Väkivaltaisuutta voi olla niin monenlaista. Mikä meillä täällä Suomessa on niin huonosti, että saa ihmiset käyttäytymään tällä tavoin? Vai onko meillä kaikki niin hyvin, että voidaan osoittaa mieltä huonolla, ala-arvoisella tavalla?
Tiedän esimerkiksi tapauksen, jossa puoliso on tehnyt kaikkensa lähimmäisiensä eteen. Hän on hoitanut hautaan samassa taloudessa asuvat iäkkäät ihmiset, ilmaiseksi. Nyt hän urhoollisesti hoitaa tätä väkivaltaa viljelevää jälkikasvua. Puolisoista toinen (väkivaltaa käyttävä) ei arvosta millään tavoin tämän hiljaisen puurtajan työtä. Sivusta seuranneena olisi hyvin ymmärrettävää, että joskus kuulisi sanan edes esim. ”Kiitos” tai vaikkapa ”Anteeksi, että tuli sanottua huonosti”. Miksi näitä kumpaakaan ei kuulu. Puhumattakaan siitä, että nyt on alkanut ilmetä fyysistä väkivaltaa. Ihmisellä pitää olla jotain pääkopassa tosi huonosti, että ei herää todellisuuteen. Pitääkö ihmisen mennä vankilaan miettimään tekosiaan. Auttaako se?
Mikä saa nuoren uhoamaan toiselle elämänsä voimissaan? Onko se miehisyyden mitta, että saa juovuksissa mennä toisen yllyttämänä potkimaan toisen? Millainen aikuinen kasvaa tällaisesta keskenkasvuisesta, joka jo nyt menee hakkaamaan toisen? Käsittääkseni vaihtoehtoja on monia, miten voisi toimia tällaisessa tilanteessa, jossa esim. ”kaveri” aukoo päätään. Mielestäni voisi hyvin kääntää selän ja kävellä pois. Jos joku haastaa riitaa, niin miksi alaikäinen uhoaa voimiaan, että mä muuten alistan sut. Mitä hyötyä on tällaisesta käyttäytymisestä? Miten ihminen, joka on näin käyttäytynyt tulee omantuntonsa kanssa toimeen? Eikö elämässä ole mitään muuta puolustuskeinoa olemassa kuin nyrkit, potkiminen tai henkinen väkivalta.
Muistan, miten isäni aikoinaan kirosi, että oli pakko olla sodassa puolustamassa Suomea, -40 C pakkasessakin. Ei kukaan kysynyt, että viitsitkö mennä vartiontivuoroon: sinne oli pakko mennä. Pitäisikö ihmisillä olla aina äärimmäiset olosuhteet, että saisivat toteuttaa itseään. Mutta nuo veteraanit (suurin osa jo poistunut keskuudestamme), jotka aikoinaan henkensä uhalla puolustivat isänmaata, mitä he saivat osakseen? Yhteiskunta olisi paremmin mielestäni voinut kantaa kortensa kekoon. Nyt se alkaa olla jo myöhäistä.
Sen käsitän, että nuo, jotka olivat rintamalla tappelemassa, ääriolosuhteissa, kaikki eivät välttämättä ehkä koskaan palautuneet enää täysin normaalielämään. Sekään ei kuitenkaan ollut hyväksyttävää, että saattoivat käyttäytyä huonosti. Mutta mikä oikeuttaa tämän päivän ihmisen, jolla kaikki pitäisi olla hyvin, käyttäytymään ala-arvoisesti fyysistäkin väkivaltaa käyttäen? Jossain täytyy olla vikaa, ja paljon. Kannattaisi selvittää asiansa kuntoon, ennen kuin on myöhäistä.
Tiedän esimerkiksi tapauksen, jossa puoliso on tehnyt kaikkensa lähimmäisiensä eteen. Hän on hoitanut hautaan samassa taloudessa asuvat iäkkäät ihmiset, ilmaiseksi. Nyt hän urhoollisesti hoitaa tätä väkivaltaa viljelevää jälkikasvua. Puolisoista toinen (väkivaltaa käyttävä) ei arvosta millään tavoin tämän hiljaisen puurtajan työtä. Sivusta seuranneena olisi hyvin ymmärrettävää, että joskus kuulisi sanan edes esim. ”Kiitos” tai vaikkapa ”Anteeksi, että tuli sanottua huonosti”. Miksi näitä kumpaakaan ei kuulu. Puhumattakaan siitä, että nyt on alkanut ilmetä fyysistä väkivaltaa. Ihmisellä pitää olla jotain pääkopassa tosi huonosti, että ei herää todellisuuteen. Pitääkö ihmisen mennä vankilaan miettimään tekosiaan. Auttaako se?
Mikä saa nuoren uhoamaan toiselle elämänsä voimissaan? Onko se miehisyyden mitta, että saa juovuksissa mennä toisen yllyttämänä potkimaan toisen? Millainen aikuinen kasvaa tällaisesta keskenkasvuisesta, joka jo nyt menee hakkaamaan toisen? Käsittääkseni vaihtoehtoja on monia, miten voisi toimia tällaisessa tilanteessa, jossa esim. ”kaveri” aukoo päätään. Mielestäni voisi hyvin kääntää selän ja kävellä pois. Jos joku haastaa riitaa, niin miksi alaikäinen uhoaa voimiaan, että mä muuten alistan sut. Mitä hyötyä on tällaisesta käyttäytymisestä? Miten ihminen, joka on näin käyttäytynyt tulee omantuntonsa kanssa toimeen? Eikö elämässä ole mitään muuta puolustuskeinoa olemassa kuin nyrkit, potkiminen tai henkinen väkivalta.
Muistan, miten isäni aikoinaan kirosi, että oli pakko olla sodassa puolustamassa Suomea, -40 C pakkasessakin. Ei kukaan kysynyt, että viitsitkö mennä vartiontivuoroon: sinne oli pakko mennä. Pitäisikö ihmisillä olla aina äärimmäiset olosuhteet, että saisivat toteuttaa itseään. Mutta nuo veteraanit (suurin osa jo poistunut keskuudestamme), jotka aikoinaan henkensä uhalla puolustivat isänmaata, mitä he saivat osakseen? Yhteiskunta olisi paremmin mielestäni voinut kantaa kortensa kekoon. Nyt se alkaa olla jo myöhäistä.
Sen käsitän, että nuo, jotka olivat rintamalla tappelemassa, ääriolosuhteissa, kaikki eivät välttämättä ehkä koskaan palautuneet enää täysin normaalielämään. Sekään ei kuitenkaan ollut hyväksyttävää, että saattoivat käyttäytyä huonosti. Mutta mikä oikeuttaa tämän päivän ihmisen, jolla kaikki pitäisi olla hyvin, käyttäytymään ala-arvoisesti fyysistäkin väkivaltaa käyttäen? Jossain täytyy olla vikaa, ja paljon. Kannattaisi selvittää asiansa kuntoon, ennen kuin on myöhäistä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jätinpä taas Jouluna kyläilyt väliin, kun en vieraillut tällaisessa paikassa, missä toinen haastaa riidan aivan mistä vain asiasta. Kun saa vapaaehtoisesti valita, niin mieluummin toimii näin. Tuntuu, että tämä tilanne vain pahenee joka kerta vieraillessamme, raivo vaan yltyy. Syystä ei ole tietoa ja asia voi olla aivan mikä ja mistä tahansa. Sellaisesta menee hohto pois, ei sellaista jaksa kuunnella. Tuntuu, että "vahvan" ei tarvitse raivota niin paljoa ja "heikompikin" pääsee siten vähemmällä.
Siinä kyllä sivusta seuraajakin jo pakosti miettii, mikä on mennyt pieleen, joka edellyttää huonoa käytöstä. Ja vaikka varovasti vähän yrittää vihjata, niin ei tosiaan kaveri ota kuuleviin korviin. Ei hänessä ole mitään vikaa. Lapsellista käyttäytymistä, kun pitää esittää "kovista" ja tyyliin "Minä olen herra talossani". "Minä kyllä sanon ja määrään, miten tässä talossa toimitaan ja tehdään. Sanoisin, että kaverilla on itseluottamuksen puute aikamoinen.