Rauhallista Joulua

Rauhallista Joulunaikaa autismipalstan kirjoittajille. Yrittäkää unohtaa erimielisyytenne vähäksi aikaa ja keskittyä siihen mikä teille elämässä on kaikkein tärkeintä.
Mikäli pyhät ja yksinolo ahdistaa, on apua saatavissa useasta eri osoitteesta paikkakunnasta riippumatta.

http://www.apua.info/fi-FI/apuanopeasti/
461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kirkossa käyty vähäiset ruuat mitä tuli ostettua heitetty roskiin ei maistu ruoka

Äänestä

Yksinäistä joulua täälläkin vietetään ties kuinka monennettako kertaa mutta hieman eri fiiliksillä kuin edellinen kirjottaja. Nautin rauhasta ja siitä ettei tarvitse tehdä mitään väkinäistä mikä jouluun yleensä liitetään, kuten esimerkiksi istua kuuntelemassa sukulaisten typeriä juttuja teennäisen iloisessa ilmapiirissä millaista juhlapyhinä usein suvun kesken sitä vietettäessä tuppaa olemaan.

Kaikkea hyvää sinulle jokatapauksessa ja yritä ottaa joulu levon ja rentoutumisen kannalta.
Muistan menneisyydestä aikoja jolloin yksinolo tuntui pahimmalta mahdolliselta vaihtoehdolta viettää joulua,jonka ihmiset tavallisesti viettävät läheistensä ja sukulaisten seurassa. Nykyään koen asiat kuitenkin toisin, mielestäni kaikkein tärkeintä on löytää rauha omasta sisimmästään, jolloin voi levollisin mielin heittäytyä siihen hetkeen juuri sellaisenaan, mitä se sillä hetkellä on.

Äänestä

Kiitos samoin sinulle!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tiedoksi kirjoitti:

Rauhallista Joulunaikaa autismipalstan kirjoittajille. Yrittäkää unohtaa erimielisyytenne vähäksi aikaa ja keskittyä siihen mikä teille elämässä on kaikkein tärkeintä.
Mikäli pyhät ja yksinolo ahdistaa, on apua saatavissa useasta eri osoitteesta paikkakunnasta riippumatta.

http://www.apua.info/fi-FI/apuanopeasti/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu