Saako vuokranantaja potkaista asunnottomaksi?

epätoivoinen äiti

Taustaa:
Avioero takana, vaikea rahatilanne siitä johtuen, opintolainat kaatoi luottotiedot ja osittain olen ollut työttömänä. Teen matalapalkkaista työtä jota on yleensä vain kuukauden - 3 kuukauden pätkissä, nyt on taas yksi sopimus katkolla pian.
Minulla on lapsi ja asun yksin. Kesällä meni avomiehen kanssa poikki ja jäi yksi vuokra maksamatta koska mies ei vuokria muutenkaan tykännyt maksella, oli työtön siipeilijä. Olin itsekin myös työtön hetken aikaa, ja kovasti hain työtä ja kävin haastatteluissa, joka arkipäivä oikeastaan.

Olen vuokralla kalliissa ja isommassa yhtiössä, kolmiossa. Haluaisin vaihtaa kaksioon mutta vuokravelan takia ei onnistu. Muualta en saa luottotiedottomana.

Olen soittanut kys. yhtiön perintäosastolle ja selittänyt tilanteen ja esittänyt että hoidan asiaa kaiken aikaa. Puhelimen toisessa päässä on tyly ja joustamaton henkilö joka asetti takarajan että päivään X klo Y mennessä rahat tilille. En saanut kysyä että voisinko saada hieman armoa että saan asiat järjestymään ja pääsisin sinne sossuun/KELAan tammikuussa. Markkinoinnin puolelta nimittäin sanottiin että ole yhteydessä niin kyllä asioista voidaan sopia. Ja pyh.

Minulla on tämän päivän lisäksi 5 päivää aikaa saada kasaan rahat joita minulla ei ole, enkä saa mistään lainaksi. Oikeudellinen perintä kyseeseen (vai häätö jopa?) josta tuli kyllä postia hiljattain. Häädöstä ei ollut puhe mutta ei kai se kaukanakaan ole.

Kysymys:
Voiko nyky-yhteiskunnassa tapahtua niin että äiti ja lapsi irtisanotaan asunnottomiksi? Kun ei ole paikkaa mihin mennä, lapsella on koulu, mistään ei asuntoa saa ja muutenkin tuntuu että kaikki kaatuu päälle.

En väitä että olisin syytön tilanteeseeni, mutta väitän että vaikeasta avioerosta johtuen elämäni meni aivan uusiksi ja potkaisi peruksille ihan totaalisesti. Olen kunnolinen, raitis ja ahkera työntekijä, äiti, joka ajattelee aina muita ennemmin kuin itseään. Olen ihan loppu ja en jaksa enää.

Ei ole joulumieltä.

13

600

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksi ei voisi?

      "Voiko nyky-yhteiskunnassa tapahtua niin että äiti ja lapsi irtisanotaan asunnottomiksi?"

      Kyllä voi, koska vuokraustoiminta ei ole htväntekeväisyyttä, ja kyllä sillä vuokranantajallakin omat kulunsa on.

      Ja olethan vuokrasopimuksessasi allekirjoituksellasi vahvistanut, että maksat vuokrat kuten siinä sopimuksessa sanotaan.

      Ota yhteytta sosiaalitoimistoon. Heidän velvollisuutensa on järjestää sinulla ja lapsellesi jokin asunto.

      Mutta se ei todellakaan ole mikään kolmio, tai edes iso kaksio.

    • vuokraanantaja

      Tottakai voi.
      Vuokranantajan kuuluu saada sovittu korvaus.

      Mutta et sinä ilman kattoa jää.
      Menet Sossuun tai Kelaan.
      Jos ei muu auta hae oikeusapua varattomana ja ne järjestää sulle siirtoa häätöön lapsen ja vaikean tilanteen vuoksi.
      Mutta muuttopäivä joskus tulee ja sitten toivottavasti joku ensisuoja tms hetken auttaa.

      Asiat on hoidettava sovitusti. Siipeileviä häntäheikkiä löytty kyllä. Eräskin asuttuaan ja syötyään ilmaiseksi pari vuotta lähetettiin ostamaan maitoa 2 L.
      Sanoi lähtiessään : '' anna kaksi euroa lastesi maitoon''........................

    • hyvään uskova

      Tämä yhteiskunta on niin kylmä että kaikki mahdollista , ulos vaan niin kaikki aattelee ja luottotiedottomalle ainoa koti ilman sukulaisia on ROSKIS tai pakkasöinä rappukäytävä tai putka . tämä karua mutta totta nykyää , vaikka olisi työ tai koulu se ei puolusta jos luottotietoja ei ole , tiedän kokemuksesta .
      Nykyään kaupunki myös tyrmää asunnon vaikka enne kaupungin luukut juopoille ym syrjäytyneille , hienoa tulevaisuutta odotetaan aikaa jolloin luottotiedottomia on kun maitoallergikkoja joten lakia ON muutettava.

      • Menesinnesossuun!

        Tämä yhteiskunta on kyllä lämmin ja pehmeä. Viranomaiset varastavat niiltä jotka jotain yrittävät ja jakavat vastikkeetta niille vain ovat.

        Aloittajalle: asunnon vuokraus on liiketoimintaa. Jos vaadit saada asua ilmaiseksi, niin samoilla perusteilla voisit mennä autokauppaan ja ottaa uuden auton ilmaiseksi.

        Vuokranantaja ei ole osa sosiaaliturvaa, eikä hän voi hakea toimeentulotukea sinun puolestasi.


    • pahoillanipuolestasi

      ''Opintolainat vei luottotiedot''.
      Eiköhän luottotiedot mene kun jättää lainan hoitamatta.

      Toki avioero on yksi suurimpia syitä rahaongelmiin.

      Toivottavasti löydät apua.

    • ouyudrelgiuh

      Sossuun yhteys.
      Ne varmaan maksavat sen puuttuvan vuokran.
      Kysy harkinnanvaraista toimeentulotukea.Ota kaynnille lapsi mukaan,niin tajuavat mista on kysymys.

    • laupiassamariini

      Aloittaja, mietipä sitä että omistaisit asunnon ja hankkisit siihen vuokralaisen. Maksat asunnosta lainaa ja muita kuluja ja toivot, että vuokralainen maksaa vuokransa. Antaisitko vuokralaisen asua ilmaiseksi asunnossasi? Maksasisitko yksin oman asuntosi ja sen vuokralaisen asunnon?

      Jos laitan tähän tilinumeroni niin voisitko kiitos lähettää minulle rahaa joka kuukausi, ihan vaan kiltteyttäsi. Kiitos ja numerohan on ykaakooneeviikuu...

    • Dodiiiiiiiiiiiii

      Aloittajalle:

      Veikkaan minäkin että sossu järjestää jonkun asunnon, koska on kyse ennenkaikkea LAPSEN edusta. Kun joku kämppä sinulle osoitetaan (oli se sitten vaikka yksiö hieman huonolla sijainnilla), niin kannattaa ottaa vastaan. Eivät välttämättä vähään aikaan toista tarjoa jos alkaa "diivailemaan". Toinen seikka on, että luottotiedottomien on hyvin hankalaa saada asuntoa pääkaupunkiseudulla, koska kilpailu on kovaa ja luottotiedollisiakin hakijoita on paljon. Eli vaikka itse hakisit asuntoa ja tarjoat luottotiedottomana sossun vakuutta, niin moni vuokranantaja sanoo vain EI.

      Varmaan perintöosaston virkailija saa kuulla kaikenlaisia lupailuja maksujen hoitamisesta ihmisiltä, muttei niitä sitten kuitenkaan hoideta. Eli ei auta muuta kuin ottaa tyly linja, koska hän ei voi tietää mikä on stoorin todellinen totuus. Helposti ihmiset vähättelee ja värittää "ei ollut oma syy!" totuutta eli antaa asioiden kulusta väärän kuvan. Kun jokunen kusetus paljastuu, niin eipä siinä armoa enään tunneta lähimmäistä kohtaan...

      Terävä huomio toiselta kommentoijalta, että jotenkin opintolainakin jäänyt hoitamatta. Herää oikeasti kysymys, että ovatko luottotiedot menneet KUITENKIN vain oman välinpitämättömyyden takia esim. sovin sitten joskus myöhemmin ja jätän nyt vain maksamatta.... mut nyt vedän pääni täyteen maksoi mitä maksoi!

      Sinun tilanteessasi koittaisin hakea ahkerasti työtä ja osoittaa jotenkin eri tahoille, että ihan oikeasti yrität järjestellä asioita. Siis pystyt osoittamaan käytännön teoille eikä vain sanallisesti esim. tuot palkkakuitin näytille. Oli se sitten vaikka vain puhelinmyyntiä tai siivousta, niin ota se vastaan. Ota itsellesi asenne että se on vain väliaikaista ja sen vielä kestää.

      • "Veikkaan minäkin että sossu järjestää jonkun asunnon, koska on kyse ennenkaikkea LAPSEN edusta."

        Suomessa noin varmaan tapahtuukin, vaikka olisi huomattavasti järkevämpää ottaa lapsi huostaan ja potkia asioitaan hoitamaan kyvytön äiti pois lapsen elämästä. Samalla saataisiin ajan myötä uusia oikeasti työkykyisiä sukupolvia työelämään, jolloin rikollisuus vähenisi ja yleinen hyvinvointi kasvaisi.


    • 8

      ""Minulla on lapsi ja asun yksin.""

      ""Voiko nyky-yhteiskunnassa tapahtua niin että äiti ja lapsi irtisanotaan asunnottomiksi?"""

      Aloittaja ei edes tiedä kuka/ketkä asunnossa asuvat.

    • Anonyymi

      Entä kun vuokranantaja on itse asunnoton, mutta ei saa paskaa vuokralaista ulos. Vuokralainen jättänyt toistuvasti vuokrat maksamatta. Vuokranantaja tarvitsee asunnon itselleen. Vuokralainen myös tuhoaa asuntoa tahallaan(jättämällä siivoamatta kokonaan).
      Vuokralaisen turva on isompi kuin vuorkranantajan. On tämä hullua!??

    • Anonyymi

      Huostaanotto ainut ratkaisu tuohon ongelmaan. Ei opeteta lapsesta luuseria.

    • Anonyymi

      Hoitakaa raha asianne ennenkuin menee ulosottoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4609
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3185
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2341
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2217
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2069
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661
    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1632
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1279
    Aihe