Matkusteletteko te paljon ?

Ongelmaksi eläkepäivillä on noussut miehen into matkustaa.
Hän haluaisi koluta mahdollisimman monta maata, ennen kuin voimat vähenevät.
Minä henkilökohtaisesti pysyisin mieluummin kotosalla.
Edes Tallinna ei kiinnosta.Olen kuullut että siellä käyvät paljon suomalaiset päivämatkojakin ?
Mikä nyt neuvoksi.En haluaisi edes passia hankkia, vaikka sellainen kai pitäisi jokaisella olla ?
49495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Anna hyvä ihminen miehen matkustaa jos kerran haluaa ja varaa on. Tulee se aika sellainenkin - kaikille siis - ettei enää huvita.

Käy nyt itsekin edes jossain miehen kanssa jos hän kerta pyytää. Kivassa ja lämpimässä paikassa, ei Tallinna ole sellainen ainakaan tähän aikaan vuodesta.

Äänestä

Ei minuakaan kiinnosta matkustaminen. Se on aika epämukavaa puuhaa. Mitä noita maita ja mantuja kattelee. Näkee maisemia ikkunastakin.

Kauhee höösötys pakkaamisen kanssa. Tuntikausien matkustaminen ja jonottaminen milloin millekin tiskille. Lentokoneessa on epämukavat penkit ja huonoa ruokaa. Jalat turpoaa limpuiksi.

Perillä sitten katsotaan, että vuori tuolla, kirkko tuolla ja tori tuolla ja siinähän se on nähty. Kuumaa on tai kylmää, riippuu minne matkustaa. Ruoka on outoa ja vettä ei voi juoda.

Sitten tehdään sama toisinpäin.

Äänestä
  • Ja pommeja räjähtelee siellä sun täällä...

    En minäkään enää kaipaa tuon laatuista jännitystä elämääni.

    Päivittäinen pyöräretki kotiseudullani riittää minulle matkailuksi tässä iässä, 73 vee.

    Äänestä

Meillä taas on tasan päin vastoi, vaimo haluaa matkustella ja minulla matkailuinto on täysi nolla.

Asia on meillä ratkaistu näin: Vaimo matkustelee ystävättäriensä kanssa ja minä viihdyn yksikseni tuon ajan erittäin hyvin kotona. Tuleehan se puolta halvemmaksikin!

Tuli aikanaan nähtyä Hawaiji ja Japani, sekä monta pientä paikkaa siinä välissä, joten enää ei ole halua lähteä edes Tallinnaan...

Mielenkiintoista on tämä kuinka ihminen sopeutuu tyytyväisenä kuhunkin aikaansa.

Äänestä

Mikä on paljon?

Onneksi meidän asennoitumisemme myös matkusteluun on saman suuntainen vaimoni kanssa.

Aloitimme "vaeltelun" seurusteluaikana 60-luvun jälkipuoliskolla ja sen jälkeen olemme olleet liikekannalla melkein kaikki lomamme sekä sittemmin työttömyys- ja eläkeläisvuosina 12 - 16 viikkoa/vuosi.

Tämä vuosi on ollut poikkeuksellinen.
Toukokuussa tuli ajolähtö Espanjasta ja sen jälkeen olemme olleet hapatissa lukuun ottamatta vaimon joulumarkkinamatkaa Dresdeniin.

Mutta, me tulemme taas!

Äänestä

Matkustanhan toki paljon, mutta vielä enempi matkustaa lapsukaiseni. P. rakastaa myös matkustamista. Jos minun ja P:n pitäisi saman mökin ikkunasta maailmaa tuijottaa olisivat vitsimme vähissä.

Rantalomakohteet ovat tosin jääneet ja kaupunki lomat pinnalla vaan lämpöä en kaihda kun kohteita lonihen..

Kotiin on moni kuollut ja jokunen jopa matkaillessaan maailmalla.

Äänestä

Nourata Suomalaisen lentofirman mainosta,illaksi kotiin.
Mä ole iki onnellinen ko pääsen omaan sänkyyn ehtoolla.

Äänestä

Matkustaminen on tosi ihanaa, me puolisonikanssa matkusteltiin aina lomilla kymmeniä vuosia, haaveena oli kun eläkkeelle päästään muutetaan aina talveksi lämpimään, mutta toisin kävi, puoliso sairastu juuri siinä vaiheessa kun pääsi eläkkeele, siihen jäi haaveet.
Toteuttakaa ihmeessä unelmanne, kun olette vielä terveitä, terveys menee hetkessä eikä sen jälkeen pysty enään matkustamaan minnekkää kun kuolema kolkuttaakin ovella.
Matkustaminen avartaa, pitää terveenä ja pirteänä.... ja pitää ihmisen onnelisena on mitä muistella....

Äänestä

Lenkkeilen, käyn uimahallissa, elokuvissa ja ajan kunnollisella saksalaisella autolla.
Matkustelut on matkusteltu nuorena.

Äänestä

Ei oikein huvita yksin, ja kaksin ei enää sen vertaa..mutta jossain tekisi mieli vielä joskus käydä.., mutta ei mikään elämää suurempi kysymys, vaikkei pääsisikään..

Äänestä
  • Toi on oikee asenne mennään jos päästään mut jos ei pääse niin ollan kotona.
    Ainoo paikka minne vois mennä niin Japaniin kattomaan ku miekkaa taotaan.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Toi on oikee asenne mennään jos päästään mut jos ei pääse niin ollan kotona.
    Ainoo paikka minne vois mennä niin Japaniin kattomaan ku miekkaa taotaan.

    Ai..samurai kylttyyriko kiehtoopi, vaikket sotainen mies olekaan..oletan ? :)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    Ai..samurai kylttyyriko kiehtoopi, vaikket sotainen mies olekaan..oletan ? :)

    Olen varsinainen sapelinkalistaja ja veitsien terät ja teroitus on ain kiinostanut.
    Samurai miekan terän sanotaan olevan ylivertaisen terävä.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Olen varsinainen sapelinkalistaja ja veitsien terät ja teroitus on ain kiinostanut.
    Samurai miekan terän sanotaan olevan ylivertaisen terävä.

    Pitkä prosessi. Paljon pintoja. Vanha kansa puhuu paja- tai ahjohitsauksesta.

    Äänestä

  • old_profile_28482 kirjoitti:

    Pitkä prosessi. Paljon pintoja. Vanha kansa puhuu paja- tai ahjohitsauksesta.

    Siihen raudan kääntelyyhän se perustuu.

    Äänestä

  • Pirre * Matkusta joskus keväiseen Osloon pariksi päiväksi. Nautit suunnattomasti.

    Lennot tosi halpoja, muuten aika kallista.

    Äänestä

Ei minuakaan pahemmin enää kiinnosta matkustelu, sillä en vaan jaksa innostua lentoasemalla jonottelusta ym.
Jotenkin on ihan hyvä olla kotikulmilla, ja ihmisiä näkee kun menee kauppakeskukseen, nytkin kun alet alko.
Nojatuoli matkailu on niin helppoa ja halpaa.
Mutta, makunsa kullakin ja tapansa elää, itse olen matkustellut nuorempana paljon, ehkäpä siinä syy kun ei vaan kiinnosta enää.
Eipä silti, ei olis varaakaan, kallista lystiä.

Äänestä

Ei todellakaan kiinnosta enää. Se prässi on kohdaltani ohitse, mies joskus tekee Tallinnanreisuja kun työporukassa menevät ´virkistymään´ :))

Olen reisannut niin kyllästymiseen asti et nautin kun pirttini on puhdas ja oleiluun aikaa.

Inhoan ylikaiken tungoksia, jopa kauppareisuni yritän tehdä niin etten ole ruuhkassa.
Pankeissa ei tarvi jonotella kun voi hoitaa netillä asiansa.

Rahaa kun automaatilta haen nostan senverran ettei kohta huomenna tarvi hakea.

Kauppoja on melkein vieressä kotiani, eijuu ei kiinnosta enää .

Äänestä

Mulle jäi ikuinen kauko kaipuu, harmittaa kun puoliso sairastui, yksin en uskalla ku ikää on jo senverran että jos jotaintapahtuu , muutaman reissun kyllä olen tehny naisseurassa vielä puolison kuoleman jälkeen, mutta sekään ei onnistu enää ku rahat loppu seuralaiselta,, vielä lähtisin jos olisi terve ja pirteä kunnonkaveri vaikka nainenki, ihanaa olisi lökötellä lämpimmässä ilmastossa, nauttia etelän auringosta syödä hyvin ihania valmiita ruokia ja laiskotella kaikki olis valmista, siivoojaki kävis jokapäivä aaaaaaaahhhhhhh ku ajatuski lämmittä ja vanhat muistot pintaan pulpahtaa.

Äänestä

Pääasia että kukin viihtyy valitsemallaan tavalla.

Olemme vaimon kanssa jonkin verran liikkuvaa kalustoa mutta yhteen retkeilymuotoon en osallistu.
Naisten matkoihin.

Yhden kerran erehdyin lähtemään mammojen kanssa reisuun ja sen kokemuksen jälkeen vaimo on, suositukseni perusteella, tehnyt tyttöjen vuosittaset matkat ilman minua.

Nautimme yhteisistä matkoista ja nautin tietoisuudesta että vaimo nauttii tyttöjen matkoista.

Eipä tuo asiasi mikään ongelma ole.
Se menee joka haluaa.
Ne menevät yhdessä jotka siitä pitävät!

Äänestä

Minä "tyttö" se lähtisin, mutta kaverista on puute. Passi pitäisi ensin hankkia, kun entinen meni juuri vanhaksi, kuten matkakumppanikin. Hammasharja kuitenkin on ja pienoinen este yksin matkustavalle ne ylihinnat ja vaikka senkin maksaisi mukavasti, niin jotenkin epäilyttää lähteä ja kenellekkäs sitä kertoisi näkemänsä??

No, en minäkään tuikituntemattoman kaverin kanssa lähde, kun ei tiedä, millä kentällä se koneesta häädetään ulos!??

Äänestä

En ole enää yhtä innokas lähtemään.
Aika vaivalloista matkustelu on, olen lähes aina matkustanut yksin, saa kuljeskella oman mielensä mukaan.
Olen ollut kauan omaishoitaja, välillä tekee hyvää päästä normaali ympyröistä pois.
Lienenköhän jotenkin väsähtänyt kun pakkaaminen, Helsinkiin meno ensin, sitten lentoasemalla jonottelu tutuu melkein liian työläältä, puhumattakaan epämukavasta lentomatkasta.
Katselen päivittäin äkkilähtöjä, kai sitä jonnekin tulee mentyä.

Äänestä
  • Helsinki hankalin.

    Ensin täytyy hankkiutua sinne. Ajoista riippuen majoittua, panna auto parkkiin ja rehjuta lentosemalla.
    Siitä eteenpäin onkin jo helpompaa.
    Vai onko?
    Jokunen koneen vaihto tai ainakin välilasku. Teknisen vian vuoksi tuntien luumuilu jollakin alimitoitetulla lentoasemalla.
    Jne.

    Exit- paikkojen lisämaksukin tuntuu kohtuulliselta.

    Euroopassa on kiva käydä.
    Lyhyet lennot, auto ahterin alle ja matkaan.

    Äänestä

  • Ihan "sama vika kuin rahikaisessa" eli jos asuisi pääkaupunkisedulla niin tulisipa paljon useammin lähdettyä - tai siltä ainakin tuntuu päältä periferiasta käsin.

    Minäkin selailen äkkilähtöjä usein, ja joskus sieltä on sopiva tarjous löytynytkin. Mutta katselen niitä usein silloinkin kun ei oikeastaan tee edes mieli tai ei oikeasti voisi edes lähteä syyn ja toisen takia, ihan mielenkiinnosta.

    Esim. Tukholman-risteilyt ovatten mukavia kun täältä on sujuva linja-autokuljetus tietyille lähdöille. Ehkä taas keväällä käväisen, Tukholma on kaunis toukokuussa, siellä on kiva käveleksiä varsinkin jos sattuu kiva ilma. Tallinna ei niinkään kiinnosta. Euroopan kaupunkikohteet taas ovat mielenkiintoisia.

    Pakkaaminen ei tosiaan ole kivaa, eikä lentokoneessa istuminen. Mutta aina on niistäkin selvitty.

    Äänestä

Minusta matka seura on mukava olla, oma puoliso oli parasa, mutta entuudestaan tuttu kävis nykyään ku puoliso poistui tuonpuoleiseen, olen puhua pulputtaja tyyppi, tykkään komunikoida näkemäämme ja yhdessä suunitella kaikenlaisia retkiä, yksi olis aika hankalaa juuri seuran puutten vuoksi.

Äänestä

Ajelen Helsinkiin ja otan hotellista huoneen, saa auton samaan hintaan parkkiin ja kuljetuksen lentoasemalle.
Joskus pidemmän matkan jälkeen peloittaa pakkasilla lähteekö auto käyntiin.
Puoliso ei pysty matkustamaan, on niin huonokuntoinen, saan hänet hoitoon matkojen ajaksi.
Mieluummin kuuntelen ja katselen, osaan kai puhuakin, mutta pitkät rupeamat hoidettavan kanssa kahden saa ihmettelemään osaako puhua ollenkaan.
Kissakin poistui tuonpuoleiseen, se kanssa oli mukava jutella. Puhun minä joskus miehellekin, mutta hän ei juuri vastaa.

Äänestä
  • Pieneläkeläisten budjetti ja Bonus Inn.

    Aikataulujen salliessa vältämme senkin vaikka useamman viikon pysäköinnille ei paljon hintaa jääkään.

    Kerran vekotin täytyi raapia paksun jääkerroksen alta.
    Pari kertaa oli kaivettava hangesta esiin.

    Lentoparkissa on muutaman kerran ollut värkki "kateissa".

    Luoitettavin paikka on ollut poikamme ok:n piha Järvenpäässä.

    Juttukaveri on omasta takaa. Kunhan vaan jaksan kuunnella!

    Äänestä

  • old_profile_28482 kirjoitti:

    Pieneläkeläisten budjetti ja Bonus Inn.

    Aikataulujen salliessa vältämme senkin vaikka useamman viikon pysäköinnille ei paljon hintaa jääkään.

    Kerran vekotin täytyi raapia paksun jääkerroksen alta.
    Pari kertaa oli kaivettava hangesta esiin.

    Lentoparkissa on muutaman kerran ollut värkki "kateissa".

    Luoitettavin paikka on ollut poikamme ok:n piha Järvenpäässä.

    Juttukaveri on omasta takaa. Kunhan vaan jaksan kuunnella!

    Bonus Inn on tuttu. Sinne parkkiin jätän auton useimmiten. Kuljetukset kentälle toimivat myös hyvin, mikä parasta, hintakin on kukkarolle ystävällinen.
    Yksin matkustaessa tulee kalliimmaksi, kerran otin naispaikan ja jouduin asumaan vieraan ihmisen kanssa, onneksi oli vain viikon loma.

    Äänestä

  • Täytyy tunnustaa, vanhemuuten katoaa puhetaito, samoin seurustelutaito, mykkäkoulu on alkanu tuntua luontevalta, silti olisi seuralainen mukava matkoilla, olispa joku toinenki hengittämässä samaa ilmaa, puhuu silloin kun on jotain sanottavaa, yksin en lähde enään ulkomaille, nuorena sekin luonnisti ei enään.

    Äänestä

Olen elänyt mukavuusalueellani eli kotisuomessa melkein viiskymppiseksi.
Täällä kyllä kiertänyt hyvinkin paljon.
Se ei enää riitä, kun ensimmäisen reissuni tein niin sen jälkeen olen säästänyt ja matkustanut.
Mutta kun yksin matkustaminen ja yhden hengen huone jne. maksaa hiukka enemmän niin ei niin kovin paljon pääse kun haluaisi.
Ennen piti kaikenlainen pelko suomessa ja vaan katselin telkasta kaikkia ihania paikkoja, nyt kuljen ja näen paikan päällä.
Pelkojen ja mukavuusalueen ylittäminen on tuonut paljon mielenkiintoisia kokemuksia ja haluan niitä lisää.

Äänestä

tarvita Tallinnaan, mutta uusi henkilötodistus on oltava. Näin kertovat S-matkojen järjestäjät.

Itse en ole sitten nuoruus vuosien, alle 35v jälkeen kovinkaan usein matkustanut ulkomaille, ja silloin nuorempana kävin täällä Suomessa. No nyt ei tarvitse käydä kun asuu täällä ainakin vielä toistaiseksi, mutta kova ikävä on muualle täältä tuppukylästä.

Äänestä
  • Jos jotain tapahtuu siellä Virossa.Että joudut poliisin kanssa tekemisiin.
    Pitää olla passi.
    Muu ei kelpaa

    Äänestä

  • tietoinen riski kirjoitti:

    Jos jotain tapahtuu siellä Virossa.Että joudut poliisin kanssa tekemisiin.
    Pitää olla passi.
    Muu ei kelpaa

    Vai niin ? No tuossa on ainakin noin kirjoitettu.

    "Matkalle tarvitaan voimassa oleva passi, Viroon matkustettaessa käy myös uudenmallinen henkilökortti. Viroon matkustettaessa myös 7-vuotiaat ja sitä vanhemmat lapset tarvitsevat oman passin tai henkilökortin."

    http://www.pohjolanmatka.fi/fi/smatkat/sristeilymatkat/svikingxprsristeilyt?ref=http://www.s-matkat.fi/mata/matkakohteet/Viro

    Äänestä

Haluaisin kyllä matkustaa, mutta en lentokoneella. Siksi ne matkat ovatkin vuosittain suuntautuneet Viron kylpylöihin. Vaikka ei ne bussimatkatkaan mitään kivoja ole.

Äänestä

Laskin juuri, että olen matkustanut kuluneen kahden viime vuoden aikana lentokoneella 22 kertaa. Kaikki matkustamiseen kuluva muu lisäaika mukaan laskien, aika paljon mennyt aikaa matkustamiseen.

Tuota kauemmas en viitsi katsoa matkalippuja, mutta tahti lienee ollut sama.
Eilen viimeksi palasin Suomeen lentäen. Ihana olla kotona taas.

Äänestä
  • En pärjää ollenkaan sulle Suvenkorento. Jos oikein muistan niin tälle vuodelle tulee yhteensä 7 lentomatkaa. Lappiin en lentele vaan menen omalla autolla tai bussilla.

    Kyllä matkakumppanin pitäisi suunnilleen samanhenkinen olla - sen verran itsekkääksi tässä on tullut että ei ihan tuntemattoman kanssa haluaisi matkustaa. Mutta jos samanhenkinen sattuisi vastaan niin siitä vaan, paitsi että jo alussa pitää sopia että toinen ei ole toisensa ohjelmanikkari eikä holhooja. Kummallakin pitää olla ensisijain en mahdollisuus mennä ja tulla omien intressiensä mukaan. Tyttöporukalla matkustaminen voi olla ihan kivaakin.

    Toistaiseksi - nyt kun molemmilla on aikaa - puolisko on lähtenyt ihan mielellään, mutta sen huomion olen tehnyt että himpun verran laiskempi matkaaja hän on kuin minä.

    Äänestä

  • old_profile_66768 kirjoitti:

    En pärjää ollenkaan sulle Suvenkorento. Jos oikein muistan niin tälle vuodelle tulee yhteensä 7 lentomatkaa. Lappiin en lentele vaan menen omalla autolla tai bussilla.

    Kyllä matkakumppanin pitäisi suunnilleen samanhenkinen olla - sen verran itsekkääksi tässä on tullut että ei ihan tuntemattoman kanssa haluaisi matkustaa. Mutta jos samanhenkinen sattuisi vastaan niin siitä vaan, paitsi että jo alussa pitää sopia että toinen ei ole toisensa ohjelmanikkari eikä holhooja. Kummallakin pitää olla ensisijain en mahdollisuus mennä ja tulla omien intressiensä mukaan. Tyttöporukalla matkustaminen voi olla ihan kivaakin.

    Toistaiseksi - nyt kun molemmilla on aikaa - puolisko on lähtenyt ihan mielellään, mutta sen huomion olen tehnyt että himpun verran laiskempi matkaaja hän on kuin minä.

    Luulen, että jos sinulla olisi pieniä lapsenlapsia meren takana, saattaisit hypätä lentokoneeseen ihan yhtä usein. Joskus siellä on jopa akuutti avuntarve. Olen halunnut, että välillemme kasvaa läheinen, lämmin suhde, he ovat niin tärkeät minulle, ja tuovat niin paljon iloa elämääni.

    Sen jälkeen, kun ostin asunnon Espanjasta, sinnekin pitää päästä käymään.
    Siellä matkailu tapahtuukin sitten junalla. Minun on ikävä Italiaan ja Kreikkaan,
    joita suuresti rakastan. Lottovoitto olisi kiva, ostaisin talon Toscanasta. Eurooppaa kauemmaksi minun ei tee mieli, täällä on kaikki se kulttuuri, arkkitehtuuri ja taide, jota arvostan. Unohtamatta kulinaarisia nautintoja.

    Äänestä

  • old_profile_52302 kirjoitti:

    Luulen, että jos sinulla olisi pieniä lapsenlapsia meren takana, saattaisit hypätä lentokoneeseen ihan yhtä usein. Joskus siellä on jopa akuutti avuntarve. Olen halunnut, että välillemme kasvaa läheinen, lämmin suhde, he ovat niin tärkeät minulle, ja tuovat niin paljon iloa elämääni.

    Sen jälkeen, kun ostin asunnon Espanjasta, sinnekin pitää päästä käymään.
    Siellä matkailu tapahtuukin sitten junalla. Minun on ikävä Italiaan ja Kreikkaan,
    joita suuresti rakastan. Lottovoitto olisi kiva, ostaisin talon Toscanasta. Eurooppaa kauemmaksi minun ei tee mieli, täällä on kaikki se kulttuuri, arkkitehtuuri ja taide, jota arvostan. Unohtamatta kulinaarisia nautintoja.

    Mieltymyksiä.

    Me viihdymme parhaiten Itävallassa, Unkarissa ja Saksassa.
    Italian järvialue vielä menettelee mutta eteläisemmät osat tympivät rahastuksellaan.
    Kreikkaan en ole oikein syttynyt.
    Vielä vähemmän Turkkiin.

    Espanjan asuntomme ostimme 1986, vielä halpaan aikaan.
    Perheen kanssa kävimme autolla 15-kertaa mutta vuosikausiin en ole viitsinyt ajaa vaikka nyt olisi aikaakin.

    Euroopan ulkopuolista aluetta ajatellen harkitsisin vakavasti Kuubaa.

    Vaimolleni on kertynyt minua enemmän konenousuja, yli 150kpl, johtuen tyttöjen matkoista.

    Äänestä

Olen myös matkustellut paljon,lähinnä turistikohteissa mutta aina paikan päällä paennut tutustumaan paikallisiin oloihin enempi kuin rannoilla makailuun.

Eron jälkeen "pysähdyin" ja siksipä kaipuu mielessä kaiken aikaa jyllää,mennä jonnekkin.Mutta ei ole kaveria,kaikilla ystävillä ja tutuilla omat juttunsa,
Olisi aikaa,varaakin vaan kuusi tuntia olisi maksimi lentomatka,on niin tukahduttavaa istua kuin sillit suolassa.
Mutta automatka Eurooppaan tms.olis jotain,tai yleensä tutustuminen lähempänä olevaan uuteen.Tallinna ja kylpylät ei enää huvita,eikä toisaalta mitkään pitkät risteilytkään,se olis laivassa oloa.

Mutta sellainen seikkaileva koluaminen jossain vaan,siihen olisin valmis.
Asun pääkaupunkiseudulla joten lähetminenkin olisi helppoa,tosta noin vaan.
Kukahan lähtis kaveriks?

Äänestä

Ihan outoa ettei joku halua matkustella. Minä matkusteleisin enemmänkin mutta nyt kun olen työelämässä yrittäjänä, ei ole aikaa. Teemme kyllä mieheni kanssa silloin tällöin (noin 2-3 v. välein) viikon matkan ja minä matkustan joskus itsekseni tai kavereiden tai lastenlasten kanssa. Voisit antaa miehesi matkustaa itsekseen ja lähteä joskus mukaan, kun onhan se kuitenkin kiva oman puolisonsakin kanssa käydä jossain. Voit vaikka innostua oikeasti, kun huomaat että matkoilla on mukavaa. Sinne pitää vain lähteä postitiivisella mielellä.
Matkoilla mieli avartuu ja kun lähtee sinne toiseen maahan, on kuin olisi eri ajassa. En osaa sitä tunnelmaa oikein selittää, se pitää kokea. Käyhän matkoilla muutaman kerran ja ellei se sittenkään mitenkään sytytä, niin jää kotiin ja miehesi mennä. Mutta kun lähdet matkoille, mene sinne avoimin mielin, elä näyttämällä nyrpeää naamaa tai olemalla ikävystyneen näköinen kaiken aikaa. Nauti uusista asioista ja la vaikak opettelemaa nuusi kieli kun kerta olet eläkkeellä. Aikaahan on. Kotona tulee mökkihöperöksi.

Äänestä
  • Meitä on moneksi!

    Samoihin tapoihin urautuu helposti ja kokee kaiken poikkeavan uhkana tai ainakin epämiellyttävänä.
    Kaikkien tuttavapiirissä lienee kesämökkeihin juuttuneita.
    Pääasia että ihminen on tyytyväinen valintaansa.

    Toinen ryhmä ovat "nettimatkailijat".
    Mielestäni kyse on enemmästäkin kuin erosta katsoa futismatsi telkusta tai elää se katsomossa.
    Tietenkin nykytekniikka antaa mahdollisuuden myös henkilökontaktien ylläpitoon mutta ei sekään vastaa "live-elämää.

    Matkustusmuodot riippuvat monista asioista joita on turha ryhtyä erittelemään.
    Viikon rentouttavasta A-I oleilusta viikkojen rinkkavaelteluun äärimmillään tyttäreni kämppäkaverin pallon kiertämiseen käyttämä vuosi rahoittaen harhailunsa välillä paikallisia töitä tehden.

    Puutteentorjunnan rajoitukset ajankäytössä ovat useiden tyäelämässä olevien kohtalona.
    Ollessani säännöllisissä töissä käytimme kaikki lomamme matkusteluun.
    Vaihtaessani konsulttipuuhiin en 3,5:een vuoteen raaskinut pitää kuin yhden viikon loman.

    Nyt, oltuani pakollisessa 7:n kuukauden karanteenissa olen todella tulossa mökkihöperöksi.
    Ajolähtö Espanjasta, peruuntunut Munchenin matka ja syksyn Espanja lisättynä kotijoululla kylpylän asemesta eikä tavanomaista helmikuun risteilyäkään ole voinut varata.
    Maaliskuun ensimmäisellä viikolla on este sekä toukokuun alkupuoliskolla.

    Pitemmän reisun sovittaminen on mahdottomuus ja lyhemmätkin tulevat olemaa katkojen tuloksista johtuvia ajautumsisa.

    Kesämökkihöperönä olisi helpompi elää!!

    Äänestä

Me emme matkustele paljon, me kun asumme yksin, eikä ole tarvetta selitellä puuttuvasta puolisosta.
Eikä ole tarvetta muutenkaan keksiä hassuja ajatuksia.
H.

Äänestä
  • Me asumme yksin ? mitä ihmettä tämä tarkoittaa ?
    Ivaatko taas aloitusta ?

    Äänestä

  • En minäkään selittele:)
    Kissa kuoli syöpään, paras kaveri poistui...
    Kaikki tietää että olen omaishoitaja;(
    Nyt on vapaa viikoloppu, ei yhtään hassua eikä viisasta ajatusta päässä, saunan lämmitys, ja lasillinen valkoviiniä... univelat pois.

    Äänestä

  • huh huh kirjoitti:

    Me asumme yksin ? mitä ihmettä tämä tarkoittaa ?
    Ivaatko taas aloitusta ?

    babuunilta on taas jäänyt iltalääke ottamatta, ei sen vakavampaa.

    Äänestä

  • hohhoijaa.... kirjoitti:

    babuunilta on taas jäänyt iltalääke ottamatta, ei sen vakavampaa.

    baboon....

    H.

    Äänestä

"huh huh"

Oikeastaan joo, ivaan.
Käytin myös kuninkaallista kolmatta persoonaa.

Keskustelupalsta voi aina olla monimuotoista tai kummallista.
Joskus vaikeaa ymmärtääkin.
H.

Äänestä
  • Et osaa vastata oikeaan oksaan keskustelupuussa tuo on tyypillistä tiedätkö ?

    Äänestä

Anna vaa ukkos matkustaa. Älykkyys ja matkustaminen käy käsi kädessä. Sä olet kokenu traumaattisen lapsuuden ja nuoruudessassi traumatisoitunut. Sen seurauksena ehkä henkinen kehityksesi on pysähtynyt. Ostat aina samanlaisia mauttomia vaatteita. Samanlaisia, joita käytit 18 vuotiaana.Vastustat kaikkea uudistusta työssä ja kotona. Et halua opetella uusien laitteiden toimintoja.. Matkustaminenkin on mielen uudistumista. Syö vaan himassasi makarooniolaatikkoo ja anna ukkosi mennä minne haluaa :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marjamummikka kirjoitti:

Ongelmaksi eläkepäivillä on noussut miehen into matkustaa.
Hän haluaisi koluta mahdollisimman monta maata, ennen kuin voimat vähenevät.
Minä henkilökohtaisesti pysyisin mieluummin kotosalla.
Edes Tallinna ei kiinnosta.Olen kuullut että siellä käyvät paljon suomalaiset päivämatkojakin ?
Mikä nyt neuvoksi.En haluaisi edes passia hankkia, vaikka sellainen kai pitäisi jokaisella olla ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu