Meillä on tilanne tämä; minä en imetä, pumppaan maidot talteen jokapäivä.
Imetys ei lähtenyt toimimaan, tuntuu etten saanut tarpeeksi apua kätlöiltä (asun Saksassa), vauva ei luultavimmin löytäny oikeaa imuotetta enkä minä asentoa. Siinä sitten rintaraivareita joka kerta ja minulla pää halkeamassa stressistä. Vauvan paino ei alkanut nousemaan ja minä sain rintatulehduksen (AUTS). Päätimme mieheni kanssa muiden estelyistä huolimatta alkaa pullottamaan ja kappas, vauvan paino alkoi nousemaan ja nukuttiinkin paremmin. Siinä sitten kuitenkin kävi niin että pumppauksen myötä maidon tuotanto ilmeisesti väheni, eikä pelkkä pumpattu maito riitä. Sotkemme nyt sitten korvikkeen kanssa, aikalailla fifty-fifty. Halusimme yhdistää äidinmaidon ja korvikkeen, eikä niin että eka minun maitoa ja sitten toisella kerralla korviketta. Tuntuu paremmalle kun vauvalla on sitä ehtaa maitoa joka pitää vastustuskyvyn päällä niin koko ajan veressä.
Kuitenkin, täällä palstoja lueskellessani olen saanut itselleni sellaisen olon että olen huono äiti kun en onnistunut imetyksessä vaikka maitoa oli. Asia nyt vaan on kuitenkin näin että tämä sujuu paremmin. Ja isäkin on mielellään lasta syöttämässä iltaisin ja viikonloppuisin. Olenko nyt siis todella jotenki huonompi äiti kuin mitä olisin ollut jos imetys olisi sujunut??? :(
olenko nyt sitten huono äiti?
5
408
Vastaukset 5
- älä lyö
no ett ole huono äiti. jos lapsi voi hyvin niin sen pitäsi riittää:)
- 4ftr2
Tämä imetys on niin tunteellinen asia :D Itse olen esikoisen kanssa paininut samojen tyhmien tunteiden kanssa ja itkeä pillitin, kun piti antaa maitoa lisäksi pullosta. Onneksi jossain vaiheessa tajusin, että siitä vauva-ajasta voi ihan oikeasti nauttiakin eikä keskittyä vain itsensä morkkaamiseen, kun imetys ei onnistu. Kun unohti koko asian niin elämäkin oli paljon helpompaa. Ja minä mietin asiaa niin, että 20 vuoden päästä harva kyselee, että mitäs tavaraa se mukelo söi vauvana. Eri asia jossain kehitysmaissa, jossa on likaset vedet jne, mutta meillä jos on jokin toinen vaihtoehto ja mahdollisuus käytätä sitä niin miksi pirussa sitä pitäisi kärvistellä ja odottaa jotain vuoden äiti sädekehää. Se sädekehä teilataan kuitenkin mennen tullen ja palatessa äitiurallasi. Aina löytyy joku, jonka mielestä teet kaiken päin honkia. Ole vain onnellinen vauvastasi. Nauttikaa siitä, että isäkin saa positiivisia kokemuksia lasta ruokkiessaan ja unohtakaa turha stressi. Imetys suojaa korvatulehduksilta jne. mutta ei se ole yks yhteen, että niistä sitten pitää kärsiä jos ei imetä. Enemmän se lapsi kärsii, kun sylissä miettii miksi tuo äidin sydän pamppailee noin kiihtyneesti, miksi hän hermostuu jne.
- olet hyvä äiti
jep. Tärkeintä on levätä ja nauttia vauvasta. Ja tarjota vauvalle ruokaa!
- zaidu
Minunkaan vauva ei oppinut rinnalle vaikka maitoa oli, aluksi pumppasin kunnes maito loppui. Et ole huono äiti hupsu! Ei se aina vaan onnistu, eikä se sinusta riipu. Vaikka en varsinaisesti koskaan potenut syyllisyyttä mietin olisinko voinut yrittää kovemmin ja olla jääräpäisempi. Mutta tosiasia on etten olisi ja vauva elää nyt korvikkeella ja on onnellinen :)
- Tuutikki9
Musta tärkeintä on että äiti ja vauva ovat tyytyväisiä. Imetyksestä voi tulla ihan hullu stressi, sillon kun siinä on ongelmia. Itselläni on 9 kk ikäinen tytteli ja jos jonkinmoista raivaria ja muuta mukavaa imetyksen kanssa käytiin läpi. En tiedä olenko oikea ihminen jakamaan neuvoja (tai kaipatko edes niitä ;), mutta jos joskus vielä kokeilet imettämistä niin rintakumista voi olla apua, sen pää muistuttaa hieman tuttipullon päätä ja se voi auttaa tuttipulloon tottunutta vauvaa imemään rintaa. Itse imetin koko ajan rintakumin avulla. Mutta en ottaisi paineita imetyksestä, osaimetyksen hyödyt on hyvät ja meilläkin oli rintapumppu ahkerassa käytössä! Vauvasi mielestä olet varmasti maailman paras äippä tuli maito pullosta tai tissistä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.291216Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke581005Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63933- 54883
- 51771
- 65748
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81706Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38678- 82672
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30615