Ihmiselämä on täynnä illuusioita. Yksi modernin ihmisen suurimmista illuusioista on se, että elämän pitäisi tuntua hyvältä, että asioiden pitäisi onnistua. Jos ei tunnu hyvältä, jos ei onnistu, on lähestymistavoissa ja metodeissa jotain vikaa, ei olemassaolossa itsessään. Pitäisi vain yrittää enemmän, tsempata! Onni ja autuus on kirjoitettu tähtiin, ja on ihmisen tehtävä vain laittaa tämä ennalta päätetty kohtalo täytäntöön. Jos vain hienosäätää lähestymistapojaan ja metodejaan niin johan alkaa onnistumaan ja tuntumaan hyvältä!
Kyseessä on pitkälti normaalien ihmisten illuusio. Moni laitapuolen kulkija on saanut kantapään kautta oppia, että elämän arpomilla korteilla on ikävä tapa rajata mahdollisuuksia.
En tarkoita, että normaalit ihmiset onnistuisivat kaikessa tai eläisivät jossain jatkuvassa orgasmissa. Tarkoitan, että normaalin elämän suhteellinen huolettomuus tekee ihmisen sokeaksi niille lukuisille ongelmille, joita epänormaalius tuo tullessaan. Monen normaalin ihmisen on vaikea käsittää miksi jotkut eivät vain ota elämää haltuunsa. Sehän on vain omasta päätöksestä kiinni! Monet jopa haluavat kokonaan kieltää normaali-epänormaali-jaottelun, ja kuvittelevat kaikkien olevan yhtä ja samaa perhettä ja piiri pieni pyörii.
Jos katsotaan ihmiskunnan historiaa, se että ei tunnu hyvältä, se että ei onnistu, on ollut sääntö, kun taas onnistumiset ja onnen hetket ovat olleet poikkeus. Muunmuassa lapsikuolleisuus on ollut mieletöntä, ihmisten elinikäodote on ollut olematon, elämä on ollut jatkuvaa selviytymistaistelua ym. Vanhoissa mustavalkokuvissa ei hymyillä naama irvessä kuin Facebookin bilekuvissa, koska ennen ihmisillä ei ollut yhtä ruusuista kuvaa olemassaolosta. Tämä nykyelämän vaivattomuus on vain piste ihmiskunnan pitkän tarinan lopussa. Voisi jopa sanoa, että ihmiskuntaa katsottaessa kokonaisuudessaan, on modernin elämän hedelmistä nauttiva nykyihminen epänormaali.
Monelle normaalille herää varmaankin kysymys: eikö jokainen modernin hyvinvointiyhteiskunnan jäsen pääse näiden hedelmien äärelle?
Kaikki kyllä pääsevät, muttei todellakaan kaikki samassa määrin. Usein kuvitellaan, että pelkästään modernissa yhteiskunnassa eläminen tarkoittaisi, ettei ole mitään valittamisen aihetta, että ympäristössä on mahdollisuudet avoinna ja kaikki on vain sinusta itsestäsi kiinni. Tämä on malliesimerkki normaalien ihmisten sokeudesta muutamia elämän tosiasoita kohtaan.
On aiheen kannalta oleellista ymmärtää tämä: Suomen kaltaisessa maassa se, että saa paljon, on normaalimpaa kuin se, että saa todella vähän. Vaikka jokapuolella valitetaan, että Suomessa on kaikki päin persettä, todellisuudessa Suomi on läpeensä keskiluokkainen maa, jossa hyvinvointi on normi ja pahoinvointi poikkeus. Huono-osaisen vähemmistön mahdollisuudet elämässä on selkeästi heikommat kuin normaaliväestön. Varakkuus esimerkiksi korreloi eliniän kanssa.
Moni normaali ei myöskään käsitä sitä, että materialistisen pääoman lisäksi on olemassa kulttuuripääomaa, joka on elämän poluilla ehkä jopa tärkeämpää kuin ne iskän ja äiskän eurot. Moni normaali ihminen kuvittelee, että tunne elämän tarjoamista lukuisista mahdollisuuksista on jokin universumin kudokseen sidottu ominaisuus; kuin jokin luonnonlaki tai hiukkanen, joka määrää ihmiskohtaloita. He eivät ymmärrä, että tämä tunne on perittyä kulttuuripääomaa, joka sävyttää heidän näkökulmaansa kaikkeen mitä he tekevät. Tämä tunne on heille niin normaali ja jokapäiväinen, että he erehtyvät luulemaan sitä objektiiviseksi. Kaikille se ei kuitenkaan ole todellisuutta.
Usein kuulee sanottavan "elämä on X" (X:än paikalle jokin positiivinen adjektiivi) aivan kuin olisi olemassa jokin oman kokemusmaailmamme ulkopuolla oleva entiteetti nimeltä "elämä", joka on kaikille sama. Jos ei ole samaa mieltä adjektiivista, ei ole vain oivaltanut elämää oikein. Todellisuudessa eri ihmisillä on eri adjektiivi tuossa X:än paikalla, koska jokaisella oma elämä elettävänään. Joillekin elämä on heinoa, joillekin paskaa.
Kyseessä on pitkälti normaalien ihmisten illuusio. Moni laitapuolen kulkija on saanut kantapään kautta oppia, että elämän arpomilla korteilla on ikävä tapa rajata mahdollisuuksia.
En tarkoita, että normaalit ihmiset onnistuisivat kaikessa tai eläisivät jossain jatkuvassa orgasmissa. Tarkoitan, että normaalin elämän suhteellinen huolettomuus tekee ihmisen sokeaksi niille lukuisille ongelmille, joita epänormaalius tuo tullessaan. Monen normaalin ihmisen on vaikea käsittää miksi jotkut eivät vain ota elämää haltuunsa. Sehän on vain omasta päätöksestä kiinni! Monet jopa haluavat kokonaan kieltää normaali-epänormaali-jaottelun, ja kuvittelevat kaikkien olevan yhtä ja samaa perhettä ja piiri pieni pyörii.
Jos katsotaan ihmiskunnan historiaa, se että ei tunnu hyvältä, se että ei onnistu, on ollut sääntö, kun taas onnistumiset ja onnen hetket ovat olleet poikkeus. Muunmuassa lapsikuolleisuus on ollut mieletöntä, ihmisten elinikäodote on ollut olematon, elämä on ollut jatkuvaa selviytymistaistelua ym. Vanhoissa mustavalkokuvissa ei hymyillä naama irvessä kuin Facebookin bilekuvissa, koska ennen ihmisillä ei ollut yhtä ruusuista kuvaa olemassaolosta. Tämä nykyelämän vaivattomuus on vain piste ihmiskunnan pitkän tarinan lopussa. Voisi jopa sanoa, että ihmiskuntaa katsottaessa kokonaisuudessaan, on modernin elämän hedelmistä nauttiva nykyihminen epänormaali.
Monelle normaalille herää varmaankin kysymys: eikö jokainen modernin hyvinvointiyhteiskunnan jäsen pääse näiden hedelmien äärelle?
Kaikki kyllä pääsevät, muttei todellakaan kaikki samassa määrin. Usein kuvitellaan, että pelkästään modernissa yhteiskunnassa eläminen tarkoittaisi, ettei ole mitään valittamisen aihetta, että ympäristössä on mahdollisuudet avoinna ja kaikki on vain sinusta itsestäsi kiinni. Tämä on malliesimerkki normaalien ihmisten sokeudesta muutamia elämän tosiasoita kohtaan.
On aiheen kannalta oleellista ymmärtää tämä: Suomen kaltaisessa maassa se, että saa paljon, on normaalimpaa kuin se, että saa todella vähän. Vaikka jokapuolella valitetaan, että Suomessa on kaikki päin persettä, todellisuudessa Suomi on läpeensä keskiluokkainen maa, jossa hyvinvointi on normi ja pahoinvointi poikkeus. Huono-osaisen vähemmistön mahdollisuudet elämässä on selkeästi heikommat kuin normaaliväestön. Varakkuus esimerkiksi korreloi eliniän kanssa.
Moni normaali ei myöskään käsitä sitä, että materialistisen pääoman lisäksi on olemassa kulttuuripääomaa, joka on elämän poluilla ehkä jopa tärkeämpää kuin ne iskän ja äiskän eurot. Moni normaali ihminen kuvittelee, että tunne elämän tarjoamista lukuisista mahdollisuuksista on jokin universumin kudokseen sidottu ominaisuus; kuin jokin luonnonlaki tai hiukkanen, joka määrää ihmiskohtaloita. He eivät ymmärrä, että tämä tunne on perittyä kulttuuripääomaa, joka sävyttää heidän näkökulmaansa kaikkeen mitä he tekevät. Tämä tunne on heille niin normaali ja jokapäiväinen, että he erehtyvät luulemaan sitä objektiiviseksi. Kaikille se ei kuitenkaan ole todellisuutta.
Usein kuulee sanottavan "elämä on X" (X:än paikalle jokin positiivinen adjektiivi) aivan kuin olisi olemassa jokin oman kokemusmaailmamme ulkopuolla oleva entiteetti nimeltä "elämä", joka on kaikille sama. Jos ei ole samaa mieltä adjektiivista, ei ole vain oivaltanut elämää oikein. Todellisuudessa eri ihmisillä on eri adjektiivi tuossa X:än paikalla, koska jokaisella oma elämä elettävänään. Joillekin elämä on heinoa, joillekin paskaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus!
Hyvä kirjoitus!
Tuon pohtimisessa ei ole mennyt elämä hukkaan, hyvä kirjoitus.
Helvetin hyvin sanottu. Kiitos tästä.