin olo, kun se kaikki psyykkinen paska tulee pintaan.
Olen käynyt siis mielenterveyslääkäreillä (muutamalla eri), jotka nämä diagnoosit ovat tehneet.. Ja itse olen ainakin kriittinen niihin aina, koska nehän ovat vaan arvauksia.... Eli en siis kalastele diagnooseja. Kiinnostaisi vaan tietää, että esim. millainen kirjallisuus olisi hyvää luettavaa... Masennusoppaista kun en koe saavani esim. mitään irti. Pakko-oireoppaatkin eivät tähän ahdistukseen ja pelkoihin auttaneet mitenkään jne...
Masennusdiagnoosi ei kyllä olisi minulle se omin, koska uskon, että minulla taas pelot, ahdistus ,stressi ja ulkoiset tekijät aiheuttavat masennusta, eikä toiste päin.
Terapeuttini oli minusta todella ihana ja olen todella surullinen, että suhde nyt päättyi. :/ Oli ehdottomasti ammattitaitoinen ja juuri näiden minun ongelmieni suhteen. Se kerran viikkoon käynti ei vaan oikein riittänyt (lisäksi oli isompia taukoja lomien takia paljon), kun meni tosiaan suurin osa istunnoista aina niiden edellisviikon "tragedioiden" puimiseen. Peloille jäi vielä vähiten aikaa, koska aluksi paneuduttiin pakko-oireisiini, kun ne silloin olivat riistäytyneet käsistä. Nyt kun ne olen saanut suht.koht. aisoihin, olisinkin valmis keskittymään enempi näihin itse oireiden aloittajiin - eli pelkoihin ja ahdistukseen.
Olen tosiaan muuttamassa Helsinkiin, missä näitä aikoja ei ihan tuosta vaan saa, eli siksi siirto on vähän niin ja näin. Kelaterapiaahan minulle tuputetaan, mutta valitettavasti opiskelijana minulla ei jää ylimääräisiä rahoja tuista tällaisiin tarpeisiin.... Lainaa en tahdo ottaa.. Olen tietenkin päättänyt, että kelaterapiaa haen, jos oikeasti ongelmat tästä vielä kasvavat... Olisin vain mielelläni pysynyt kunnallisella vielä hetken.
Psykoterapiaa tämä terapiani kai olikin, kun altistusharjotuksia ja muita tehtävisä sisälsi. Jäi vain kovin lyhyeksi :/
heip ap, mulla on sekä ahdistuneisuushäiriö että masennus. jonkinlaisia "pakko-oireita", mutta ei diagnoosin verran. tarkastelen ovia, pesen ja putsaan, koska pelkään että saan jonkun tartunnan. Tänään esim ahdistuin, kun aloin ajattelemaan vaatteita, joita ihmiset sovittavat kaupassa ja sitten minä ostan mahdolliset samat vaatteet ja tuon kotiin. Niissähän voi olla vaikka kirppuja! ;) sitten ahistelen kynttilöiden polttamista, tarkistan koko ajan, ettei mikään ympärillä ole lämmennyt tai syttymässä tuleen... Huoh.
samoin kuin sinäkin, en märehdi varsinaisesti asioita, olen ihan ilonen tyyppi, mutta pelot ja ahdistuneisuus ottaa aika ajoin vallan. Olen käynyt psykpolilla sellaisessa ryhmässä jossa harjoitellaan ahdistuksen hallintaa. Jos itsellesi tulee mahdollisuus vataavaan, suosittelen ehdottomasti!
kirjallisuutta ahdistushäiriöiden itsehoitoon:
edmund j bourne: vapaaksi ahdistuksesta
ben furman: perhosia vatsassa
Robert leahy: älä huoli
www.yths.fi:jännittäminen osa elämää-opiskelijaopas
Anna kåver: elämää ei taistelua
Åsa nilsonne: kuka ohjaa elämääsi
Åsa nilsonne: toimiva yhteys
Christophe andre & muzo: pienet pelot, suuret fobiat
Voi että, kiitos
Okei! Pitää ehdottomasti käydä tuollaisessa jos on mahdollisuus!:)
Itsehän en polttele myöskään kynttilöitä, mutta ihan siitä syystä, että niistä irtoaa myrkyllisiä aineita ilmaan polttaessa XD Kyllä tuo tulipaloriskikin on kyllä mielessä koko ajan, jos jossain lähellä palaa kynttilä.
Minua vaatteissa pelottaa kemikaalit ja siksi joudun pesemään kaikki ennen käyttöä. Kirpparivaatteissa sitten inhottaa kaikki kirpuista mahd. tuberkuloositaudinaiheuttajiin asti...
Ei sitä voi kun vain ihmetellä oman mielensä kykä luoda riskejä kaikkialle :D Normaaleille ihmisille kun tällaisia asioita ei tule varmasti mieleenkään.
Itse olen vielä suht tietäväinen ja koulussa hyvin menestynyt, joten tiedän kyllä mitkä asiat ovat oikeita riskejä ja mitkä eivät, mutta silti sitä pelkää niitä kaikkein naurettavimpiakin asioita..
Ihanaa kuulla hengenheimolaisten juttuja! =) Eihän se ole kiva, että kukaan tästä samasta vaivasta kärsii, mutta on se jollakin tapaa rauhoittavaa, että muutkin normaalit ihmiset kärsivät tällaisista oireista.