Mitä mieltä Karin muistokonsertista 26.12.11?

lännenkotsatar

Kyllä taisi Kari pilven reunalla pyöritellä kerran jos toisenkin päätään katsellessaan kollegojen laulusuorituksia. Voi, kunpa Jonne olisi opetellut paremmin Viisitoista Kesää laulun sana ja pukeutunut vähän juhlavammin - sentään muistokonsertissa. Kunpa Pauli Hanhiniemi olisi esiintynyt vähän rauhallisemmin ja Ninni Poijärven duettokumppanin laulaminen olisi ollut vähän helpomman näköistä. Ja missä oli Jorma Kääriäisen esitys! Missä Koivuniemen Paula?
Osuutensa ihan hyvin esittivät Matti Esko, Katri-Helena ja Saska Helmikallio, sekä Suora Lähetys. Jotenkin olisin odottanut vähän suurempaa tai lämminhenkisempää konserttia. Kuustosen Mikkokin vähän takelteli juonnoissaan. Vaan Jani vei laulunsa upeasti huomioiden tilanteen. Ei olle varmaan helppoa laittaa päällensä manttelia, jonka kannosta monet odottavat niin paljon.
Voi, kunpa Kari itse olisi ollut laulamassa. Muutakin kuin ihanaa, vedet silmiin kirvoittanutta Kaktusviinaa...

16

525

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Qristina

      Minä pidin konsertista kovasti, ainoastaan tämä beatbox/rappi-juttu ei mielestäni sopinut konserttiin. Minä pidin eniten Saska Helmikalliosta, Anna Erikssonista, Katri Helenasta, Matti Eskosta ja Jani Jalkasesta. Saska Helmikallio oli Karin perheystävä ja vetäisi todella upeasti Karin säveltämän Haavetangon. Anna Erikssonin tulkinta pelkän pianon säestyksellä oli aivan huikea, ja näytti siltä, että hänen oli vaikea laulaa. Karihan aina kehui Annaa kovasti. Katri Helena on aina varma esiintyjä. Ja Matti Esko on Karin tapainen mutkaton ja mukava laulaja. Mutta kaikkein suurimman vaikutuksen teki Jani Jalkanen. Olen kuunnellut muutaman hänen kappaleensa Youtubesta ja todennut, että kaveri osaa laulaa. Mutta konserttitaltioinnista huomasin, että hän on taitava ja karismaattinen esiintyjä. Ei varmaan ollut helppoa esiintyä ja laulaa suurelle yleisölle, Jani liikuttuihin kyyneliin asti. Pidin myös Suora lähetys -yhtyeen esityksestä ja Jonne Aaronistakin, vaikka hän vähän unohteli sanoja, mielestäni hän pani esitykseen kaikkensa ja vaikutti siltä, että hän tosissaan halusi kunnioittaa Karin muistoa, samoin kuin Pauli Hanhiniemi. Hieno konsertti ja monta komeaa esitystä.

      • itse nähnyt

        Jonne Aaronille 10 , sillä meikikkejä ei ollut. Minusta se oli hieno asia. Näin jälkeenpäin ajatellen, olikin hybä, että niitä viimeisten vuosien lauluja ei ollut mukana, koska niissä ei kukaan "nuori" ääni voi korvata vanhempaa.
        Kari Tapiohan sanoi Arto Nybergin ohjelmassa kun näytettiin yksi niistä nuorena lauletuista, niin Kari sanoi, että ohut nuoriääninen, mikä olikin totta.


    • Kattelin netistä Ylen Areenalta tuon konsertin silleen pikapikaa läpi, että kelasin yli surkeet esitykset ja sitten vähän paremmalta vaikuttavat kuuntelin. Samat laulajat kuin tuossa yllä on lueteltu ( Eli Anna Erikson, Matti-Esko, Katri-Helena, Saska Helmikallio ja Jani Jalkanen ) suorittivat parhaiten hommansa munkin mielestä tuossa konsertissa .
      Karmeimpia oli rap- esitys, Jonne Aaron ja Jenna Bågerberg.
      Todella paljon se Jani jalkanen ulkonäöltään, esiintymistyyliltään ja lauluääneltäänkin muistuttaa nuorta Kari Tapiota.

      • Se joka on antanut mulle miinusta tuosta kommentistani vois kertoa miksi on antanut sen ( epäilen Annua) ? Mun mielestä mun kommentti on ihan asiallinen niinkuin muutkin kommentit tässä keskustelussa eikä niillekkään kukaan ole miinusta antanut. Mua harmittaa se ,että jos mun kommnteille annetaan aina miinusta vaan sen takia että se on mun kirjoittama, vaikka sisällöltään se viesti olisi ihan asiallinen ja ketään loukkaamaton.


      • Annu.
        Justiinax kirjoitti:

        Se joka on antanut mulle miinusta tuosta kommentistani vois kertoa miksi on antanut sen ( epäilen Annua) ? Mun mielestä mun kommentti on ihan asiallinen niinkuin muutkin kommentit tässä keskustelussa eikä niillekkään kukaan ole miinusta antanut. Mua harmittaa se ,että jos mun kommnteille annetaan aina miinusta vaan sen takia että se on mun kirjoittama, vaikka sisällöltään se viesti olisi ihan asiallinen ja ketään loukkaamaton.

        Justiinax hei! En todellakaan ole edes tätä ennen lukenut koko viestiketjua, enkä käynyt koko palstalla aikoihin enkä ole antanut sinulle miinusta! Voit uskoa tai olla uskomatta mutta näin asia on. Kuinka viitsit! En anna miinusta kerrankin asialliselle viestillesi ja sitäpaitsi tässä asiassa olen samoilla linjoilla kanssasi, eli parhaat olivat Jani Jalkanen, Katri-Helena ja Saska Helmikallio. Eriksonista en oikein pidä mutta kai se osuutensa veti tuossa hyvin. Olisin kaivannut esiintymään todellakin myös Kääriäistä, koivuniemeä en kaipaa koskaan mihinkään.


      • Annu. kirjoitti:

        Justiinax hei! En todellakaan ole edes tätä ennen lukenut koko viestiketjua, enkä käynyt koko palstalla aikoihin enkä ole antanut sinulle miinusta! Voit uskoa tai olla uskomatta mutta näin asia on. Kuinka viitsit! En anna miinusta kerrankin asialliselle viestillesi ja sitäpaitsi tässä asiassa olen samoilla linjoilla kanssasi, eli parhaat olivat Jani Jalkanen, Katri-Helena ja Saska Helmikallio. Eriksonista en oikein pidä mutta kai se osuutensa veti tuossa hyvin. Olisin kaivannut esiintymään todellakin myös Kääriäistä, koivuniemeä en kaipaa koskaan mihinkään.

        Sorry, nyt kun haukuin väärää puuta tuosta miinus äänien antamisesta.


    • itsenähnyyt

      Olisihan voinut hieman rahallisemman järjestää. Hittejä ei soitettu, eikä sen aika vielä ollut. Pettynyt olin, mutta tällä yhdellä on pojalla on aika lähellä ääni kuin isällään nuorena, ja voimme toivoa, että se kuuluu joskus. Pitää muistaa kuinka kauan Karilta meni ennenkuin hitti tuli.
      Olen kanssasi samaa mieltä, mitä on viimeisessä lauseessasi. Aikoinaan Kirka lauloi veljensä levyn kanssa yhdessä, mutta ei koskettanut koska äänissä oli niin paljon eroa. Tässä on kyllä pakko myöntää, että "jotain" oli isältä perittyä. Aikaa siinä kuluu, kuten isälläkin.
      Kuuulun itse siihen ikään, että tämä kappale jonka myös Fredi ehti ensin levyttää, oli se jolloin se kosketti. Ostin CD:n, vaikka ei soittimesta ollut tietoakaan. Taisi 10 vuotta olla laatikossa kun sain soittimen. Olen siis Kari Tapiota vuoden vanhempi. Laulutunteja pojalle, että pääsee lähemmäs isäänsä äänessä, mutta ei varmaan samaan, mutta jokaisella on se oma juttunsa.

    • lavalifti

      odotan konsertista dvd-tallennetta, jossa konsertti olisi ihan kokonaisuudessaan.
      Saska lauloi hyvin yhden lempitangoistani "Haavetangon" upeasti. Ja kauniisti soi Suora Lähetys trion laulu. Oli ilo huomata, että suurin osa artisteista oli pukeutunut tilaisuusuuteen arvokkaasti. Lämmin ele oli Kummolan antama kukkakimppu Karin leskelle.Vaan kyllä oli ja on vieläkin Karia ikävä...

    • konsertissa ollut

      Tiedoksi vaan, Kääriäinen oli muistokonsertissa mutta ei kai sit mahtunut tv-lähetykseen

    • jaskan kaveri

      Kyllähän se musiikillisesti vaikuttavin - ja letkein jos riipaisevinkin- hetki oli Tuure Kilpeläinen ja Timo Kiiskinen. Nää on kuunneltu ja katsottu jo useampaan kertaan boxilta.Katri Helena lisäksi, vaikka turhan laahaava sovitus olikin.

      • xc vvx

        Kyllähän se "haavetango "olin illan upein kappale ,että voi Saskalla olla upea ääni .Kilpeläinen ja Kiiskinen kuulu kyllä näihin illan surkeinpiin esintyjiin.


    • Heimo 4 riviltä

      Täysin tuntemattomia laulajia.

    • Bisnes is bisn€s

      Tv-lähetyksen pääosassa olivat luonnollisesti Ilkka Vainion levy-yhtiön tähdet. Suurin osa kappaleistakin taisi olla Vainion sanoittamia.

    • surkeaa katsottavaa

      Mauno ei osaa edes laulaa.

      • mämmilä

        Samaa mieltä.Juha Suomisen olisi ehdottomasti pitänyt esiintyä tuossa konsertissa.Jos ette tiedä kuka on Juha Suominen,niin youtubesta löytyy.


      • eikös vaan
        mämmilä kirjoitti:

        Samaa mieltä.Juha Suomisen olisi ehdottomasti pitänyt esiintyä tuossa konsertissa.Jos ette tiedä kuka on Juha Suominen,niin youtubesta löytyy.

        Mitä se siellä olisi tehnyt, laulaa ihan muita veisuja...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      91
      5518
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      57
      3661
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      61
      3005
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      49
      2219
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1986
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      301
      1927
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1626
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      96
      1511
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1407
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      9
      1363
    Aihe