ROCD = parisuhteeseen liittyvät pakko-ajatukset/ pakko-oireilut

Hei ROCD-potilas! Kiva kuulla, että tälle on olemassa oma diagnoosi. Itse olen puoli vuotta kärsinyt samasta ongelmasta ja luullut, että kellään ei varmasti ole samanlaista. Olen seurustellut nyt 1,5 vuotta poikaystäväni kanssa. Tyypillisiä ajatuksiani ovat juuri nämä "olenko varmasti onnellinen", "onko kaikki hyvin", "sovimmeko tarpeeksi hyvin yhteen", "voiko häneen varmasti luottaa", "rakastanko häntä niin kuin poikaystävää 'kuuluu' rakastaa", "haluanko aivan satavarmasti olla hänen kanssaan" - ajatukset. Sisimmässäni tiedän, että suhteessamme ei ole mitään ongelmaa ja silti pelkään menettämistä. Suhde on myös ensimmäiseni, joten ei ole mitään, mihin verrata ja sekin lisää epävarmuutta. Pakkoajatukseni olivat pahimmillaan tuossa loppukesästä, jolloin suunnittelin jo epätoivoisia tekoja, joita en onneksi kuitenkaan toteuttanut. Ahdistukseni on kausittaista, on nykyään jopa sellaisia päiviä, jolloin en murehdi ollenkaan. Terve jakso kestää yleensä noin viikon ja sen jälkeen keksin aina jotain murehdittavaa. Samat ajatukset pyörivät päässäni uudelleen ja uudelleen. Oloni on välillä aivan lamaantunut ja ahdistus on pahimmillaan jostain syystä aamuisin.
Olen saanut tähän lääkitykseksi Seronil-lääkkeen. Annostukseni oli aikaisemmin 20 mg mutta nostettiin juuri viime viikolla 30 mg. Lääke on tasannut mielialaani siinä määrin, että pystyn normaalisti nukkumaan ja syömään. Käyn myös psykologilla. Psykologikäynnit ovat auttaneet minua jo paljon. Haluaisin päästä tästä eroon mahdollisimman pian, sillä tunnen syyllisyyttä näistä ajatuksistani...

Hei,

täällä luultavasti myös yksi rocd-tapaus...

Olen 28-vuotias nainen ja ollut mieheni kanssa yli seitsemän vuotta yhdessä. Ensimmäisen kerran näitä tällaisia pakkoajatuksia minulle taisi tulla muistaakseni joskus, kun olimme seurustelleet noin yli vuoden-parin vuoden verran. Nyt toisen kerran nämä ovat myllänneet viime kesästä asti. Naimisiin kuitenkin menimme loppusyksystä ja mielessä on käynyt, voisiko nämä ajatukset olla jonkinlaista sitoutumiskammoa?

Mieheni on kaikinpuolin unelmamies: hauska, huumorintajuinen, kunnollinen, ei juo, ei polta, meillä on samanlaisia kiinnostuksenkohteita, samanlaiset arvot, hän on erittäin hyvännäköinen jne. Silti päässäni pyörii, että jos rakastan häntä oikeasti täysillä, miksi sitten mietin rakastanko kunnolla -> jos rakastaisin, tällaisia ei edes miettisi?

Haluttomuutta (tosin se on johtunut varmastikin monista eri syistä mm. sairaudestani, suhteemme alkuajoista, jolloin en osannut suhtautua seksiin ihan oikealla tavalla vielä, masennuksestani jne.) on minulla myös ollut ja sekin on ollut yksi pakkoajatusten syy -> jos rakastaisin miestäni kunnolla, haluaisin häntä kiihkeästi koko ajan eikä haluttomuutta olisi?

Tällä hetkellä yksi pahimmista ajatuksista on ollut mieheni ulkonäkö. Hän on hyvin komea, ei ehkä klassisella tavalla komea, mutta esim. hänen hiuksensa ja tyylinsä on juuri mieleiseni, hänellä on ihanapiirteiset kasvot jne. Silti päässäni on pyörinyt ajatus, voiko mieheni olla minulle Se Oikea, jos en näe ihan kaikkea hänessä komeimpana? Toisaalta hän on minulle se ihanin, jos ajattelen sillä lailla "rakastuneella" tavalla. Mutta jos analysoisin sillä lailla kriittisesti, niin kyllä jollain muulla on oikeasti vaikka parempi joku tietty ruumiinosa tai vartalo. Tämä on sairasta, kun enhän minäkään ole tietenkään mikään täydellinen, kaukana sieltä oikeasti... Mutta silti mieheni väittää, että minä olisin muka hänelle se kaunein (ja ihan tosissaan tuntuu vielä olevan, vaikka vaikea uskoa...). Monet muut ihmiset tuntuvat myös sanovan puolisoansa parhaimman näköiseksi. Jos siis tarpeeksi rakastaa, niin pitäisikö tavallaan alkaa nähdä ne puolison huonommat/ei-niin-hyvät kohdat maailman ihanimpina? Vai riittääkö, ettei ne ns. haittaa ja kokonaisuus on se rakkain? Saikohan tästä mitään tolkkua...

Kesällä etsin netistä tietoa näistä pakkoajatuksista ja törmäsin myös tuohon rocd:hen. Jotenkin se kolahti täysin ja saattaa olla, että tämä on juurikin sitä. Mutta sitten taas yksi epäilyni on, että mistä sen oikein erottaa onko rocd vai onko tämä vain normaalia epäilystä siitä, että ei olekaan Sen Oikean puolison kanssa? Normaalia vaikeutta erota? Rakastan kyllä miestäni ihan kamalasti ja nykyään on seksikin alkanut luistaa ja tuntuu, että haluan häntä kiihkeämmin kuin koskaan ennen. En kylläkään vielä tiedä, onko se "tarpeeksi"? Mieheni on se, jonka kanssa tahtoisin vanheta ja hänen jättämisensä tuntuisi aivan järjettömän pahalta. Tiedän, ettei kukaan voisi olla hänen kaltaisensa/edes lähellekään yhtä hyvä. Ja silti pelkään, että mitä jos hän ei olekaan Se. Mitä jos joskus tuleekin joku, joka vie jalat alta täysin? Mutta mistä tiedän, ettei tämä vika ole vain minussa niinkuin varmasti onkin?

Lääkitystä minulla ei koskaan ole ollut enkä ole käynyt missään terapiassa ikinä. Myös muita pakkoajatuksia minulla on ollut viimeisen parin vuoden ajan mm. töihin liittyen (töissä ollut stressiä ja kaiken maailman vaikeuksia) ja koska en pidä nykyisestä työstäni, olen miettinyt, mitä muita töitä löytäisin. Olen pakkomiettinyt, miten pärjään tulevaisuudessa, kun jään eläkkeelle (tämä on ehkä kaiken huipuin aihe! Eläkkeelle pääsyyn kun on vielä aikas paljon aikaa...). Lähes kaikkea mahdollista jään jumittamaan päässäni. Aiheet vaihtelevat ja kun saan yhden jutun "mietittyä loppuun", yleensä aina kyllä keksin seuraavan pakkoajatuksen. Jos ei ole mitään muuta ajatusta juuri jollain hetkellä, niin mietin sitten vaikka tuota onko mieheni minulle se oikea. :-(

Haluaisin niin päästä näistä ajatuksista eroon ja elää rauhassa ja rauhassa rakastaa miestäni. Mitään muuta en toivo. Ehkä minunkin olisi viimein pakko mennä lääkäriin/jollekin terapeutille tästä asiasta. Oletteko menneet ihan ensiksi terveyskeskuksen omalääkärille ja sitä kautta olette päässeet eteenpäin? Pelkään vain niitä masennuslääkkeitä. Jostain luin joku aika sitten, että matala estrogeeni saattaisi aiheuttaa pakkoajatuksia? Lopetin e-pillerit syyskuussa ja mietin, onkohan se voinut pahentaa tätä oireilua. Gynekologini myös totesi minulla ehkä olevan matalan estrogeenin ja määräsi minulle eri verikokeita. Kiinnostuneena odotan, mitä ne tulokset sanovat. Olisi niin suuri helpotus, jos tälle löytyisi joku hormonaalinen syy!

Anteeksi nyt vaan, mutta pakko sanoa jotain, joka ei välttämättä kuulosta kovin kivalta. Ei ole mitään Sitä Oikeaa olemassa kellekään ihmiselle PISTE. Kyllä on asiat elämässä hyvin, jos on aikaa tuollasiin ajatuksiin keskittyä. Kai sitä ihan vauhkoontuu, jos oikein lietsoo itseään tuollaiseen kierteeseen. Olen itsekin aika neuroottinen henkilö ja tunnistan osin itseni tuosta "entä jos sitä/tätä/tuota", mutta onhan se nyt aivan naurettavaa, eikös olekin?

on täysin normaalia pitää omaa kumppaniaan toisinaan lähestulkoon paskaläjänä. ei siinä ole mitään väärää. eikai sitä nyt elämä voi koko ajan olla mitään sambatuntia? tuskin kannattaa mitään nuppilääkkeitä alkaa pupeltamaan, ellei asiat ole oikeasti todella huonosti. itseään voi terapoida helposti alkamalla muuttaa tapojaan pikkuhiljaa, esim. kävelemällä jotain eri reittiä bussipysäkille jne. siitä sitten muuttaa elämän suuntaa kivasti. on se jännä. heh.

liikunta auttaa asiaan. tai ihan miten vaan, jos sitä nyt väkisin haluaa syödä jotain neurokemioihin vaikuttavaa paskaa, niin siitä vaan!

Jep, tunnistan tästäkin itseni, enpä tiennyt että NÄMÄKIN voi olla pakkoajatuksia.
Musta tuntuu, että tämä häiriö (jos nyt on OCD, kun epäilen mm. skitsofreniaa), on niiiiiin pahana.... niin, että pelkään auttaako uudet lääkkeetkään...

Mä niin toivon, että auttaa. Terapiasta en ole _tämän suhteen_ hyötynyt, muuten kyllä. Mulla diagnosoitiin aikoinaan pakko-oireinen häiriö, mikä sittemmin on poistettu "listaltani". Omasta mielestäni kyse ei ole enää mistään tilapäisestä ja ohimenevästä jutusta, vaan kunnon häiriöstä.

Tätä on jatkunut liian kauan, häpeän ja pelkään ajatuksiani.
Häpeän niitä. Tunnen syyllisyyttä, kadun ja mietin; miksen vaan voi olla ns. normaalisti mieheni kanssa!!! Miksi mietin, kun en jaksa enää miettiä!!

Pää leviää, mulla on varmaan kaikki ocd:n tyypillisimmät pakkoajatukset ja iso osa harvinaisemmistakin.

Mulla lieveni pakkoajatukset lähes minimiin, kun löydettiin kilpirauhasen toiminnanvajaus ja sain siihen lääkkeen.

Mitä muille kanssakärsijöille kuuluu tällä hetkellä, esim. aloittajalle? Oletteko päässeet ajatuksista eroon ja oletteko edelleen kumppaninne kanssa yhdessä?

Minulla on edelleenkin aika sama tilanne kuin aiemminkin, ajatukset jyllää päässä, mutta yhdessä olemme edelleen. Välillä on muutamia päiviä, jolloin on parempi olo, mutta sitten jossain kohtaa nämä mietteet alkavat taas jäytää päässä. Että kun olen tällaisia hölmöjä miettinyt joskus, niin voiko kaikki olla kunnossa. Tunnen itseni huonoksi vaimoksi ja kamalan ilkeäksi, vaikka mieheni on kokonaisuudessaan periaatteessa ihan suht komea ja usein jopa erittäin komeakin, mutta jotkin kohdat välillä pistää silmään vähemmän miehekkäinä tai komeina. Tuntuu, että hän ansaitsisi paremman vaimon. Sitten hyvinä päivinäni minusta taas tuntuu, että olen ihan idiootti ja tämä vuoristorata saa aikaan sen, että pelkään, että kun olen tällainen hullujen asioiden päässä pyörittelijä, voinko silloin olla aidosti rakastunut.

Voivvvvv oli täysin oikeassa siinä, että aivan naurettavaahan tämä on. Mutta myös ihan kamalaa, kun tuntuu, että koko elämä menee hukkaan tämän takia. Kuitenkin rakastan (ainakin luulen niin!) miestäni niin paljon, että en tahtoisi häntä jättääkään näin typerän asian takia. En oikein osaisi kuvitella itselleni parempaa miestäkään -tai ehkä joissain asioissa- mutta en kokonaisuudessaan. Tahtoisin vain pystyä vapautumaan näistä ja elää elämää ja olla rauhassa onnellinen. Sen pitäisi periaatteessa olla ihan helppoa. :-(

Eikä tää tosiaan ole ainoa aihe, joka mulla on. Tuolla aiemmin mainitsin joitain mm. tuon eläkejutun ja työasiat, jotka pyöri päässä lähes tauotta. Mulla on myös trikotillomania, suht lievä onneksi tosin ja puhtausjuttuja, mutta nekään ei onneksi ole niin pahoja kuin joillain. Ne ehkä todistaa, että tämä mieheeni liittyväkin on "vain" yksi pakko-oireista, ei varsinaisesti rakkauden puutteesta johtuvaa? Mutta sitten taas välillä kehittelen siitäkin pakkoajatuksen, että mitä jos näillä kaikilla ajatuksilla pakoilen jotain pelottavaa tosiasiaa=sitä, etten oikeasti tarpeeksi rakastakaan?

Tämä http://www.healthboards.com/boards/obsessive-compulsive-disorder-ocd/847810-help-people-relationship-ocd.html voisi melkein olla kuin minun ajatukseni...

Hei Sekopää vaimo!
Olipas "mahtavaa" lukea tekstejäsi, kuin suoraan omasta elämästäni. Minulla on diagnosoitu ocd jo vuosia sitten, mutta tästä rocd:stä en ollut kuullutkaan. Suurimman osan ajastani käytän tähän parisuhdeajatusmyllyyn ja tuntuu todellakin, että se oikea elämä valuu hukkaan. Olisi kiva kirjoitella kanssasi, sillä tuntuu, että näiden asioiden kanssa on usein ihan yksin. Laitathan osoitetta, jos vain siltä tuntuu!

Moikka!
Helpottavaa kuulla että muillakin on samankaltaisia oireita.

Itse olen 6kk raskaana ja 2kk kohdalla aloin yhtäkkiä tarkkailemaan miestäni. Minusta hän näytti oudolta,jopa vastenmieliseltä. En ymmärtänyt mistä se yhtäkkiä johtui, koska siihen asti olin pitänyt häntä komeana. Siitä alkoin nyt 4kk jatkunut helvetti. Aloin tarkkailemaan häntä jatkuvasti ja kai jos ihmistä tuijottaa 4kk kokoajan alkaa hän näyttää erillaiselta. Minulla käy niin, että ikään kun hänessä olisi kaksi eri persoonaa, ihana ja kauhea. Olen miettinyt pääni puhki mistä tämä johtuu ja ollut samassa pakkoajatus luupissa kun te muut; onko hän se oikea, jos olisi miksi takerrun tälläisiin turhanpäiväisiin ulkoisiin "virheisiin".

Olen ollut monta kertaa miltei eron partaalla,koska en kestä tätä ahdistusta, mutta aina loppuviimein tajunnut ettei se johdu miehestäni. Samaan aikaan rakastan häntä yli kaikean ja haluaisin olla hänen kanssaan. Hänessä ei ole mitään vikaa.
Olen käynyt terapiassa ja se on kyllä auttanut, mutta vain hetkellisesti. Terapeutti uskoo juurien johtavan lapsuudesta, missä äitini oli ambivalentti kiintymyssuhteessa. Välillä antoi turvaa, välillä ei. Ja sitten aikuisuuden kokemukset parisuhteissa, hylkäämisiä ja viimeisimmässä mies halusi olla muiden miesten kanssa ja siksi erosimme.
Toki raskaushormoonitkin voi vaikuttaa, mutta tuskin tätä kaikkea. Minulla on jo aijemmin kokoemusta pakkoajatuksista parin vuoden takaa. Kohde vain vaihtuu.
Aloin syömään Cipralexia(15mg) 6 viikkoa sitten ja tuntuu että ehkä pikku hiljaa se alkaa vaikuttaa... toivotaan.
Olen olliut täysin lamautunut tämän takia kuukausia ja useasti miettinyt etten jaksa elää. Tämä on niin hirveätä.
Jos joku haluaa vaihtaa ajatuksia tästä tai jakaa kokemuksia tästä, keskutelisin mielelläni.

Mistä tuosta ROCD diagnoosista saa tietoa?

Löysin paljon tietoa esim.facebookissa on oma ryhmä.kannattaa liittyä.

Hei pregnant ja ma_rie,

Kiva, kun vastasitte tänne ja anteeksi, etten ole käynyt kirjoittelemassa täällä pitkään aikaan!

Tilanteeni on aika samanlainen edelleen kuin aiemminkin, tosin pientä parannusta ehkä on tapahtunut. Ajatukset jyllää päässä yhä pahasti, mutta aamuisin pääsen aika hyvin sängystä jo ylös, mutta edelleen ne usein lamaavat, kun pitäisi alkaa tehdä jotain.

Näistä asioista lukeminen on toisaalta auttanut ja toisaalta taas välillä tuntuu, että olisi parempi pysytellä poissa lukemasta kaikkia juttuja, kun niistä tulee välillä kehitettyä uusia pakkoaiheita itselleen... Huoh. Mutta vinkkaan teille muuten silti tästä yhdestä englanninkielisestä sivustosta, joka on välillä auttanut minua aina hetkellisesti ainakin: http://conscious-transitions.com/category/relationships-2/
-> tuolta sivun oikeasta laidasta voi klikata archives-otsikkoa ja sieltä pääsee lukemaan vanhoja blogikirjoituksia, joista löytyy hyviä juttuja niistä kommenteista saa myös vertaistukea.

Tällä hetkellä olen päässyt sellaiselle "tasolle" ajatusteni kanssa, että tiedän rakastavani miestäni äärimmäisen paljon, mutta minua häiritsee ajatus, etten ole itse tarpeeksi hyvä vaimo hänelle / niin hyvä puoliso kuin hän on minulle. Kun tahtoisin niin kovasti olla.

Tiedän, että tämä kuulostaa ihan typerältä, kun normaalisti varmaan melkein kaikki katsovat muita ihmisiä "sillä silmällä", vaikka olisivatkin parisuhteessa. Mieheni kuitenkaan ei kuulemma "sillä tavalla" huomaa muita kauniimpia naisia eikä niillä ole hänelle merkitystä. (Minun kirjoittamanani tämä vaikuttaa idioottimaiselta ja naiivilta, tiedän) Periaatteessa saisin olla aivan äärimmäisen onnellinen tällaisesta miehestä ja moni ilkeämielinen tulee tietysti nyt vinoilemaan, että ei kukaan oikeasti ole tuollainen, vaikka niin väittäisikin. Tästäkin on miehen kanssa juteltu ja hän vilpittömästi väittää, ettei huomaa muita naisia. Välillä minua itseänikin hävettää, että olenko saanut aikaan sen, että hän ei uskalla huomata muita esim. siinä pelossa, että minä vetäisin herneet nenään tms. / kun tästä aiheesta on juteltu aika paljon sattuneesta syystä. Olen kuitenkin sanonut, että se olisi ihan ok, jos hän katselisi muitakin. (Tässä vaiheessa tämä viimeistään kuulostaa täysin absurdilta aiheelta jo omasta mielestänikin) Mutta ei kuulemma.

Tämän takia minua häiritsee se, että minä saatan huomata muitakin miehiä "sillä silmälläkin". Se on kuitenkin varmasti sikäli ihan lievää eli en siis millään tapaa kuolaa heidän peräänsä esim. tyyliin "uuh, tuotapa tekisi mieleni päästä panemaan", vaan ne on ehkä enemmän sellaisia hieman enemmän kuin pelkkiä "noteerauksia". Mieheni esim. ei kai edes niin huomaa ketään ja saattaisi olla, että "ai mikä, en mä huomannut" ja minä taas saatan nähdä, että "oho, olipas sillä komea (joku mikä nyt onkaan)". Eikä tässäkään kai niin mitään pahaa olisi, mutta minulle tulee sitten tässä kohtaa kuitenkin huono omatunto, jos huomaan panevani merkille jossain muussa jotain parempaa kuin miehessäni. Jos joku on vaikka lihaksikkaampi / miehekkäämpi kuin mieheni. Kun en tahdo nähdä muita, eihän miehenikään näe. :-( Tämä on ehkä se isoin ongelmani. :-( Ei mieheni mikään kukkakeppi sentäs ole, vaan olemme samanpituisia ja hän painaa kyllä muutaman kilon enemmän kuin minä. Minua vain häiritsee, miksi olen näin ilkeä / kiinnitän tällaisiin huomiota. Kun eihän näillä pitäisi olla väliä.

Silloin hyvinä päivinäni nämä tuntuvatkin niin tyhmiltä jutuilta, mutta ahdistuspäivinäni nämä saavat vallan ja tulevat ne pelot, että tiedän rakastavani paljon, mutta rakastanko tarpeeksi, kun olen tällainen. Monille tämä on varmasti ihan normaalia ja välillä mieheni koittaa lohduttaa, että me olemme vain erilaisia. Ei noin hyvä mies oikeasti ansaitse tällaista paskaa vaimoa.

Kuten pregnant kirjoitti terapeutin sanoneen, niin minäkin olen miettinyt nyt syksyn aikana, että jos en rakastaisi miestäni lainkaan, niin enhän minä tässä tosiaan kai enää olisi. Tai jos rakastaisin vain vähäsenkin. Se tässä kai on se ongelman ydin, kun rakastaa hyvin paljon ja haluaisi rakastaa vielä paljon enemmän ja sitten iskee nämä pakkoajatuspelot. Ja sitten alkaa miettimään, että ei tämäkään normaalia ole, vaan ihan sairasta. Tässä on varmaan kyse myös paljosta muusta: omasta perfektionismista, omasta riittämättömyyden tunteesta / huonosta itsetunnosta, jonkinlaisesta masennuksestakin ehkä, tarpeesta saada olla aina ihan varma kaikesta, epävarmuuden sietämättömydestä jne.

Oletteko muuten koittaneet pitää päiväkirjaa pakkoajatuksista ja tunteistanne? Kesästä asti yritin pitää, mutta lokakuussa se tyssäsi, kun ei enää jaksanut joka päivä kirjoittaa ja sitten myöhemmin en enää muistanut, mitä oli minäkin päivänä. Täytyisi taas koittaa aloittaa. Jotenkin kuitenkin alkoi tuntua, että meneekö nämä ajatukset jotenkin kuukautiskierron mukaan oikeasti?

moi ja kiitos kun jaksoitte vastata. Harmi jos ei voi privana vaihtaa yhteystietoja. No,jutellaan täällä niin ehkä joku muukin saa apua. Olen alkanut tajuamaan että ei todellakaan olla ainoita tämän asian kanssa, koska ainakin ulkomaalaisia sivustoja on paljon ja varmasti useita jotka eivät uskalla asiasta puhua.

Mulla on tosiaan tilanne vaan pahentunut- valitettavasti. Vauva syntyi 3 viikkoa sitten, mikä on tietysti ihanaa mutta ahdistukseltani en pysty edes hänestä sillä tavalla nauttimaan joka tekee minut äärimmäisen surulliseksi. Jouduin laskemaan synnytykseen lääkitystä, niin toki sekin vaikuttaa. Minulla on siis käytössä cipralex 15mg , joka ei kuitenkaan ole paljoa minua auttanut. Vain sen verran että pääsen sängystä ylös ja tietysti hyvä siinä että sillä jaksan hoitaa vauvaani.

Ehkä pelottavinta kaikessa oli se, että jopa synnytyksen aikana kärsin pakkoajatuksistani,mikä oli maailman hirveintä!! mutta onnekseni ne sitten postuivat 3 päiväksi ja tunsin onnellisuuden tunnetta vauvastani ja miehestäni,mikä oli aivan ihanaa! mutta sitten se taas jatkui.....

Sekopää vaimo, ymmärrän tota sun "käsivarsi" juttua sillä tasolla, että minulla on samankaltaista,mutta kasvoihin liittyen. Katson miestäni eri kuvakulmista ja hän näyttää niin erilaiselta eri kulmista. Edestä hyvältä, sivulta hirveän laihalta ja siitä ahdistun.Ja tietysti ahdistun siitä, että miten voinkaan ahdistua tuollaisesta!!!haaveilen että hänellä olisi paksumpi tukka,niin hän ei näyttäisi sivulta niin laihalta. Huomaan muissakin mieheissä samaa, saatan esim.elokuvissa tarkkailla miesnäyttelijöissä samaa tai ihan kenessä tahansa missä tahansa. Tätä terapeuttini kutsuu splittailuksi, eli jakaa maailman "hyvään" ja "pahaan" ja sitä kautta näkee kaiken mustavalkoisesti ja tämä on sitten jotain lapsuudentraumaa....

Minua kiusaa myös jatkuvasti se ajatus, että mitä jos tämä on ylipsykolisoitua ja minun ei vaan kuuluisi olla mieheni kanssa, etten vaan voi myöntää sitä itselleni. Ja ehkei tätä tulisi kuitenkaan jonkun muun miehen kanssa.
Mutta toisaalta mieheni persoonassa ei ole mitään vikaa ja kun hän pukeutuu isompiin vaatteisiin ja näyttää isommalta niin koen oloni hyvälsi hänen kanssaan. Eli en usko että on kyse muusta kun tästä hirveästä sairaudesta!!
Olen ajatellut,että se että koen turvallisemmaksi olon kun hän on isompi jostain syystä. Minua myös häiritsee se, että hän painaa minua 10kg vähemmän. Mutta minunhan ongelma se on, koska hän on normaalipainoinen ja minä 10kg-20kg ylipainoinen. Häntä se ei haittaa,mutta minua kyllä. Yritän kovasti laihduttaa mikä on sekin sairasta tässä tilanteessa. Minua on aina esim.isäni kritisoinut ulkonäöstäni.
Olen itse hyvin vaihtoehtonen ihminen, teen hyväntekeväisyys työtä ja moraalini on hyvin korkea. Kaikki tämä syö minut sisältä, sillä en voi käsittää itseäni!!

Sekopää vaimo, kysyit miten hakeuduin terapiaan. Menin yksityiselle psykiatrille(kallista,tiedän) n.3 vuotta sitten sillä silloin kärsin unettomuudesta ja sain sitä kautta b-lausunnon ja kelan rahoittaman terapian. Suosittelen!

Itse kävin psykiatrilla nyt taannoin psykiatrisella poliklinikalla ja siellä minulla oli niin huono psykiatri, joka sanoi että "kyllähän sinun mies onkin vähän erikoisen näköinen, etten yhtään ihmettele" KELATKAA IHMISET!!Ja tollasen ihmisen varassa on mun lääkitys. se ei ymmärrä yhtään mitään. Mieheni on oikeesti ihan tavallisen näköinen nuorimies ja psykiatri ei saisi ikinä puuttua toisen ihmisen ulkonäköön. Ajoin taas etsiä uuden psykiatrin ja katsoa jos joku ymmärtäisi määrätä minulle oikean lääkkeen. Imetyksen takia tietysti en tiedä voinko ottaa sellaista joka voisi minua auttaa. Onko kellään kokemusta lääkeestä joka auttaisi pakkoajatuksiin?
Kilpirauhasarvoni mitattiin kesäkuussa, ja ne olivat normaalit.
Itse epäilen että hormooneilla voisi olla vaikutusta tässä asiassa. Ainakin niin toivon!

Huh huh, mitä ihmisen mielessä voikaan olla. Itse uskon että vaikutus on myös elokuvilla ja koko hollywood "the one" ajattelulla. Niissä nainen on AINA pienenpi ja sirompi ja mies isompi ja lihaksikkaampi. Se on ihan standardi juttu. Ja siellä toitotetaan "sen oikean " löytämistä. Terapeuttini ilmaisi asian hyvin. Ei voi olla "väärää" sillä ihminen on aina oikea. Kaikkia ihmisiä voi rakastaa.

Kirjotelkaa ihmeessä!

Onko mitään uutta näillä rintamilla? Oliko syynä alhainen estrogeenitaso tms, onko löytyny lääkkeitä tähän? Alan jo olla aivan epätoivoinen asian kanssa, no vasta 2 kk kärsinyt, mutta kuitenkin..

OCD kuin OCD, kyllähän esimerkiksi kaikille mahdollisille pakko-oireisille häiriöille voi nimittää, vaikka mitä etuliitteitä.

Huom! Eivät mitään virallisia.
Esimerkki1. Vastasynnyttänyt nainen alkaa saamaan pakkoajatuksia lapsen vahingoittamisesta, voidaan nimittää esimerkiksi COCD = Children Obsessive Compulssive Disorder

Esimerkki 2. Potilas saa ainoastaan väkivaltaisia pakkoajatuksia ilman kompulssioita, voidaan nimittää esimerkiksi Pure VO = Pure Violence Obessive Eli Ainostaan väkivaltaisia pakkoajatuksia.

Näillä esimerkeillä yritin tarkoittaa sitä, että kun kerran ROCD tarkoittaa Relationship Obsessive Compulssive Disorder niin ongelman ydin on siinä että se mikä on itselle kaikista tärkeintä on yleensä se pakko ajatusten kohde ja jos pelätään menettävän se, siitä syntyvä ahdistus on niin suuri että kehittyy näitä pakkotoimintoja. Joten pitää oppia hyväksymään ne ajatukset ettei vastusteta niitä pois mielestä.

Maailmalla tapahtuu paljon ikäviä asioita, mutta jos murehdimme niin tuotamme vain itsellemme tuskaa. Eletään täysillä sata lasissa keskittymällä olennaiseen ja annetaan ajatusten elää omaa elämäänsä.

Päätinpä nyt kirjoittaa tänne jos vielä joku tätä lukee... Pienenä minulla oli jo pakko oireita vaikken sitä tajunnut silloin, huoneessani kävi mies jonka takia piti mennä aina juuri samalla tavalla peito alle ja joka ilta toinen mikä lie ihminen lähti kohti minun taloani.. SItten se siirtyi polttamiseen ja alkoholiin, ja satunnaisiin yhden yön juttuihin, joita oli todella paljon, ja lopulta nyt kun aloitin taas seurustelemaan ( viime suhteessa poikaystäväni petti minua ) se on nyt tullut pahimpana koskaan.

Viime kesänä aloimme seurustelemaan ja kaikki oli hyvin, olimme ennen sitä ystäviä 7 vuotta ja kaikki oli aiban mahtavaa ku uusi vaihe alkoi. Hän on tosiaan maailman ihanin ihminen ei KOSKAAN pettäisi. Sitten pikkuhiljaa alkoi tunteet muuttuman ja nytten olen jo sekoamispisteessä.

Emme voi olla hetkeäkään erossa kun tämä kauhea olo tulee, en halau päästää häntä mihinkään tapahtumiin yksin, en minnekkään. Mietin koko ajan että hän ei halua olla minun kanssa, vaikka ennen sain kenet halusin ja varmaan vieläkin jos olisin sinkku... Päässä tuntuu pahalle kun hän sanoo että menee vanhempien kanssa mökille...

Päässä on myös katastrofipelkoja, pelkään ufoja ja joka ilta luulen että he tulevat ja ottavat minut, pelkään pimeää yli kaiken..

jatkoa olisi vaikka kuinka ja muita oireita, mutta tuossa on nyt lyhkäisesti.. en ole ollut missään hoidossa vielä..

Miten ROCD eroaa läheisriippuvuudesta?
Diagnoosit ja lääkkeet riippuu ilmeisesti aika paljon siitä, mille lääkärille menee.

Woot, kuulunko minäkin tähän ryhmään?

Olen seurustellut yli vuoden avopuolisoni kanssa. Jaksottain minulle tulee ajatuksia, jonka mukana tulee n. 1-2 viikkoa kestävä ahdistusjakso. "Onko hän oikea minulle?" "Onko hän tarpeeksi hauska?" ym.. Vaikka järjellä ajateltuna mitään vikaa ei ole. Hän on paras mies tähän mennessä

Hei Jospendaali

Ihan ensinnäkin; ei ole sitä "oikeaa".
Ihminen rakastuu biologisin perustein ja tunteet laantuvat kaikille tietyssä vaiheessa suhdetta.
Se että sinulle on tapahtunut rankkoja juttuja, voi aiheutaa pahan olon tunteen ja ajatukset alkavat tulkita tunnetta niin,että alkaa kyseealaistamaan suhdettaan, koska ahdistus tarvitsee kohteen.

Sinulla voi hyvin olla rocd.
kirjoita ihmeessä lisää oireistasi jos haluat.

Yleensäkin kun menee suhteessa hyvin ja sanon siitä jollekkin, niin kohta alkaakin omassa päässä kyseenalaistaminen ja sitten en enää tiedäkkään meneekö hyvin. Aivan kuin ei luottaisi itseensä. Omassa päässä on helppo sabotoida kaikki ne hyvät asiat kyseenalaistamalla :/ Sen takia en tätä suhdetta kehtaakkaan hehkuttaa kellekkään etten vain ala tuhota sitä päässäni.

Minulle tämä on neljäs avoliitto jossa asutaan saman katon alla, joten alusta asti olen miettinyt, että olenko oikeassa suhteessa ja panokset ovat olleet korkealla. Luulin aiemmissa suhteissa olevani oikean henkilön kanssa joten kai luulen nytkin olevani. Pitäisi lopettaa miettiminen, mutta ei se helppoa ole. Nyt onneks taitaa tämä kausi olla lopuillaan..joten uutta ahdistuskautta odotellessa.

Niin ja niistä aamuista...kun asuin yksin lasten kanssa ja olin aloittanut seurustelun nykyisen kumppanini kanssa niin heti kun heräsin aamulla minulla oli valtaisa ahdistus. Eka asia aamulla päässä oli "onko hän "se oikea"?

Ois kiva tietää että olenko luonteeltani vain tämmönen vai onko siinä jotain muuta...mutta joku kallotohtori osais varmaan kertoo. o_o

Siis ONKS tää todellista, mä oon luullu VUOSIA et mä oon hullu ta ijotain, ja nyt kun löysin ROCD todellakin sattumalta, tuntuu että luen itsestäni koko ajan...
!!!
Mietin juuri tälläkin hetkellä ja vatvon ja vatvon olenko mieheni kanssa vai en, rakastanko häntä vai enkö, onko hän se oikea, entä jos ei olekkaan entä jos jos jos ja meille syntyi myös lapsikin 7 kk sitten ja huh huh!!
Nää ajatukset puhkeaa aina jostain muuttuvasta asiasta, eli jos tulee suuria mullistuksia jne... ja sit ahdistaa oikeen olan takaa....ja yritän ratkoa jotain todella suurta yhtälöä päässäni...
Siis onks tää todellista että mä voisinkin huokasta helpotuksesta, että mun ei tarvikkaan pelätä? :O

1.

The thought that I don’t really love my partner haunts me
0

1

2

3

4

2.

I find it easy to dismiss my doubts about my partner
0

1

2

3

4

3.

I constantly doubt my relationship
0

1

2

3

4

4.

I find it difficult to dismiss doubts regarding my partner’s love for me
0

1

2

3

4

5.

I check and recheck whether my relationship feels “right”
0

1

2

3

4

6.

I am constantly looking for evidence that my partner really loves me
0

1

2

3

4

7.

I feel that I must remind myself over and over again why I love my partner
0

1

2

3

4

8.

I am sure my partner loves me
0

1

2

3

4

9.

I am extremely disturbed by thoughts that something is “not right” in my relationship
0

1

2

3

4

10.

I continuously doubt my love for my partner
0

1

2

3

4

11.

I keep asking my partner whether she/he really loves me
0

1

2

3

4

12.

I frequently seek reassurance that my relationship is “right”
0

1

2

3

4

13.

I am constantly bothered by the thought that my partner doesn’t really want to be with me
0

1

2

3

4

14.

I feel a need to repeatedly check how much I love my partner
0

1

2

3

4

Moi
Mä laitoin tohon ton ROCD.net-sivustolta otetun kyselyn,missä voi vähän nähdä onko tollasta.mulla ainakin kaikki vitosta:/

Joo,mulla on diagnoisoitu OCD. Mulla on siis keskivaikea OCD ja "alatyyppinä" parisuhde OCD (ROCD) ja Resposibility OCD, sekä co-morphic-depression.
Tätä ei tehty todellakaan Suomessa, vain tämän teki lontoolainen OCD-spesialisti India Haylor. Otin häneen yhteyttä,kun en kokenut saavani Suomessa apua ongelmaani. Kyllä moni ymmärsi,ettei ole kyse "tavallisista" parisuhdeongelmista,mutta silti harva osaa hoitaa OCD:ta, sillä siihen ei sovi perinteinen keskusteluterapia, varsinkin jos terapeutti antaa potilaalle mitään "vakuuttelua" ja sen asian (parisuhde) puhumista, joka ei ole se ongelma, vain OCD on se ongelma. OCD:en kyllä voi auttaa CBT jos siihen sisältyy Exposure ja Prevention therapy.
Lontoolainen terapeuttini India Haylor siis teki minulle kahden tunnin haastattelun Skypen kautta ja sen perusteella teki tuon diagnoosin. Sitten hän piti minulle n. 10 skype-terapiasessiota ja viime tammikuussa matkustin Lontooseen hänen pitämälleen 5 päivän OCD Intensiivi-kurssille.
Se oli todella hyödyllinen ja avaava. Mitään ihmeparantumista sieltä ei tullut,mutta OCD:en ei ole mitään tiettyä parannuskeinoa,vaan sitä voi oppia hallitsemaan erilaisilla harjoituksilla. Edellisen terapeuttini kanssa hän työsti paljolti parisuhteeseen liittymiä vääristymiä, mitä ympäristö ja media toitottaa (mm.Hollywood) ja India sitten auttoi siinä,miten oppia hyväksymään pahin pelko.
En tiedä sinusta, mutta minun pahin pelkoni on se, että en tiedä 100% varmasti onko mieheni minulle "oikea" ja mitä jos emme vain sovi yhteen ja kiellän totuuden.
India käyttää Rational Emotional Behaviour therapy (REBT)-nimistä terapiamuotoa, jossa käsitellään juuri tätä pahinta pelkoa.
Minun tapauksessani hän kysyi; mitä jos et koskaan saa tietää 100% onko miehesi sinulle oikea? Eihän se ole kivaa, mutta ei kukaan tiedä sellaista varmaksi. Ja vaikka et saisikaan koskaan tietää, olisiko elämäsi täysin pilalla? Onko elämässäsi mahdollisesti muita osa-alueita, joista voit ammenta?.
Hän käyttää myös perspektiivejä; monella ihmisellä ei ole "aikaa"pohtia tuollaisia kysymyksiä kun he miettivät mistä saavat seuraavan ruokansa ja katon päänsä päälle " jne. Eli ymmärtää sen, että minun puolisoni on tarpeeksi hyvä ja voin valita olla hänen kanssaan onnellinen. Puolisoni ei voi antaa minulle kaikkea ja siksi minulla pitää olla muita elämän osa-alueita,joista saan nautintoa.
ROCD:ssa asetetaan parisuhteelle aivan liian suuria odotuksia. OCD-ihmisellä on aina jonkinasteisia itsetunto-ongelmia (low self worth) ja se heijastuu juuri parisuhteeseen. Kumppani on jatkuvan tarkastelun ja mikroskoopin alle ja usein sitä projisoi omia heikkouksiaan toiseen ja näkee toisessa olevan kaikki vika.

Tässä hyvä sivusto,joka käsittelee tätä aihetta:
http://conscious-transitions.com/the-initiation-of-relationship-anxiety/

Moi.
Toi kuullostaa ihan normaalilta ROCD-oirehdinnalta.
Mä katson pariskuntia ja facebookista aina katson ihmisten puolisoja,että minkänäkösiä siippoja niillä on ja vertailen...
Ihan hömlöähän nuo asiat ovat,mutta ei OCD:ssa olekkaan mitään logiikkaa.
Kannattaa muistaa se,että SINÄ ET OLE sama kun sun aivot ja sama kun sun mieli. Eli ajatukset tulee ja menee ja sun ei tarvitse samaistua niihin, koska sä et ole sun ajatukset.
India aina sanoo mulle, että OCD:ssa ajatukset ja tunteet ei merkitse MITÄÄN!
Mitä jos,mitä jos....koko elämä voisi olla sitä ja se on IHAN KAIKILLA SAMA! Pitää vaan muistaa, että elämässä mikään ei ole varmaa. Epätietoisuuden sietäminen.
Uskon, että ihminen kuitenkin voi itse päättää mitä haluaa tehdä. Jos ei haluta olla kumppaniemme kanssa, niin sitten erotaan. So what?! Mutta ei me kummatkaan taideta haluta erota vai mitä? Valitettavasti OCD:ssa on se problematiikka,että se kohde vaan vaihtaa paikkaa ja sitten jos eroaa,niin varmasti alkaa miettimään, että mitä jos tein suuren virheen ja mistä voin tietää,että olisiko minun kuitenkaan pitänyt erota.
Eli suhde omaan mieleen, omiin ajatuksiin.
Suurin helpotus minulle on ollut ymmärtää juuri se,että me emme ole meidän mieli, eikä ajatukset ole faktoja.
Itse jossain vaiheessa ajattelin aloittaa kirjoittamaan ROCD-blogia Suomeksi. Se on todella harmillista, että siitä on niin vähän suomeksi.

Kuitenkin hyvä suomeksi käännetty kirja,josta kannattaa aloittaa on Echart Tollen "Läsnäolon voima". Lue se.

Onko sulla terapiaa, lääkitystä? Entä onko sulla diagnosoitu OCD?

Kyllä mulle sopii. Mutta miten?

ei täällä voi. sama juttu,mutta mulla on idea. Facebookissa on ROCD Relationship ryhmä. Liity siihen ja mä liityn kans ( olen eronnut siitä muutamaan otteeseen ja palannut haha), niin eiköhän me sieltä löydetä toisemme. Mun nimi alkaa R:llä.

Mä kirjotin sulle. toivottavasti se on sä:)

olen alkanut kirjoittaa blogia rocd:sta

http://parisuhdeocd.blogspot.fi/

Osaisikohan joku auttaa minun ongelmassani?

Olen seurustellut erään tytön kanssa jo kahden vuoden ajan. Tyttö on oikeasti unelmieni tyttö, hän on älyttömän kaunis, fiksu, ihana, sporttinen jne... Tällä hetkellä en voisi kuvitella ikinä olevani ilman häntä!

Suhteemme aikana olemme kuitenkin molemmat olleet aika epävarmoja suhteestamme. Lisäksi mukana on ollut hieman haluttomuutta.

Seuraava on ehkä vähän outo kertomus, mutta se liittyy ahdistukseeni niin olellisesti, että pakko se on jakaa. No tämä epävarmuus ja haluttomuus on johtanut siihen, että humalassa olen meinannut pettää häntä. Olen jo ollut alasti tytön kanssa, joka antoi minulle sylitanssia. En kuitenkaan suostunut menemään sen pidemmälle enkä pussaamaan enkä muuta. Elämäni tyhmin temppu jota olen katunut ihan hurjasti.

Olen myös aika flirtti kaveri, varsinkin humalassa, mutta tuon oli kyllä pohjanoteeraukseni. No tapahtuma kadutti minua, mutta puhuttuani tyttöystäväni kanssa ajatukset selkeytyivät ja unohdimme tapahtuman.

Meni muutama kuukausi. Muutimme erillemme, koska tyttöystäväni lähti muualle opiskelemaan puoleksi vuodeksi. Muuton alla, jouluna, minulle iski pahat pelot, että "mitäs jos olenkin homo". Muutaman päivän kuluttua selvitin mistä tämä voisi johtua. No löysin OCD:n ja asia helpottui huomattavasti, kun tajusin, että ok minulla on vain seurustelupaineita. Joulun alla pelkäsin että satuttaisin tai tekisin jotain pahaa tyttöystävälleni. Näistä kahdesta "järjettömästä" ajatuksesta olen onneksi jo 90% päässyt eroon, koska olen tajunnut, että ne on oikeasti vain ajatuksia eikä niillä ole mitään merkitystä!

Tyttöystäväni on ollut aivan superihana, hän on tukenut minua ja ollut vierelläni vaikka ajatukset olivat kuinka kauheita! Puhun ja kerron hänelle kaikki.

Kun hän lähti opiskelemaan, minulle palasi hirvet pakko-ajatukset liittyen tähän lähes vuosi sitten tapahtuneeseen sylitanssiepisodiin. Kaiki ajatukseni liittyvät pettämiseen, siihen, miten kauhea poikaystävä minä olen, miten ihana hän on. miten en ansaitse häntä ja miten olen voinut tehdä jotain näin tyhmää. Lisäksi mielestäni ihmiset, jotka pettävät ovat säälittäviä. Nyt pääni laskee minut yhdeksi heistä.

Tämä on ensimmäinen vakava suhteeni. Olen miettinyt, kannattaisiko minun olla sinkku, jos tämä helpottaisi. Ei ole kummallekkaan tervettä kun itken usein ja valitan asiasta. Kumpikaan ei kuitenkaan halua erota, koska tällä hetkellä olemme onnellisempia kuin ikinä! Hetkellinen kaukosuhde, mokat, epävarmuus sun muut ovat tehneet meidät läheisimmiksi ja varmemmiksi kuin koskaan.

SIlti en jostain syystä saa mielestäni typeriä temppujani :(. Kaikki on selvitetty ja annettu anteeksi, mutten itse osaa antaa sitä anteeksi. Kun nään kadulla pariskuntia, ajattelen heti; onkohan tuo pettänyt tuota. Kun nään lapsia, mietin tulevaa perhe-elämäämme ja mietin, etten ansaitse häntä. Televisiossa ja radiossa on kokoajan jotain, mikä tuo itselleni pahan mielen.

1-1,5 vuotta olimme epävarmoja, tämä asia ei heti ahdistanut minua, koska en ollut varma tulevaisuudestamme. Nyt olen 10000% varma, että tämä on tyttö jonka haluan olevan vieressäni loppuelämäni, olen niin onnellinen hänen kanssa! Ajatuksistani en kuitenkaan pääse eroon, ja pelkään, että tämä yksi typerä tapahtuma vaivaa minua koko loppuelämäni ajan. Ei ole normaalia että siitä ahdistuu vielä vuodenkin jälkeen useiksi viikoiksi :(.

Kiitos jos jaksoit lukea tämän, toivottavasti löytyy jotain vinkkejä. En ole paha tai ilkeä ihminen, satun vaan olemaan vähän idiootti humalassa. Ensimmäinen suhteeni, joten teen kaikki virheeni tässä.

Terve! En tosiaan ole näemmä kohta viiteen vuoteen kirjottanut tänne. Pahoitteluni siitä. Näitä kaikkia tekstejä on kiinnostava lukea ja todeta myös itsekseen, että en ole ainoa joka tän kanssa kamppailee.
Mulla menee paikkapaikoin todella hyvin, mutta se ahdistus iskee lujaa. Mm nyt ahdistaa. Kyseenalaistan tunteeni tyttöystävääni kohtaan. Olen myös opetellut harjoittelemaan näitä ajatuksia vastaan. Mm jos alkaa ahdistamaan, niin totean vaan "mitä sitten? Mitä sitten jos en rakasta puolisioani? "
Tuo kuulostaa sinänsä brutaalilta, mutta se on toiminut. Olen myös huomannut että syksyllä alkaa tämä sykli aina. Kesällä olin yhtä aurinkoa ja ajattelin itsekseni, että "eihän mua mikäön vaivaa! Kaikki hyvin ja oon vaan liiotellu asioita"
Kunnes SE alkoi taas.
Olen sen verran itsepäinen ihminen, koska hyvä kausi kun tulee, niin lopetan kaiken seinään. Terapian ja lääkkeet (tämä on nyt neljäs kerta kun niin käy) ja olen alottamassa taas terapian.
Jotenki se euforinen tunne joka valtaa sillon kun kaikki on hyvin nii saa mut unohtaan kaiken ja lopetan myös ne.
Kunnes kuten tänään esimerkiksi. Aamulla heräsin ja ahdisti. Mietin mikä ahdistaa ?
Niin tottakai kohdistin sen tyttöystävääni.
hän jopa muutti suomeen minun takia ja myö opiskelemaan ja meillä oikeesti menee hyvin.
Hän on rehellinen ja rakastava. Joskus vähän liiankin rehellinen mikä saattaa joskus itseä ärsyttää, mutta myöhemmin tajuan että hyvää hän vain sillä tarkoittaa.
Samat ajatukset, sama pikkupiru päässä on "onko hän oikea? Mitä jos tämä ei oo rocd ja oikeasti et halua hänen kanssa olla? Jos todella rakastan häntä nii minua ei ahdistaisi!"
Olen pahoillani etten ole kirjoittanut tänne sen jälkeen kun alotin kyseisen topiikin. Luen näitä aina säännöllisesti ja jopa yhden kanssakeskustelijan kanssa puhumme facebookissa ja hän auttaa minua hirveen paljon. Kiitos sinulle!
Oon onnelinen jos oon pystyny auttaan joitakin ihmisiä sillä et avasin suuni tänne.
Olisi mukava kuulla miten muilla menee täällä myös!
Kiitos!

Olen perustanut facebookkiin parisuhde ocd-ryhmän. Tervetuloa!

Hei. Nyt täytyy sanoa, että lämmin lämmin lämmin kiitos palstan aloittajalle. Ja kaikille muille kirjottaneille. Elämäni suurin kysymysmerkki ja kipukohta (vaikka kipuja on muutenkin riittänyt) on se, mikä ihme minua alkoi riivaamaan, kun elämässäni ensimmäisen kerran koin vastavuoroista rakkautta. Oireeni alkoivat heti kun ymmärsin ihailemani miehen antavan tunteilleni vastakaikua. Voi hyvänen aika, kuinka ihmeellistä onkaan lukea teidän kokemuksistanne kanssamatkustajat... aivan kuin lukisin omaa päiväkirjaani niiltä hirvittäviltä vuosilta.

Toivottomuuden tunne oli merkittävän voimakas... Sain apua rauhoittavista lääkkeistä, kuvataideterapiasta ja ennen kaikkea psykologisesta vyöhyketerapiasta. Terapeuttini auttoi minua hyväksymään ja etäännyttämään itseäni ajatuksista, joista etäälle pääseminen tuntui todella haastavilta.

Valitettavasti suhteemme päättyi 2,5 jälkeen. Mutta ystävyys jäi. Syy eroon oli se, etten löytänyt nimittäjää vaivalleni ja näin ollen epäilin tunteitani viimeiseen hetkeemme saakka.

Jospa kysymyksessä on PMS oireytymä?

Yle Elävässä arkistossa aiheesta enemmän.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/06/15/kateva-emanta-pms-raivo
-----------------------------------------------------

Tää tuntuu tosi hullulta mutta mulla ihan kamala pakkoajatus. Kaikki oli tosi hyvin uuden kihlattuni kanssa. Rakastan häntä yli kaiken. Olin pari vkl sitten baarissa ja juttelin tutun naisen kanssa. Ei kummempaa. Aamulla heräsin järkyttävään krapulaan ja masennukseen. Nyt nainen pyörii koko ajan mielessä, olo on järkyttävän masentunut, nukkunut olen unilääkkeillä. Ei ole tunteita häntä kohtaan mutta pyörii vaan päässä.....olen hyvin herkkä ja masentumiseen taipuvainen. Koko ajan asia pyörii mielessä...olen sairaslomalla tällä hetkellä. Tuntuu ihan tyhmältä asialta. Auttakaa. Olen pariviikkoa syönyt sertralinia kun mistään ei tule mitään. Tuntuu ihan hullulta että tälläinen asia tekee mielen ihan sekaisin

Omalla kohdallani alkoi tää rocd kun täysin ulkopuolinen ihminen sanoi mulle, ettei mun suhde tuu kestämään. Sen jälkeen oon kamppaillu ajatusten kanssa ja suunattoman ahdistuksen... en tiiä miten tään kierteen voi pysäyttää. Kumppani aiheutti mulle pahimmillaan paniikkikohtauksia.. nyt ei oo paniikkikohtauksia niinkää ollu pariin viikkoon. Lieviä ehkä. Uskoin tämän tuntemattoman puheita ja hän oli hyvä manipuloimaan. Aivan hirveetä. Ennen tapaamista en koskaan ajatellut eroa. Ollaan oltu 4vuotta yhdessä ja 4kk ollut aika kamalaa aikaa tämän puhjettua.

Mielenkiitoista lukea näitä. Ehkä löytäisin vastauksen. Ahdistaa niin pirusti. En ole itse OCD:sta kärsivä. Kumppani on. Pitkään meni ettei pettänyt. Nyt sekin helvetti . Kiinnostaisi tietää mikä voi olla todellinen syy. OCD alkoholi väärät lääkkeet? Lääkkeiden ottamatta jättäminen kännätessä? Karmivien pakko-ajatusten (parisuhteessa) purkaminen kännissä muita panemalla? Haluttomuutta hänen puoleltaan suhteessa jonkun aikaa. Nyt, petettyään, uskaltauduttuamme edes vähän keskustelemaan, sanoo että karmeat pakkoajatukset sängyssä rakastelutilanteessamme. Ja että siinä on halut menneet ,ja että vaan tuollaista tuskaista pakkosuoritusta koko tilanne hänelle. Järkyttävää kuulla. Mitä ihmeitä voi olla noin lamaavat ajatukset? Arvaatte varmaan että on tosi vaikea käsittää, saatika olla "armollinen", vaikka kuinka olisi sairaudesta kysymys.. Rakkauden puutteesta ei kumminkaan puolin ole kysymys. Voi paska sanon minä! Millä ilveellä tästä nyt eteenpän ja miten voi enää mihinkään uskoa..surullista!!

Meditointi yhdessä ajatusten hyväksymisen kanssa auttaa ocd:hen, alatyypillä ei ole väliä.

Toisilla pelot liittyvät parisuhteeseen (rocd), toisilla väkivaltaan (harm ocd) kun taas joillakin seksuaaliseen suuntautumiseen (hocd).

Tärkeintä on antaa ahdistukselle mahdollisuus ja hyväksyä se, eikä sitä pidä yrittää "ajatella" pois tai tarkistella asiaa jokaisesta eri kulmasta. Nämä kompulsiot (compulsions) vain pahentavat ahdistusta, koska noidankehä ei pysähdy ennen kuin kompulsiot loppuvat! Aivot syöttävät lisää ahdistavia ajatuksia jos niihin reagoi koko ajan.

Stop the compulsions, let it be, accept the uncertainty! :)
Easier said than done, but possible :)

https://www.youtube.com/watch?v=LiPS8itp-I8