psykologia

Heip
Onkohan järkeä yrittää lähteä lukemaan suoraan psykologian pääsykokeisiin kun ei ole käynyt lukion psykologian läheskään kaikkia kursseja..? Viimoinen vuosi lähtee lukiossa syksyllä käyntiin ja ohjelmaani ei tähän mennessä yksinkertaisesti ole mahtunut psykologian kursseja. Psykologia kun oikeastaan on alkanut kiinnostaa vasta nyt toden teolla..
Ensimmäisen kurssin olen käynyt ja ensi vuodelle yritän kyllä mahduttaa kursseja niin paljon kuin mahdollista..
Niin eli onko lukion kurssit kuinka olennainen perusta vai pystyisinkö itse rakentamaan oman tietopohjan?..
5550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei hätää, pystyt kyllä itse opiskelemalla rakentamaan tietopohjan. Ei muuta kuin lukemaan!

Äänestä

Mikä ettei! Tokihan pohjaa psykologian yo-opiskeluille luodaan jo lukiossa, mutta pääsykoekirjojen hyvällä hallinnalla (= KOVALLA työllä) voi kyllä paikata puutteet. Sitä paitsi ainakin muutamissa yliopistoissa psykologian pääsykoekirjat sisältävät aika lailla eri asiaa kuin psykologian kurssit.

Lukion psykologian kursseista on kuitenkin ainakin se hyöty, että ne auttavat paljolti selvittämään, mahtaako psykologia olla itselle "se oikea ala". Arkikäsitys psykologeista ja psykologiasta kun monesti saattaa poiketa totuudesta aika tavalla... Lukiokurssien jälkeen saattaa itsellä olla realistisempi kuva siitä, mitä psykologia todella on.

Eli, eli... Sinulla on kaikki mahdollisuudet päästä sisään, vaikket kaikkia kursseja olisikaan käynyt. Sinuna ratkaisisinkin asian omalta kohdaltasi viimeisen vuoden ja ylioppilaskirjoitusten jälkeen, kun jatko-opiskelupaikan hakeminen on ajankohtaisempaa. Jos sinusta silloin tuntuu, ettet ole vielä valmis hakemaan opiskelemaan psykologiaa tai jos pääsykoekirjat eivät millään avaudu, voithan aina esim. lukea vuoden verran psykologiaa avoimessa yliopistossa. Kannattaa kuitenkin ainakin tutustua eri yliopistojen pääsykoevaatimuksiin ja -kirjoihin. Kaikki on loppujen lopuksi kiinni pääasiassa omasta motivaatiostasi ja vaivannäöstäsi!

Psykologian pääsykokeista ja opiskelusta löytyy aika paljon tietoa parin viikon takaisesta viestistä (nanna: "psykologia"). Esim. viestistä

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1500000000000005&conference=4000000000000024&posting=22000000003586212

löytyy vähän tietoa psykan pääsykokeista, mutta jos asiaa enemmän kiinnostaa, kannattaa tutustua myös muihin nannan viestin "psykologia" alle kirjoitettuihin viesteihin.

Äänestä

Tokihan sinä voit pyrkiä (ja jopa päästä sisään) ilman lukion psykan kirjoihin tutustumista. Kuten edellä todettiin, pääsykokeissa pääsykoekirjojen osaaminen on tärkeintä. Mutta voisithan sinä tutustua noihin lukion psykan kurssikirjoihin vaikka ihan omalla ajallasi, jotta tietäisit suunnilleen mitä niissä käsitellään. Mutta siitä vain pyrkimään, jos siltä tuntuu!

Äänestä
  • Lukiokurssien omatoimisesta lukemisesta saattaa olla kyllä iloa, mutta eivät ne välttämättömiä ole.
    Itse olen lukenut vain yhden ainokaisen kurssin psykologiaa lukiossa.

    Äänestä

..vastauksista!
Helpotti ainakin tietää etten oo vielä sulkenut mitään ovia takanani..

Saa nähdä, minne tuuli kuljettaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siiru kirjoitti:

Heip
Onkohan järkeä yrittää lähteä lukemaan suoraan psykologian pääsykokeisiin kun ei ole käynyt lukion psykologian läheskään kaikkia kursseja..? Viimoinen vuosi lähtee lukiossa syksyllä käyntiin ja ohjelmaani ei tähän mennessä yksinkertaisesti ole mahtunut psykologian kursseja. Psykologia kun oikeastaan on alkanut kiinnostaa vasta nyt toden teolla..
Ensimmäisen kurssin olen käynyt ja ensi vuodelle yritän kyllä mahduttaa kursseja niin paljon kuin mahdollista..
Niin eli onko lukion kurssit kuinka olennainen perusta vai pystyisinkö itse rakentamaan oman tietopohjan?..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu