Olen aina ollut kova tyttö ihastumaan -jokseenkin nämä ovat olleet vain hyvin pieniä ihastuksia. Oikeastaan olen aina etsinyt sitä tunnnetta kun ihastuu, perhoset mahassa, välttämätön hymy, nauru pelkästä jännityksestä, tunne kun maailma liikkuisi käsissä. Se on hassu tunne joka jokaisen pitää itse kokea. Vaikka sen tunteen unohtaa helposti sitä on helppo kaivata.
Syksyllä 2010 koin "oikean ihastumisen"- se ei ollut mikään pieni teiniihqihastus, vaan oikeasti jtn maailmaa mullistavaa. Aluksi minulla meni pari päivää tajuta että olen rakastunut. Emme koskaan seurustelleet koska olen aina ollut oikeasti tärkeille ihmisille hyvin ujo, joten en koskaan kysynyt hänen tunteitaan minua kohtaan tms. Iltaisin istuin kuuntelemassa Celine Dionia ja kirjoittamassa päiväkirjaa. En kiinnittänyt huomiota mihinkään ympärilläni tapahtuvaan. Olin onnellisempi kuin koskaan ennen- kunnes koitti talvi. Hän vaihtoi koulua enkä sen jälkeen ole pitänyt häneen yhteyttä. Itkin hänen lähtönsä jälkeen monia viikkoja vain kuuntelemassa kyynelteni valumista. Mietin mitä olisin voinut tehdä toisin, miksi en tehnyt mitäkin jne. Sen jälkeen n. pari kk aloin huomaamatta etsiä sitä tunnetta kaikista tuntemistani pojista; luulin omevani ihastunut heihin, kunnes aina huomasin etten löytänytkään heistö sitä samaa tunnetta mitä kipeästi kapasin. Oli kausi jolloin ajattelin vain itseäni enkä enää miettinyt häntä. Sitten parin kuunauden päästä eräänä päivänä huomaan kuinka kaipaankaan sitä loputtoman onnen tunnetta (lähdöstä oli noin. 9 kk aikaa). En enää kuitenkaan ollut surullinen, ennemminkin helpottunut etten enää koe sitä menetyksen tuskaa. Olin onnellinen itseni kanssa. Ja olin erittäin tyytyväinen tilanteeseen.
Tämän vuoden syksyn puolivälissä aloin kuitenkin huomata itsessäni niitä tunteita joita silloin niin kovasti olin kaivannut... Huomasi olevani taas oikeasti rakastunut. Ensin tunsin taas koko maailman räjähtävän onnesta.
JA TÄSTÄ JATKANKIN HUOMENNA !
Syksyllä 2010 koin "oikean ihastumisen"- se ei ollut mikään pieni teiniihqihastus, vaan oikeasti jtn maailmaa mullistavaa. Aluksi minulla meni pari päivää tajuta että olen rakastunut. Emme koskaan seurustelleet koska olen aina ollut oikeasti tärkeille ihmisille hyvin ujo, joten en koskaan kysynyt hänen tunteitaan minua kohtaan tms. Iltaisin istuin kuuntelemassa Celine Dionia ja kirjoittamassa päiväkirjaa. En kiinnittänyt huomiota mihinkään ympärilläni tapahtuvaan. Olin onnellisempi kuin koskaan ennen- kunnes koitti talvi. Hän vaihtoi koulua enkä sen jälkeen ole pitänyt häneen yhteyttä. Itkin hänen lähtönsä jälkeen monia viikkoja vain kuuntelemassa kyynelteni valumista. Mietin mitä olisin voinut tehdä toisin, miksi en tehnyt mitäkin jne. Sen jälkeen n. pari kk aloin huomaamatta etsiä sitä tunnetta kaikista tuntemistani pojista; luulin omevani ihastunut heihin, kunnes aina huomasin etten löytänytkään heistö sitä samaa tunnetta mitä kipeästi kapasin. Oli kausi jolloin ajattelin vain itseäni enkä enää miettinyt häntä. Sitten parin kuunauden päästä eräänä päivänä huomaan kuinka kaipaankaan sitä loputtoman onnen tunnetta (lähdöstä oli noin. 9 kk aikaa). En enää kuitenkaan ollut surullinen, ennemminkin helpottunut etten enää koe sitä menetyksen tuskaa. Olin onnellinen itseni kanssa. Ja olin erittäin tyytyväinen tilanteeseen.
Tämän vuoden syksyn puolivälissä aloin kuitenkin huomata itsessäni niitä tunteita joita silloin niin kovasti olin kaivannut... Huomasi olevani taas oikeasti rakastunut. Ensin tunsin taas koko maailman räjähtävän onnesta.
JA TÄSTÄ JATKANKIN HUOMENNA !
Vastaukset 6
Vanhimmat
jatkoa innolla odottaen
-minä
...Enkä olisi enää uskonut voivani olla niin onnellinen. En vain voinut uskoa että se kaikki oli taas alkamassa, ja vaikka pelkäsinkin mihin olin lähtemässä mukaan, en epäröinyt hetkeäkään.
Eräänä päivänä istuin samaan tuttuun paikkaan, missä vietin kaiken aikani vuosi sitten; sänkyni päädyssä. Ajauduin ajattelemaan kaikkea minusta ja hänestä. Vasta silloin tajusin kuinka onnellinen ihminen voikaan olla, en välittänyti kiukettelevasta pikkusiskosta, huutavasta äidistä, poissaolevasta isästä. Minua kiinnosti vain yksi asia.
Maailmani on alkanut taas pyöriä vain yhden ihmisen varassa, enkä välitä enää mistään muusta, joka on huolestuttavaa. Pelkään sitä menettämisen tuskaa jonka tiedän taas kokevani. Mutten silti voisi ikinä lähteä pois hänen luotaan. Rakastan aivan liikaa sitä suunnattoman rakkauden tunnetta -ei sillä ettenkö häntä rakastaisi, mutta oikeastaan en ole varma rakastammeko me ihmiset oikeasti jotakuta vai vain jonkun ihmisen aiheuttamaa tunnetta, sillä se tunne kun hän katsoo suoraan silmiisi hievahtamattakaan, kuin hän katsoisi suoraan sieluusi, kun maailma kääntyy ylösalaisin, on mahtavin tunne mitä maailmasta löytyy.
En siitä huolimatta osaa nauttia tästä ihanasta hetkestä, joka ei loppuen lopuksi ole muuta kuin vittumainen olo. Hän on rakastunut toiseen. Tässä käy aivan samalla tavalla kuin viimeksikin, olen älyttömän rakastunut, en uskalla puhua hänelle, hän lähtee pois ja jään yksin oman onneni nojaan.
Aina kun näen hänet, yritän olla katsomatta häntä, huomioimata mitenkään, olla normaali, mutta väkisinkin katseeni aina ajautuu suoraan hänen silmiinsä jotka ujosti katsovat minua. Asennoidun alkavaan koulupäivään tyynen rauhassa, aivan normaalisti, aivan kuin häntä ei olisi olemassakaan, mutta aina kun hän katsoo minua, tuntuu kuin koko maailma pyörisi ympärilläni ja maailmassa olisi vain minä ja hän. Ne viisi minuuttia jotka olen kuin eräänlaisessa "hypnoosissa" ovat hetkiä joiden en toivoisi ikinä loppuvan, olen taas maailman onnellisin ihminen, kunnes ajaudun ajatuksiin jotka katkaisevat onnellisuuteni, muistan kuinka tavoittelemattomissa hän on, tulen surulliseksi ja näin jatkuvat kaikki päivät. Toisaalta vihaan sitä tunnetta, mutta toisaalta en haluaisi ikinä luopua siitä vaikka illat ja viikonloput tuntuvatkin ikuisuuksilta ikäväni ansiosta.
Eli olisiko kenelläkään neuvoa miten selvitä yksipuolisesta rakkaudesta?
Eli hän siis katsoo sinua usein?
Ei taida olla vain yksipuolista rakkautta...
Tiedätkö, minulle on käynyt juuri samalla tavalla! Se on todella, todella inhottavaa, varsinkin kun tämä viimeisin ihastus on naimisissa :( ( mitä en tosin aluksi tiennyt)
Mrfrasier: hän on hyvin ristiriitainen; katsoo usein juuri sillä tavalla mutta on kuitenkin rakastunut toiseen, muutenkaan se että hänellä olisi tunteita minua kohtaan on 99% mahdotonta koska kokoeromme on suuri, hän on erittäin pienikokoinen minä taas pitkä...
Enkä muutenkaan halua enää elätellä turhia toiveita niinkuin viimeksi, silloin totuus tömähti vasten kasvoja sellaisella vauhdilla etten enää ikinä halua kokea sitä. Vaikka Olihan se ihanaa silloin kun oli toiveita.
Jepjepp: kiva että jollain on samanlaisia ongelmia kuin minulla vaikken tietenkään toivo kenellekkään samanlaista tunnetta