Miten asennoitua sellaisiin ensitreffeihin, joissa nainen sanoo heti
haluavansa lapsen/lapsia, eikä ole ollenkaan kiinnostunut toisesta
osapuolesta sen enempää?
Jos edellinen ehdotus ei ole sopinut minulle, eli että olisi menty tekemään lasta, niin nainen/naiset ovat lähteneet pois luotani.
En tiedä mitä mitä kyseiset nuoret naiset todellisuudessa ovat halunneet.
Ovatko he olleet jo valmiiksi raskaina joillekin toisille vai mistä on ollut kyse?
Itse en luota enää naiseen, joka näyttää aluksi pyllyänsä nenäni edessä työpaikallansa Valkeakoskella ja hymyilee ja ehkä ehdottelee.
Myös siellä entisen opiskelupaikkakuntani yhdellä bussipysäkillä minua odotti
kerran iso leveälanteinen vähän vanhempi nainen, joka näytti pyllisti minulle ilman housuja/hametta.
Yläasteella koulun pihassamme nuori nainen pyysi minut kerran ulos, oli joku tauko tai muu hyppytunti. Sen jälkeen hän pyllisti ja riisui farkkujansa pois.
Mistä tämä johtuu, sillä kyseiset naiset eivät olleet kiinnostuneet mistään vakavasta.
Mistä niitä kunnon naisia löytäisi?
Kunnon naiset ovat aina olleet jo varattuja jo käydessään kouluja.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Juu juu näinköhän suhun kukaan edes osoittaa kiinnostusta taidat olla vähän pöööööpiiiiii!!!! Toisaalta, eihän meistä naisistakaan usein tahdota kuin pillua joten kovat ovat viidakon lait.