Joulupuuro tuli syötyä ABC:llä aamulla kuuden hujakoilla. Hyvää oli ja tarjoilu pelasi. Aamukahvilla keskustelin yhden aamuvirkun kahvinjuojan kanssa. 40-luvun lopulla todettiin molemmat syntyneemme. Paljon on "prutinoista huolimatta" meidän ikäisten olot parantuneet.
Kävin sytyttämässä kynttilät vuoden 1918-vainajille. Silloin oli Huittisissa ankea joulu monessa perheessä. Monen lapsen isä ei palannut, ei palannut tytär, ei poika. Vankileiriltä kesällä vapautuneet olivat heikossa kunnossa vielä joulupöydässä, jos sellaista oli tarjolla. Yksi kynttilä jäi. Sen sytytin viimevuosien ystäväni haudalle. "Vihtamestari" Ruhaa muistelevat varmaan monet tänäkin joulunajoulusaunassaan.
Lämmittelin Huikankulmalla joulusaunan. Nautein yhden oluen. Senkin voi nykyisin jo ihan Huittisista ostaa. Ei tarvi lähteä salaa Tyrväälle tai Loimaalle viinakauppaan.
Illalla vien lasten kanssa kynttilät omaisten haudalle. Viimeisen kynttilän sytytän sankarihaudalla isäni haudalle.
Sitten menen Vampulaan, johon on anopilta kutsu käynyt ruokailemaan.
Autetaan ensivuonna kukin kykyjemme mukaan lähimmäistämme. Vaatimatonkin apumme voi olla suuresta merkityksestä.
Rauhallista Joulua kaikille tämän palstan kirjoittajille ja lukijoille.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Minunkin suvussani on itketty paljon sodan takia, moni jäi ilman isää, veljeä tai poikaa... Toinen puoli suvusta olleet valkoisia, toinen puoli punaisia, ja on mennyt vuosikymmeniä ennen kuin näistä on voinut edes mainita. Nyt niistä meilläkin jo puhutaan, ja vieläkin vaan vanhempaa väkeä itkettää monet kipeät muistot.
Haluan myös kiittää niitä, jotka auttavat muita.
Minäkin olen saanut arvokasta apua muutossa, en olisi selvinnyt yksin. Tunnustan, että en uskonut että kukaan viitsii/ehtii näin joulun alla tulla auttelemaan, mutta niin vain on apua tullut ja olen siitä kiitollinen!
Oikein mukavaa joulua minunkin puolestani!