Syy miksi kirjoittelen tänne on äsken tapahtunut "itkukohtaus". Olen 20-vuotias nuori nainen ja tunnen jo pidemmän aikaa etten ole täysin "normaali" yksilö.
Olin lapsena hyvin vilkas ja pom(p)otin vanhempiani ja veljeäni usein. Jos en saanut tahtoani läpi jostain syystä, aloitin "terrorin". Tämän takia äitini masentui pahasti kun olin pieni .Minua myös kiusattiin pyöreän ulkonäön ja ulkomaalais-taustan takia usei. Olin usein kiukkuinen ja aloin hävetä itseäni.
Sitten tulivat kaikki muut ns itsevarmuus-ongelmat ja aloin eristäytyä.
Murkku iässä aloin panostaa koulun käyntiin ja uppouduin lukemiseen ja treenaamiseen ettei aikaa ollut pahemmin kavereille. Tykkäsin olla yksikseni, ilman että pitäisi nähdä vaivaa soittaa kavereille ja koska muutenkin pidin itseäni " rumana ja lihavana", oli se sanomattakin epämielekästä.
Lukiossa ajat muutuivat ja minusta oli tullut " nätti ja hoikka". Minulla oli paljon poikaystäviä ja tyttökavereita. Oli aikoja, jolloin elin omasta mielestä unelmaa- opiskelin arvosetussa koulussa, minulla oli kavereita ja olin maalaajuisesti hyvä urheilulajissani. Koska asuin silloin yksin -minulle tuli vakavia yksinäisyyden-pelko-tilanteita. Itikin puhelimessa hysteeriesti äidilleni, itkin itseni uneen, kieriskelin (todella( pahassa itsesäälissä ja saatoin vatvoa päässä itsetuhoisia ajatuksia. Seuraava päivä saattoi olla taas sitä unelmaa -pojat soittivat ja pidin itseäni hyväksi-kaikessa. Tämä on kuin se positiivinen kukkais puoli minussa.
Tämä jatkuu edelleen. Voiko tämä olla sitä miksikä luulen sitä?! Auttakaa:)
p.s nyt on tilanne rauhoittunut, vaikka itkin hysteerisesti 40 min sitten ei mistään. ...
Olin lapsena hyvin vilkas ja pom(p)otin vanhempiani ja veljeäni usein. Jos en saanut tahtoani läpi jostain syystä, aloitin "terrorin". Tämän takia äitini masentui pahasti kun olin pieni .Minua myös kiusattiin pyöreän ulkonäön ja ulkomaalais-taustan takia usei. Olin usein kiukkuinen ja aloin hävetä itseäni.
Sitten tulivat kaikki muut ns itsevarmuus-ongelmat ja aloin eristäytyä.
Murkku iässä aloin panostaa koulun käyntiin ja uppouduin lukemiseen ja treenaamiseen ettei aikaa ollut pahemmin kavereille. Tykkäsin olla yksikseni, ilman että pitäisi nähdä vaivaa soittaa kavereille ja koska muutenkin pidin itseäni " rumana ja lihavana", oli se sanomattakin epämielekästä.
Lukiossa ajat muutuivat ja minusta oli tullut " nätti ja hoikka". Minulla oli paljon poikaystäviä ja tyttökavereita. Oli aikoja, jolloin elin omasta mielestä unelmaa- opiskelin arvosetussa koulussa, minulla oli kavereita ja olin maalaajuisesti hyvä urheilulajissani. Koska asuin silloin yksin -minulle tuli vakavia yksinäisyyden-pelko-tilanteita. Itikin puhelimessa hysteeriesti äidilleni, itkin itseni uneen, kieriskelin (todella( pahassa itsesäälissä ja saatoin vatvoa päässä itsetuhoisia ajatuksia. Seuraava päivä saattoi olla taas sitä unelmaa -pojat soittivat ja pidin itseäni hyväksi-kaikessa. Tämä on kuin se positiivinen kukkais puoli minussa.
Tämä jatkuu edelleen. Voiko tämä olla sitä miksikä luulen sitä?! Auttakaa:)
p.s nyt on tilanne rauhoittunut, vaikka itkin hysteerisesti 40 min sitten ei mistään. ...
Vastaukset 1
Vanhimmat
voi sua minusta noi sinun kokemuksesi kuulostavat ihan nuoruuteen kuuluviksi, mutta käy ihmeellä juttelemassa oman lääkärisi kanssa ettet tarvitse itse murehtia ja ainahan mielikuvitus alkaa ruokkimaan pelkoja kaikenlaisesta sairauksista.
Toivottavasti et loukkaannu viestistäni.
Halauksia sinulle!