Elämälläni ei ole tarkoitusta

Onkos tuota jatkunut kauan?

Koska alkoi?Tapahtuiko silloin jotain erityistä?


Kannattaa yrittää sitä joukkueurheilua harrastaa, sieltä voi ystävän saada.


Etkö pysty puhumaan vanhemmillesi?

Mitä tarkoitat sillä että ovat "eri mieltä". Kieltävätkö kaiken sinun tekemisesi vai mitä?

Tuossa iässä usein kuohuu ja pikku asiatkin tuntuu maailmanlopulta.

Eikö sinulle ole koskaan ollut ystäviä?

Jos tilanne ei parane, niin mene kouluterveydenhoitajalle.

Koska alkoi?Tapahtuiko silloin jotain erityistä?
- on jatkunut aika kauan, ei mistään erityisestä tilanteesta.

Kannattaa yrittää sitä joukkueurheilua harrastaa, sieltä voi ystävän saada.
-olen harrastanut tosi kauan, eikä sieltä ole tullut kavereita

Etkö pysty puhumaan vanhemmillesi?
-en tälläisistä asioista

Mitä tarkoitat sillä että ovat "eri mieltä". Kieltävätkö kaiken sinun tekemisesi vai mitä?
-ajatusmaailmamme eivät kohtaa. Eivät siis kiellä kaikkea, mutta ovat hyvin erilaisia.

Eikö sinulle ole koskaan ollut ystäviä?
-on ollut, muttei pitkään aikaan

Nyt kun siirtyi ammattikouluun niin en tiedä missä täällä on terveydenhoitaja vai onko edes.

Pidä vaan kiinni omista mielipiteistäsi, ja syvennä niitä vielä (tutki elämää). Jos yhtäkään kiinnostuksen kohdetta on jäljellä, niin jatka siitä! Ota selvää kaikesta, josta olet kiinnostunut.

Jos vaan urheiluharrastus, joko se entinen, tai sitten joku muu, kiinnostaa, niin älä jätä sitä! Se on hyvä tapa olla kuitenkin ihmisten kanssa, ja pysyt kunnossakin.

Jos haluat syventää elämänkokemustasi (ja peilata tiettyä maailmankuvaa siihen miten sinä koet maailman), käy kirjastosta kirja Ken Wilber: kaiken lyhyt historia. Saat mielekästä pohdittavaa siitä, miksi maailma on tällainen!

En tiedä onko näistä apua, mutta koitahan jaksaa, ja olen varma, että pääset kyllä eteenpäin. Onnea matkaan, ja uteliaisuutta elämää kohtaan! Kuuntele itseäsi tarkasti, sieltä se suunta löytyy. Hyvä, ettet ole väkisin yrittänyt olla samanlainen kuin muut!

Älä luovuta! Kyllä löydät vielä kiinnostuksesi, olen aivan varma. Tuollainen tilanne ja ajattelu (ettei maalliset asiat kiinnosta) antaa hyvää pohjaa esimerkiksi filosofoinnille. Ja elämän pohtimiselle muutenkin. Siinä voisi olla sinun alasi? Se, että et tyydy tavanomaisiin asioihin, on hyvä lähtökohta syvälle ajattelijalle.
(entä rakkaus, kiinnostaako se? tai sen mahdolllinen kokeminen nyt tai tulevaisuudessa).

Lähde tutkimaan ihmisen tietoisuutta?

Jotain vielä kyllä löytyy, josta löydät itsesi! Virkeää joulua kaikesta huolimatta!

Et tarvitse masennuslääkettä, vaikutat terveeltä nuorelta mieheltä. On luonnollista, että on tyhjä olo, jos ympärillä olevat asiat ei kiinnosta.

Yksi vaihtoehto voisi olla jättää ilmoitus jollekin palstalle, josta voisi hakea ystävää. (ei siis deitti-ilmoitusta, vaan kirjoittaisit viestiisi että haet nimenomaan ystävää elämääsi). Se voisi sitten alkaa kirjeenvaihtona - jos kuvailet noita omia tunnelmiasi, saat varmasti vastakaikua.

Rohkeutta sinulle olla oma itsesi!

Kyl sun elämälles viel tarkotus löytyy, oon ihan 100% varma siitä! 3 vuoden pääst oot jo sitäpaitsi täysikänen ja voit tehä mitä ikinä haluut, ja oon ihan varma et sult löytyy joku unelma ja varmaat haluaisit toteuttaa sen joskus?

hei sinulle :) Uskon, että monet pohtivat oman elämän tarkoitusta ja sitä miten tulisi onnelliseksi ja mitä tekisi seuraavaksi. Kello vaan vie eteenpäin ja koko ajan pitäisi olla tekemässä ja touhuamassa.

Otsikkosi ja tekstisi kertoo, että sinusta tuntuu ettei elämällä ole tarkoitusta. Sen vain haluan sanoa, että on sillä ainakin yksi tarkoitus; sinä olet syntynyt tähän maailmaan syystä. Vaikka sitä et vielä saanut selville niin se on selvää.

Kirjoitit, että sinua ei juuri nyt kiinnosta oikein mikään. Se on yksi masennuksen oireista vaikka ei välttämättä tarkoita, että masentaa.

Monet nuoret, teini-iässä olevat, pohtivat ja etsiskelevät omaa itseänsä ja elämän tarkoitusta, niin minäkin tein ja teen vieläkin (nyt 19v) minulla on vaikea masennus.

On vaikea sanoa mikä sinua auttaisi.

Voisit tietenkin kokeilla mennä juttelemaan koulussa esim. terkkarille. Hän voi kuulemansa ja juttelemansa perusteella saada vähän tolkkua siitä mikä on vialla ja mahdollisesti ohjata eteenpäin jos on masennusta yms.

Ensimmäinen ratkaisu ei ole masennuslääkkeet. Olisi ensin hyvä tietää, mistä tuo tuntemus lähtee ; jos et sitä tiedä, ei sekään haittaa, se voi myöskin selvitä jos annat jollekkin ihmiselle mahdollisuuden pohtia ja jutella kanssasi elämästä juuri esim. kuraattori.

Jos sinulla todetaan masennus ja saat siihen keskusteluapua voi olla, että tueksi saataisiin lääkkeitä mutta sen lääkäri sitten katsoo.

Jos sinulla on paha olla; älä ainakaan jää yksin pahanolosi kanssa.

Älä ota elämää ja tämänhetkistä tilannetta liian vakavasti. Kaikki pohtivat ennen pitkää samoja asioita kuin sinä nyt. Anna itsellesi aikaa keksiä, mitä haluat tehdä. Älä ota liikaa paineita. Kuuntele sisintäsi. Pidä hauskaa ja nauti hetkistä. Hormoonimyllerrys on kohta ohi ja järkesikin selkenee sen myötä :)

ole uskovainen. Uskonasiat ovat ehkä käyneet mielessäsi. Parasta masennuslääkettä on usko Jumalaan, sen ovat monet kokeneet elämässään. Uskosta ovat myös lukemattomat ihmiset löytäneet elämäänsä tarkoituksen. Yhteys Jumalaan tuo elämään tarkoituksen koska Jumala loi jokaisen ihmisen, siksi vain Hän voi antaa toivottomalle ihmiselle toivoa. Raamatussa on paljon Jumalan voimallisia lupauksia joihin voi luottaa ja jotka antavat masentuneelle voimaa. Esim Jeremia 29:11.

Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Huomaatko ed sanasta, Jumalalla on hyvät, rauhan ajatukset sinua kohtaan. Hänellä on varattuna hyvä suunnitelma elämääsi varten, mutta hän odottaa sinulta lupaa saada auttaa sinua.

Uskon, että kotipaikkakunnallasi on kirkko/seurakunta joissa on Jeesuksen Herrautta tunnustavia nuoria uskovia. Ole rohkea ja mene tutustumaan iloisten nuorten joukkoon, siellä kuulet Sanomaa Jeesuksesta joka sinua rakastaa ja tahtoo antaa elämääsi kaipaamasi tarkoituksen. Olen varma, että Jeesukseen et tule pettymään:)

Ed viestiin vastaus. Älä yleistä asennettasi. Viestini oli tarkoitettu aloittajalle. Et voi hänen puolesta vastata...

Toista ei voi kauheasti neuvoa muuten kuin sanomalla, "älä luovuta" vaikka se houkuttelevalta tuntuisikin. Et voi koskaan tietää mitä nurkan takana on.. Sinusta vain tuntuu tällä hetkellä tuolta, mutta olet vielä niin nuori että osa tuosta olostasi menee varmasti hormonienkin piikkiin vaikkei sitä itse tajuakaan. Ja voin luvata, että on olemassa yksi asia joka auttaa AINA; aika. Se on jännä, vaikka nyt tuntuisi että maailma kaatuu niskaan niin jonkin ajan kuluttua sitä näkee asian selvemmin "välimatkan päästä", ja ymmärtää asiat oikeassa mittasuhteessa. Luota siihen, ja katso vielä mitä huominen tuo tullessaan. Eihän sitä tiedä jos jokin pelastava enkeli (missä muodossa tahansa) odottaa sinua siellä.. : ) Jaksamista!

Sinun pitää itse tehdä sille elämällesi tarkoitus. Yleensä se löytyy tuossa iässä kun hokaa että ei ne tytöt olekaan itseasiassa enää yök. :-)

Olen 48v mies, olen elänyt monenlaiset nousut ja laskut, tiedän että tuo sinun nykyinen olotila on ihan normaalia, etkä todellakaan tarvitse mitään lääkettä.Elämään kuuluu kaikenlaiset vaiheet niitä tulee ja menee, ja niin kuuluukin olla.Meille annetaan vaikeuksia jotta ne ratkottaisiin,josta taas seuraa ilo ja hyvä mieli, ei olisi elämää jos vain maattaisiin pumpulissa ja joku syöttäisi viinirypäleitä.Elämä kannattaa ottaa haasteena, niin siitä nauttii eikä lannistu,nyt pää pois pensaasta ja kohti uusia vastoinkäymisiä,mutta asenteella että minä kyllä pärjään, niin kuin kyllä pärjäätkin kunhan et ryve itsesäälissä etkä odota ilmaisia lounaita.Elämän ei ole tarkoituskaan olla helppoa, mutta se on ihanaa kun sen oikein oivaltaa.

oon ite kokenu ihan saman jutun. ei se sitä tarkota etteikö sulla ois merkitystä. mulla oli vuos sitte aika paha masennus, kellekkää en siitä uskaltanu kertoa, varsinkaa perheelle. luulin et se ois itsestäänselvää et kaikki näki et mul oli huono olo. silloin mullakaa ei juurikaa ollu kavereita, varsinkaa ystäviä. nyt oon alkanu paremmin tutustuu uusii ihmisii ja musta on tullu paljon rohkeempi ja kestän paljon enemmän ku aijemmin!
itteenikää ei varsinaisesti tulevaisuus kiinnosta. en tiedä edes minne menisin opiskelemaan peruskoulun jälkeen. mikään ei kiinnosta.
viel täs vaihees ei kannata huolestua mitä tulevaisuus tua tullessaa. mut sun kannattais oikeesti puhua jollekki tosta jutusta. vaikka jollekkii sukulaiselle tai terveydenhoitajalle. masennukselta toi ei vaikuttas, ainekaan mun mielestä. kyl kaikki kääntyy hyväks viel (: voi olla et just nyt sua ei kiinnosta mikää mut seki asia voi muuttuu hetkessä. odota vaa rauhassa. sit yks hyvä neuvo on ettet ajattele tota asiaa hirveesti, sulle tulee vaa huonompi olo ku mietit noit asioita ja sit kohta huomaatki ettet osaa enää puhua asioista kellekkää.

Joo, ei elämällä olekaan mitään tarkoitusta ellei usko mihinkään.

Vähän samanlaista paskaa tässä koen itsekin. Päivät toistaa itseään kunnes ne muuttu vuosiksi ja taas uusiksi vuosiksi. En muista enää edes omaa ikääni vaan sekin pitää laskea. Jokseenkin sisällyksetöntä on elämä - päivästä toiseen ihan samanlaista. Samat ongelmat toistaa itseään erilaisina variaatioina. Ainoastaan naama muuttuu ryppysemmäksi ja pelko vääjäämättömästi lähestyvästä kuolemasta lisää tuskaa. Kieltämättä sitä kysyy elämänsä tarkoitusta joka ikinen päivä usempaankin kertaan. Viikon päästä olen menossa sairaalaan otatuttaan olkapäässä olevasta patista koepalaa. Saattaa olla kasvain. Siitäkin syystä on tullut pohdittua elämän järkevyyttä. En ole löytänyt vastausta, koska kaikki pyristelyt tuntuu järkevästi ajateltuna turhilta kun vertaa sitä siihen, että kuolema on väistämätön.

Vähitellen olen oppinut ymmärtämään, että elämässä tärkeintä on vaatimattomuus. Ehkä fiksuin tapa elää on joillain budha munkeilla. Kunnioittavat luonnon arvoja ja elävät luonnon ehdoilla vailla sen suurempaa tarvetta kerätä ympärilleen maallista mammonaa tai krääsää. Lopulta kaikki ylimääräinen rihkama, tavara ja omaisuus muodostuvat synonyymeiksi sanalle stressi. Huokein askelin voi sellainen ihminen polkuaan kulkea, jolla on harteillaan kevyt lasti kantaa.

Toivottavasti löydät sielullesi rauhan - suosittelen meditaatiota ja mietiskelyä elämän syvimmistä saloista. Voit löytää yllättäviä puolia itsestäsi ja ympäristöstäsi. Pienestä on elämä - ja elämän ilo - kiinni! Itsekin pyrin samaan vaikka välillä se on niin kovin vaikeaa.

Jos oot hyvännäköinen hommaa muija ja kuksi sitä yötä päivää, johan piristää.
Ja tee aloitteita, tee asioita joista pidät ja pyydä samanhenkisiä mukaan. Sen kautta löydät ystäviä pakonomaisten "kavereiden" joukosta.

Hei poika, kirjoituksestasi päätellen olet erittäin fiksu nuori mies. Hieno asia on myös se, että urheilu kiinnostaa. Monilla nuorilla on tuossa iässä samankaltaisia tuntemuksia. Älä kuitenkaan ensimmäisenä tartu lääkkeisiin, koska elämässä on niin paljon muutakin!

Mitä jos sen sijaan, että miettisit liikaa sitä, mikä ei kiinnosta, alkaisit keskittymään asioihin jotka kiinnostavat? Mahdollisesti sitä kautta löydät ihan 'sattumalta' omat juttusi. Miten olisi vaikka vaihto-oppilasvuosi USA:ssa tai Australiassa? Aivan varmasti se olisi ikimuistoinen kokemus. Saisit hieman välimatkaa lähipiiriin ja tapaisit uusia ihmisiä, saisit varmasti uusia ystäviäkin.

Joskus elämässä on tuollaisia vaiheita juuri siksi, että tajuaisimme, että täytyy tehdä jotain muuta. Saat vastauksen kysymykseesi miettimällä, mistä asioista pidät, mitä rakastat ja mitä teet mielelläsi... ihan varmasti sellaistakin löytyy. :)

Mielestäni ystävyyssuhdetta on vaikea rakentaa, jos sen näkee vain yksipuolisena ja itsellä ei ole mitään annettavaa. Toisen on hankala antaa todellista ystävyyttä sellaiselle joka ei ole täysillä mukana.
Sisarusten puuttumista joku muu voisi pitää suoranaisena onnena. Ihminen kaipaa aina sellasta mitä sillä ei ole.
Vanhempia tuskin moni ymmärtää, siinä kohtaa et ole ainoa eikä omalla kohdallani ainakaan aikuistuminen ole helpottanut kyseistä suhdetta.
Tuntuu pahalta, jos kaveritkin pettää. Kenties voisit olla vähän aktiivisempi omasta puolestasi eikä vain kärkkyä mukaan?
On tosi, että murrosikäinen käy kovaa hormonimyräkkää ja kaikenlaisia kriisejä läpi. Selvästi olet aika älykäs ja kyseenalaistat asioita. Omasta mielestäni on vaikeinta juuri se kun tajuaa, mistä kaikessa lopulta on kyse - ajanvietosta ja menestyspelistä, kunnes on poismenon aika.
Jos rakastat kesää ja kaipaat vaihtelua, voisin suositella kokeilua; lähde ulkomaille. Vaihtoon oppilaaksi ja urheilua harrastamaan. Nykyisin tällaisia mahdollisuuksia on vaikka miten. Pyri paikkaan jossa on mukava keli vuoden ympäri. Eurooppa tai USA. Saat kunnon vaihtelua, uusia kokemuksia ja kenties mahdollisuuden löytää todellista ystävyyttä johon jähmeät suomalaiset ovat aika kykenemättömiä noin äkkiseltään parin vuoden sisällä. ;)
Älä sekoita kehosi tasapainoa lääkkeillä, niillä voi olla muita arvaamattomia vaikutuksia esim. painonvaihtelut ja kemialliset muutokset joita ne aiheuttavat eivät häviä tuosta vain vaikka nappi lopettaisikin tehonsa.

>>>En ole uskovainen, joten en saa sitäkään kautta mitään tarkoitusta elämälleni.

aloittaja,

sinun kannattaa etsiä terveydenhoitajan tai lääkärin kautta itsellesi joku luotettava aikuinen, joka osaa auttaa ja tukea sinua noissa pulmissasi, joista kerroit. parhaimmillaan se voisi olla esim. nuorten ongelmiin perehtynyt psykoterapeutti.

sinun kannattaa huolehtia itsestäsi ja etsiä apua ennen kuin asiat pahenevat.

ota rohkeasti yhteyttä terveydenhoitajaasi tai lääkärille. voit myös ottaa yhteyttä paikkakuntasi nuorisopsykiatriseen klinikkaan, josta voit löytää apua tilanteeseesi.

löydät varmasti vastauksia moniin kysymyksiisi, jos lähdet niihin etsimään vastausta. elämässä on kaikilla ihmisillä jaksoja, jolloin elämä ei maistu ja kaikki tuntuu ihan turhalta. silloin on yleensä jotain opittavaa itsestään, elämästään ja omista piirteistään.

itselle merkityksellisiä asioita on kaikkien etsittävä itse. merkityksellisistä asioista muodostuu sitten omaan elämään tarkoituksen tunnetta, sitä, että elämä on oikeanlaista ja maistuu ja tuntuu järkeenkäyvältä.

uskon, että osaat kuunnella itseäsi ja etsiä tarvittavaa apua, joka auttaa taas sinua saamaan oman elämäsi hieman iloisemmaksi ja elämänmakuiseksi. olet selvästi hyvä tyyppi ja osoitit tännekin kirjoittamalla, että sinulla on taitoja kohdata myös ongelmiasi.

onnea matkaan!

Ei kenenkään elämällä ole sen kummempaa "tarkoitusta" mutta kun tänne on sattuman kautta synnytty niin jotenkin se elämä on vaan elettävä pois.

Ja sitten vielä:Ei kannata mennä siihen vipuun että alkaa kuuntelemaan jeesuspellejen höpinöitä jumalasta ja iankaikkisesta elämästä ym.roskasta mitä ne yrittää tuputtaa.

Olen 60v. ja olen samassa jamassa.Ei se siitä kummene,elämä meinaan,itse vaan pitäisi osata " elää ".
Sinä olet vielä nuori,kokeile kaikkea (en nyt tarkoita huumeita ym...) vaan
opiskelua,urheilua,yritä käydä jossain missä saat kavereita....
Pääasia on ,että itse yrittää ja kai se sitten valkenee aikanaan mikä se sun juttu on,
tai sitten ei.
Olen sitä minäkin kaikkea kokeillut,mutta tunne on ja pysyy.

Tosta vaihto-oppilas jutusta. Olen aivan surkea koulussa, enkä tykkää koulusta muutenkaan.
Eli kouluni ei minua sinne lähettäisi. Ja vielä suurempi syy; perheelläni ei ole mitään taloudellista mahdollisuutta siihen. Jos ei ole perehtynyt noihin ulkomailla opiskeluihin, ei arvaakaan paljon ne maksaa.

Ei siis millään pahalla :)