onkohan se normaalia ?

hmm,minä joskus jopa vihaan häntä!!?

Normaali tunne, joka johtuu siitä, että joutuu ajattelemaan ja tuhlaamaan toiseen niin paljon voimakkaita tunteita ja aikaa saamatta häneltä itse tilalle mitään. Rakkaus ja viha ovat tunteina sisaria, jotka vuorottelevat rakkaudessa ilosta pettymykseen.

Kai se on sellainen psyyken puolustusreaktio. Että kun toinen tarpeeksi aiheuttaa kipua ja tuskaa, niin alkaa tuntea vastenmielisyyttä ja jopa pelkoa, koska ei halua että satutetaan uudestaan. Tässä on kyllä myös se että miten se selvisi, ettei toinen välitä susta, ts. miten hienovaraisesti se sen sulle ilmaisi. Jos se kertoi sen julmasti, niin haavat on syvempiä, varsinkin jos tuntee olonsa nöyryytetyksi. Mutta jos pystytte jatkamaan ystävinä, niin se on helpompaa, ja ne rakkauden tunteet voi kanavoida kaveruuteen. Näin mulla oli exäni kanssa, ja me ollaan ihan sydänystäviä. Voidaan jakaa kaikki sydänsurut ja ajatukset, ja hän on mulle tosi läheinen vaikka meillä olikin todella vaikeita aikoja, ja hän jätti mut toisen takia.

Tämä jota nyt ikävöin taas ei ole mikään kaveri mulle, ja näinollen hänen muistamisensa tuntuu paljon pahemmalta. Rakkaus ja viha on intohimoisina tunteina muutenkin lähellä toisiaan, mutta tiedän, että viha satuttaa vain mua, joten yritä unohtaa ja ajatella, että se on hänen menetyksensä, kun ei osannut mua arvostaa. Vaikeaahan se on, kun pakostikin tuntee itsensä arvottomaksi ja huonoksi, kun ei kelvannut.

Vastenmielisyyden tunteminen voi toisaalta auttaa toipumisessa ja asioista ylipääsemisessä, joten ehkä siihen pitäis pyrkiä. Pakko vaan ajatella, että ansaitsee parempaa. Ainakin parempaa kohtelua. Ovimattona on paha olla.

minä en tunne sanaa kompromissi, joko rakastan tai vihaan. Vielä rakastan.