Kristinuskon kieltämisen trendi

Maa on niin kaunis

Yhä useampi eroaa kirkosta ja jättää kirkkohäät väliin. Hassua, että tilalle tungetaan sitten kaiken maailman apassijuttuja, loitsuja, taikoja yms. henkimaailman asioita.

Jeesus sentään oli todellinen historian henkilö niin kuin Arkhimedes, Napoleon ja monet muut.

Toinen hassu juttu on se, että nämä kristinuskonkieltäjät ovat ensimmäisenä ryntäämässä joulu- pääsiäis- ja juhannusvapaalle.

4

359

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rohkeesti vaan!

      Pari kysymystä, vaikka taitaa olla turha odottaa, että palaisit vastaamaan.

      Miksi omia häitään ei voisi viettää itselleen sopivalla tavalla, vaikka "apassijuttujen" kera, jos siltä tuntuu? Onko kristinusko normi, jota kaikkien tulee noudattaa? Miksi?

      Jeesuksesta historian henkilönä on kirkkokuulolla-palstalla käyty kädenvääntöä. Tiedät varmaan, ettei asia ole kiistaton vaan menee uskon piikkiin. Toisaalta, apassit ovat olleet ja ovat edelleen todellisia ihmisiä, joten siinä mielessä on turha verrata "Jeesus sentään oli todellinen historian henkilö" ihan kuin apassit eivät olisi.

      Kristinusko ja lakisääteiset vapaapäivät palkkatyöstä eivät taida kuulua ollenkaan tälle palstalle, mutta niistäkin keskusteltiin just kirkkokuulolla-palstalla. Sinne vaan sekaan, niin kyllä juttua löytyy.

    • PastorinSilakka

      Itse en taas ymmärrä miksi kukaan ei-uskova edes niin kovasti haluaa ne perinteiset kirkkohäät, kun ei usko Jumalaan. Parempi sitten pitää vaikka ne wicca-häät. Itseäni taas ärsyttää, että jos haluaa pastorin vihkimään, niin ei voi mennä naimisiin koruttomasti maistraatissa.

    • onko ne kirkkohäät sit ainoa peruste kirkkoon kuulumiselle?
      ainakin aika monelle tuntuu olevan, mitä nyt näitä hääaiheisia keskustelupalstoja oon lukenu, on tullut sellaistakin vastaan et "pakko kai ne Jeesus-höpinät on kestettävä.. ku saahan siinä hienot puitteet häille ku on kirkko ja urut ja kaikkee ja perinteistä niinku.."
      ei nyt ihan sanasta sanaan noin, mut melkein kuitenkin.

      kirkollinen vihkiminen on aina myös Jumalanpalvelus, miksi täytyisi osallistua johonkin sellaiseen mihin ei usko (edes naimisiin mennessään)? moniko edes kirkkoon kuuluvista käy muutenkaan Jumalanpalveluksissa?

      ja uskoisin et myös muihin uskontokuntiin kuuluvat esim. maahanmuuttajat kyllä pitävät mielellään nuo joulu- ja pääsiäisvapaat, juhannuksella ei tietääkseni ole juurikaan kristinuskon kanssa tekemistä jos ei nyt sitä Johannes Kastajaa siihen liitä, mut eiköhän se ole ennemmin peruja muinaissuomalaisesta keskikesän juhlasta..
      entä sitten Suomen itsenäisyyspäivä? veikkaampa et sekin vapaapäivä pidetään ihan mukisematta vaikkei olisikaan syntyjään suomalainen..

      p.s. se "apassijuttu"

      _____________________________________________

      Sade ei teitä enää kastele, sillä olette toisillenne suojana.
      Kylmyys ei teitä enää vaivaa, sillä lämmitätte toisianne.
      Yksinäisyyttä ei enää ole, sillä olette toisillenne elämäntovereita.
      Te olette nyt kaksi ihmistä, mutta edessänne on vain yksi elämä.
      Astukaa nyt yhdessä yhteisen elämänne päiviin.
      Ja olkoon elämänne Maan päällä hyvä ja pitkä.
      _____________________________________________

      eipä tuossa ole mitään nimenomaan apassien uskomuksia eikä henkimaailman asioita..

      mur.

    • karu+koruton

      >>> "Itseäni taas ärsyttää, että jos haluaa pastorin vihkimään, niin ei voi mennä
      >>> naimisiin koruttomasti maistraatissa."

      Pastori voi vihkiä myös koruttomasti. Kirkollinen vihkiminen ei vaadi kirkkoa tai juhlavia puitteita. Itse olen vihkinyt kahden todistajan läsnä ollessa kotona, teltassa, viraston kappelissa ja kylpylän puutarhassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe