hulluuden historiaa areenasta, ihan mielenkiinoinen doccari.
Kattelin
pullostako tullu
13142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tuliko ahaa-elämys ;)
hulluuden määritelmä. Tai rajanveto oikeastaan. Eikös me kaikki vähän?
Diagnooseista? Mielisairauksia on hoidettu aika väkivaltaisin keinoin, että onneksi nykyään hoitomuodot ovat kehittyneet. Luin kans tässä persoonallisuushäiriöistä, kun epäilen, että kaverilla on tällainen dramaattishuomiohakuinen häiriö.
No enpä nyt tiedä, onko nuo hoitomuodot psykiatrian puolella juuri kehittyneet, vaikkakaan potilaita ei nyt sentään piestä osastolla. Mutta oletko miettinyt tuotakin asiaa ensin omalle kohdalle, että mikä saa sinut etsimään vikaa ja "diagnoosia" toiselle? Oletko miettinyt ensin, että onko sinulla kenties niin huono itsetunto esimerkiksi, ettet kestä toisen ihmisen energisyyttä ja iloisuutta, vaan haluat ko. persoonallisuuspiirteille tekaista jonkin sairauden vain sen vuoksi, että kokisit itse ylemmyyttä? Kyllä minä itse tunnistan itsessäni ainakin paaaljon noiden "persoonallisuushäiriöiden" piirteitä. Joillakin jotkin ominaisuudet ovat luontaisia juuri hänen persoonalleen, mutta häiriö siitä tulee vasta sitten, kun piirteiden hallitsevuus estää tasapainoisen elämisen muiden kanssa samassa yhteiskunnassa. Ainakin näin itse ajattelen.
Lähinnä sen takia olen lukenut aiheesta, kun jos toinen on erityisen kiukkuinen ja maaninen koko ajan ja ärhäköi, niin se vie energiaa muilta ihmisiltä. Hän ei ole iloinen koko ajan, päinvastoin todella vihainen ja dramaattinen.
Päinvastoin minun iloisuuttani ei kestetä, vaan koko ajan pitäisi valittaa jostain ja olla negatiivinen kuin muutkin. Jos on negatiivinen, ei sekään ole hyvä.
Valtaosalla suomalaisissa on esim. maanisdepressiivisyyttä suvuissa, että nämä ovat todella yleisiä.
Pyh, tiesitkö, että kaksisuuntainen mielialahäiriö on vain keksitty juttu :) Sehän on täysin luonnollista, että aina ei voi olla iloinen eikä aina surullinen vaan nämä mielialat vaihtelevat toisilla luonnostaan suuremmalla voimalla, toisten rytmi on siinäkin maltillisempi ja siksi eroja ei heillä juuri huomaa. Jatkuvaan vihamielisyyteen tai masennukseen syy löytyy useimmiten elintavoista ja erilaisista myrkyistä elimistössämme. Jos elimistömme olisi tasapainossa omien luontaisten tarpeidensa suhteen, hän voi sekä fyysisesti että psyykkisesti hyvin ja osaa ottaa myös muut huomioon ympäristössään.
Ne on sitä aivokemiaa. Onhan elintavoilla hyvin paljon merkitystä. Enemmän kun moni tietää ja harva arvaa. Joskus joku tutkija vertasi aivoja maailmankaikkeuteen, puoliakaan ole selvitetty, mutta ehkä aurinkokuntamme pitkälle. Mutta matkaa on linnunradan ulkopuolelle.
Ja sekin tiedetään, miten tärkeää esimerkiksi vastasyntyneen aivojen kehitykselle on rakastavien vanhempien eleet ja sylissä pitäminen. Milloin tehdään lisää rakkauden, empatian ja lämmön puutteesta kärsineiden ihmisten tutkimuksia yhdistettynä myöhempiin ongelmiin? Ja mitä rakkauden puuttuminen aiheuttaakaan myös aikuisessa! On totta, että todellisen onnen saavuttaa vain silloin, kun tajuaa, että kaikki mitä onnellisuuteeni tarvitsen on jo minussa. Tarkoitan sitä, että meidän tulisi myös osoittaa toisille, tuntemattomillekin ihmisille ja eläimille kunnioitusta ja arvostusta juuri sellaisena kuin ovat. Katso vaikka levotonta lasta, miten hänen käyttäytymisensä muuttuu, kun vain olet aidosti rauhallinen hänen seurassaan, etkä yritä muuttaa hänessä mitään. Tällöin myös lapsi rauhoittuu ja avautuu sinulle, jotta sen jälkeen voisit kunnioittavasti keskustella ja antaa hänelle perusteltuja ohjeita, kuinka tulee toimia. Tämä nyt harhautui vähän, mutta periaatteessa siis ihminen todellakin on kokonaisuus ja siksi meidän ei tulisikaan erotella fyysistä ja psyykkistä puolta missään vaiheessa toisistaan, sillä ne liittyvät tasan tarkkaan toisiinsa sataprosenttisesti.
lääketeollisuus kiittää keksijöitä...
Et sä ole hullu, vaan hiukan nolo
Mistä syystä pitäis nolottaa? Toi kommenttisi oli aika nolo huuto lehtikasan alta.
mää mää pää oonki nolo
Sultako se oli? tuhansien nimimerkkien takaa?