Kun ymmärtäis?

Kun ymmärtäis, miksi sille pienelle vauvalle pitää tunkea suuhun vaniljakastiketta, varsinkin jos on juuri kysynyt että saako sitä antaa ja lapsen vanhemmat ovat kieltäneet... mikä on motiivi? Luulaanko, että lapsi rakastaa sitä enemmän mitä pienempänä aloittaa sen sokerin tuputuksen? Vai mikä se idea on, en ymmärrä? Toinen ei ole maistanut vielä edes perunaa! Tottahan se on, että en minä voi kaikkea hallita eikä ole tarviskaan, mutta voisi kai edes niitä järkeviä ja kohtuullisia perheen periaatteita yrittää kunnioittaa?

Ettehän te toki täällä voi mummon motiiveja tietää, mutta jostain syystä en saanut kerättyä rohkeutta kysyäkseni, enkä varmasti olisi harmiltani saanut muotoiltua asiaa siinä tilanteessa nätisti.
1189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

itse ihmettelen sitä että mikä saa isoisän kuvittelemaan että lapsi rauhoittuisi paremmin hänen sylissään kuin äidin tai isän sylissä...
Monta kertaa ollut pakko sanoa aika tiukastikin että anna lapsi nyt minulle.
Viimeeksi jouluna... Lapsi oli toista rintaa syönyt, ja annoin väliröyhylle isälleen siksi aikaa kun pistin syödyn rinnan piiloon ja otin täyden rinnan esille, ja siinä ajassa oli pappa jo ottanut lapsen syliin ja ihmetteli miksi ei hypyttely auttanut itkuun ollenkaan. Ja sit ollaan niin närkästyneen oloisia kun on pakko antaa lapsi takaisin äidille...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


En vaan ymmärrä kirjoitti:

Kun ymmärtäis, miksi sille pienelle vauvalle pitää tunkea suuhun vaniljakastiketta, varsinkin jos on juuri kysynyt että saako sitä antaa ja lapsen vanhemmat ovat kieltäneet... mikä on motiivi? Luulaanko, että lapsi rakastaa sitä enemmän mitä pienempänä aloittaa sen sokerin tuputuksen? Vai mikä se idea on, en ymmärrä? Toinen ei ole maistanut vielä edes perunaa! Tottahan se on, että en minä voi kaikkea hallita eikä ole tarviskaan, mutta voisi kai edes niitä järkeviä ja kohtuullisia perheen periaatteita yrittää kunnioittaa?

Ettehän te toki täällä voi mummon motiiveja tietää, mutta jostain syystä en saanut kerättyä rohkeutta kysyäkseni, enkä varmasti olisi harmiltani saanut muotoiltua asiaa siinä tilanteessa nätisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu